Olisi pitänyt mennä kouluun, kesäloman jälkeen ensimmäinen koulupäivä. Nukuin kauhean huonosti, olin stressannut koko viime viikon koulunalkua. Puoli tuntia ennen lähtöä tulee kovempi ahdsitus ja paniikki, ei tule mitään. En tiedä mitä tekisin, hävettää niin paljon. Minä, joka olen niin lähellä jo valmistumista hoitoalalle, olen tällainen surkea, hermostunut, ahdistunut ihmisraunio. Miksi mikään ei voi olla ja tuntua normaalilta? Niin pitkään kaikki oli hyvin ja nyt viimeisen puolen vuoden aikana kaikki on taas muuttunut.
Miksi minulla on lohduton olo koko ajan? Minkälainen on aito onnellisuuden tunne? Pelkään eniten maailmassa sitä mitä minusta ajatellaan ja se lamauttaa minut tälläkin hetkellä. Mietin että mistä pyydän apua, Kun nyt uskaltauduin soittamaan psykiatrin sairaanhoitajalle, jonka luona olen vuosia sitten käynyt, hän oli lomalla. Tuntuu ylivoimaiselta pienetkin asiat.
En halua olla tälläinen, en halua enää tuntea pahaa oloa. En halua olla koko ajan vihainen ja ärtynyt. En halua koko ajan riidellä perheenjäsenteni kanssa. Haluan olla hyvä äiti ja puoliso. Nyt vain syyllisyyden ja vihan taakka painaa harteitani kumaraan.
En voisi tehdä itse itselleni mitään, mutta päivittäin toivon että en vaikka vain heräisi aamulla enää, tai jos joku ajaisi autolla vahingossa päälleni..
Tämä on ihan järjetöntä.
Miksi minulla on lohduton olo koko ajan? Minkälainen on aito onnellisuuden tunne? Pelkään eniten maailmassa sitä mitä minusta ajatellaan ja se lamauttaa minut tälläkin hetkellä. Mietin että mistä pyydän apua, Kun nyt uskaltauduin soittamaan psykiatrin sairaanhoitajalle, jonka luona olen vuosia sitten käynyt, hän oli lomalla. Tuntuu ylivoimaiselta pienetkin asiat.
En halua olla tälläinen, en halua enää tuntea pahaa oloa. En halua olla koko ajan vihainen ja ärtynyt. En halua koko ajan riidellä perheenjäsenteni kanssa. Haluan olla hyvä äiti ja puoliso. Nyt vain syyllisyyden ja vihan taakka painaa harteitani kumaraan.
En voisi tehdä itse itselleni mitään, mutta päivittäin toivon että en vaikka vain heräisi aamulla enää, tai jos joku ajaisi autolla vahingossa päälleni..
Tämä on ihan järjetöntä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos sinulla on noin vaikeaa, niin voi olla peremoi että keskeytät opiskelun toistaiseksi. Vai on tilanne vain nyt tullut kesänaikana jostain syystä noin hankalaksi. Kyllähän terveydenhoitoala on henkisesti niin haastava, että pitää olla kunnossa. Mene nyt huomenna koululle ja juttele terveydenhoitajan ja vastaavan opettajan kanssa. Tai soita eteukäteen, miten menetellä?
Kuole pois vaan niin helpottaa :)
Itse yritin monta vuotta sitten käydä koulua ja silloin alkoi paniikkihäiriö ja vatsa oireet. Joka päivä ennen kouluun lähtemistä jouduin käymään 2-3 kertaa ripuloimassa ja ottamaan lääkettä siihen. Voimakkaat vatsakivut olivat myös riesana josta seurasi tuskan hiki koko kroppaan. Kestin kolme kuukautta sitä ja lopetin koulun koska pelkäsin saavani pysyvän vaurion elimistööni siitä lääkemäärästä ja vatsaoireista. Meni vuosi ennen kuin sain vatsani taas kuntoon.
Yritin parivuotta sen jälkeen käydä koulua uudestaan mutta paniikki häiriö ja trauma entisestä yrityksestä pilasi sen. Kestin taas pari kuukautta ja sen jälkeen olinkin ihan hermoraunio pitkän aikaa jolloin mistään ei tullut mitään.
Yritinpä nyt taas parin vuoden jälkeen aloittaa mutta ei riittänyt kuin saada paperi missä minut hyväksyttiin kaksi kuukautta ennen koulun alkua. Valvoin kolme yötä putkeen ja nukuin ehkä kaksi tuntia. Sen jälkeen 2 viikon yhtämittainen paniikkihäiriö ja jännitys ja päätin etten enää koskaan yritä koulua.
Olen paniikkihäiriön syystä saanut jotakuinkin kroonisen ahdistus häiriön, masennuksen, ärtyneen suolen oireyhtymän, peräpukamat ja jos menee ripulille niin pönttöön tulee enimmäkseen verta, niskat ovat todella huonossa kunnossa jännityksen takia joten rahaa on palanut tuhansia euroja kipulääkkeisiin ja hierojalla käymiseen, jatkuvassa jännityksessä eläminen on vaikuttanut uniini jolloin olen purrut hampaita kovaa yhteen joten nekin ovat lohkeilleet joten taas 3-4 sataa euroa menisi hammaslääkärille. Ärtyneen suolen oireyhtymä myös väsyttää aika paljon joten ei oikein jaksa enää mitään tehdäkään.
Eli mun pointti on se että pelossa ja jännityksessä ei kannata elää. Siinä voi käydä huonosti.
Teidän molempien olisi hyödyllistä saada jotenkin apua noihin paniikin aiheuttajiin, ja ei niinkään oireisiin. Jos tilanne on noin hankala niin, kannattaa unohtaa hoitoalat. Jos koulun saa jotenkin rimpuiltua lopuunn, niin työt ei onnistu mitenkään.