Työmarkkinapeli vaientaa

"Elinkeinoelämän keskusliitto EK lähestyi viime perjantaina työläisiä Yleisradion välityksellä.

Kirkkaanpunaiseen paitaan (Bayern München) sonnustautunut työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen esitti tv-haastattelussa työehtosopimuksiin kriisilausekkeita, joiden nojalla palkkoja voitaisiin alentaa tai työaikoja pidentää yrityksen talouden niin vaatiessa.

Ajatus ei ollut uusi, mutta foorumi oli: EK-johtaja vaati duunareilta uhrauksia pelin lomassa golfkentän laidalta. Viheriön viereltä lähetetty viesti ei ollut omiaan pehmittämään palkansaajien sydämiä".

http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Työmarkkinapeli vaientaa nappulat/a1375245999206

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne käytti seuraavana päivänä vastatessaan Laatuselle. Rinne vertasi Suomea Titaniciin, jossa pelastusveneitä varataan "yhteiskunnan kermalle" ja "tavalliset ihmiset ollaan jättämässä kylmän veden varaan tai surmanloukkuihin".

Yleistilanne on huolestuttava, mutta tuskin on vielä tarvetta taantua 1900-luvun alun työväenliikkeen retoriikkaan.

Työmarkkinajärjestöjen nokittelu on jatkunut läpi kesän. EK on vaatinut vähimmäispalkkojen laskemista, ammattiliitot alipalkkauksen kriminalisoimista. Yrittäjien puhe lomarahojen ja pekkaspäivien poistosta väreilee kangastuksena ilmassa.

Julkisten esiintymisten perusteella työmarkkinajärjestöistä ei ole yhteen hiileen puhaltajiksi tai ainakaan taloutta vakauttavan tuloratkaisun tekijöiksi.

On toki mahdollista, että kumpikin osapuoli päästää höyryä taisteluhengen luomiseksi ja alkuasetelmien paaluttamiseksi: kun käytetään kovaa kieltä, jo alun perin ylimitoitetuiksi tiedetyistä vaatimuksista perääntyminen voi vaikuttaa kompromissihenkiseltä myönnytykseltä.

Palkansaajat ovat jääneet työmarkkinatitaanien taistelun sivustakatsojiksi. Järjestöt viestivät ensisijaisesti toisilleen tai lähimmille taustaryhmilleen. Tavalliselle kansalle syksyn työmarkkinaratkaisu on sote- tai kuntauudistuksen kaltainen abstraktio: äärimmäisen tärkeä asia, jonka hahmottamista hämärät lupaukset ja yhtä epäselvät uhkakuvat vaikeuttavat.

Vaikka kriisitietoisuutta ja palkkamalttia – tai jopa valmiutta väliaikaiseen työehdoista tinkimiseen – olisi, myönnytyksille ei ole tarjolla kouriintuntuvaa vastinetta. Edes paikallisesti sopimalla yritykset eivät voisi sitoutua työpaikkojen säilyttämiseen.

Luottamus on talouden perusta. Työntekijöihin ja kuluttajiin pitäisi nyt valaa uskoa. Voisiko työmarkkinajärjestöjen varjoon jättäytynyt hallitus astua esiin ja tehdä asialle jotain?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Laitetaan ne nyrkkeilykehään ! EK:n möhömahat ja duunarien aliravitut tappelemaan keskenään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nappulat.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu