Mitä mieltä olette ?

656
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taitaa olla niin, että karu totuus paljastuu paikan päällä. Videona kaunis, mutta antaa ehkä vääristyneen kuvan. Tosin, riippuu mistä kulmasta katsoo, ja kauneushan on katsojan silmissä :) Taivaalta näyttää ainakin hyvin kauniilta :D

Äänestä

Olen käynyt Mikkelissä monta kertaa minusta nuo videot eivät vääristä Mikkeliä .mikkeli on kaunis maalaiskaupunki Mikkeliin rakennetaan koko ajan uutta, keskustaan tulee uusia kerrostaloja. sataman läheisyyteen olisi suunnitteilla tiedekeskus ja kaikkea uutta. Mikkelin on paljon parempi kuin paikalleen jymähtänyt Savonlinna :D

Äänestä

Hienolta vaikuttaa

Äänestä

Olisi ollut hyvä antaa pikku vinkki kohderyhmästä. Tosin sen saattoi osin päätellä leffoista.

Ensimmäinen leffa
Liian hidas juna. Lähestyy varovasti peloissaan kuin ydinsodan lamauttamaa tyhjää kaupunkia. Sen olisi pitänyt olla kauempana asemasta ja täydessä vauhdissa. Se olisi edustanut dynamiikkaa ja hyviä rautatieyhteyksiä maan sisällä, Kotkan satamaan ja Venäjälle.
Otoksen junan väri olisi pitänyt olla uudesta, vetävämmästä vihreästä edustaen myös vihreää ajattelua. Samoin vaunut uudempia, matkustin noissa jo 60-luvun alussa.
Junan kuvaus aamuauringon vastavaloon tekee ilman saastaisen näköiseksi. Jos nyt on pakko ottaa asemalle tulevasta hitaasta junasta, niin parempi kuvakulma samasta paikasta, mutta vasemmalta junan kulkusuuntaan. Silloin paikka ikään kuin kylpee upeassa aamuauringossa.
Miksi 2 min. videossa kirkko oli n. minuutin näkyvissä 6 otoksessa ja siitä 35 sekuntia jopa hallitsevana pääosassa?
Ei kai ollut tarkoitus antaa mielikuvaa jostain Italian tyyppisestä kirkon hallitsevuudesta Suomessa?
Korostettu ja venyvän pitkään esitetty suomalainen kirkko voi arveluttaa venäläisiä ja islam-maita.
Kuvaa ja taivasta on manipuloitu, kun tässäkin taivas saatu näyttämään harmaalta eikä yhtään otosta kirkkaasta, puhtaan sinisestä? Jos ulkomaille on tarkoitus myydä, niin aurinko olisi saanut näkyä selkeästi, jotta näkisi kuinka matala rakennuskanta mahdollistaa sen, että kadut ovat keäisin aurinkoisia, viihtyisiä ja kutsuvia eikä korkeiden rakennusten aiheuttamat pitkät varjot ole päässeet tekemään katukuiluista pimeitä ja luotaantyöntäviä.
Niitä pimeitä katukuiluja katsojat ulkomailla näkevät kotikaupungeissaan.
Pieni häivytys on paikallaan, mutta tuossa se on liian raju ja kääntyy itseään vastaan. Epäonnistunut kokonaisuus.
Nyt alun 30 sekuntia antoi aavistuksen, että joskus aamuaurinko saattaa näkyä kaupungissa, mutta ei muuten lainkaan.
En ole 20 vuoteen käynyt Mikkelissä. Näin kurjako Mikkeli on tänä päivänä?
Onko sinulla laittaa tuubiin alkuperäinen, manipuloimaton?
Olisi mielenkiintoista nähdä se ja varovainen veikkaus, että se olisi jopa parempi.
Rahaa ei puuttunut tämän leffan teossa.

Muuten hyvä.


Kakkosleffa ei sitten iskenyt yhtään.
On hirmu vaikea tehdä talviolosuhteista kiihottavaa ja myyvää muille kuin talviurheilulajien harrastelijoille.
Tässä olivat tehtaiden savupiiput pääosassa. 2 min. videossa 35 sekuntia tehtaiden savuavia piippuja, jotka näyttävät talvisin oikein myrkyn lykkääjiltä.
Ensimmäinen otos rautatieasemalta tässäkin pahasti vastavaloon näyttäen, että Mikkeli on ajoittain niin saastesumun peitossa ettei tahdo nähdä mitään.
Tällaisen talvisen leffan kohderyhmänä voisi ajatella tietokoneoperaattoreita, jotka tarvitsevat konesalien halvempaa, luonnollista jäähdytystä. Tosin he haluavat vielä kylmempään pohjoiseen eikä varmasti itseään ja perhettään savupiippujen ympäröimäksi.

Ei hyvä


Ole hyvä

Äänestä

Hieno kaupunki tahdon heti sinne :o

Äänestä

En ole itse tehnyt noita leffoja mutta kysyn että mitä mieltä olette Mikkelistä kaupunkina?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikkeliläinen :D kirjoitti:

Mitä mieltä olette näistä videoista ?

http://m.youtube.com/watch?v=tdSNIT2FUL0&feature=plcp

http://m.youtube.com/watch?feature=plcp&v=ihGbDS55VTg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu