Historiaa laittomista aborteista v. 1951

Duodecimin arkistosta löytyy ties vaikka mitä. Eli löytyi tällainen pdf-tiedostomuotoon kuvattu vanha artikkeli ”Sikiönlähdettäjistä ja sikiönlähdettämisen rangaistavuudesta de lege ferenda” Pvm. 18.10.1951 Tehty H:gin yliopiston Hygienian ja sosiaalilääketieteen laitoksella.

Suoraan ei pdf:sta voi kopsata mutta laitan muutamia kohtia poimittuna.
Tuolloin oli juuri tullut aborttilaki, ja asia on kirvoittanut lääkärit päivittelemään suuria määriä keskenmenoja, jotka lääkärit ovat havainneet tahallaan aiheutetuiksi eli niitä laittomia aborttejahan ne.

Prof. Erkkilä kertoo aluksi, että antiikin Kreikassa ei sikiönlähdettämistä pidetty rangaistavana tekona, vaan Lykurgos, Solon, Platon ja Aristoteles pitivät sitä ”sopivana keinona liikalisääntymisen estämiseksi”. Hippokrates oli tunnetusti toisella kannalla. Kristilllinen kirkko teki sikiöstä suojelukohteen. Mutta kanoninen oikeus arvoi sen eri tavalla riippuen oliko sikiö abortin tapahtuessa sielullinen vaiko ei. Eli ”animatus ja inanimatus”. Milloin sikiö oli sitten mitäkin? Miespuolisella sikiöllä sieluistuminen tapahtui 40 päivän kuluttua ja naispuolisella 80 päivän kuluttua siittämishetkestä. (heh..)

Professori arvelee, että vain 1:1000 laitomasta abortista tulee tietoon ja rangaistavaksi, koska kaikkien lähdetystoimintaan liittyvien henkilöiden etujen mukaista on olla hiljaa asiasta. Sikiön lähdettäminen oli proffan mukaan enimmäkseen aviottomiin sikiämisiin kohdistuvaa, ja naimattomat naiset epäsiveellisiä. Lähdetystoiminta oli ammattimaista. Lähdettäjä, eli siis puoskari istui Hämeenlinnan naisvankilassa ja heitä oli tämän mukaan v. 37-47 690 kpl. Se, että he joutuivat teostaan tuomiolle, johtui kostosta ja kaunasta, mustasukkaisuudesta jne johtuvasta ilmiannosta.

Suurin osa lähdettäjistä oli leskiä ja eronneita, ja heidän puoleensa käännyttiin eikä heidän tarvinnut mainostaa palvelujaan. Lähdettämiseen ruvettiin työttömyys- ja pula-aikoina, kun tultiin vastentahtoisesti raskaaksi ja lähdettäjäkin tarvi tuloja. Lähdettäjien ammatteina on kuvattu seuraavia: vaimoja, keittäjiä, tarjoilijoita, taloudenhoitajia, siivoojia, kampaajia. Terveydenhoitohenkilöstöäkin löytyy: kätilöitä, hierojia, sairaanhoitajia ja lääkärin vaimokin. Hassua, että lääkärin vaimo on luettu terveydenhuoltohenkilöstöksi eikä samaan kategoriaan esim. maalarin vaimon kanssa.

Lähdettämisen syinä mainittiin onnettomat perhesuhteet, miehen juopottelu ja työttömys, sekaantuminen vieraaseen mieheen, sulhasen kaatuminen sodassa, morsiamen hylkääminen, sulhasen raskaaksipanemat useammat naiset, isännän palvelijaan kohdistunut hyväksikäyttö, entiset aviottomat lapset, sukurutsaus eli isän lapseensa kohdistama raiskaus, terveydelliset syyt, synnytyksen vammat, mielisairaudet.

Lähdettäjästä saatiin tietää, kun hän oli ensin tehnyt onnistuneen lähdetyksen itselleen. Välineenä käytettiin rautalankaa, sukkapuikkoa, lasiputkea, kynänvartta, puutikkua ja mm. polkupyörän pumppua...

10

273

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sitä minä rupesin miettimään, että mistä antiikin ajalla sitten tiedettiin, kumpi sikiö siellä kohdussa on esim. 40 päivää siittämisestä.

