Lääkärit, ottakaa oireet lukuun ja kysykää lisää!

Jo noin kolmenkymmenen vuoden ajan olen kärsinyt selkeistä diabetes-oireista tietämättä, mitä ne ovat. Nyt tiedän. Olen jopa menettänyt tajuntani ennalta-arvaamattomasti. Äkkiä laskeneiden sokeriarvojen vuoksi?
Jatkuva pissahätä oli ja on niin, että kaikki liikkuminen suunniteltava etukäteen tiedostaen, missä on WC.
Työaikana ei niin huomannut tätä ongelmaa. kun aina pääsi toimistotyössä asioimaan wc:ssä tarpeen tullen. Väsymys ja kova nälkä aina yllättäen.
Välillä pitkiä taukoja, ettei ollut näläntunnetta ja sitten yht´äkkiä ihan voimattomaksi veti.

Koskaan en ole juonut paljon. Varsinaisesti vettä en lainkaan, vaikka sitä suositellaan. Eikä juurikaan lääkkeiden käyttöä ollut. Turvotuksia, jopa mustiksi menneet sääret turvotuksen kera. Päänsäryt j.n.e.

Lääkärit suhtautuivat erittäin yliolkaisesti tajunnan menetyksiini ja muuta eivät kyselleetkään. Kerran sitten tutkittiin, onko epilepsia kysymyksessä, kun olin pökrännyt. Sokeriarvoja ja verenpainetta ei alettu seurata eikä kunnon verensokeritestiä tehty. Yksi hapan laimea puolukkamehu juotettiin, lähes sokeroimaton ja ei kuulema oireita ilmennyt.
Nyt olen päässyt tutkimuksiin. Sokerilääkkeet annettu, verenpainetta seurataan ja lääkitty sitäkin.
Pissahätä edelleen yllättää. Aina ei ehdi yöllä vessaan, kun jo lirahtaa. Kaupungilla voi hyvin ja rauhassa käydä arkisin, kun on monta paikkaa, missä on yleisölle wc.Viikonloput hankalampia.

Jouduin suuren osan työelämäni ajasta kärsimään sekä sokeritaudista että verenpaineesta, vaikka oli työterveyshuolto ja terveysasemallakin kävin.

Ainoa neuvo työterveyslääkäriltä oli: menkää psykiatrille! Silloin sairastin tietämättäni syöpääkin, joka sittemmin aikojen päästä leikattiin, kun yksityislääkäri sen totesi. Silti kunnallinen puoli vitkutteli asian kanssa vielä lähes vuoden ennenkuin soivat päästä isoon leikkaukseen.

No, siis menin psykiatrille, kun käskettiin. Onneksi psykiatri sanoi olevansa hyvin kallis ja suositteli kunnalliseen mielenterveystoimistoon jonoon. Siellä kuntapuolen hospitaalissa vastasi puhelimeen mieshenkilö, joka tenttasi kaikenlaista yksityiselämästäni hyvin pitkään. Kun kysyin sitten jotakin, tämä ärähti, että en tiedä, olen vahtimestari! Olin tietysti luullut häntä lääkäriksi, kun kyseli lääkärin kysymyksiä! Näin Helsingissä!
No onneksi juttu ei edennyt hullujenbhuoneella eikä oakkopaitaan pantu, koska vaivana oli syöpä ja se ei parane kallonkutistajan höpinöillä.
Nyt on sitten vihdoin sokerikin ja verenpaine hoidossa! Kyllä se kestikin!
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuollaiset pissaoireet eivät johdu diabeteksestä. Ei siis ihme että lääkärit eivät tutkinut diabetestä vaan epäilivät ilmeisesti virtsatietulehdusta tai yliaktiivita rakkoa, varsinkin kun et juonut poikkeuksellisen paljon.

Olen itsekin huomannut ettei terveyskeskuslääkärit lähetä eteenpäin selvässäkään tapauksessa. Olen joutunut "ottamaan vauhtia" yksityislääkärin kautta ennen kuin julkinen puoli on tarttunut asiaan ja olen päässyt leikkaukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sokerit nyt kurissa kirjoitti:

Jo noin kolmenkymmenen vuoden ajan olen kärsinyt selkeistä diabetes-oireista tietämättä, mitä ne ovat. Nyt tiedän. Olen jopa menettänyt tajuntani ennalta-arvaamattomasti. Äkkiä laskeneiden sokeriarvojen vuoksi?
Jatkuva pissahätä oli ja on niin, että kaikki liikkuminen suunniteltava etukäteen tiedostaen, missä on WC.
Työaikana ei niin huomannut tätä ongelmaa. kun aina pääsi toimistotyössä asioimaan wc:ssä tarpeen tullen. Väsymys ja kova nälkä aina yllättäen.
Välillä pitkiä taukoja, ettei ollut näläntunnetta ja sitten yht´äkkiä ihan voimattomaksi veti.

Koskaan en ole juonut paljon. Varsinaisesti vettä en lainkaan, vaikka sitä suositellaan. Eikä juurikaan lääkkeiden käyttöä ollut. Turvotuksia, jopa mustiksi menneet sääret turvotuksen kera. Päänsäryt j.n.e.

Lääkärit suhtautuivat erittäin yliolkaisesti tajunnan menetyksiini ja muuta eivät kyselleetkään. Kerran sitten tutkittiin, onko epilepsia kysymyksessä, kun olin pökrännyt. Sokeriarvoja ja verenpainetta ei alettu seurata eikä kunnon verensokeritestiä tehty. Yksi hapan laimea puolukkamehu juotettiin, lähes sokeroimaton ja ei kuulema oireita ilmennyt.
Nyt olen päässyt tutkimuksiin. Sokerilääkkeet annettu, verenpainetta seurataan ja lääkitty sitäkin.
Pissahätä edelleen yllättää. Aina ei ehdi yöllä vessaan, kun jo lirahtaa. Kaupungilla voi hyvin ja rauhassa käydä arkisin, kun on monta paikkaa, missä on yleisölle wc.Viikonloput hankalampia.

Jouduin suuren osan työelämäni ajasta kärsimään sekä sokeritaudista että verenpaineesta, vaikka oli työterveyshuolto ja terveysasemallakin kävin.

Ainoa neuvo työterveyslääkäriltä oli: menkää psykiatrille! Silloin sairastin tietämättäni syöpääkin, joka sittemmin aikojen päästä leikattiin, kun yksityislääkäri sen totesi. Silti kunnallinen puoli vitkutteli asian kanssa vielä lähes vuoden ennenkuin soivat päästä isoon leikkaukseen.

No, siis menin psykiatrille, kun käskettiin. Onneksi psykiatri sanoi olevansa hyvin kallis ja suositteli kunnalliseen mielenterveystoimistoon jonoon. Siellä kuntapuolen hospitaalissa vastasi puhelimeen mieshenkilö, joka tenttasi kaikenlaista yksityiselämästäni hyvin pitkään. Kun kysyin sitten jotakin, tämä ärähti, että en tiedä, olen vahtimestari! Olin tietysti luullut häntä lääkäriksi, kun kyseli lääkärin kysymyksiä! Näin Helsingissä!
No onneksi juttu ei edennyt hullujenbhuoneella eikä oakkopaitaan pantu, koska vaivana oli syöpä ja se ei parane kallonkutistajan höpinöillä.
Nyt on sitten vihdoin sokerikin ja verenpaine hoidossa! Kyllä se kestikin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu