Soitinkaupan myyjä juoksi varkaan kiinni

http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/soitinkaupan_myyja_juoksi_varkaan_kiinni/

Meritullinkadulla Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan soitinkaupan kassa varastettiin maanantaina iltapäivällä. Varas saatiin kuitenkin nopeasti kiinni tehokkaasti toimineen myyjän ansiosta.

Soitinkaupasta kerrotaan, että liikkeeseen saapunut asiakas harhautti myyjän ensin takahuoneeseen ja vei sen jälkeen kassasta pienehkön summan rahaa. Teon huomannut myyjä soitti poliisille ja ryntäsi varkaan perään. Myyjä saavutti voron lopulta Pohjoisrannassa. Paikalle saapunut poliisi piiritti soitinliikkeen lähikorttelit ja otti nalkkiin jääneen varkaan kiinni.

Tutkinnanjohtaja komisario Juha Holopainen Helsingin poliisista sanoo varkaudesta epäiltynä olevan nuorehko mies. Hän on ulkomaan kansalainen, joka on Suomessa käymässä. Poliisi tutkii tapausta.
6136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ottaa myyjä kiinni vihatoiminnasta epäiltynä. Rasistisesti pidätetyllä asiakkaalla nyt oli vain erilainen omistajuuskäsitys kulttuuritaustastaan johtuen.

Äänestä

Mistä tiedetään ko. henkilön kulttuuritausta?

Äänestä
  • Ainakin se tiedetään että se sallii toisen omaisuuden anastamisen.

    Äänestä

  • siis ovatko nämä somalit vielä suomessa ?

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013073117313524_uu.shtml

    Kaksi somalialaista pyrki Suomeen väärillä passeilla
    Keskiviikko 31.7.2013 klo 09.13
    Suomeen pyrkineillä somalialaisilla oli Jemenin passit.

    Kaakkois-Suomen rajavartioston rikostorjuntayksikkö epäilee kahden noin 30-vuotiaan somalialaisen miehen syyllistyneen väärennykseen ja väärennysaineiston hallussapitoon.

    Epäilty rikos tapahtui Nuijamaan rajanylityspaikalla maaliskuun lopussa.

    Somalialaiskaksikko esitti Nuijamaan rajanylityspaikan rajatarkastajille Schengen-alueelle oikeuttaviksi asiakirjoiksi Jemenin passit, joissa oli Kreikan oleskeluluvat.

    Esitutkinnan perusteella voidaan epäillä miesten pyrkineen laittomasti Venäjältä Suomeen samoilla asiakirjoilla viikkoa aikaisemmin siinä kuitenkaan onnistumatta.

    Esitutkinta on päätetty ja asia on siirretty syyteharkintaan syyttäjälle.

    STT

    Äänestä

  • toni. kirjoitti:

    siis ovatko nämä somalit vielä suomessa ?

    Todennäköisesti asuvat jo Eirassa parin sadan neliön kämpässä merinäköalalla ja tilailevat kebabia sossun piikkiin. Nuijamaan rajavartijat ovat tutkintavankeudessa viharikoksesta ja vapaan liikkuvuuden estämisestä epäiltyinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

toni. kirjoitti:

http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/soitinkaupan_myyja_juoksi_varkaan_kiinni/

Meritullinkadulla Helsingin Kruununhaassa sijaitsevan soitinkaupan kassa varastettiin maanantaina iltapäivällä. Varas saatiin kuitenkin nopeasti kiinni tehokkaasti toimineen myyjän ansiosta.

Soitinkaupasta kerrotaan, että liikkeeseen saapunut asiakas harhautti myyjän ensin takahuoneeseen ja vei sen jälkeen kassasta pienehkön summan rahaa. Teon huomannut myyjä soitti poliisille ja ryntäsi varkaan perään. Myyjä saavutti voron lopulta Pohjoisrannassa. Paikalle saapunut poliisi piiritti soitinliikkeen lähikorttelit ja otti nalkkiin jääneen varkaan kiinni.

Tutkinnanjohtaja komisario Juha Holopainen Helsingin poliisista sanoo varkaudesta epäiltynä olevan nuorehko mies. Hän on ulkomaan kansalainen, joka on Suomessa käymässä. Poliisi tutkii tapausta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu