Joko presidenttimme hihat palaa Syyrian sodasta

Presidentti Niinistö lupasi USA:lle ja NATOlle suomalaisia sotilaita Syyriaan. Kysymys oli Keuruun pioneereiden lähettämisestä NATOn komentoon Syyriaan.

YKn pääsihteeri Ban ki moon ei kuitenkaan ymmärtänyt NATO-presidenttimme "sotilaallisesti ilman sotilasliittoa liittoutunutta Suomea" vaan ryhtyi ajamaan YKn nimissä sotilaallisesti liittoutumattoman maan eli Ruotsin pioneereja Syyriaan.

Tekikö presidenttimme salasopimuksen USA:n ja NATOn kanssa, että Suomesta lähetetään kapinallisten joukkoihin taistelijoita.

Suomalaistaistelija on kuollut kapinallisten joukoissa Aleppon taisteluissa.
220210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 220

Vanhimmat

Syyrian hirvittävän tragedian edessä täytyy itse kunkin valita puolensa. Suomen moraalinen velvollisuus olisi tukea Venäjän ja Kiinan rauhanaloitteita ja lakata sympatisoimasta Syyrian kapinallisia, heidän länsimaisista tukijoistaan puhumattakaan. Se olisi myös geopoliittisesti järkevää; Suomi luopuisi kertaheitolla viime vuosien länsimielisestä suuntauksesta ja astuisi rohkeasti Venäjän rinnalle, niin kuin Suomen on aikanaan joka tapauksessa pakko tehdä tällä vuosisadalla.

Äänestä
  • Mitään puolta ei ole Suomen syytä valita!

    Ja jos valitsee niin pitää karttaa Venäjän ja Kiinan edesvastuutonta politiikka tukea aseellisesti veristä diktaattoria Assadia! Suomen ei pidä missään tapauksessa 'astua Venäjän rinnalle' sillä se on verisen teurastajan linja!

    Äänestä

Assadin armeijan tappama USAn ja Naton kapinallisten suomalaissotilas oli Niinistön kotikaupungista Salosta kotoisin.

Äänestä
  • Ei ollut Niinistön kotikaupungista Salosta vaan Niinistön kannatusalueelta Turusta.

    Äänestä

  • Se oli Turusta kirjoitti:

    Ei ollut Niinistön kotikaupungista Salosta vaan Niinistön kannatusalueelta Turusta.

    Ei se ollut Turusta vaan Niinistön lomapaikalta Lapista!

    Äänestä

  • jahas,yksi ruumissäkki on siis jo täytetty kokoomuksen mielipuolisen politiikan hedelmillä,,,,....

    Äänestä

USA ja NATO toimittivat Aleppoon ja Homsiin huomattavan määrän ulkomaisia taistelijoita.

Ne olivat löyhässä liitossa Tarifiki-kapinallisjoukon kanssa. Muut kapinalliset oli jo eliminoitu ja jo vetäytyneet alueelta.

USA:n ja NATOn tukemina ja komennossa kapinalliset ulkomaalaistaustelijat kestivät Aleppossa kuukauden verran ja nyt Homsissa 3 viikkoa.

Äänestä
  • Palkkasoturit hakeutuvat itse alueelle, jos vain rahaa löytyy. Ei heitä 'toimiteta' kuten halkokasaa!

    Äänestä

Älä naurata USAlla ja NATOlla on värväystoimistoja ympäri maailmaa. Tapettu suomalaissotilas meni Syyriaan joko Suomen valtion/puolustusvoimienlähettämänä tai värväytyi NATOn kautta Tanskasta.

Syyrian kapinallisilla ei ole minkäänlaisia värväystoimistoja kun koko joukkio koostuu heimoista, alueista, erilaisista onnenonkijoista ja paikallisista köyhistä.

Äänestä
  • "Tapettu suomalaissotilas meni Syyriaan joko Suomen valtion/puolustusvoimienlähettämänä tai värväytyi NATOn kautta Tanskasta."

    Kerrotko minullekin missä Tanskassa oikein on sellainen "Naton värävystoimisto"? Kukaan muu kun ei ole tiennyt että Natoon voi noin vain värväytyä, varsinkaan taistelemaan paikkaan jossa Naton joukkoja ei ole.

    "Syyrian kapinallisilla ei ole minkäänlaisia värväystoimistoja kun koko joukkio koostuu heimoista, alueista, erilaisista onnenonkijoista ja paikallisista köyhistä."

    Kummasti sinne kuitenkin menee taistelijoita mm. Libanonista ja Pakistanista. Eikä se mitään "Värväystoimistoja" kaipaa, sinne menevät saavat kyllä tiedon miten sinne mennään.

    Äänestä

Ei muuta kuin tutkimaan:

- onko ylipäällikkö Niinistö tehnyt sopimuksen Naton kanssa suomalaistaistelijoiden lähettämisestä
- lähettikö Porin prikaati sotilaan
- onko Porin prikaati lähettänyt muita sotilaita
- onko Natolla värväyshenkilöitä Suomessa
- jne.

Äänestä
  • Siinähän tutkit. Aloita vaikka oman pääsi sisältä! Sieltähän sitä kaikenlaista kummallista tietoa löytyy jatkuvasti.

    Äänestä

Heh heh maisteri, olet tavalliseen tapaasi hädissäsi ja paniikissa ja urheana sotilaana heität nettiin mitä vähäinen sotilasjärkesi "keksii" ihan niin kuin sotilaan propagandaperuskurssilla opetetaan.

YK:n pääsihteeri Ban ki moon nimesi kemiallisten aseiden ja köyhdytetyn uraanin tarkkailijatiimin johtajaksi sotilaallisesti liittoutumattoman puolueettoman Ruotsin Åke Sillströmin.

Meidän NATO-Niinistö Keruun pioneereineen ja sotilaallisesti ilman sotilasliittoa liitoutuneine Suomineen jäi toiseksi aivan kuten YK:n turvaneuvostovalinnoissa.

Äänestä
  • Eläkeukko ei ole sotilas EIKÄ nimimerkki 'kokemus-k'. Sinun tuntuu olevan vaikeata uskoa, että sinulla on satunnaisesti PERÄTI kaksi lukijaa! Muut olet sitten jo kuukausia sitten karkoittanut:-D

    Kukaan ei ole ollut lähettämässä suomalaisia varusmiehiä Syyriaan. Ei voisi, vaikka haluaisi eikä kukaan edes halua! Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.

    Onko sinulla niin ääliömäinen käsitys, että Suomi jotenkin pyrkisi tutkijaksi Syyriaan? Ei todellakaan! Sinut sinne toki voisi lähettää, koska kuuma pääsi säteilisi autiomaassa pitkälle!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Eläkeukko ei ole sotilas EIKÄ nimimerkki 'kokemus-k'. Sinun tuntuu olevan vaikeata uskoa, että sinulla on satunnaisesti PERÄTI kaksi lukijaa! Muut olet sitten jo kuukausia sitten karkoittanut:-D

    Kukaan ei ole ollut lähettämässä suomalaisia varusmiehiä Syyriaan. Ei voisi, vaikka haluaisi eikä kukaan edes halua! Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.

    Onko sinulla niin ääliömäinen käsitys, että Suomi jotenkin pyrkisi tutkijaksi Syyriaan? Ei todellakaan! Sinut sinne toki voisi lähettää, koska kuuma pääsi säteilisi autiomaassa pitkälle!

    Joo ei Suomi Syyriaan lähetä varusmiehiä vaan Keuruun yksiköstä oli tarkoitus lähettää kapiaisia, mutta varusmiehet olisivat joutuneet osallistumaan NATO-operaatioon mm. valmistelemaan, osallistumaan huoltotoimenpiteisiin.

    Siinä varusmiehillä pitää olla oikeus kieltäytyä NATO-palvelusta.

    Nuo Syyriaan lähetetyt eivät ole varusmiehiä vaan Jemenin tapaan ammattisotilaita ja yksityisiä taistelijoita, jotkut yhtä herkkäuskoisia NATO-propagandalle kuin sinäkin.

    Siinä sitä henki sitten meneekin.

    Äänestä

  • NATO vie hengen kirjoitti:

    "Joo ei Suomi Syyriaan lähetä varusmiehiä vaan Keuruun yksiköstä oli tarkoitus lähettää kapiaisia"

    Ja kuten arvata saattaa sinulla ei ole pienintäkään todistetta tällaisesta. Valitettavasti asiasta eivät tiedä EDES ne Keuruun kapiaiset! Tuon tason 'keksiminen' on suoranaista valehtelua!

    Äänestä

Suomesta on lähetetty ja/tai lähtenyt 13 taistelijaa, joten nyt kun yksi on tapettu, suomalaisia taistelee enää 12 Naton kapinallisten joukoissa.

Suomalaiset on voitu lähettää Syyriaan Tanskan, IsoBrirannian tai Ranskan kautta.

Äänestä

Kuka hyvänsä Suomessa asuva voi matkustaa Syyriaan ja liittyä kapinallisten puolelle. Vaikka kuinka yrität aina Natoa sotkea mukaan niin heillä ei ole asian kanssa tekemistä. Syyriaan toki pääsee useita eri reittiä pitkin. Nämä miehet eivät ole mitään koulutettuja sotilaista vaan jonkinlaisia vapaustaistelijoita tai sissejä talebanien tapaan.

Äänestä

Suomessa ei ole vapaata mediaa. Media ei uskalla lähteä tutkimaan asioita, joissa Tasavallan presedentti voisi kärähtää.

Porin prikaati voi olla mukana kuvioissa, että suomalaisia on lähetetty NATOn avulla kapinallisjoukkoihin Syyriaan.

Äänestä
  • "Suomessa ei ole vapaata mediaa. Media ei uskalla lähteä tutkimaan asioita, joissa Tasavallan presedentti voisi kärähtää."

    Suomessa on kuule media pudottanut jopa pääministerin (Jäätteenmäki) ja pääministeri on vallankäyttäjänä nykyään ihan eri luokkaa kuin presidentti.
    Elät jotain Kekkosen aikaa jolloin presidenttiä ei saanut arvostella lainkaan.
    Nythän he ovat ihan vapaata riistää jopa Yleisradion pilkkaohjelmissa joissa imitoidaan hassua kävelyä ja lihavuutta (Ahtisaari) tai R-vikaa (Halonen).

    Jos edes prosentti keksimistäsi Niinistön hankkeista olisi totta, ne paljastanut toimittaja olisi todella uransa huipulla. Mutta sinun kannaltasi valitettavasti toimittajat eivät voi kirjoittaa mitä sylki suuhun tuo vaan heidän juttujensa pitää perustua faktoihin.

    Äänestä

  • "Suomessa ei ole vapaata mediaa. Media ei uskalla lähteä tutkimaan asioita, joissa Tasavallan presedentti voisi kärähtää."

    Tottakai uskaltaa. Kyse on siitä, että sellaisesta ei ole merkkiäkään! Et kai sinäkään ole niin pönttö, että uskot median innostuvan tutkimaan jotakin, joka perustuu ääniin pääsi sisällä?

    "Porin prikaati voi olla mukana kuvioissa, että suomalaisia on lähetetty NATOn avulla kapinallisjoukkoihin Syyriaan. "

    Suomalaisia EI OLE LÄHETETTY Syyriaan. JOS OLISI NIIN SE KYLLÄ OLISI LEHDISSÄ! Olet täysi kylähullu!

    Äänestä

  • Porin prikaati se oli valmistanut ja kouluttanut ne upseeritkin jotka jäivät kiinni Jemenissä USA-Nato-operaatioon kuuluvasta vakoilusta ja ne somalitulkit jotka olivat auttamassa USA-Natoa Somalian sodassa.

    Onhan noita. Onko Porin prikaati kouluttanut, varustanut, lähettänyt taistelijoita, vakoilijoita Syyriaan.

    Ihme jos ei ole, kun Niinistö on luvannut lähettää Keuruun pioneereja Syyriaan Naton joukkoihin. Täytyyhän maaperää tiedustella sitä ennen.

    Äänestä

USAn armeija, NATO, Pentagon, kapinalliset, Suomen valtio ei maksa mitään USAn, NATOn, kapinallisten joukoissa kuolleen suomalaissotilaan omaisille.

Äänestä
  • Miksi maksaisivat kun millään niillä kapinallisia lukuunottamatta ei ole mitään tekemistä miehen kanssa. Eikä kukaan tuota miestä sinne pakottanut. Itse lähti tietäen riskit.

    Äänestä

  • Ei tietenkään! Kapinallisilla ei ole rahaa eikä USA:lla ja Natolla ole heidän kanssaan tekemistä. Miksi kukaan maksaisi mitään?

    Äänestä

Valtio ei uskalla ainakaan julkisesti maksaa tapetun suomalaisen kuljetus- ja hautajaiskustannuksia.

Sitä Niinistön Natolle lupaamaa 6 miljoonaa/vuosi voidaan käyttää tässä tapauksessa tai sitten puolustusvoimat hoitaa homman ja salaa kustannukset.

Äänestä
  • "Sitä Niinistön Natolle lupaamaa 6 miljoonaa/vuosi voidaan käyttää tässä tapauksessa"

    Juuri toisessa kirjoituksessasi valitit miten edes tuota summaa EI voi käyttää kun se on korvamerkitty Natolle. Yritä nyt hyvä mies edes muistaa mitä mieltä milloinkin olet! Tietysti se on vaikeaa kun keksii koko ajan juttuja omasta päästään.

    Äänestä

Niinistön 6 miljoonaa voitaisiin käyttää jos se olisi korvamerkittyä rahaa.

Voi hyvä tavaton että ole tietämätön aikuinen mies maisteri. Sitä se on kun pelkän sotilaskoulutuksen omaava pannaan propagandahommiin. Sinähän teet tietämättömyydelläsi koko intin naurunalaiseksi.

Se että se raha menee Natolle ei tarkoita korvamerkintää maisteri vaan se, mihin toimiin se raha kohdistetaan. Se on korvamerkintää.

Niinistö lupasi Natolle könttäsumman, joten nyt Suomen on aika vaikea vaatia Natoa maksamaan suomalaissotilaan ruumiin kuljetukset ja hautajaiset. Kulut jäävät Suomen maksettavaksi.

Äänestä
  • Ei ole olemassa mitään maksettavaa 6 miljoonaa vaan juttu on lähtenyt vain sinun omasta keksinnöstäsi!

    Kun rahaa ei ole olemassakaan niin sinun on turha pohtia mitään 'korvamerkintöjä'!

    Niinistö ei ole luvannut yhtään mitään!

    Sinä vain väität tällaista perätöntä väitettä, jota et ole millään tavalla osannut näyttää toteen!

    Olet patologinen valehtelija!

    Äänestä

  • "Niinistö lupasi Natolle könttäsumman, joten nyt Suomen on aika vaikea vaatia Natoa maksamaan suomalaissotilaan ruumiin kuljetukset ja hautajaiset. Kulut jäävät Suomen maksettavaksi."

    Niin juuri noin väitit muuallakin. Mutta nyt sitten sanoit juuri yllä että: "Sitä Niinistön Natolle lupaamaa 6 miljoonaa/vuosi voidaan käyttää tässä tapauksessa""

    Eli sekoilet lahjakkasti itsesi kanssa. Välillä voidaan käyttää ja välill ei. Päätä jo!

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    "Niinistö lupasi Natolle könttäsumman, joten nyt Suomen on aika vaikea vaatia Natoa maksamaan suomalaissotilaan ruumiin kuljetukset ja hautajaiset. Kulut jäävät Suomen maksettavaksi."

    Niin juuri noin väitit muuallakin. Mutta nyt sitten sanoit juuri yllä että: "Sitä Niinistön Natolle lupaamaa 6 miljoonaa/vuosi voidaan käyttää tässä tapauksessa""

    Eli sekoilet lahjakkasti itsesi kanssa. Välillä voidaan käyttää ja välill ei. Päätä jo!

    Syyriaan on mennyt lähes 20 sotilasta taistelemaan USAn ja Naton tukemien terroristien joukkoihin.

    Onko ylipäälikkö Niinistö tehnyt kansalta ja eduskunnalta salassa sopimuksen USAn ja Naton kanssa, että Suomi lähettää sotilaita Syyriaan.

    Äänestä

  • Suomisotilaat Syyriaan kirjoitti:

    Media voisi vähän kaivella taikka joku terävä ja tohkea toimittaja, ovatko suomalaissotilaat Syyriassa Niinistön NATOlle lupaaman vuotuisen 6 miljoonan rahoituksella.

    Syyriaan ei ole mennyt Suomesta ensimmäsitäkään sotilasta.

    Sen sijaan kapinallisten puolelle on matkustanut Suomen kansalaisuuden saaneita islamisteja vapaaehtoisiksi kapinallisten joukkoon. Heillä ei ole mitään tekemistä USA:n tai Naton kanssa, joilla ei ole maajoukkoja Syyriassa.

    "Onko ylipäälikkö Niinistö tehnyt kansalta ja eduskunnalta salassa sopimuksen USAn ja Naton kanssa, että Suomi lähettää sotilaita Syyriaan."

    EI OLE! Typerä kysymys!

    Äänestä

  • NATOrahoituksellako kirjoitti:

    Media voisi vähän kaivella taikka joku terävä ja tohkea toimittaja, ovatko suomalaissotilaat Syyriassa Niinistön NATOlle lupaaman vuotuisen 6 miljoonan rahoituksella.

    Kunhan nyt torvelo ensin todistaisit jollakin tapaa, että niitä suomalaisia SOTILAITA edes olisi Syyriassa, koska heitä ei ole.

    Se sinun 6 miljoonaasi taas on täysin sinun oma keksintösi vailla vähäisintäkään näyttöä!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Syyriaan ei ole mennyt Suomesta ensimmäsitäkään sotilasta.

    Sen sijaan kapinallisten puolelle on matkustanut Suomen kansalaisuuden saaneita islamisteja vapaaehtoisiksi kapinallisten joukkoon. Heillä ei ole mitään tekemistä USA:n tai Naton kanssa, joilla ei ole maajoukkoja Syyriassa.

    "Onko ylipäälikkö Niinistö tehnyt kansalta ja eduskunnalta salassa sopimuksen USAn ja Naton kanssa, että Suomi lähettää sotilaita Syyriaan."

    EI OLE! Typerä kysymys!

    Niinistö ei voi tietää vielä mitä USAlle ja NATOlle tapahtuu Syyrian sotahäviön jälkeen joutuuko Suomi ja Niinistö tuomiolle hyökkääjähävijöiden avustamisesta

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Kunhan nyt torvelo ensin todistaisit jollakin tapaa, että niitä suomalaisia SOTILAITA edes olisi Syyriassa, koska heitä ei ole.

    Se sinun 6 miljoonaasi taas on täysin sinun oma keksintösi vailla vähäisintäkään näyttöä!

    Ei torvelon tarvitse todistaa mitään, virallisen tilaston mukaan Syyriassa on 13 suomalaissotilasta USA:n ja Naton terroristien joukossa.

    Sinun vaan pitäisi mennä jonnekin houtoon, olet Nato-lapsellinen.

    Äänestä

  • Joudutaanko tuomiolle kirjoitti:

    Niinistö ei voi tietää vielä mitä USAlle ja NATOlle tapahtuu Syyrian sotahäviön jälkeen joutuuko Suomi ja Niinistö tuomiolle hyökkääjähävijöiden avustamisesta

    Tottakai tietää! USA ja Nato eivät ole osallisena Syyrian maataistelussa. Suomi ei ole vastuussa siitä, jos maasta lähtee omia aikojaan suomalaisyntyisiä islamisteja auttamaan Syyrian kapinallisia.

    Äänestä

Se ICSR:n rapotti on jo vanhentunut. Ylen mukaan suomalaissotilaita on Syyriassa jo 19.

Äänestä
  • YLE:ssä ei ollut minkäänlaista uutista suomalaisista Syyriassa.

    Jos on niin siteerapa tänne ilman omia tulkintojasi, sillä sotilaita he eivät ainakaan ole!

    Suomi ei voiestää suomen kansalaista matkustamasta minne hyvänsä tekemään mitä hyvänsä!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    YLE:ssä ei ollut minkäänlaista uutista suomalaisista Syyriassa.

    Jos on niin siteerapa tänne ilman omia tulkintojasi, sillä sotilaita he eivät ainakaan ole!

    Suomi ei voiestää suomen kansalaista matkustamasta minne hyvänsä tekemään mitä hyvänsä!

    no mutta maisteri maisteri, joko sinä isottelet jo Ylen uutispäälliköksikin sotilaskoulutuksellasi ja kansakoulukoulutuksella.

    minäkin näin ja kuulin Ylen uutisen, missä suomalaissotilaita uutisointiin olevan lähes 20 Syyriassa, mistä Supo Ylen mukaan vaikenee.

    Äänestä

  • Ylen uutinen kirjoitti:

    Kyllä vaan! Koulutukseltani kepitän omasi mennen tullen!

    Via vallan 'kuulit'? Aiemmin heitä oli 19 ja nyt 20? Ja sanottiinko nimenomaan, että 'sotilaita'? Jospa taas kuulit vain 'ääniä' pääsi sisällä.

    Äänestä

  • Ylen uutinen kirjoitti:

    no mutta maisteri maisteri, joko sinä isottelet jo Ylen uutispäälliköksikin sotilaskoulutuksellasi ja kansakoulukoulutuksella.

    minäkin näin ja kuulin Ylen uutisen, missä suomalaissotilaita uutisointiin olevan lähes 20 Syyriassa, mistä Supo Ylen mukaan vaikenee.

    sama juttu, Ylen uutisissa kerrotiin suomalaissotilaita olevan Syyriassa parikymmentä

    Se salattiin, onko ne koulutettu ja lähetetty Porin prikaatista.

    Ne suomalaiset Naton vakoojat Jemenissä jotka jäivät kiinni lähetettiin Porin prikaatista.

    Äänestä

  • Porin prikaatistako kirjoitti:

    Eilen niitä on siellä 19, tänään voi olla jo 20 tai enemmän.

    Äänestä

  • Porin prikaatistako kirjoitti:

    sama juttu, Ylen uutisissa kerrotiin suomalaissotilaita olevan Syyriassa parikymmentä

    Se salattiin, onko ne koulutettu ja lähetetty Porin prikaatista.

    Ne suomalaiset Naton vakoojat Jemenissä jotka jäivät kiinni lähetettiin Porin prikaatista.

    Suomesta ei ole lähetetty sotilaita Syyriaan! Miksi olisi!

    Ja se suomalainen pariskunnasta mies työskenteli Porin prikaatissa. Vaimo taas muualla eivätkä he olleet vakoojia!

    Äänestä

Helposti löytyi tietyoa netistä. Liitän sen oheisena.

Asia on kuten arvelin: yksikään ei ole SOTILAS s ja kaikki ovat vapaaehtoisia aatteellisella pohjalla!

"Suomesta on lähtenyt sodan aikana Syyriaan "selvästi toistakymmentä" ihmistä ja "yli puolet heistä pyrkii osallistumaan jonkin radikaaliryhmän toimintaan", Supon eli suojelupoliisin terrorismiasiantuntija Tuomas Portaankorva kertoo.
Hyvin supomaisesta ilmaisusta voi päätellä, että Syyrian radikaaliryhmissä on Supon tietojen mukaan ollut 7–9 Suomesta lähtenyttä.
Mitä heistä tiedetään?
Portaankorva kertoi Twitterissä 5. maaliskuuta, että Syyriaan lähteneet ovat "pääosin nuorehkoja miehiä, muutama nainen, kansalaisuudet vaihtelevat".
Aiemmin Supo on kertonut, että pääosa Suomesta lähteneistä on ensin lentänyt Helsingistä Turkkiin ja jatkanut sieltä junalla ja busseilla rajan yli Pohjois-Syyriaan, ilmeisesti Aleppon alueelle. Paljon enempää Supo ei kerro. Portaankorva korosti Twitterissä, että Supon arkistot ovat salaisia 60 vuotta, mutta hän esitti toiveen, että siviilitutkijatkin penkoisivat asiaa.
Pengotaan sitten.
Olisi varmasti kaikkien etu, että Muhammad ja muut suomalaiset saataisiin pois Syyriasta. Kaikin tavoin ehjinä.
Brittiläisen King's Collegen raportissa huhtikuun alussa kerrottiin, että Suomesta olisi Syyriaan lähtenyt 13 taistelijaa. Raportin tehnyt tutkija Aaron Y. Zelin kuitenkin kertoo, että hänen tietonsa suomalaisista perustuvat yksinomaan suomalaismedian julkaisemiin tietoihin. Kuinka Zelin siis päätyi juuri 13:een?
Suomalaismedian uutiset, joissa kerrottiin Supon todenneen ainakin kymmenen lähteneen Suomesta Syyriaan, käännettiin englanniksi muotoon "tusina suomalaista". Siihen Zelin lisäsi vielä ruotsalaisen Kamal Badrin, jolla on suomalainen äiti.
Keitä Supo laskee niihin "noin kymmeneen" henkilöön, joista se on kertonut?
"Me olemme määrittäneet siten, että kyseessä on pysyvästi Suomessa asuva radikaali-islamisti, joka on osallistunut aseelliseen koulutukseen tai taisteluihin tai muuten ollut alueella kontaktissa aseellisiin joukkoihin", sanoo suojelupoliisin viestintäpäällikkö Liinu Lehto.
Portaankorva kuitenkin korostaa, että osa heistä saattaa olla puhtaasti humanitaarisissa hommissa. Lähteneissä on sekä maahanmuuttajataustaisia että kantasuomalaisia.
"Me tiedämme, että osa heistä on ehtinyt matkustaa jo edestakaisin Suomen ja Syyrian välillä. Jos kokemus on ollut heille positiivinen, he sitten pyrkivät rekrytoimaan uusia lähtijöitä", Portaankorva sanoo.
Syyriaan meno ei sinänsä ole vaikeaa. Helsingistä on suoria lentoja Turkkiin, josta pääsee rajan yli melko helposti. Rahaakaan nuori ei tarvitse kuin parituhatta euroa."

Äänestä
  • Sen sijaan palkkasotureista ei ole juuri tietoa:

    ""On puhuttu sellaisesta, että otetaan pikavippi ja ollaan jo illalla siellä taisteluissa", Supon Liinu Lehto sanoo.
    Kuvajournalisti Niklas Meltio on käynyt sodan aikana Syyriassa kuusi kertaa. Suomesta lähteneisiin taistelijoihin hän ei ole törmännyt, mutta eräs Aleppossa asuva syyrialainen jihadisti väitti Meltiolle, että hänellä on joukoissaan kaksi suomalaista.
    "Hän sanoo opettavansa heille arabiaa ja Koraania, mutta en saanut koskaan varmistetuksi sitä", Meltio sanoo.
    Muutama kantasuomalainen palkkasotilaaksi haluava on Meltiolle soitellut. "Tällaisia sotahulluja, mutta en ole kuullut, että heitä olisi sinne lähtenyt. Yksi heistä kyseli, mitä mieltä olen kapinallisista, mitä mieltä hallituksesta. Hän sanoi olevansa menossa sinne, muttei tiedä, kummalle puolelle", Meltio kertoo.
    Myös Supon Portaankorva vahvistaa, että palkkasotilaista on kuultu: "Tiedetään, että se on yksi motivaatiotausta joillekin Suomesta lähteneistä. On ajatuksia ainakin, että pyrkivät sellaisiin tehtäviin.""

    Äänestä

  • USA:n armeijan, CIA:n, NATOn värväämät siirrettiin Syyriaan NATO-maa Turkin kautta.

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Sen sijaan palkkasotureista ei ole juuri tietoa:

    ""On puhuttu sellaisesta, että otetaan pikavippi ja ollaan jo illalla siellä taisteluissa", Supon Liinu Lehto sanoo.
    Kuvajournalisti Niklas Meltio on käynyt sodan aikana Syyriassa kuusi kertaa. Suomesta lähteneisiin taistelijoihin hän ei ole törmännyt, mutta eräs Aleppossa asuva syyrialainen jihadisti väitti Meltiolle, että hänellä on joukoissaan kaksi suomalaista.
    "Hän sanoo opettavansa heille arabiaa ja Koraania, mutta en saanut koskaan varmistetuksi sitä", Meltio sanoo.
    Muutama kantasuomalainen palkkasotilaaksi haluava on Meltiolle soitellut. "Tällaisia sotahulluja, mutta en ole kuullut, että heitä olisi sinne lähtenyt. Yksi heistä kyseli, mitä mieltä olen kapinallisista, mitä mieltä hallituksesta. Hän sanoi olevansa menossa sinne, muttei tiedä, kummalle puolelle", Meltio kertoo.
    Myös Supon Portaankorva vahvistaa, että palkkasotilaista on kuultu: "Tiedetään, että se on yksi motivaatiotausta joillekin Suomesta lähteneistä. On ajatuksia ainakin, että pyrkivät sellaisiin tehtäviin.""

    Valtion ja puolustusvoimat joutuivat maksamaan Naton kapinallisten joukoissa tapetun suomalaissotilaan ruumiin kuljetuksen Suomeen ja hautajaiset.

    Äänestä

  • NATOn värväämät Turkista kirjoitti:

    USA:n armeijan, CIA:n, NATOn värväämät siirrettiin Syyriaan NATO-maa Turkin kautta.

    He eivät olleet kenenkään värväämiä ja siirtyivät Turkista Syyriaan itse ja omasta tahdostaan!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    He eivät olleet kenenkään värväämiä ja siirtyivät Turkista Syyriaan itse ja omasta tahdostaan!

    Turkki ei värvännyt sotilaita USAn ja Naton kapinallisille vaan Nato, joka kuskasi niitä värvättyjä USAn kanssa Naton tukikohtaan Turkkiin, mistä Nato kuljetti ne Syyriaan. Turkki ei kuljettanut.

    Äänestä

  • Naton värväyskeskus kirjoitti:

    Turkki ei värvännyt sotilaita USAn ja Naton kapinallisille vaan Nato, joka kuskasi niitä värvättyjä USAn kanssa Naton tukikohtaan Turkkiin, mistä Nato kuljetti ne Syyriaan. Turkki ei kuljettanut.

    Nato ei värvää ketään sotimaan Syyrian kapinallisiin. Vapaaehtoisia löytyy Euroopasta ja he matkustavat omia reittejään Syyriaan. He tulevat vakaumuksensa takia ja useimmilla ei ole minkäänlaista sotilaskoulutusta takanaan!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Nato ei värvää ketään sotimaan Syyrian kapinallisiin. Vapaaehtoisia löytyy Euroopasta ja he matkustavat omia reittejään Syyriaan. He tulevat vakaumuksensa takia ja useimmilla ei ole minkäänlaista sotilaskoulutusta takanaan!

    Suomalaissotilas meni Syyriaan NATOn värväyskeskuksen kautta Turkista. Saiko suomalaissotilas tiedot NATOn keskuksesta Suomen puolustusvoimilta Porin prikaatista.

    Äänestä

  • Porin prikaatiko asialla kirjoitti:

    Suomalaissotilas meni Syyriaan NATOn värväyskeskuksen kautta Turkista. Saiko suomalaissotilas tiedot NATOn keskuksesta Suomen puolustusvoimilta Porin prikaatista.

    Islamistivapaaehtoinen matkusti omia aikojaan vapaaehtoiseksi Syyriaan taistelijaksi Syyrian kapinallisten puolella. Muita samanlaisia on runsaasti!

    Hän oli yhtä vähän 'suomalainen sotilas' kuin sinä lomalla Pattayalla. Suomessa ollaan 'sotilas' vain varusmiespalveluksen ajan. Syyriaan matkustanut ei ollut mikään varusmies!

    Niinistö ja Suomi kätähtävät jos Snowden paljastaa Syyrian sotaa koskevia dokumentteja.

    Äänestä

  • Käry käy kirjoitti:

    Niinistö ja Suomi kätähtävät jos Snowden paljastaa Syyrian sotaa koskevia dokumentteja.

    Ei kärähdä. Sen sijaan SINÄ ITSE kärähdät, koska paljastuu, ketkä siinä on mukana ja ketkä ei!

    Äänestä

  • Käry käy kirjoitti:

    Niinistö ja Suomi kätähtävät jos Snowden paljastaa Syyrian sotaa koskevia dokumentteja.

    Paljastaako Snowden Niinistön salaiset Nato-rekrytointisopimukset Syyriaan. Syyriassa on 19 suomalaissotilasta.

    Äänestä

  • Suomisotilaat Syyriassa kirjoitti:

    Paljastaako Snowden Niinistön salaiset Nato-rekrytointisopimukset Syyriaan. Syyriassa on 19 suomalaissotilasta.

    Syyriassa ei ole ensimmäistäkään suomalaissotilasta, joten paha on mitään paljastaa. Sen sijaan Syyriassa on muitakin Suomesta lähteneitä islamisteja kapinallisten riveissä.

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Syyriassa ei ole ensimmäistäkään suomalaissotilasta, joten paha on mitään paljastaa. Sen sijaan Syyriassa on muitakin Suomesta lähteneitä islamisteja kapinallisten riveissä.

    On siellä 19, yksi justiinsa tapettiin. Siitä ol ijuttu Suomen lehdistössä ja uutisissa.

    Puolustusvoimat toi sen ruumiin Suomeen.

    Äänestä

  • Suomensotilaat Syyriassa kirjoitti:

    On siellä 19, yksi justiinsa tapettiin. Siitä ol ijuttu Suomen lehdistössä ja uutisissa.

    Puolustusvoimat toi sen ruumiin Suomeen.

    Syyriassa ei ole ensimmäistäkään suomalaissotilasta, joten paha on mitään paljastaa. Sen sijaan Syyriassa on muitakin Suomesta lähteneitä islamisteja kapinallisten riveissä. Yksi jo kaatui ja haudattiin sinne.

    Asia ei kuulu millään tavalla puolustusvoimille tai Suomen valtiolle. Suomen kansalainen saa matkustaa minne haluaa.

    "Puolustusvoimat toi sen ruumiin Suomeen."

    Missäs niin kerrotaan? Ei ainakaan noissa samoissa uutisissa.

    Äänestä

  • Suomensotilaat Syyriassa kirjoitti:

    On siellä 19, yksi justiinsa tapettiin. Siitä ol ijuttu Suomen lehdistössä ja uutisissa.
    Puolustusvoimat toi sen ruumiin Suomeen.

    Syyriassa ei ole ensimmäistäkään suomalaissotilasta, joten paha on mitään paljastaa. Sen sijaan Syyriassa on muitakin Suomesta lähteneitä islamisteja kapinallisten riveissä. Yksi jo kaatui ja haudattiin sinne.

    Asia ei kuulu millään tavalla puolustusvoimille tai Suomen valtiolle. Suomen kansalainen saa matkustaa minne haluaa.

    Koetapa todistaa väitteesi. MIKSI Puolustusvoimat toisi ketään sieltä pois kun ei ole kerran ketään sinne edes lähettänyt?

    Uskaltaako Suomi vielä lähettää sotilaita Syyriaan Naton tukikohdan kautta Nato-maa Turkissa kun Turkki vangitsi 300 USA:n ja Naton kanssa sotilasvallankaappausta Turkkiin suunnitelleet Turkin Nato-sotilaat.

    Turkissa Nato ja Turkin Nato-sotilaat ovat jakautuneet pahasti kahtia. Jos Assadin armeija lyö USA:n ja Naton sekä ulkomaalaiset kapinalliset ja Tutkinkin Nato-sotilaat yäysin zippiin niin voimme vielä nähdä jatkosodan Turkissa kun Nato tappelee keskenään.

    Äänestä

  • Nato tappelee keskenään kirjoitti:

    Opettele nyt jo vihdoin sitä englantia niin et aina erehdy kun yrität hankkia tietoja ulkomaisista lähteistä. Nuo nyt Turkissa tuomitut sotilaat on haastettu oikeuteen jo vuonna 2008.

    http://www.npr.org/blogs/thetwo-way/2013/08/05/209209726/ex-turkish-military-chief-gets-life-in-prison-for-coup-plot

    Silloin mistään Syyrian kriisistä ei ollut vielä mitään tietoa. Sotket siis jälleen kerran monta täysin toisiinsa kuulumatonta asiaa omien harhojesi mukaisiksi.

    maisteri, opettele sinä numerot jooko, USA ja Nato hyökkäsivät Afganistaniin 2001 ja Irakiin 2003. Syyria ja Iran olivat suunnitelmissa jo tuolloin.

    Nato riiteli silloin ja Nato riitelee nyt. Nyt ei ole vuosi 2008 vaan nyt on 2013 ja nyt ne Nato-sotilaat pannaan vankilaan kun USA ja Nato ovat hävinneet Irakissa, Afganistanissa, Georgiassa, Syyriassa.

    Äänestä

  • Nyt on 2013 kirjoitti:

    Jauhat taas puhdasta skeidaa!

    Nato ei ole sotinut Irakissa, Afganistanissa, Georgiassa tai Syyriassa vaikka niin luulet!

    Huvia se on olemattomien asioiden keksiminenkin!.

    Äänestä

  • Nyt on 2013 kirjoitti:

    maisteri, opettele sinä numerot jooko, USA ja Nato hyökkäsivät Afganistaniin 2001 ja Irakiin 2003. Syyria ja Iran olivat suunnitelmissa jo tuolloin.

    Nato riiteli silloin ja Nato riitelee nyt. Nyt ei ole vuosi 2008 vaan nyt on 2013 ja nyt ne Nato-sotilaat pannaan vankilaan kun USA ja Nato ovat hävinneet Irakissa, Afganistanissa, Georgiassa, Syyriassa.

    "maisteri, opettele sinä numerot jooko, USA ja Nato hyökkäsivät Afganistaniin 2001 ja Irakiin 2003. Syyria ja Iran olivat suunnitelmissa jo tuolloin."

    Syyrian sisällissota ei taatusti ollut kenenkään suunnitelmissa silloin. Vasta ns. arabikevät muutti tilannetta alueella ja sisällissota alkoi näyttää mahdolliselta.

    "Nato riiteli silloin ja Nato riitelee nyt. Nyt ei ole vuosi 2008 vaan nyt on 2013 ja nyt ne Nato-sotilaat pannaan vankilaan "

    Sotilaita syytettiin ja heidät laitettiin oikeuteen 2008. Tuomio tuli vasta nyt mutta jo syytteiden nostaminen 5 vuotta sitten kertoo että sillä ei ole ollut mitään tekemistä Syyrian kanssa. Tuollaiset oikeudenkäynnit ovat aina enemään tai vähemmän poliittisia ja tuppaavat kestämään. Armeijan on muutenkin ollut vaikea hyväksyä että sillä ei ole enää entisenlaista vaikutusvaltaa yhteiskunnassa vaan valta on siviileillä. Samahan on nähty Egyptissä.

    Älä naurata maisteri, USAssa julkaistiin vertasuupielissä listoja 2002 (Rumsfeldt, Cheney, Bush), miten USAn armeija, NATO, Israel etenevät. Syyria oli must ennen iskua Iraniin.

    Äänestä

  • Verikoirien tappolista kirjoitti:

    Älä naurata maisteri, USAssa julkaistiin vertasuupielissä listoja 2002 (Rumsfeldt, Cheney, Bush), miten USAn armeija, NATO, Israel etenevät. Syyria oli must ennen iskua Iraniin.

    Jaaha? Ja mistäs tästäkin 'veri suupielessä'-jutusta löytyy todisteet? Ei mistään, kun keksit sen taas hatusta!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Jaaha? Ja mistäs tästäkin 'veri suupielessä'-jutusta löytyy todisteet? Ei mistään, kun keksit sen taas hatusta!

    USA:n, NATOn ja Niinistön juoni lähettää Keuruun pioneerit Syyriaan mittaamaan köyhän uraanin sekä kemiallisten aseiden käyttöä USA:n ja NATOn joukoille oli huonosti suunniteltu idea.

    USA, NATO ja kapinalliset eivät olisi koskaan pystyneet suojaamaan pioneereja. Niinistö oli lähettämässä heidät suoraan kuolemaan, sillä Syyrian hallitus ja Syyrian armeija ei olisi NATOn mittausjoukkoa koskaan hyväksynyt. USA:n, NATOn ja Niinistön hankkeelta puuttui uskottavuus ja luotettavuus.

    Kun YK:n pääsihteeri nimitti YK:n tiimin ja sen johtoon sotilaallisesti liittoutumattoman maan Ruotsin kansalaisen Åke Sellströmin tiimin johtoon, mittausyksikön uskottavuus, luotettavuus ja puolueettomuus säilyi eikä se asettunut kummankaan sodan osapuolen puolelle.

    Äänestä

  • Suoraan kuolemaan kirjoitti:

    Huomaa vielä, että USA:n, Naton ja Nato-Niinistön Keuruun pioneerit eivät olisi menneet Syyriaan puolueettomana vaan olisivat toimittaneet tiedot USA:lle, Natolle ja kapinallisille.

    Siirtyminen Syyriaan olisi tapahtunut juuri niihin aikoihin kun kapinallisilla oli tonneittain kemiallisten aseiden mykkytynnyreitä piilossa varastoituna Aleppossa ja Homsissa USA:n ja Naton erikoisjoukkojen kaivamissa huoltotunneleissa.

    YK:n ja YK:n pääsihteeri Ban ki moonin valppaus sekä Syyrian armeijan rynnäköt kapinallisten huoltotunneleihin pelasti Syyrian kemiallisten aseiden sodankäynniltä.

    Äänestä

  • Kemiallinen sota mönkään kirjoitti:

    Spekulointisi on täysin ajan hukkaa koska koko skenaario on omasta päästäsi keksimäsi. MIkään saatavilla oleva faktatieto ei tue väitteitäsi.

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    Spekulointisi on täysin ajan hukkaa koska koko skenaario on omasta päästäsi keksimäsi. MIkään saatavilla oleva faktatieto ei tue väitteitäsi.

    Joo maisteri, ei tuo suunnitelma enää ole voimassa kun YK esti sen ja Assadin armeija teki mahdottomaksi.

    Mutta kyllä USA, Nato ja kapinalliset ehtivät jonkun verran kemiallisia aseita käyttää. USA ja Nato eivät kuitenkaan uskaltaneet käyttää kemiallisia laajasti kun Syyriassa ei ollut Keuruun pioneerien kaltaisia mittarimikkoja. Siinä olisi taas omatkin kuolleet.

    Äänestä

  • Olisi omatkin kuolleet kirjoitti:

    "Joo maisteri, ei tuo suunnitelma enää ole voimassa kun YK esti sen ja Assadin armeija teki mahdottomaksi."

    Eli siis kaikki aikaisemmat spekulaatiosi osoittautuivat vääriksi ja nyt sitten väität pokkana että joku pieni YK:n päätös äkkiä esti väittämäsi USA:n valtavan operaation jossa piti ampua koko Syyria täyteen uraania. Todella uskottavaa...

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    Spekulointisi on täysin ajan hukkaa koska koko skenaario on omasta päästäsi keksimäsi. MIkään saatavilla oleva faktatieto ei tue väitteitäsi.

    Kenen päänsisässä olet nyt maisteri. Tässä faktaa, jonka voit antaa vaikka varusmiehille tehtäväksi tsekata:

    1) YK:n pääsihteeri Ban ki moon ei hyväksynyt USA:n, Naton, Niinistön Keuruun pioneereja
    2) YK:n pääsihteeri Ban ki moon nimitti Keuruun pioneerien sijaan YK:n oman tiimin ja sen johtoon sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin Åke Sellströmin suorittamaan kemiallisten aseiden mittaukset Syyriassa
    3) Assadin armeija takavarikoi tonneittain kemiallisten aseiden myrkkytynnyreitä iskemällä USA:n ja Naton erikoisjoukkojrn rakentamiin huoltotunneleihin Aleppossa ja Homsissa.
    4) Assadin armeija tuhosi Naton myrkkyvarastot myös Turkin puolella (Turkki ei uskaltanut kostaa kun olisi paljastunut)
    5) Kapinalliset ehtivät käyttää kemiallisia aseita rajoitetusti mm. Aleppossa ja Homsissa.

    "1) YK:n pääsihteeri Ban ki moon ei hyväksynyt USA:n, Naton, Niinistön Keuruun pioneereja"

    Mitkään helkkarin Keuruun pioneerit eivät ole koskaan olleet lähdössä mihinkään. Sen sijaan Suomi ilmoitti että sillä on valmius lähettää asiantuntijoista koostuva mittauyksikkö alueelle jos sellainen päätetään jonkun kansainvälisen operaation osana sinne lähettää.

    "2) YK:n pääsihteeri Ban ki moon nimitti Keuruun pioneerien sijaan YK:n oman tiimin ja sen johtoon sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin Åke Sellströmin suorittamaan kemiallisten aseiden mittaukset Syyriassa"

    Kyllä, näin oli. YK halusi ilmeisesti mahdollisimman kansainvälisen joukon. Tämä ei ole mikään epäluottamuslause Suomen tarjoamaa yksikköä kohtaan.

    "3) Assadin armeija takavarikoi tonneittain kemiallisten aseiden myrkkytynnyreitä iskemällä USA:n ja Naton erikoisjoukkojrn rakentamiin huoltotunneleihin Aleppossa ja Homsissa."

    Sanot sinä. Mitään puolueetonta faktaa tuollaisesta ei ole. Varsinkaan mistään Naton rakentamista tunneleista.

    "4) Assadin armeija tuhosi Naton myrkkyvarastot myös Turkin puolella (Turkki ei uskaltanut kostaa kun olisi paljastunut)"

    Edelleen sinun omia juttujasi. Sinä muka tiedät Turkin asevarastojen asiat mutta kukaan muu ei?

    "5) Kapinalliset ehtivät käyttää kemiallisia aseita rajoitetusti mm. Aleppossa ja Homsissa."

    Hyvin mahdollista. Mutta tällähän ei ole mitän tekemistä sen kanssa oliko USA menossa sinne tai jotkut rakastamasi Keuruun pioneerit.

    Yksikään antamasi "fakta" ei muutenkaan käsitellyt mitenkään sitä että olisi ollut olemassa joku hyökkäys jota nuo "Keuruun pioneerit" olisivat olleet menossa tukemaan.

    Äänestä

  • Suoraan kuolemaan kirjoitti:

    USA:n, NATOn ja Niinistön juoni lähettää Keuruun pioneerit Syyriaan mittaamaan köyhän uraanin sekä kemiallisten aseiden käyttöä USA:n ja NATOn joukoille oli huonosti suunniteltu idea.

    USA, NATO ja kapinalliset eivät olisi koskaan pystyneet suojaamaan pioneereja. Niinistö oli lähettämässä heidät suoraan kuolemaan, sillä Syyrian hallitus ja Syyrian armeija ei olisi NATOn mittausjoukkoa koskaan hyväksynyt. USA:n, NATOn ja Niinistön hankkeelta puuttui uskottavuus ja luotettavuus.

    Kun YK:n pääsihteeri nimitti YK:n tiimin ja sen johtoon sotilaallisesti liittoutumattoman maan Ruotsin kansalaisen Åke Sellströmin tiimin johtoon, mittausyksikön uskottavuus, luotettavuus ja puolueettomuus säilyi eikä se asettunut kummankaan sodan osapuolen puolelle.

    Mitään suunn itelmaa lähettää ketään Keuruulta minnekään ei ollut vaan keksit sen itse!

    Kenenkään ei tarvitse suojella pioneereja paikassa, jonne he eivät mene muualla kuin sinun mielikuvituksessasi!

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    "1) YK:n pääsihteeri Ban ki moon ei hyväksynyt USA:n, Naton, Niinistön Keuruun pioneereja"

    Mitkään helkkarin Keuruun pioneerit eivät ole koskaan olleet lähdössä mihinkään. Sen sijaan Suomi ilmoitti että sillä on valmius lähettää asiantuntijoista koostuva mittauyksikkö alueelle jos sellainen päätetään jonkun kansainvälisen operaation osana sinne lähettää.

    "2) YK:n pääsihteeri Ban ki moon nimitti Keuruun pioneerien sijaan YK:n oman tiimin ja sen johtoon sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin Åke Sellströmin suorittamaan kemiallisten aseiden mittaukset Syyriassa"

    Kyllä, näin oli. YK halusi ilmeisesti mahdollisimman kansainvälisen joukon. Tämä ei ole mikään epäluottamuslause Suomen tarjoamaa yksikköä kohtaan.

    "3) Assadin armeija takavarikoi tonneittain kemiallisten aseiden myrkkytynnyreitä iskemällä USA:n ja Naton erikoisjoukkojrn rakentamiin huoltotunneleihin Aleppossa ja Homsissa."

    Sanot sinä. Mitään puolueetonta faktaa tuollaisesta ei ole. Varsinkaan mistään Naton rakentamista tunneleista.

    "4) Assadin armeija tuhosi Naton myrkkyvarastot myös Turkin puolella (Turkki ei uskaltanut kostaa kun olisi paljastunut)"

    Edelleen sinun omia juttujasi. Sinä muka tiedät Turkin asevarastojen asiat mutta kukaan muu ei?

    "5) Kapinalliset ehtivät käyttää kemiallisia aseita rajoitetusti mm. Aleppossa ja Homsissa."

    Hyvin mahdollista. Mutta tällähän ei ole mitän tekemistä sen kanssa oliko USA menossa sinne tai jotkut rakastamasi Keuruun pioneerit.

    Yksikään antamasi "fakta" ei muutenkaan käsitellyt mitenkään sitä että olisi ollut olemassa joku hyökkäys jota nuo "Keuruun pioneerit" olisivat olleet menossa tukemaan.

    maisteri kovin hellyyttävää kun yrität aina kovasti olla oikein "johdonmukainen fakta-sotilas", oletteko näköjään keskustelleet siellä esikunnassa että Keuruun pioneerien valmius Syyriaan on myönnettävä (kas kun siitä oli Suomenkin tiedotusvälineissä), mutta EI tuokaan periksianto taas tapahtunutkaan kun 537 EI EI EI -kirjoituksesi jälkeen niin kuin armeijassa opetetaan.

    Sitten taas sitä typerää sotilaan propagandan peruskurssia, että "puhu asian vierestä, sotke kun olet heikoilla". Keuruun pioneerit eivät olleet osallistumassa mihinkään hyökkäykseen vaan erikoisjoukko osallistumaan USA:n, Naton ja kapinallisten kemiallisten aseiden käyttöön ja raportoimaan USA:lle, Natolle ja kapinallisille, millä alueilla kemiallisten aseiden pitoisuudet ovat vaarallisella tasolla millä alueilla ei.

    Lisää tuota epä-älyllisyyttäsi, "sanot sinä" ikään kuin tuo olisi joku järkevä peruste mihinkään (sanothan sinäkin) niin sanon, ja sanomiseni perusteet löytyvät mm. YK:n alustavista selvityksistä.

    Äänestä

  • Sotilaan tyhmänvänkäystä kirjoitti:

    "Keuruun pioneerit eivät olleet osallistumassa mihinkään hyökkäykseen vaan erikoisjoukko osallistumaan USA:n, Naton ja kapinallisten kemiallisten aseiden käyttöön ja raportoimaan USA:lle, Natolle ja kapinallisille, millä alueilla kemiallisten aseiden pitoisuudet ovat vaarallisella tasolla millä alueilla ei."

    MUTTA KUN MITÄÄN ERIKOISJOUKKOAKAAN EI OLE PUUHATTU! Sellaisen erikoisjoukon kokoaminen edellyttää aina Eduskunnan keskustelua eikä sellaista lähetetä ilman YK:n pyyntöä!

    Ja MIKSI moinen joukko olisi raportoinut 'USA:lle, Natolle ja kapinallisille', joiden kanssa emme ole missään tekemisissä!

    "Lisää tuota epä-älyllisyyttäsi, "sanot sinä" ikään kuin tuo olisi joku järkevä peruste mihinkään (sanothan sinäkin) niin sanon, ja sanomiseni perusteet löytyvät mm. YK:n alustavista selvityksistä. "

    JOS LÖYDÄT jotakin perusteluja teksteillesi niin referoi niitä tänne. Sinun väittämiäsi kun ei usko kukaan!

    Lisäksi olet alkanut syyllistymään nick-varkauksiin, mikä on aina arveluttava asia!

    sinä onneton sotilas, hae tiedot itse, tai komenna varusmiehet asialle, minähän en ehtisi muuta tekemäänkään kuin täyttämään tyhjää päätäsi eri lähteillä.

    Äänestä

  • Tyhmää ei saa viisaaksi kirjoitti:

    sinä onneton sotilas, hae tiedot itse, tai komenna varusmiehet asialle, minähän en ehtisi muuta tekemäänkään kuin täyttämään tyhjää päätäsi eri lähteillä.

    Hehe. Et todellakaan varusta kenenkään päätä tiedoilla, koska keksit ne itse, jonka jälkeen jätät väitteesi perustelematta:-)

    Vain keksijä vaatii muita todistamaan omat keksintösi oikeiksi. Itsehän sinä et siihen pysty eikä pysty muutkaan!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Hehe. Et todellakaan varusta kenenkään päätä tiedoilla, koska keksit ne itse, jonka jälkeen jätät väitteesi perustelematta:-)

    Vain keksijä vaatii muita todistamaan omat keksintösi oikeiksi. Itsehän sinä et siihen pysty eikä pysty muutkaan!

    Olet hullu, kenen päänsisässä nyt olet kun luulet että sinun päänsisällä vallitsee totuus ja muiden päänsisässä jotain muuta.

    Sinähän Olet hullu, puolustusvoimilta suuri virhe pitää noin hullua tyhmää propagandahommissa vaikka tehtäväsi onkin sotkea keskusteluja, mutta kun seon niin läpinäkyvää ja kääntyy vain puolustusvoimia ja Natoa vastaan.

    Äänestä

  • Hulluttyökyvyttömyydelle kirjoitti:

    Olet hullu, kenen päänsisässä nyt olet kun luulet että sinun päänsisällä vallitsee totuus ja muiden päänsisässä jotain muuta.

    Sinähän Olet hullu, puolustusvoimilta suuri virhe pitää noin hullua tyhmää propagandahommissa vaikka tehtäväsi onkin sotkea keskusteluja, mutta kun seon niin läpinäkyvää ja kääntyy vain puolustusvoimia ja Natoa vastaan.

    "Sinähän Olet hullu, puolustusvoimilta suuri virhe pitää noin hullua tyhmää propagandahommissa vaikka tehtäväsi onkin sotkea keskusteluja, mutta kun seon niin läpinäkyvää ja kääntyy vain puolustusvoimia ja Natoa vastaan."

    Sinulla on taasen useampi virhe jutussasi?Ainakin seuraavat:

    - olen eläkeukko, joka ei ole työsuhteessa laisinkaan

    - mitä ihmeen keskusteluja? Sinähän et keskustele! Sinä vain paukutat teesejä!

    - oikea keskustelu edellyttää mielipiteitten perusteluja ja oikeaksi todistamista!

    - Ei minua häiritse se, että jokin kääntyy Natoa vastaan

    - en kannata Natoon liittymistä

    - SINÄ itse olet Suomen suurin natottaja!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Mitään suunn itelmaa lähettää ketään Keuruulta minnekään ei ollut vaan keksit sen itse!

    Kenenkään ei tarvitse suojella pioneereja paikassa, jonne he eivät mene muualla kuin sinun mielikuvituksessasi!

    YK:ta varmaan ottaa aivoon, että Suomen presidentti lähti juonimaan Syyrian sotaa USA:n ja NATOn kanssa. Toisaalta YK:n pääsihteeri huokaa varmaan helpotuksesta kun Niinistön Suomea ei valittu Yk:n turvallisuusneuvostoon juonimaan.

    YK:n pääsihteeri Ban ki moon yoimi nopeasti ja terävästi kun puuttui USA:n, NATO, Niinistön juoneen lähettää USA:lle, NATOlle, terroristeille Keuruun pioneerin erikoisjoukko koodaamaan, minne ne voivat ampua köyhää uraania ja kemiallisia aseita, minne ei, ja miten joukkoja voi liikutella ettei kuole omiin uraaneihin ja kemiallisiin aseisiin.

    YK on varmasti huolissaan. Ennen presidentti Niinistöä ja Suomen sotilaallista liittoutumista ilman sotilasliittoa, YK saattoi luottaa Suomeen 100 %:sti. YK oli silloin arvostettu ja kunnioitettu sekä tärkeä osa sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen ulkopolitiikkaa.

    Äänestä

  • YK huolissaan Suomesta kirjoitti:

    YK:ta ei taatusti ota mikään aivoon Suomen suhteen, KOSKA Suomen presidentti ei ole juoninut yhtään mitään Syyrian suhteen!

    Mitään 'juonta' lähettää Suomesta joukkoja Syyriaan ei ole eikä ole ollut vaan keksit sen hätäpäissäsi itse! Ei edes voisi olla, koska minkäänlaisen joukon lähettäminen Suomesta vaatisi seuraavat toimenpiteet:

    - YK:n pyyntö
    - Eduskunnan siunaus
    - Vapaaehtoisten valinta
    - Vapaaehtoisten koulutus

    JA VASTA SITTEN ASIAN VOISI TOTEUTTAA! Eli kestää ainakin min. 6 kuukautta!

    YK ei tietenkään ole huolestunut jostakin lauselmasta, jonka olet itse keksinyt päässäsi ja VÄITÄT Niinistön lausumaksi? Toisin sanoenasiasta, josta kukaan ei ole edes kuullut!

    Valheella on lyhyet jäljet!

    Se oli Suomen ja suomalaisen demokratian sekä Keuruun pioneerien erikoisjoukon onni, että YK:n pääsihteeri ei päästänyt USA:n, Naton ja Niinistön Syyrian juonta toteutumaan.

    Olisi mielenkiintoista tietää, saiko YK:n pääsihteeri viestejä Suomestakin vai oliko pääsihteerin toimi tulosta YK:n omista valvontaelimistä.

    Äänestä

  • YK teki hyvän työn kirjoitti:

    YK pelasti Suomen.

    Jaaha? YK esti jotakin sellaista, jota kukaan ei ollut suunnitellut tai edes toteuttamassa ja jonka sinä keksit omassa päässäsi?

    Olisi mielenkiintoista tietää, että uskotko edes itse noihin keksittyihin kuvitelmiisi?

    Äänestä

  • YK pelasti Suomen kirjoitti:

    YK pelasti Suomen.

    "YK pelasti Suomen. "

    Valitettavasti ei pysty pelastamaan meitä sinun keksimiltäsi asioilta:-D

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Jaaha? YK esti jotakin sellaista, jota kukaan ei ollut suunnitellut tai edes toteuttamassa ja jonka sinä keksit omassa päässäsi?

    Olisi mielenkiintoista tietää, että uskotko edes itse noihin keksittyihin kuvitelmiisi?

    Olet hullun paniikista päätellen YK sai viestejä Suomestakin, että USA ja NATO ovat hypänneet Niinistön selkään tai että Niinistö on lähtenyt USA-NATO-juoneen ja jos sitä ei estetä Syyriassa alkaa USA:n, NATOn ja kapinallisten laajamittainen kemiallinnen sota.

    Äänestä

  • Suomi kärysi kirjoitti:

    Mistä ihmeen paniikista? Nämä sinun juttusi kerkiää hoitaa vasemmalla kädellä ja katsoa TV:tä siinä sivussa. Minä kun olen siitä onnellisessa asemassa, että ei tarvitse soopaa keksiä!

    Niinistöllä ei ole mitään tekemistä Naton kanssa! Itse asiassa Niinistön Nato-kanta on hyvin selkeä: Suomen presidentti on todennut, ettei Suomen liittyminen Natoon ole ajankohtaista!

    Sen sijaan sinä itse olet Suomen suurin natottaja. Liität maatamme jatkuvasti natoon ja kaikenmaailman sotiin!

    Mitään suomalaisten lähettämistä Syyriaan ei ole puuhattu eikä puuhata. Koko juttusi on pelkkä sepite!

    Jos Niinistö lähtee siirtämään Syyrian suomalaissotilaita USA:n ja NATOn tukemiin joukkoihin Egyptiin, puolueiden, yksittäisten poliitikkojen, eduskunnan, median on uskallettava puuttua asiaan, vaikkapa sitten YK:n tuella.

    Äänestä

  • Suomi Syyriasta Egyptiin kirjoitti:

    Jos Niinistö lähtee siirtämään Syyrian suomalaissotilaita USA:n ja NATOn tukemiin joukkoihin Egyptiin, puolueiden, yksittäisten poliitikkojen, eduskunnan, median on uskallettava puuttua asiaan, vaikkapa sitten YK:n tuella.

    Hehe. Aina, kun luulee, ettei kylähullu pysty enää sen hullummaksi muuttumaan niin ylität itsesi?

    "Jos USA saa sodan aikaan Egyptiin"

    MIKSI kukiaan haluaisi sotaa Egyptiin? Olet hullu todella!

    "Niinistö alkaa siirtämään suomalaissotilaita Syyriasta Egyptiin USA:n ja NATOn tukemiin joukkoihin"

    Aivan kaheli väite? Seuraavat viat löytyy:

    - Syyriassa ei ole suomalaisia sotilaita!

    - USA ja Nato eivät puuhaa sotaa Egyptin kanssa!

    - Suomi ei kuulu Natoon, joten meillä ei ole pienintäkään tarvetta auttaa kumpaakaan!

    Oletkohan sinä aivan todella seonnut? Melkoinen sekoboltsi!

    Niinistö jää ilman muuta kiinni jos Suomi alkaa siirtämään Syyrian suomalaissotilaita Egyptiin kun nyt jo kun ykdi kuoli Syyriassa Naton komennossa kiinnijääminen oli hilkulla.

    Äänestä

  • Se jää kiinni kirjoitti:

    Niinistö jää ilman muuta kiinni jos Suomi alkaa siirtämään Syyrian suomalaissotilaita Egyptiin kun nyt jo kun ykdi kuoli Syyriassa Naton komennossa kiinnijääminen oli hilkulla.

    Sinne mureni Niinistön NATO-juonittelu Keuruun pioneereilla.

    YK:n kemiallisten aseiden asiantuntijaryhmä lähtee tarkastusmatkalle Syyriaan. Tarkastajien on tarkoitus tutkia, onko Syyrian sodassa käytetty kemiallisia aseita.

    Tutkimusryhmää johtaa ruotsalainen asetutkija Åke Sellström

    Tuskinpa jää, KOSKA Syyriassa eri ole tällä hetkellä ainoatakaan suomalaissotilasta. On vain vapaaehtoisia kapinallistaistelijoita, joilla on Suomen kansalaisuus.

    Lähempänä on Assadin pakeneminern Moskovaan kuin kapinallisten häviö!

    Äänestä

  • YK oli tarkkana kirjoitti:

    "Sinne mureni Niinistön NATO-juonittelu Keuruun pioneereilla."

    Suomi ei ole tasrjonnut omaa väkeään lähtemään Syyriaan, joten olipa helppo murenemaan:-D

    "YK:n kemiallisten aseiden asiantuntijaryhmä lähtee tarkastusmatkalle Syyriaan."

    Eliretkelle, juota sinä itse pidit aiemmin äärimmäisen vaarallisena suomalaisille? Ja nyt se muuttuikin turvalliseksi?

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Tuskinpa jää, KOSKA Syyriassa eri ole tällä hetkellä ainoatakaan suomalaissotilasta. On vain vapaaehtoisia kapinallistaistelijoita, joilla on Suomen kansalaisuus.

    Lähempänä on Assadin pakeneminern Moskovaan kuin kapinallisten häviö!

    Ottaahan teitä sotilaita kauhiasti pattiin kun Niinistön sotilaallisesti joskin ilman sotilasliittoa sitoutunut Suomi joutui tässäkin Syyrian sota-asiassa kuten Obaman vierailussakin sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin syrjäyttämäksi.

    Odottakaa vielä, kun Niinistö Nato-sekoilee lisää, sotilaallisesti sitoutumaton Ruotsi valitaan YK:n turvallisuusneuvostoonkin ja Niinistön ihan ite ilman sotilasliittoa sotilaallisesti liittoutunut Suomi jää takuulla rannalle ruikuttamaan.

    Äänestä

  • Ruotsi ajaa ohi kirjoitti:

    "Odottakaa vielä, kun Niinistö Nato-sekoilee lisää, sotilaallisesti sitoutumaton Ruotsi valitaan YK:n turvallisuusneuvostoonkin"

    Ei muuten valittu silloinkaan kun oli viimeksi ehdolla. Mikähän kumma siinä olikin kun Ruotsi on niin erinomaisen puolueeton ja liitoutumaton.
    Mitä nyt Ruotsin puolustusministeri vähän spekuloi Nato-jäsenyydellä kovin positiivisessa henegessä...

    http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruotsin puolustusministeri Nato-jäsenyys olisi luonnollinen asia/1135234110715

    Äänestä

  • Ruotsi ajaa ohi kirjoitti:

    Ottaahan teitä sotilaita kauhiasti pattiin kun Niinistön sotilaallisesti joskin ilman sotilasliittoa sitoutunut Suomi joutui tässäkin Syyrian sota-asiassa kuten Obaman vierailussakin sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin syrjäyttämäksi.

    Odottakaa vielä, kun Niinistö Nato-sekoilee lisää, sotilaallisesti sitoutumaton Ruotsi valitaan YK:n turvallisuusneuvostoonkin ja Niinistön ihan ite ilman sotilasliittoa sotilaallisesti liittoutunut Suomi jää takuulla rannalle ruikuttamaan.

    "Ottaahan teitä sotilaita kauhiasti pattiin..."

    Miksi ottaisi? Vaikka en ole sotilas niin mielestäni Suomen valtion kannattaa pysyä etäällä koko Syyriasta. Vaaehtoisille lähtijöille emme mahda mitään, mutta Suomen puolesta ei kannata lähettää sinne yhtään mitään!

    "Odottakaa vielä, kun Niinistö Nato-sekoilee lisää, sotilaallisesti sitoutumaton Ruotsi valitaan YK:n turvallisuusneuvostoonkin...."

    Hehe. Kas kun EI VALITTU silloin kun sinne haki:-)

    Kas kun mm. Suomi oli sotilaallisesti liittoutumattomien puolueettomien maiden johtavia maita ulkopolitiikassa, kv-politiikassa, YK-politiikassa,

    vaan kun tuli Niinistö sotilaallisine ilman sotilasliittoa liittoutumisineen, ei ole enää vaan Ruotsi painaa ohi.

    Äänestä

  • Ruotsi painaa ohi kirjoitti:

    Kas kun mm. Suomi oli sotilaallisesti liittoutumattomien puolueettomien maiden johtavia maita ulkopolitiikassa, kv-politiikassa, YK-politiikassa,

    vaan kun tuli Niinistö sotilaallisine ilman sotilasliittoa liittoutumisineen, ei ole enää vaan Ruotsi painaa ohi.

    Ja höpö höpö! Keksit itse omia höpinöitäsi, joita sitten väität Niinistön joskus lausuneen? Mitään näyttöä lausumisesta sinuulla ei ole!

    Valehtelet taas!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Ja höpö höpö! Keksit itse omia höpinöitäsi, joita sitten väität Niinistön joskus lausuneen? Mitään näyttöä lausumisesta sinuulla ei ole!

    Valehtelet taas!

    Suomea ei arvosteta Niinistön sekavan ulkopolitiikan takia.

    Ruotsilla on selkeä linja. Ruotsia arvostetaan ja siihen luotetaan.

    Äänestä

  • Suomi nyt sekatilassa kirjoitti:

    Suomea ei arvosteta Niinistön sekavan ulkopolitiikan takia.

    Ruotsilla on selkeä linja. Ruotsia arvostetaan ja siihen luotetaan.

    "Suomea ei arvosteta Niinistön sekavan ulkopolitiikan takia."

    Todellisuudessa Suomea arvostetaan juuri Niinistön ulkopolitiikan takia!

    Sen sijaan SINUA ITSEÄSI EI ARVOSTETA VALEHTELUN TAKIA!

    "Ruotsilla on selkeä linja. Ruotsia arvostetaan ja siihen luotetaan. "

    On mukavaa, että MYÖS naapuriamme arvostetaan!

    Syyriaan lähetetyn YK:n asetarkastusryhmän johtaja sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin kansalainen Åke Sellström on toimenkuvansa vuoksi hyvin perillä USA:n, NATOn ja Niinistön juonesta lähteä tutkimaan kemiallisten aseiden käyttöä ja pitoisuuksia USAlle, NATOlle ja kapinallisille.

    Äänestä

  • Sellström tietää juonen kirjoitti:

    Syyriaan lähetetyn YK:n asetarkastusryhmän johtaja sotilaallisesti liittoutumattoman Ruotsin kansalainen Åke Sellström on toimenkuvansa vuoksi hyvin perillä USA:n, NATOn ja Niinistön juonesta lähteä tutkimaan kemiallisten aseiden käyttöä ja pitoisuuksia USAlle, NATOlle ja kapinallisille.

    No sitten hän on tietoinen siitä, ettei Suomi ollut kiinnostunut tutkimaan kemiallisten aseiden käyttöä ja pitoisuuksia USAlle, NATOlle ja kapinallisille.

    Suomi ei missään tapauksessa halunnut tuollaista tointa itselleen!

    Äänestä

Niinistöllä ja ainakin Suomella taisi käydä tsäkä kun YK tuli väliin eikä päästänyt USA:n, Naton ja Niinistön Keuruun pioneerierikoisjoukkoa Syyriaan.

Nyt Syyriassa on nimittäin tehty se, mitä Keuruun sotilaiden piti olla juonimassa:

USA:n ja Naton tukemat kapinalliset ovat ampuneet sariinia sisältäneen ohjuksen siviilikohteeseen ja kun Keuruun erikoisjoukkoja ei ole USA:n tiedustelu CIA värkkää sellaiset "todisteet" että Syyrian armeija saadaan syylliseksi.

Äänestä

Suomella ei käynyt minkäänlainen tsäkä, KOSKA MISSÄÄN VÄLISSÄ EI OLLUT AIKOMUSTAKAAN LÄHETTÄÄ SUOMALAISIA JOUKKOJA SYYRIAAN? SIIHEN EI OLISI OLLUT EDES VALTUUKSIA! Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.

Yrität nyt näemmä peitellä Assadin armeijan jälkiä. Armeija käytti Damaskoksen lähellä hermokaasua, jolloin yli 1.000 syyrialaista siviiliä kuoli! Asia on päivänselvä muille paitsi sinulle. YK tutkisi asiaa mielellään, mutta Kiina ja Venäjä estivät sen vetollaan. Siitäkin voit päätellä syyllisen!

Äänestä

Niinistöllä ja ainakin Suomella taisi käydä tsäkä kun YK tuli väliin eikä päästänyt USA:n, Naton ja Niinistön Keuruun pioneerierikoisjoukkoa Syyriaan.

Nyt Syyriassa on nimittäin tehty se, mitä Keuruun sotilaiden piti olla juonimassa:

USA:n ja Naton tukemat kapinalliset ovat ampuneet sariinia sisältäneen ohjuksen siviilikohteeseen ja kun Keuruun erikoisjoukkoja ei ole USA:n tiedustelu CIA värkkää sellaiset "todisteet" että Syyrian armeija saadaan syylliseksi.

Äänestä
  • YK ei tullut väliin mihinkään, KOSKA MISSÄÄN VÄLISSÄ EI OLLUT AIKOMUSTAKAAN LÄHETTÄÄ SUOMALAISIA JOUKKOJA SYYRIAAN? SIIHEN EI OLISI OLLUT EDES VALTUUKSIA! Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.

    Yrität nyt näemmä peitellä Assadin armeijan jälkiä. Armeija käytti Damaskoksen lähellä hermokaasua, jolloin yli 1.000 syyrialaista siviiliä kuoli! Asia on päivänselvä muille paitsi sinulle. YK tutkisi asiaa mielellään, mutta Kiina ja Venäjä estivät sen vetollaan. Siitäkin voit päätellä syyllisen!

    Seuraa uutisia niin ei tarvitse keksimällä keksiä! Assad on jäänyt kiinni housut kintussa!

    Äänestä

USAta ja NATOa poliittista johtoa ja erityisesti Obamaa myöten, ottaa aivoon, että juoni Keuruun erikoisjoukon käytöstä epäonnistui ja USA joutui turvautumaan epäuskottavaan CIA:han.

Ja Niinistö joutuu taas häpeäpaaluun, kun tuoreessa muistissa on miten Suomi mokasi CIA:n ja NATOn tiedustelu-operaation Jemenissä.

Suomi, presidentti ylipäälikkö ja Porin prikaati lähetti 2 epäpätevää tai siis tyhmää suomalaissotilasta vakoilemaan USA:lle ja NATOlle Jemenin islamilaistaistelijoiden liikkeitä USA:n lennokkipommituksia varten, mutta suomalaisupseerit jäivät kiinni.

Äänestä
  • "USAta ja NATOa poliittista johtoa ja erityisesti Obamaa myöten, ottaa aivoon, että juoni Keuruun erikoisjoukon käytöstä epäonnistui ja USA joutui turvautumaan epäuskottavaan CIA:han."

    :) :) :)

    Viikon naurut. Kiitos!!!! Sinä se jaksat aina välillä oikein ylittää itsesi!

    "Suomi, presidentti ylipäälikkö ja Porin prikaati lähetti 2 epäpätevää tai siis tyhmää suomalaissotilasta vakoilemaan USA:lle ja NATOlle Jemenin islamilaistaistelijoiden liikkeitä USA:n lennokkipommituksia varten, mutta suomalaisupseerit jäivät kiinni."

    Viimeksi väitit että he tiedustelivat öljyputkien sijaintia. Mutta motiivien vaihtuminen lennosta ei tietysti ole uutta sinun tapauksessasi.
    Eikä sekään että et tiedä että nuo lennokit nimenomaan EIVÄT tarvitse mitään erillistä tiedustelua ja juuri se on niiden suuri vahvuus. Ne ovat itsessään tiedustelulennokkeja joista osalla on lisäksi kyky myös iskeä haluttuun kohteeseen. Suurin osa lennoista on kuitenkin juuri tuota tiedustelua.

    Äänestä

  • Ketään ei ota aivoon, KOSKA MISSÄÄN VÄLISSÄ EI OLLUT AIKOMUSTAKAAN LÄHETTÄÄ SUOMALAISIA JOUKKOJA SYYRIAAN? SIIHEN EI OLISI OLLUT EDES VALTUUKSIA! Suomessa ei kukaan yksittäinen henkilö, ei edes presidentti, voi yksinään päättää yhtään mistään. Tämän tietää USA, Venäjä, Kiina ja Nato.

    Jemenissä oli kyseessä tavallinen suomalainen pariskunta, juoka kaapattiin. Mistään vakoilusta ei ollut kyse!

    Äänestä

Obamalla ei ole liikkkumavaraa, USA:n talous on romahtamassa, USA:n armeija on romahtamassa, Nato on romahtamassa, USA:n valta maailmassa on supistumasss, uusi sotatappio on tulossa Syyriassa ja Venäjä sekä Kiina sen kun voimistuvat, vahvistuvat taloudellisesti ja sotilaallisesti ja kehittävät vielä yhdessä talouttaan ja puolustustaankin.

Äänestä
  • Hehe. Valitettavasti ainoa, joka EI OLE romahtamassa on sinun tarinatehtaasi!

    Äänestä

Niinistö ei ollut lähettämässä ilmavoimien koodareita Syyriaan. USAlla ja Natolla on jo Syyriassa koodausjoukkoja, jotka ovat tehneet koodauskartat USA:n ja Naton ilmavoimille ja lennokeille, minne iskeä.

Niinistö oli lähettämässä erikoisjoukon, jonka tehtävänä oli koodata USA:n, Naton ja kapinallisten ampuman köyhän uraanin ja kemiallisten aseiden pitousuuksia, jotta USA:n ja Naton sodanjohto tietäisi, mitä reittejä USA:n, Naton, kapinallisten ja terroristien joukot voivat Syyriassa liikkua altistumatta köyhälle uraanille ja kemiallisille aseille.

Kun YK esti USA:n, Naton ja Niinistön juonen, nyt Suomen erikoisjoukon tehtäviä tekee CIA.

Äänestä
  • Mikä he***etin koodaus?

    Onko se joku uusi sana jonka olet juuri oppinut ja jota käytät riippumatta siitä sopiiko se jotenkin aiheeseen?

    Äänestä

  • SUOMI EI OLE LÄHETTÄMÄSSÄ MINKÄÄNLAISIA JOUKKOJA SYYRIAAN!

    MIKSI OLISI! ME EMME KUULU NATOON EIKÄ SYYRIAN SISÄLLISSOTA KUULU MEILLE!

    Äänestä

Kuinkahan monelle Keuruun erikoisjoukosta kerrottiin, että ne ovat menossa Syyriaan mittaamaan USAn, Naton ja FSAn kemiallisten aseiden pitoisuuksia ja kartoittamassa niille turvallisia saasteettomia reittejä.

Toisaalta, vaikka olisi kerrottukin, moni ei olisi uskaltanut kieltäytyä Nato-operaatiosta, vaikka kyse oli osallistumisesta USAn ja Naton kemialliseen sodankäyntiin.

Suomessa armeijaan rekrytoituu yksinkertaista kouluja käymättömiä vähemmän varakasta alempaa sosiaaliluokkaa, joka pohtii enemmän omaa lompakkoaan kuin kemiallisen sodan oikeudellisia seuraamuksia, rikosta ihmisyyttä vastaan kuin vasta sitten kun se on myöhäistä.

Äänestä
  • "Kuinkahan monelle Keuruun erikoisjoukosta kerrottiin, että ne ovat menossa Syyriaan mittaamaan USAn, Naton ja FSAn kemiallisten aseiden pitoisuuksia ja kartoittamassa niille turvallisia saasteettomia reittejä."

    Eivätkö he enää olletkaan menossa koodaamaan? :)

    "Suomessa armeijaan rekrytoituu yksinkertaista kouluja käymättömiä vähemmän varakasta alempaa sosiaaliluokkaa"

    On sinulla jutut...
    Todellisuudessa maanpuolustuskorkeakouluun voi hakea vain lukion käyneet. Lisäksi sisäänpääsyprosentti ei ole mitenkään kauhean suuri. Vuonna 2012 Maanpuolustuskorkeakouluun pyrki yhteensä 506 hakijaa, joista naisia oli 33. Opiskelemaan valittiin 149 hakijaa (29,45 % pyrkijöistä).
    Nämä siis koskee varsinaisia sotilashenkilöitä.
    SIviilityöntekijät valitaan heidän muun koulutuksensa ja ammattitaitonsa mukaan eikä se ole ainakaan huonompi kuin siviilipuolella.

    Äänestä

Voi sanoa että Suomella, suomalaisilla, itse Niinistöllä kävi tuuri, että YK esti USAn, NATOn ja Niinistön Syyrian juonen.

Parempi näin, että suomalaiset eivät lähde kyykistelemään USAlle ja NATOlle kun ne suunnittelevat tai toteuttavat rikosta ihmisyyttä vastaan.

Voi Niinistön katkeruudenkin ymmärtää kun Niinistö etsii niin armoitetusti sitä kutsua Valkoiseen taloon ja aina vaan kaikki menee sotkulle:

YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyys, Islannin NATO-operaatio, sotaharjoitukset Suomessa USA:n kanssa Venäjää vastaan ja Venäjän armeijan reaktiot, Jemenin CIA-NATO-tiedustelu, Keuruun erikoisjoukko Syyriaan, Obaman Suomen vierailu jne.

Mitä seuraavaksi.

Äänestä
  • Jospa menisit puhumaan tuosta Niinistö-vihastasi jollekin ammattiauttajalle. Tuollainen katkeruus ei ole enää normaalia kun todellisuudentajukin jo hämärtyy.

    Äänestä

Mutta onko kutsu Valkoiseen taloon sen väärti, että lähtee mukaan kemialliseen sotaan rikokseen ihmisyyttä vastaan.

Äänestä
  • Ei. Ja juuri siksi siihen ei olekaan kukaan lähtenyt mukaan kuin vain sinun vinksahtaneessa mielikuvituksessasi. Menisit jo hoitoon jos et jo siellä ole...

    Äänestä

Niinistöä ottaa varmaan aivoon kuin Mannerheimiä aikoinaan kun ei päässyt rintamalle eikä pääse näyttämään (nuolemis)kykyään.

Suomen ja suomalaisten kannalta YK ja sen pääsihteeri Ban ki moon ovat Suomen kansallissankareita.

Jos nyt Keuruun erikoisjoukko olisi Syyriassa, se olisi voinut saada USAn, Naton, kapinallisten kemiallisista aseista niskaansa ja ainakin FSAn, Al-Nusran ja Takfitin väijymään suomalaisten henkeä.

Äänestä
  • Niinistöä ei ota mikään aivoon. Koko ajatelmasi, että hän tai joku muu halusi viedä Suomesta joukkoja Syyriaan on TÄYSIN OMA KEKSINTÖSI JA PELKKÄ VALHE. Tällaista ei puuhattu missään vaiheessa!

    Keksit ja sepität täysiä satuja ja olet patologinen valehtelija!

    Äänestä

Niinistön hihat meinasi palaa Syyrian sekoiluun Keuruun pioneerien erikoisjoukkoihin.

Nyt USA ja Nato kokoavat koalitiota hyökkäämään Syyriaan eikä tiedetä onko Niinistö tehnyt taas salasopimuksen USA:n ja Naton kanssa.

Äänestä
  • Koko ajatelmasi, että hän tai joku muu halusi viedä Suomesta joukkoja Syyriaan on TÄYSIN OMA KEKSINTÖSI JA PELKKÄ VALHE. Tällaista ei puuhattu missään vaiheessa!

    Keksit ja sepität täysiä satuja ja olet patologinen valehtelija!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    Koko ajatelmasi, että hän tai joku muu halusi viedä Suomesta joukkoja Syyriaan on TÄYSIN OMA KEKSINTÖSI JA PELKKÄ VALHE. Tällaista ei puuhattu missään vaiheessa!

    Keksit ja sepität täysiä satuja ja olet patologinen valehtelija!

    Niinistö ei pysty enää lähettämään Keuruun erikoisjoukkoja Syyriaan USAn ja Naton avuksi kun YK esti sen, mutta Niinistö lähettää ne Venäjän ja Suomen rajalle kartoittamaan köyhdytetystä uraanista ja kemiallisista aseista vapaita alueita, mistä USA, Nato ja Suomi voisivat yrittää tunkeutua Venäjälle.

    Äänestä

  • Suomi Venäjän iskuun kirjoitti:

    Niinistö ei pysty enää lähettämään Keuruun erikoisjoukkoja Syyriaan USAn ja Naton avuksi kun YK esti sen, mutta Niinistö lähettää ne Venäjän ja Suomen rajalle kartoittamaan köyhdytetystä uraanista ja kemiallisista aseista vapaita alueita, mistä USA, Nato ja Suomi voisivat yrittää tunkeutua Venäjälle.

    Taas keksit sdilkkaa skeidaa!

    "Niinistö ei pysty enää lähettämään Keuruun erikoisjoukkoja Syyriaan USAn ja Naton avuksi"

    Sellaista suunnitelmaa ei ole ollut missään vaiheessa! Suomi ei kuulu Natoon eikä osallistuSyyrian sotaan!

    "mutta Niinistö lähettää ne Venäjän ja Suomen rajalle kartoittamaan köyhdytetystä uraanista ja kemiallisista aseista vapaita alueita, mistä USA, Nato ja Suomi voisivat yrittää tunkeutua Venäjälle."

    Aivan kukkupuhetta! Natolla ei ole pienintäkään aikomusta hyökätä Vaenäjälle! Suomella, joka ei kuulu Natoon, onsitäkin vähemmän!

    Valehtelet taas!

    Äänestä

Kun USA ja Nato iskevät Syyriaan, USA ampuu ohjukset Venäjän tukikohtaan Syyriassa.

Se on merkki Natolle ja Suomelle. Suomi ryhtyy Venäjän häirintään täällä selustassa.

Sitä varten Niinistö harjoitutti Utin jääkäreitä Naton ja USAn armeijan kanssa Itä-Suomessa iskemään Suomesta rajan yli Venäjälle ja sitä varten Niinistö on liittänyt Hornettimme Natoon USAn komentoon täällä pohjoisessa.

Äänestä
  • "Kun USA ja Nato iskevät Syyriaan, USA ampuu ohjukset Venäjän tukikohtaan Syyriassa."

    Niinkö? Jos tämä koskee tulevaisuutta niin mistä tiedät? Osaatko nähdä tulevaisuuden?

    "Se on merkki Natolle ja Suomelle. Suomi ryhtyy Venäjän häirintään täällä selustassa."

    Niinkö? Jos tämä koskee tulevaisuutta niin mistä tiedät? Osaatko nähdä tulevaisuuden?

    Valehtelet taas!

    Äänestä

USA, NATO, terroristit, Syyrian kapinalliset, Niinistö, Puheloinen, Porin prikaati, Keuruun pioneerit jäivät nuolemaan näppejään, Syyrian armeija lupasi turvata YKn asetarkkailijoiden oleskelun Syyriassa.

Äänestä
  • "Syyrian armeija lupasi turvata YKn asetarkkailijoiden oleskelun Syyriassa."

    Sepä hienoa! Tosin samalla he jäävät housut kintussa kiinni omien siviilikansalaistensa kaasuttamisesta hermomyrkyllä!

    Äänestä

Onko presidentti Niinistö sotkenut Suomen jo USAn ja NATOn kokoamaan sotakoalitioon, jolla USA, NATO, Ranska ja Britannia yrittävät ohittaa YKn turvallisuusneuvoston ja iskeä ohjuksin Syyriaan ilman YKn mandaattia.

USAn ja Britannian puolustusministeriöt tiedustelivat Suomea sotakoalitioon viime viikolla.

Äänestä
  • "USAn ja Britannian puolustusministeriöt tiedustelivat Suomea sotakoalitioon viime viikolla."

    Kristallipallostako tuon näit? Sinä nimittäisi olisit viimeinen jolle kerrottaisiin tuollaisesta asiasta jos se olisi jollain ihmeellä tavalla totta.

    Äänestä

  • Usa yrittää saada Naton komentoon noin 30 maata. Se on samaa kokoonpanoa kuin Irakissa, Afganistanissa, Libyassa.

    Äänestä

  • Saavat taas turpiin kirjoitti:

    Usa yrittää saada Naton komentoon noin 30 maata. Se on samaa kokoonpanoa kuin Irakissa, Afganistanissa, Libyassa.

    Ei yritä eikä Irakissa ja Afganistanissa ole mukana 30 Nato-maata!

    Libyassa oli mukana taas jokunen Nato-maa, mutta EI (sinun suurreksi suruksesi) USA!

    Jäät jatkuvasti kiinni valehtelusta!

    Äänestä

  • "Onko presidentti Niinistö sotkenut Suomen jo USAn ja NATOn kokoamaan sotakoalitioon, jolla USA, NATO, Ranska ja Britannia yrittävät ohittaa YKn turvallisuusneuvoston ja iskeä ohjuksin Syyriaan ilman YKn mandaattia."

    LYHYESTI: EI OLE!

    !USAn ja Britannian puolustusministeriöt tiedustelivat Suomea sotakoalitioon viime viikolla."

    LYHYESTI: EIVÄT PYYTÄNEET!

    VALEHTELET TAAS!

    Äänestä

Tuomiojan täytyisi nyt asettaa kv-oikeus, YK, humaanit arvot, rauhantyö ja SDP Niinistön Nato-politiikan edelle ja tuoda eduskuntaan kaikki Niinistön USAlle ja Natolle Syyrian sotaan lupailemat diilit.

USA, Nato ja Britannia painostavat USAn ja Naton Syyrian vastaista sotarintamaa tekemään nopeasti päätökset sotaanosallistumisesta, jotta asiaa ei ehditä käsitellä maiden parlamenteissa.

Äänestä
  • "Tuomiojan täytyisi nyt asettaa kv-oikeus, YK, humaanit arvot, rauhantyö ja SDP Niinistön Nato-politiikan edelle ja tuoda eduskuntaan kaikki Niinistön USAlle ja Natolle Syyrian sotaan lupailemat diilit."

    Eduskunta ei onneksi käsittele sinun mielikuvituksesi tuotteita. Oletko huomannut että missään eikä milloinkaan ei ole käsitelty ensimmäistäkään niistä kymmenistä "diileistä" joita olet väittänt Niinistön solmineen milloin mistäkin. Mikähän siinäkin on?

    "USA, Nato ja Britannia painostavat USAn ja Naton Syyrian vastaista sotarintamaa tekemään nopeasti päätökset sotaanosallistumisesta, jotta asiaa ei ehditä käsitellä maiden parlamenteissa."

    Missähän se päätös tehdään kun moisia päätöksiä ei voida tehdä ilman parlamenttien käsittelyjä? Vai luulitko että ne kenraalit ihan omin päin keksivät hyökätä? Aika nopeasti olisivat viralta pantuja...

    Äänestä

  • "Tuomiojan täytyisi nyt asettaa kv-oikeus, YK, humaanit arvot, rauhantyö ja SDP Niinistön Nato-politiikan edelle ja tuoda eduskuntaan kaikki Niinistön USAlle ja Natolle Syyrian sotaan lupailemat diilit."

    Ilman muuta! Niitä onkin nolla kappaletta! Kaikki salasopimukset sijaitsevat päässäsi ja olet ne itse keksinyt:-)

    "USA, Nato ja Britannia painostavat USAn ja Naton Syyrian vastaista sotarintamaa tekemään nopeasti päätökset sotaanosallistumisesta, jotta asiaa ei ehditä käsitellä maiden parlamenteissa."

    Riippuu maasta. Natoa ei kukaan sotaan kaipaa. Englanti ja USA voivat asiasta päättää presidentti-tasolla ja PM-tasolla.

    Äänestä

  • Ulkoministeriö voisi olla aloitteellisempi mutta myös kotimainen ja miksei kansainvälinenkin media ja SDP paljastamaan Niinistön Syyrian sodan saladiilit USAn ja Naton kanssa.

    Niinistö on jo täytynyt vastata USAlle ja Natolle niiden Syyrian sodan koalitiopyyntöön kun hän piilottelee medialta.

    Äänestä

  • Taas maan alla kirjoitti:

    Ulkoministeriö voisi olla aloitteellisempi mutta myös kotimainen ja miksei kansainvälinenkin media ja SDP paljastamaan Niinistön Syyrian sodan saladiilit USAn ja Naton kanssa.

    Niinistö on jo täytynyt vastata USAlle ja Natolle niiden Syyrian sodan koalitiopyyntöön kun hän piilottelee medialta.

    "Ulkoministeriö voisi olla aloitteellisempi mutta myös kotimainen ja miksei kansainvälinenkin media ja SDP paljastamaan Niinistön Syyrian sodan saladiilit USAn ja Naton kanssa."

    Hehe. Miten 'paljastaa' sellaista, mitä ei ole olemassa muualla kuin sinun päässäsi? Mitään 'saladiilejä' ei ole tehty!

    "Niinistö on jo täytynyt vastata USAlle ja Natolle niiden Syyrian sodan koalitiopyyntöön kun hän piilottelee medialta."

    Hän on vastannut 'EI', jos meiltä nyt on edes mitään kysytty. Suomi EI KUULU NATOON! Olet ainoa ihminen Suomessa, joka ei sitä tiedä!

    Äänestä

Presidentti Niinistö on sitomassa Suomea USAn ja NATOn laittomaan sotaan Irakiin. Ulkoministeri Tuomioja ei ole. Hän haluaa YKn ratkaisevan Syyrian kriisin.

Äänestä
  • Kukaan SUomessa EI OLE SITOMASSA SUOMEA MIHINKÄÄN SOTAAN! Olet sotahullu JA kylähullu!

    Äänestä

Presidentti Niinistö on piiloutunut Mäntyniemen bunkkeriinsa. Media ei saa haastatteluja.

Niinistö pelaa aikaa kun hän ei tiedä, mikä Suomen linja Syyrian sotaan on.

Kuten Kataisen sekavasta Syyria-kannasta selvisi jos selvisi niin Niinistö kannattaa USAn ja NATOn iskuja Syyriaan, mutta kun tilanne on muuttunut kun USA, NATO, Britannia, Ranska yrittävät keksiä keinon, millä ne iskevät Syyriaan laittomasti ilman YK:n mandaattia Niinistö on mennyt piiloon.

Ulkoministeri Tuomioja on asettunut tukemaan YK:ta.

Äänestä
  • Suomea ei Syyrian kriisi liikuta minkään vertaa, joten aivan turhaan odotat jotakin
    kannanottoa Niinistöltä.

    "Kuten Kataisen sekavasta Syyria-kannasta selvisi jos selvisi niin Niinistö kannattaa USAn ja NATOn iskuja Syyriaan"

    Sinä lienet ainoa ihminen maailmassa, jolle tuollaista 'selvisi'. Suomelle ei Syyria kuulu millään tavalla eikä Suomi tule konfliktiin osallistumaan!

    "Ulkoministeri Tuomioja on asettunut tukemaan YK:ta."

    Ja siinä hän edustaa sekä Suomen että presidentin kantaa.

    Sinä olet niin täynnä patologista Niinistövihaa, että keksit poskettomia valheita hänestä!

    Äänestä

Jos Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja olisi selvä ja kunnossa niin kuin se on ollut aikaisempien presidenttien aikana, presidentti Niinistö ei pääsisi tekemään mokia eikä hänen tarvitsisi paeta vastuutaan piiloutumalla kansalta ja medialta.

Äänestä
  • Kun kerran Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja olisi selvä ja kunnossa verrattuna aiempiin presidentteihinyrityksiin, joten kansa voi olla huoleton.

    Jos ulkopolitiikasta tarvitaan lausuntoja niin sen osuuden hoitaa Ulkoministeri totuttuun tapaan.

    Äänestä

  • "presidentti Niinistö ei pääsisi tekemään mokia"

    Vielä kun joskus onnistuisit osoittamaan yhdenkin mokan jonka joku muukin olisi huomannut.
    Nyt sinä olet oikea "kyhän miehen Johan Bäckman" jolla on katkeruuden myrkyttämä mielikuvitus mutta ei edes hänen suhteitaan ja mahdollisuuksiaan levitellä käsityksiään julkisuudessa.

    Äänestä

  • Varmasti! Johan se huolettaa jos ei enää hermokaasuakaan saa omassa maassaan käyttää:-)

    Äänestä

  • OhrakyrsäAssad kirjoitti:

    Varmasti! Johan se huolettaa jos ei enää hermokaasuakaan saa omassa maassaan käyttää:-)

    Taas Suomen uusi ulkopolitiikka Niinistö puffasi USAta ja Natoa eilen kun USA ja Nato ovat tyhtymässä YKn vastaiseen laittomaan sotaan Syyriassa

    Äänestä

  • Uusi ulkopolitiikka kirjoitti:

    Taas Suomen uusi ulkopolitiikka Niinistö puffasi USAta ja Natoa eilen kun USA ja Nato ovat tyhtymässä YKn vastaiseen laittomaan sotaan Syyriassa

    Nimeä nyt sitten yksikin laillinen sota:-)

    Äänestä

Suomi on alkanut lähettämään yhä enemmän sotilaita Syyriaan palkkasotureiksi Naton värväystoimiston kautta.

