Tänä aamuna etusivulla (.24) oli juttua käsialan mahdollisuuksista otsikolla ~"Käsiala voi asiantuntijoiden mukaan kertoa paljon sinusta". Kirjoitin mielipiteeni kommenttipalstalle, mutta en voinut lähettää sitä minnekään, koska en ole facebookissa. Laitan sen nyt tähän.
Grafologia on vanha tieteenala, tiedetään, että jo 1600 luvulla on ilmestynyt ensimmäinen kirjallinen esitys aiheesta, mutta viittauksia asiasta on löydettävissä jopa raamatusta.
Aiheesta on on paljon kirjallista materiaalia jopa suomeksi, itselläni on parinkymmenen teoksen "library".
Suomen grafolologinen yhdistys perustettiin jo 1980 luvulla, itsekin olin mukana perustavassa kokouksessa. Suomessa alan uranuurtajia ovat olleet mm. Pastori Leo Pennanen, jonka ensimmäinen julkaisu "Käsiala Kertoo" ilmestyi jo v. 1944.
Asiaa teki tunnetuksi suomessa myös Osmo Oksanen, joka usean kirjoittamansa oppaan lisäksi piti käsialatulkinta palstaa jo muistaakseni -70 luvulla eri aikakausilehtien sivuilla vastaten lukijoiden kysymyksiin käsialanäytteen perusteella. Myöhemmin julkkisten ja presidenttiehdokkaiden luonteenpiirteistä nappiin osuneet käsialatulkinnat olivat mielenkiintoista luettavaa.
On erikoista kuulla, kuinka ihmiset toistuvasti kertovat tunnistavansa jonkun tuttavansa jo käsialasta, mutta kun yrittää kertoa grafologian mahdollisuuksista ihmisen luonteen kuvaajana, saakin äkkiä kuulla, että se heidän mielestään kuuluu näihin humpuukitieteiden (astrologia ym.) joukkoon.
Hieman huvittaa tämä melkein uutisena markkinoitava "käsiala voi asiantuntijoiden mukaan ....... " juttu. Tekeekin mieli kysyä, missä olit silloin kun pallo keksittiin?
alias grafolo
Vielä käsialasta.
grafolo1
1
214
Vastaukset 1
Anteeksi, kirkkoherra Leo Pennanen. Teetin kerran käsialastani näytteen. Järkytyin mitä L.P näki käsialastani. Hänen poikansakin on pappina Kotkassa. Kyllä käsiala kertoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 71728
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37656- 41578
- 40545
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19451