    • Ei Riistolle

      Onhan tuo varsin sairasta kuultavaa.
      Ilmeisesti noihin aikoihin jos spekoloinneissa on mitään perää, naiset joutuivat yleensä valitsemaan joko molempien kuoleman tai pelkästään toisen.

      Mitähän on mahtanutkaan olla aikoinaan - ja jopa tänä päivänä - tilanne ihmiskaupassa, jolloin ei ehkäisyä ollut ja naiset liukuhihnalla synnyttivät???

    • ja ne

      "Ei abortteja tehtäisi yhtään vähemmän vaikka sen saaminen tehtäisiin vaikeammaksi."

      TODISTEET esille sitten vaan tällekin kaiken järjellisen logiikan vastaselle mutumutulle :) Onhan se vaan "kumma" että Suomessakin tehdään suhteellisesti vähemmän abortteja kun useissa täysvapaiden lepsulakien maissa, ja siitäkin huolimatta ettei laki edes oo kun hiukan tiukempi....

    • antaa tulla nyt vaan

      "Miksi ne todisteet pitäisi taas laittaa, kun voit katsoa ne vanhoista ketjuista"

      Kuten MISTÄ??? Eli ei siis löydy, kappas vaan :)

      "jos abortin tahtoo, sen hankkii millä keinoin tahansa."

      Mitä tämä nyt muka todistaa Suomen tilanteesta? Mistä sä tiedät että KAIKKI joille se nyt irtoo helposti lepsulailla, hankkis sen millä keinoin tahansa myös laittomasti?

      • tieteilijä-eikirj

        Johtuisiko se, ettei niitä vanhoja ketjuja löydy, ihan vaan siitä että poistatat kaikki todisteet mitkä sulle on esitetty? Onhan se aika epätoivoista mutta kertoo abortinvastustajien turvautuvan epärehellisyyteen ja asioiden väärentämiseen, keskustelun ja sananvapauden tukahduttamiseen kun tulee jotain sellaista mikä voisi aiheuttaa kiusallista uudelleenarviointia todisteiden valossa.


      • antaasossuräyhätullavaan

        Mitkähän todisteet ois voitu poistattaa kun niitä ei oo koskaan nähtykään? :D
        Ainoa valheellinen väärentelijä ja perätön syyttelijä olet SINÄ itse kuten jo monet kerrat nähty. Ne ikävät tosiasiat kun ei vaan edelleenkään oo sun puolellas :)


    • oi voi XD

      sullahan se koville näkyy ottavan taas kun niitä TODISTEITA jankuttamilles mutukiihkoiluille ei vaan löydy :DDD ja tosta nälvintäraivosta nyt ei oo taas kikkareenkaan hyötyä jos et taas sattunu sitäkään ite tajuaan :DD

      " jos abortti on Suomessa ennenkin tehty laittomasti jos ei sitä laillisesti ole saanut. "

      Ja vuosikymmneten takanen pätee sitten tänäkin päivänä?? :D

      "minä olen valmis tekemään laittoman abortin"

      Ja sehän sen kertookin mitä KAIKKI muutkin tekis ;D

    • tieteilijä-eikirj

      Hei jos ketään kiinnostaa, voisin laittaa haluamistanne lainauksista tai historiateoksien sivuista kuvakaappauksia vaikka aijaa.com -palveluun. Rakkaalle Räyhällekin voisin laittaa vaikka siitä Aborttilakikomiteamietinnöstä kuvamuodossa niitä kohtia, joita uskoit minun sepittämikseni. Olen vasta äskettäin oppinut nämä mahdollisuudet.

    • vastapuolenherjaus

      "Rakkaalle Räyhällekin "

      Kas tässäpä nähdään sun käsitys kutsusta "asialliseen" keskusteluun XDD

    • Laitan tähän kuvakaappauksia parista sivusta, jotka koskee laittomia abortteja viisikymmentäluvulla. Nämä siis artikkelista, jonka mainitsen aloituksessa.

      http://aijaa.com/7KGN5I

      http://aijaa.com/bnCWN3

      Kiva, että voi kuvakaappauksella saada kuvia näistä pdf-tiedostoista, joita ei voi linkittää tänne suoraan. Laitan muutakin jos vain kiinnostaa.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      31
      1966
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      107
      1550
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1431
    4. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1076
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      932
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      920
    7. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      880
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      64
      873
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      27
      860
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      807
    Aihe