Äänestä
  • Täyttä puppua taasen!

    "Suomi on alkanut lähettämään yhä enemmän sotilaita Syyriaan palkkasotureiksi Naton värväystoimiston kautta. "

    Ei ole olemassa mitään 'Naton värväystoimistoa'!

    Suomi EI VÄLITÄ mitään!

    Suomesta ei lähde palkkasotureita mihinkään!

    Sen sijaan Suomesta on lähtenyt muslimitaustaisia henkilöitä omalla kustannuksellaan liittyäkseen vapaaehtoisesti kapinallisiin! Tämä tieto ei sinua miellytä ja yrität väittää heitä 'sotilaiksi'?

    Äänestä

Wikileaks paljastaa vielä värväystoiminnan Syyrian sotaan. Nato käryää ja Suomi käryää.

Suomalaissotilaita on Syyriassa jo 27 kun niitä oli vielä vähän aikaa sitten 19. Suomalaiset menee taistelemaan USAn, NATOn ja terroristien puolelle.

Äänestä
  • "Wikileaks paljastaa vielä värväystoiminnan Syyrian sotaan. Nato käryää ja Suomi käryää."

    Sitten se sinun Wikisi valehtelee. Värväystä ei tarvita silloin kun vapaaehtoisia virtasa paikalle omalla kustannuksellaan muutoinkin.

    "Suomalaissotilaita on Syyriassa jo 27 kun niitä oli vielä vähän aikaa sitten 19. Suomalaiset menee taistelemaan USAn, NATOn ja terroristien puolelle."

    Syyriassa ei ole ensimmäistäkään suomalaissotilasta. Vapaaehtoiset ovt taistelijoita kapinallisten riveissä.

    Äänestä

  • "Suomalaissotilaita on Syyriassa jo 27 kun niitä oli vielä vähän aikaa sitten 19. "

    Hui, ihan 8 taisteliaa lisää! Kyllä tuosta jo Assad pelästyy niin että luikkii karkun :)
    Tuo kahdeksan miestähän oli sinun laskuopillasi ainakin kolme komppaniaa... eikun varmaan ainakin pataljoona!

    Äänestä

  • kokemus-k kirjoitti:

    "Suomalaissotilaita on Syyriassa jo 27 kun niitä oli vielä vähän aikaa sitten 19. "

    Hui, ihan 8 taisteliaa lisää! Kyllä tuosta jo Assad pelästyy niin että luikkii karkun :)
    Tuo kahdeksan miestähän oli sinun laskuopillasi ainakin kolme komppaniaa... eikun varmaan ainakin pataljoona!

    Niinistö ylipuhuu Suomen kansaa Natopn haukkumalla meitä jo vapaamatkustajiksi vaikka on ite syypää tilanteeseen

    Äänestä

  • Se haukkuu meitä jo kirjoitti:

    Niinistö ylipuhuu Suomen kansaa Natopn haukkumalla meitä jo vapaamatkustajiksi vaikka on ite syypää tilanteeseen

    "Niinistö ylipuhuu Suomen kansaa Natopn haukkumalla meitä jo vapaamatkustajiksi vaikka on ite syypää tilanteeseen"

    Etkö onneton osaa edes lukea! Hän ei sanonut mitään tuollaista! Siteeraanko tänne koko lauseen niin joudut taas häpeään!

    Äänestä

Eihän Niinistö pysty kauaa ku settamaan Suomen kansaa siitä, että on valmis tukemaan USAta ja NATOa eikä YKta, vaikka USA ja NATO suunnittelevat ohjusiskuja Syyriaan ilman YK:n valtuutusta ja siviilikohteisiin.

Presidentti Niinistö toimii vehkeillessään YKta vastaan myös Suomen ulkopoliittista linjaa vastaan. Suomen ulkopolitiikka on aina perustunut YKhon ja Suomi on aina tukenut YKta.

Äänestä
  • "Eihän Niinistö pysty kauaa ku settamaan Suomen kansaa siitä, että on valmis tukemaan USAta ja NATOa eikä YKta, vaikka USA ja NATO suunnittelevat ohjusiskuja Syyriaan ilman YK:n valtuutusta ja siviilikohteisiin."

    Todellisuudessa Suomi ei ole missään tapauksessa mukna minkäänlaiissa ohjusiskuissa! Keksit taas omaa puppuasi!

    "Presidentti Niinistö toimii vehkeillessään YKta vastaan myös Suomen ulkopoliittista linjaa vastaan. Suomen ulkopolitiikka on aina perustunut YKhon ja Suomi on aina tukenut YKta."

    Presidentti toimii täysin ulkopoliittisen linjamme mukaisesti ja Suomi tukee YK:ta.

    Siinä ei yksittäisen kylähullun kuulemat 'äänet' pään sisällä paina minkään vertaa!

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    "Eihän Niinistö pysty kauaa ku settamaan Suomen kansaa siitä, että on valmis tukemaan USAta ja NATOa eikä YKta, vaikka USA ja NATO suunnittelevat ohjusiskuja Syyriaan ilman YK:n valtuutusta ja siviilikohteisiin."

    Todellisuudessa Suomi ei ole missään tapauksessa mukna minkäänlaiissa ohjusiskuissa! Keksit taas omaa puppuasi!

    "Presidentti Niinistö toimii vehkeillessään YKta vastaan myös Suomen ulkopoliittista linjaa vastaan. Suomen ulkopolitiikka on aina perustunut YKhon ja Suomi on aina tukenut YKta."

    Presidentti toimii täysin ulkopoliittisen linjamme mukaisesti ja Suomi tukee YK:ta.

    Siinä ei yksittäisen kylähullun kuulemat 'äänet' pään sisällä paina minkään vertaa!

    Kuinka ja millä perusteella Usa luettelee Suomen Syyrian sodan tukijoihin

    Äänestä

  • Suomi sodassa kirjoitti:

    Kuinka ja millä perusteella Usa luettelee Suomen Syyrian sodan tukijoihin

    "Kuinka ja millä perusteella Usa luettelee Suomen Syyrian sodan tukijoihin"

    Missähän tuo tuollainen luettelo on luettavissa? Otsassasiko kenties?

    Äänestä

  • Suomi sodassa kirjoitti:

    Kuinka ja millä perusteella Usa luettelee Suomen Syyrian sodan tukijoihin

    Jos haluat olla uskottava niin mainitset lähteen ja siteeraat asian.

    Sinun kertomasi asiat ovat yleensä sinun keksimiäsi eikä niitä usko kukaan!

    Äänestä

  • Suomi sodassa kirjoitti:

    Kuinka ja millä perusteella Usa luettelee Suomen Syyrian sodan tukijoihin

    Usa laskee Suomen omiinsa kun Syyrian näytteet tutkitaan täällä Usa ja Niinistö yritti tietty niitä Keuruun erikoisjoukolle mutta Yk ei anna

    Äänestä

  • NatoSuomi eisaa niit kirjoitti:

    Usa laskee Suomen omiinsa kun Syyrian näytteet tutkitaan täällä Usa ja Niinistö yritti tietty niitä Keuruun erikoisjoukolle mutta Yk ei anna

    USA:lla ei ole asiaan nokan koputtamista. Rutsalainen tutkimusryhmä toimittaa näytteet Ruotsiin ja osa niistä eksyy myös Suomeen. Asiassa ei ole mitään kummallista.

    Pioneerijoukot Keuruulla on koulutusyksikkö eikä mikään lboratorio. Väliin ylität itsesi epäuskottavuudessa:-)

    Äänestä

Niinistöä ja natottajia ottaa armottomasti aivoon kun Yk ei luota Suomeen Niinistöön puolustusvoimiin Keuruun erikoisjoukkoihin Ne näytteet annetaan yliopiston tutkittavaksi

Äänestä
  • Etpä juuri voisi enempää olla väärässä! Ketään ei kiinnosta saada mitään näytteitä tutkittavaksi johonkin jumalan selän taakse Keuruulle, jossa tuskin on edes laboratoriota! Ruotsalaiset voisivat vallan hyvin tutkia ne itekseen, mutta jos nyt on pakko tännekin lähettää on Yliopisto siihen paras paikka. Heillä on tarvittavat laitteet!

    Äänestä

  • "Niinistöä ja natottajia ottaa armottomasti aivoon kun Yk ei luota Suomeen Niinistöön puolustusvoimiin Keuruun erikoisjoukkoihin Ne näytteet annetaan yliopiston tutkittavaksi"

    Aivan kuten kaikissa maissa joissa niitä analysoidaan. Niitä EI anneta armeijoiden analysoitaviksi missään maassa koska juuri tätä varten on olemassa erityisosaamista edustavia siviilitutkimuslaitoksia. Näistä yksi sattuu nyt sijaitsemaan Helsingin yliopiston yhteydessä.
    On suuri luottamuksen osoitus että osa näytteistä analysoidaan täällä ja juuri se osoittaa täysin naurettaviksi jatkuvat väitteesi siitä miten YK ei luottaisi enää Suomeen.

    Äänestä

Nyt politiikan toimittajien kannattaisi olla kaukaa viisaita ja paljastaa tietoja siitä, kuinka presidentti Niinistö etsii koko ajan argumentteja millä voisi liittää Suomen USAn ja NATOn sotarintamaan YKn vastaiseen laittomaan Syyrian sotaan.

Äänestä
  • Miksi presidentti Niinistö sellaisia etsisi?

    Suomi ei kuulu Natoon, vaikket sitä tiedä?

    Ja presidentin mielestä liittyminen ei ole ajankohtaista!

    Suomella ei ole mitään tekemistä Syyriassa!

    Ei sinne aio mennä liioin USA tai Nato!

    Vain sinä yksin olet innokas:-D

    Äänestä

Ruotsi piti ohjat hyvin käsissä Tukholman kokouksessa.

Niinistö ei päässyt sooloilemaan USAn ja NATOn piikkiin vaan Pohjoismaat painottivat, että Syyrian sotaoperaatiolle on saatava YKn valtuutus.

Äänestä

Niinistö pelkää hihojensa palamista. Niinistö jahkaa juupas - eipäs.

Viikko sitten Niinistö yritti pälyilevin katsein vakuutella että ei ole toiminut Syyria asiassa ja nyt kun hihat alkoivat palaa joutui paljastamaan, että hän ja Suomi on ollut paljonkin aktiivinen Syyria asiassa.

Paljastuuko myös sisältö, että Niinistö on yrittänyt saada Pohjolan USAn laittomaan sotaan ilman YKn valtuutusta, mutta se ei kelvannut Ruotsille.

Äänestä
  • Keksit taas juttuja hatusta?

    "Viikko sitten Niinistö yritti pälyilevin katsein vakuutella että ei ole toiminut Syyria asiassa ja nyt kun hihat alkoivat palaa joutui paljastamaan, että hän ja Suomi on ollut paljonkin aktiivinen Syyria asiassa."

    Syyria ei todellisuudessa millään lailla kuuku Suomelle. Suomi tukee YK:ta!

    "Paljastuuko myös sisältö, että Niinistö on yrittänyt saada Pohjolan USAn laittomaan sotaan ilman YKn valtuutusta, mutta se ei kelvannut Ruotsille. "

    Miksi yrittäisi? Suomi ei kuulu Natoon eikä Syyria kuulu Suomelle millään tavalla!

    Äänestä

Niinistö joutui paljastamaan, että oli valehdellut kansalle kun sanonut, että Syyrian tilanteesta Suomeen ei olla oltu yhteydessä eikä Suomi ole ollut keneenkään yhteydessä.

Obama kuitenkin toimi siihen suuntaan, että Niinistö joutui äkkiä myöntämään että ei olisi jäänyt rysän päältä kiinni, että Suomeen olikin oltu yhteydessä Syyrian tilanteesta ja Suomi olikin toiminut kulusseissa Syyrian tilanteen vuoksi.

Äänestä
  • Niinistö ei ole valehdellut, sillä Suomea ei ole kukaan ulkopuolinen pyytänyt mukaan Syyriaan kuten väiti (eli valehtelit itse!).

    "Obama kuitenkin toimi siihen suuntaan, että Niinistö joutui äkkiä myöntämään että ei olisi jäänyt rysän päältä kiinni, että Suomeen olikin oltu yhteydessä Syyrian tilanteesta"

    Yhteydenotto on eri asia kuin 'pyytää sotaan mukaan' kuten sinä väität!

    "ja Suomi olikin toiminut kulusseissa Syyrian tilanteen vuoksi."

    Ei, vaan täysin avoimesti ja ilmoittanut Suomen tukevan aina YK:ta.

    Äänestä

Nehän palaisi jos meillä olisi vapaa lehdistö. Se olisi tuonut esiin Niinistön hääräilyt kulisseissa Syyrian sodan valmisteluista USAn ja NATOn asialla.

Äänestä
  • "Nehän palaisi jos meillä olisi vapaa lehdistö."

    Meillä ON vapaa lehdistö, mutta ei sekään 'näe' sinun omassa päässäsi keksimiä asioita!

    "Se olisi tuonut esiin Niinistön hääräilyt kulisseissa Syyrian sodan valmisteluista USAn ja NATOn asialla."

    Ei voi tuoda esiin sellaista, mitä ei ole olemassa ja jonka olet itse keksinyt!

    Äänestä

  • "Nehän palaisi jos meillä olisi vapaa lehdistö. Se olisi tuonut esiin Niinistön hääräilyt kulisseissa Syyrian sodan valmisteluista USAn ja NATOn asialla"

    Jos meillä ei ole vapaata lehdistöä, kuten juuri väitit, mehän emme voi uskoa mitään mitä se sanoo KENESTÄKÄÄN poliitikosta tai presidentistä. Sehän olisi silloin voinut antaa täysin väärän kuvan vaikka Halosen politiikasta, Tuomiojan lausunnoista jne.

    Käytännössä siis väität että meillä ei ole vapaata lehdistöä vain ja ainoastaan Niinistön suhteen. Olisikin hauska tietää miten ihmeessä hän olisi saanut ainoana Suomessa koko lehdistön kiedottua otteeseensa ja estämään kaiken kirjoittelun?

    Äänestä

Suomi on tulehtuneessa tiedotusilmapiirissä. Median olisi pitänyt tuoda esiin Niinistön saladiilit USAn kanssa puolustusyhteistyösopimuksesta jo ennen Tukholman kokousta, missä se allekirjoitettiin.

Äänestä
  • Niinistö varmaan allekirjoitti sen illallisen lautasliinaan :)

    Äänestä

Jossain demokratiassa Sveitsissä, Itävallassa presidentti olisi heitetty jo tyrmään siitä, että liittää maataan salaa puolustussopimukseen maan kanssa, joka käy sotaan YKta vastaan ja joka on naapurimaamme vihollinen.

Äänestä
  • Jossain vähemmän demokratioissa, vaikkapa Venäjällä, sinut olisi jo heitetty tyrmään kauan sitten harhaisten valheittesi levittelystä.

    Äänestä

  • Hehe. Muutoin hyvä, mutta kun nuo väittämäsi eivät pidä paikkaansa!

    - mikään maa ei käy sota YK:ta vastaan!

    - Venäjällä ei ole vihollisia!

    Valheella on lyhyet jäljet!

    Äänestä

YK sanoi Niinistölle taas kerran selvästi "stop tykkänään". Niinistön Suomea ei päästetä osallistumaan Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamiseen.

Niinistön syntinä on yritys viedä Suomesta laboratorio mittaamaan USAlle ja NATOlle niiden joukoille köhdytetyn uraanin ja kemiallisten aseiden saastuttamia alueita osana USAn ja NATOn tiedustelua.

Niinistön Suomeahan ei valittu edes YKn turvallisuusneuvostoon.

Äänestä
  • "YK sanoi Niinistölle taas kerran selvästi "stop tykkänään". Niinistön Suomea ei päästetä osallistumaan Syyrian kemiallisten aseiden tuhoamiseen."

