Mitä parannus - sana tarkoittaa?
En voi sille mitään, että minulle joka tapauksessa sana parannus on käännöshirviö. Pelkään sanaa ja sen synnyttämää mielikuvaa: Tuon sanan mukaan minun on paranneltava, korjattava, muutettava itseäni ja uskoni ja pelastukseni riippuu siitä, kuinka hyvin osaan parannella omaa käyttäytymistäni, puheitani ja sydäntäni.
Varsinainen ahdistukseni on kuitenkin siinä, että koen olevani kyvytön korjaamaan omaa sisintäni. Vaikka kuinka yritän muuttaa joitakin tapojani, ei siitä tule mitään valmista. Ei ainakaan sellaista muutosta hyvään, että tämän oman parannukseni ansioista uskaltaisin mennä Jumalan eteen armoa saamaan.
Kun ystävät vaativat minua tekemään parannuksen
Raamatun sanan rinnalle tulevat myös monet uskovat ystävät. Hekin vaativat minua tekemään parannusta. Koen, että heidän vaatimansa parannus on jotain sellaista, jonka avulla he jopa voivat kiristää minua. Kun näkevät kuinka puutteellista uskonelämäni on ja nimenomana törmäävät luonteeni heikkouksiin ja loukkaantuvat joihinkin asioihin käyttäytymisessäni tai joihin tokaisuihini, silloin he esittävät minulle vaatimuksen, että minun on muututtava, minun on tehtävä parannus, korjattava asia elämässäni. Minun on tultava heille paljon paremmaksi ja heitä miellyttävämmäksi ihmiseksi.
Jotkut kirjoittavat, jotkut soittavat, harva uskaltaa puhua suoraan kahden kesken nuhdellen näin minua
Tähän jälkimmäiseen käytäntöön Jeesus tosin kehottaa. "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken” (Matt 18:15). . (Peltola)

Vastaukset 10
Vanhimmat
On tuskastuttava huomata, etten ole joidenkin uskovien silmissä todellinen kristitty siksi, että on omat mielipiteeni, esitän ne määrätietoisesti ja samaan aikaan kuitenkin minulta puutuu jotain tai minussa on jotain pahaa ja juuri siitä minun on tehtävä parannus. Ei riitä, että uskon Jeesuksen Kristukseen, että hän on kuollut puolestani. Ei riitä, että jatkuvasti sydämessäni huokailen Jeesuksen puoleen ja kerjään häneltä armoa ja apua. Näiden uskovien mielestä minulla on joitakin sellaisia asioita, joiden on kadottava elämästäni. Vasta sitten kun olen vapautunut niistä ja muuttunut heidän mieleisekseen he voivat hyväksyä minut todelliseksi uskovaksi
Aikoinaan Luther sanoi, että meitä koskeva arvostelu on meille kristittynä monin verroin hyödyllisempi kuin ystävän kiitos. Se on varmasti totta. Sehän pakottaa jälleen selvittämään itselleen keneen oikein uskon! Mitä on minun uskoni Jeesukseen Kristukseen? Tällainen selvittely on aina hyödyllinen.
En voi tehdä muuta kuin ottaa nämä luetellut syntini ja mennä niiden ja monien muiden minussa vielä olevien pysyvien ja muuttumattomien syntieni kanssa Jeesuksen Kristuksen luo. Vetoan siihen, että hän on sanonut: ”Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos” (Joh 6:37).
Kerron Jeesukselle, että juuri niin kuin hän itse on sanonut, minun sisästäni, sydämestäni lähtee jatkuvasti – kuten likaviemärin suusta: Pahoja ajatuksia, ja niiden mukana siveettömyyttä, varkautta, murhaa, aviorikoksia, ahneutta, häijyyttä, vilppiä, irstautta, pahansuopuutta, herjausta, ylpeyttä ja uhmamieltä (Mark 7:21-12). En voi muuta kuin sanoa Jeremian tavoin: ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea?” (Jer 17:9).
Kuten sinä, niin samoin koki aikoinaan Paavo Ruotsalainenkin ja siinä selunsa hädässä
käveli kauas eri pitäjään, seppä Höglundin pajalle. kertomaan noita samankaltaiia huolijaan. Seppä Höglund kuunteli huolellisesti ja sanoi: " yksi sinulta puuttuu ja sen ohessa kaikki. Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen"
Siis uudsti syntyminen Jumalan lapseksi, jossa syntymässä saa Pyhän Hengen sinetin,
joka on Jumalan vakuutena lunastuksen päivää varten, ja voi kutsua, Abba Isä"
Se antaa halun totella Jumalaa ja hänen sanaansa Raamattua luistelematta siitä,
maailman instanssien, kirkonkin, mukaan.
Se sinetti on "sammakkovahtina" suussa, petollisen kielen päästöjä vastaan.
Varoittaa vääristä opeista ja niiden opetuksista. Supistaa suurta päätä päästä kaidalle tielle. jne. jne.
Niin siinä pajan kynnyksellä Paavo Ruotsalanen , sepän siunaavan käden alla hän uudesti syntyi, ja sai kasteen Pyhässä Hengessä. ja ilman mielen taakkoja, lähti
iloiten ja ylistäen Jumalaa "Kotimatkalleen" jonka päätteenä oli Jumalan kirkkaus.
Siitä Ruotsalaisesta on meillekin opiksi. Tiedämme nyt, että kuinka niistä kantamistamme taakoista on mahdollista päästä vapaaksi.
Tällaisiahan me olemme, epätäydellisiä jokainen. Siksi Jeesus Kristus kuoli puolestamme ja lupasi antaa syntimme anteeksi kun pyydämme häneltä. Suostumme hänen käyttöönsä, jolloin hän saa muokata meitä tarkoitukseensa sopivaksi. Vajavaisia olemme ja siksi jäämmekin ilman Jeesuksen Kristuksen armoa.
Sro'n päivän sana sopii tähän kohtaan hyvin.
Matt. 11:27
Jos uskot Jumalaan, Isään ja Poikaan ja Pyhään Henkeen, jos sydämessäsi on kaipuu Herran yhteyteen, jos huudat avuksesi Jeesusta, jos rukouksen huokauskin nousee sielustasi Isän puoleen, niin mikään tästä ei ole sinun itsesi aikaansaamaa, ansiotasi tai omasta päätöksestäsi syntynyttä. Kukaan ei kaipaa Jumalaa, kukaan ei etsiydy Jeesuksen seuraan, kukaan ei rukoile elävää Herraa muuten kuin Pyhän Hengen työn seurauksena. Pojan tuntee vain se, jolle Poika tahtoo itsensä ilmoittaa. – Tämä laittaa meistä jokaisen sopivasti pienelle paikalle. Mistä omastamme voisimme kerskua? Mitä Jumalan ihmeellisestä uskon lahjasta voisimme ottaa omaksi kunniaksemme? Kaikki on pelkkää Jumalan hyvyyttä, armoa, Jeesuksen salattua lahjaa. Olemme saaneet uskon lahjan siitä huolimatta, että Herramme tuntee hyvin, millaisia ihmisiä me olemme. On tämä merkillinen valtakunta!
Tutki Sanaa rukouksessa ja se avautuu. Tutki, mikä heikkoutesi on Jumalan sanan kanssa ristiriidassa ja ojennaudu Sanan mukaan. Sanan tunteminen on äärimmäisen tärkeätä, varsinkin näinä aikoina, jolloin eksytykset tulvivat(mm. kansan kirkkoon ja herätysliikkeisiin), kuin hyökyaalto. Riipu Jeesuksessa, hän onmuskollinen ja armahtavainen.
Se sana on alkukielessä "metanoia" ja tarkoittaa tarkemmin ottaen mielenmuutosta, toisinajattelua, uutta asennetta ajatella asioista toisin.
Parannus on mielenmuutos. Ellei olisi ei ihminen näkisi omaa syntisyyttään, eikä turvautuisi Jeesukseen Kristukseen, syntien sovittajaan.
---