    Ja siinä YK teki meille palveluksen! Olet itse kertonut kuinka Syyria on täynnä köyhdytettyä uraania! Ei sinne Suomen pidä mennä!

    Sen sijaan esim.Venäjä joutaa mainiosti lähettää Syyriaan ison ryhmän!

    "Niinistön Suomeahan ei valittu edes YKn turvallisuusneuvostoon. "

    Ja siinä toinen onnenpotkaus! Nyt Suomi välttyy joutumasta suurvaltojen ristiriitoja ratkomasta! Niinistö on koko ajan toiminut viisaasti ja meidänparhaaksemme!

    Äänestä

Suomessa presidentti Niinistö, Porin prikaati ja eräät ministeritkin joutuvat miettimään, kun EU on nyt alkanut EU-NATO-maa Hollannin johdolla vangitsemaan ja tuomitsemaan vankilaan ja mielisairaalaan niitä EUn kansalaisia, jotka ovat lähdössä USAn ja NATOn tukemien terroristien sotajoukkoihin Syyriaan.

Äänestä
  • "Suomessa presidentti Niinistö, Porin prikaati ja eräät ministeritkin joutuvat miettimään"

    Mitä heidän pitäisi miettiä?

    "kun EU on nyt alkanut EU-NATO-maa Hollannin johdolla vangitsemaan ja tuomitsemaan vankilaan ja mielisairaalaan niitä EUn kansalaisia, jotka ovat lähdössä USAn ja NATOn tukemien terroristien sotajoukkoihin Syyriaan"

    Eu ei voi vangita tai tuomita ketään mihinkään. Eikä varsinkaan mielisairaalaan.
    Mutta jos tuo nyt olisi totta niin onpa hyvä että EU:n puolustusta ei ole oikeasti olemassa jos EU on sellainen hirviö joksi sen kuvaat!

    Äänestä

Voi voi eversti, taas hyppäät asioihin, joista et ymmärrä pätkääkään, nyt EUn toimivaltaan, juridiikkaan, EUn turvallisuuteen ja yrität taas saivarrella kun paraskin sotilas.

Hollannin oikeuslaitos tuomitsi kaksi USAn ja NATOn tukemiin terroristijoukkoihin Syyriaan lähdössä ollutta EUn kansalaista, toisen 8 kuukaudeksi vankilaan toisen psykiatriseen sairaalaan.

Siitä tuomiosta EU teki ennakkopäätöksen ja nyt EUn jäsenmaista jo ainakin Iso Britannia, Ranska, Belgia, Saksa, Itävalta, Irlanti ottavat päätöksen oikeustoimeensa.

EUn puolustus etsii EUn alueelta USAn, NATOn, Al-Qaidan Syyrian terroristeja.

Äänestä
  • "Hollannin oikeuslaitos tuomitsi kaksi USAn ja NATOn tukemiin terroristijoukkoihin Syyriaan lähdössä ollutta EUn kansalaista, toisen 8 kuukaudeksi vankilaan toisen psykiatriseen sairaalaan."

    Tuomitsi mistä? Aikomuksesta matkustaa? Kuulostaa vähän erikoiselta? Jospa Suomessa sitten tehdään niin, että ensi kerralla kun varaat laivalipun Tallinnaan sinut passitetaan 8 kuukaudeksi vankilaan tai sitten psykiatriseen sairaalaan! Sopiiko?

    "Siitä tuomiosta EU teki ennakkopäätöksen ja nyt EUn jäsenmaista jo ainakin Iso Britannia, Ranska, Belgia, Saksa, Itävalta, Irlanti ottavat päätöksen oikeustoimeensa."

    Kuulostaa aika epäuskottavalta?

    "EUn puolustus etsii EUn alueelta USAn, NATOn, Al-Qaidan Syyrian terroristeja. "

    EU puolustus tekisi parhaiten silloin kun etsisi itseänsä? Löytäjälle voisi luvata ison palkkion:-D

    Äänestä

Niinistöllä kävi tsäkä, hihat eivät palaneet USA-NATO-sota-salasopimuksissa kun Venäjä ja EUn puolustus estivät USAta, NATOa ja Niinistöä hyökkäämästä Syyriaan.

Mutta jukuripää-Niinistö ei anna periksi. Taas hän tarjoaa Suomen sotilaita NATOn joukkoihin Syyriaan, jos YK pyytää rauhanturvaajia Syyriaan.

Äänestä
  • "Niinistöllä kävi tsäkä, hihat eivät palaneet USA-NATO-sota-salasopimuksissa kun Venäjä ja EUn puolustus estivät USAta, NATOa ja Niinistöä hyökkäämästä Syyriaan."

    Yksi ainoa lause ja siinä monta virhettä:
    - Niinistö ei mitään tuuria tarvinnut
    - mitään USA-Nato salasopimusta ei ollut olemassa
    - Nato ei ollut edes menossa Syyriaan
    - Venäjä ei mitenkäänestänyt kenenkään aikeita
    - EU puolustusta ei ole edes olemassa
    - uskotko vakavissasi, että Suomi oli lähdössä Syyriaan? Miksi olisi?

    "Mutta jukuripää-Niinistö ei anna periksi. Taas hän tarjoaa Suomen sotilaita NATOn joukkoihin Syyriaan, jos YK pyytää rauhanturvaajia Syyriaan. "

    Joskus ihmettelee, että pystytkö ylittämään tyhmyydessä vielä itsesi ja näköjään pystyt?

    Tilanne on sellainen, ettei YK:lla ole toistaiseksi mitään asiaa lähettää rauhanturvaajia Syyriaan!

    JOS YK lähettäisi rauhanturvaajia niin ne lsinne ei lähtisi ainakaan Nato-joukkoja!

    JA JOS Nato-joukkoja jonnekin lähtisi niin mukana ei olisi joukkoja Suomesta, joka ei edes Natoon kuulu.

    JA LOPUKSI: Niinistö ei yksin pysty lähettämään minkäänlaisia Suomen joukkoja minnekään!

    LOPUKSI ONNITTELUT: OLEN KAI 1-2 VUOTTA LUESKELLUT RIIPUSTELUJASI, MUTTA TÄMÄ OLI NIISTÄ YLIVOIMAISESTI TYHMIN!!!

    Äänestä

No mutta hullu majuri, menikö hermot jonkun takia. Vai etkö taas oikein ymmärrä mistä on kyse niin raivoa riittää. Ettet vaan ole tyhjentänyt koko viinapulloa. Jos olet niin älä ainakaan liiku kasarmialueella.

Katsos, Olet hullu, Presidentti Niinistö ei tarjoa Suomen sotilaita YK:lle kun YK ei ole kokoamassa mitään YK:n rauhanturvajoukkoa Syyriaan.

Presidentti Niinistö on USAn juoksusetänä tarjoamassa Suomen sotilaita NATOlle kun USA painostaa YK:ta perustamaan rauhanturvajoukot, jotka jo ovat ikään kuin kasassa a la Afganistan missä NATO elikkä USAn armeija otti komentoonsa koko rauhanturvaoperaation.

Äänestä
  • "No mutta hullu majuri, menikö hermot jonkun takia. Vai etkö taas oikein ymmärrä mistä on kyse niin raivoa riittää. Ettet vaan ole tyhjentänyt koko viinapulloa. Jos olet niin älä ainakaan liiku kasarmialueella."

    Hehe. Joko korotit minut majuriksi? Se on kyllä liikaa eläkeukolle. Hermot minulla ei mene ikinä, mutta joskus ihmettelen ällistyttävän pitkiä aasinsiltoja. No, mutta logiikka ei ole vahvin alueesi...

    "Katsos, Olet hullu, Presidentti Niinistö ei tarjoa Suomen sotilaita YK:lle kun YK ei ole kokoamassa mitään YK:n rauhanturvajoukkoa Syyriaan."

    Mutta katsos kylähullu Presidentti Niinistö ei tarjoa Suomen sotilaita ylipäätään kenellekään, koska hän ei ole asemassa niiden käytöstä edes päättämään. Sellaisista asioista päättää maan hallitus ja puolustusministeri.

    "Presidentti Niinistö on USAn juoksusetänä tarjoamassa Suomen sotilaita NATOlle kun USA painostaa YK:ta perustamaan rauhanturvajoukot"

    Miksi olisi? Luettelenko virheet:

    - tilanne Syyriassa ei edellytä rauhanturvajoukkoja
    - miksi USA painostaisi YK:ta
    - USA:n tai Naton ei kannattaisi lähettää joukkoja sinne rauhanturvaamaan
    - Suomen kannattaisi vielä vähemmän
    - Niinistö ei noista asioista edes päätä!

    Eli täyttä skeidaa jauhat taas! Sinultahan se käy...

    Äänestä

Syyrian elektroninen armeija pitää pilkkanaan Pentagonin ja NATOn kybersotaa ja kybervakoilua hakkeroimalla ne "auki".

Se voi paljastaa myös NATO-Niinistön toimet USAn ja NATOn hyväksi Syyriaa vastaan,

Äänestä
  • Syyrian elektronisen armeijan pitää ensin opetella lukemaan ja kirjoittamaan siihen, että voisi ketään pitää pilkkanaan!

    Suomen presidentti ei ole mikään Nato-Niinistö eikä Suomella ole kv 'toimia' kenenkään hyväksi!

    Taas hatusta tempaistu juttu!

    Äänestä

Jos Niinistö, kokoomus, puolustusvoimien johto olisivat älykkäitä, ne nyt opiskelisivat älykkäimpiensä johdolla, miksi ja mistä syystä USA ja NATO ovat hävinneet Syyriassa, Afganistanissa, Irakissa, Etelä-Ossetiassa jne. ja vetäisivät siitä johtopäätökset.

Äänestä
  • Ehkäpä siksi, että Nato ei ole ollut mukana yhdessäkään mainitsemassasi paikassa ja olet joutunut 'häviöt' kuvittelemaan:-)

    Äänestä

Älykkäät töihin,

etkö tajua että nou tyhmät eivät päästä älykkäitä hommiin kun eivät tunnista heitä kun ovat itse tyhmenpiä eivätkä ne siten osaa kuunnellakaan älykkäitä.

Ne on niin kuin tää Olet hullu kapiainen.

Äänestä
  • Sinä kylähullu olet yhtä älykäs kuin kaalimato ja sen vähäisenkin aivokapasiteetin ovat pillerit vieneet.

    Eläkeukko taas ei ole kapiainen eikä ole koskaan ollutkaan!

    Äänestä

Presidentti Niinistöllä ja suomalaisilla sotilailla sekä varusmiehillä kävi tuuri.

Niin paljon kuin Niinistö yritti saada suomalsia sotilaita ja varusmiehiä NATOn tukemiin joukkoihin Syyriaan, hän ei onnistunut.

Se oli onni, sillä Niinistön porukka, USA ja NATOn tukemat kapinalliset, terroristit, NATOn, Britannian, Ranskan erikoisjoukot ja NATOn värväämät terroristitaistelijat ovat hävinneet Syyrian armeijalle ja hävinneet kuin tuhka tuleen kuka minnekin maankoloon.

Äänestä

Ei pala vieläkään vaikka Niinistö on liittänyt Suomen kansalta ja eduskunnalta salaa USAn ja NATOn ISIS-sotaan Syyriaan ja Irakiin.

Äänestä

Ei pala, koska Suomi ei osallistu minkäänlaiseen ISIS-sotaan!

Kaikille lienee selvää, ettei ole sovittu mitään Suomen osallistumisesta johonkin ISIS-sotaan eikä sinne suomalaisia lähde! Kyseessä on sekin Moskovan Tiltun keksimästä trollista!

Äänestä

Eikö vieläkään, ollaan USAn ja NATOn ISISin vastaisessa sotarintamassa ja Suomesta Syyrian taisteluihin lähteneitä on kuollut jo kuusi.

Äänestä

Suomi ei ole mukana missään sotarintamassa! Sen sijaan Suomi tukee kyseisen sodan uhreja.

Suomi ei voi mitenkään estää sitä, jos suomalaismuslimi matkustaa alueelle ja osallistuu sotaan ISIS:ksen riveissä. On näitä ISIS-otureita saattanut kuollakin.

Äänestä

Toivottavasti sitten palaa kun ensimmäiset Suomen NATO-sotilaat saavat surmansa ISIS-sodassa tai kun sota alkaa viemään satoja miljoonia.

Sitten tästä Niinistön NATO-sodasta on jo puhuttava julkisesti.

Äänestä

Suomi ei ole mukana missään sotarintamassa! Sen sijaan Suomi tukee kyseisen sodan uhreja.

Kaikille lienee selvää, ettei ole sovittu mitään Suomen osallistumisesta johonkin ISIS-sotaan eikä sinne suomalaisia lähde! Kyseessä on sekin Moskovan Tiltun keksimästä trollista!

Äänestä

Ei vielä palanut vaikka islamistit ja Nato-bulvaanit värväsivät Suomessa taistelijoita USAn ja Naton tukemiin terroristijoukkoihin Syyriaan.

Mm. Belgia kielsi värväystoiminnan maassaan. Suomi ei kieltänyt.

Nyt voi sitten palaa, jos suomalaisia aletaan tappaa ISIS-sodan takia.

Äänestä

Etkö tonttu lue uutisia? Suomessa ei voi laitta värväystoimistoa pystyyn kuten oli jo Belgiassa!

MUTTA: kuiskuttelukampanjalla värväystä ei kukaan voi estää ja vapaassa länsimaassa voi turistiksi lentää minne haluaa ja ryhtyä ISIS-taistelijaksi.

Tottaka ISIS:sen riveissä voi jokuselta mennä myös henki. Silloin on yksi vähemmän...

Suomalaiset sotilaat eivät sen sijaan osallistu ISIS:sen vastaisiin sotatoimiin!

Äänestä

Kun Suomen ensimmäiset ISIS-uhrit syntyy, Niinistö piiloutuu Mäntyniemeen niin kuin piiloutui mm. silloin kun USA, NATO, Suomen armeija ei kyennyt turvaamaan suomalaisnaisia Afganistanissa vaan heidät tapettiin tai kun Venäjän armeijan komentaja kritisoi Niinistön Venäjän vastaisia sotatoimia.

Äänestä

Jemenin Al-Qaida on iskenyt Eurooppaan NATO-maa Ranskaan. Iskun tekijät ovat kouluttautuneet mm. Syyrian sodassa.

Äänestä
  • Terroristit ovat ranskalaisia. Yksi on jo kiinni ja muut tunnistettu.
    Tiltun valeet ovat surkeaa tasoa,

    Äänestä

Jemenin Al-Qaida EI OLE ISKENYT Eurooppaan Ranskaan. Iskun tekijät ovat paikallisia muslimeja, joita suututti lehden pilakuva. Tiltu valehtelee!

Äänestä

Taitaa käydä niin, että Syyria tulee Euroopassa kotiovellemme, vaikkemme itse Syyriaan lähteneetkään?

NATO-kumpaani Turkille tämä on ollut totta jo pitkään.

Äänestä

Jospa hankit itsellesi pallokartan ja vertailet hetken Suomen ja Turkin sijaintien välisiä eroja ja samalla Syyrian sijaintia!

Olet aika pönttö!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutkiva journalisti kirjoitti:

Presidentti Niinistö lupasi USA:lle ja NATOlle suomalaisia sotilaita Syyriaan. Kysymys oli Keuruun pioneereiden lähettämisestä NATOn komentoon Syyriaan.

YKn pääsihteeri Ban ki moon ei kuitenkaan ymmärtänyt NATO-presidenttimme "sotilaallisesti ilman sotilasliittoa liittoutunutta Suomea" vaan ryhtyi ajamaan YKn nimissä sotilaallisesti liittoutumattoman maan eli Ruotsin pioneereja Syyriaan.

Tekikö presidenttimme salasopimuksen USA:n ja NATOn kanssa, että Suomesta lähetetään kapinallisten joukkoihin taistelijoita.

Suomalaistaistelija on kuollut kapinallisten joukoissa Aleppon taisteluissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu