Pitkäaikainen ystäväni menehtyi keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Tekisi mieli juoda koska kun soitin mt-toimistoon ja pyysin rauhoittavaa en saanut, sen sijaan sain lääkityksen harhoihin.
Viime lauantaina kun olin päiväunilla koin kuinka joku kuollut istahti sängynpäätyyn, ja välittömästi tiesin että se on joku kuollut.
Minulla ei ole tällaisia harhoja ollut ennen.
Nyt en tiedä mitä ajattelisin, sillä mielikuvitusta se ei ollut, eikä tuntunut harhalta.
En tiedä oliko se harha vai tuliko ystäväni minut hyvästelemään.
Lohtuni on se että hän kuoli nukkuessaan, ei kärsinyt.
Mietin koko ajan onko jotain yliluonnollista sittenkin. Tapaanko hänet vielä, itkettää ja on ikävä.
Olisi niin paljon kertomista hänelle, mutta
Viime lauantaina kun olin päiväunilla koin kuinka joku kuollut istahti sängynpäätyyn, ja välittömästi tiesin että se on joku kuollut.
Minulla ei ole tällaisia harhoja ollut ennen.
Nyt en tiedä mitä ajattelisin, sillä mielikuvitusta se ei ollut, eikä tuntunut harhalta.
En tiedä oliko se harha vai tuliko ystäväni minut hyvästelemään.
Lohtuni on se että hän kuoli nukkuessaan, ei kärsinyt.
Mietin koko ajan onko jotain yliluonnollista sittenkin. Tapaanko hänet vielä, itkettää ja on ikävä.
Olisi niin paljon kertomista hänelle, mutta
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kuolleet eivät ilmesty meille. Jätä kaikki taakkasi ristin juurelle. Jeesus on luvannut ne kantaa. Heitä kaikki murheesi Jeesuksen päälle, Hän vie sinut voittoon, vaikka miltä tuntuisi juuri nyt.
Minun paras ystäväni surmattiin syyttömänä 2000 vuotta sitten. Hän kärsi julman rangaistuskärsimyksensä, minunkin syntieni tähden.
Kaipaan häntä vielä enemmän, kun sain kuulla Hänen lohduttavan äänensä suomen kielellä aikoja sitten.
ps. Vastaa rukoukseen alle 5 minuutissa, vaikka siihen ei tahdota uskoa.
On tuomittavaa puhua totena mielipiteitään.
Mihin raamatuntekstiin perustat väitteesi, että kuollut ei voisi ilmestyä?
Aloittajalle
Näkemäsi ei ollut poikkeuksellista, eikä sinun kannata siitä hätkähtää.
Ole iloinen, että sait vielä kerran kohdata hänet. Tämän jälkeen tuskin näet häntä ennen kuin oma aikasi tulee.
Kaikki ei pääty kuolemaan :)
Saatana ilmestyy juuri valkeuden enkeliksi tekeytyneenä. Mihin raamatun kohtaan muuten oma väitteesi perustuu, että kuolleet voisivat kulkea keskuudessamme? Ei mihinkään! Väitteesi kumpuaa syvyydestä, se on vihollisen ääni, vaikkakin pyrkii esiintymään hyvänä ja hienona.
Raamatun mukaan kuolleet eivät voi siirtyä rajan yli, kuten Jeesus opettaa puhuessaan rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.
Tässähän se sinäkin puhut totena mielipiteitäsi ja tuomitsee toisinajattelevat
Älä opeta kirjoitusten vastaisesti!:
Matteus 27
52 "ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.
53 Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylös nousemisen jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle."
"ekivaari1.8.2013 16:08
Älä opeta kirjoitusten vastaisesti!:
Matteus 27
ekivaari1.8.2013 16:08 2 SULJE
Älä opeta kirjoitusten vastaisesti!:
.
JEHOVA-Eki täällä taas yrittää harhaopettaa ihmisiä irroittamalla jakeita asiayhteydestään, kuten jehovat yleensäkin tekevät eksyttääkseen viattomia sieluja Totuudesta.
Tuo kohta Raamatussa on aivan ainutlaatuinen tapahtumasarja, jota ei VARMASTI ole tapahtunut koskaan aiemmin, vaan se tapahtui, jotta ihmiset olisivat uskoneet, että Jeesus totisesti oli ja on Messias ja Jumala Kaikkivaltias yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa=Kolmiyhteinen Jumala
Matteus 27:50 - 53 pitää lukea KOKONAISUUTENA:
50. Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.
51. Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi ja kalliot halkesivat.
52. ja haudat aukenivat, ja monta nukkuneiden pyhien ruumista nousi ylös.
53. Ja he lähtivät haudoistaan ja tulivat hänen ylös nousemisensa jälkeen pyhään kaupunkiin ja ilmestyivät monelle
Kiitos mielipiteistäsi, 777***, vaikka annoit minusta väärän todistuksen. En ole "JEHOVA-Eki". Minulla on hyvin useissa Raamatun kohdissa erilainen vakaumus kuin Jehovan todistajilla, joskin muutamia yhtäläisyyksiä muutamissa asioissa myös lienee?
Mihin raamatun kohtaan muuten oma väitteesi perustuu, että kuolleet voisivat kulkea keskuudessamme?
Hänen väitteensä perustuu esimerkiksi Matteus 27:52,53 jakeisiin!
No niin, kiitos ekivaarille tämän kohdan muistutuksesta. Näköjään ainakin yhdessä kohdassa Raamattu puhuu siitä, kuinka jo kuolleet nousivat haudoista ja ilmestyivät ihmisille.
Nostan hattua ja jatkan eteenpäin, koska en ymmärrä, mistä tässä on kysymys.
Kysymyksiä herää mm sen suhteen, olisivatko nämä nyt niitä vanhan liiton pyhiä, joilla Jeesus julisti tuonelassa evankeliumia? Olisivatkohan he olleet välitilassa, matkalla tuonelasta Taivasten valtakuntaan? Entäpä jos nyt ihminen kuolee armahdettuna, saako hän liikkua täällä, vai oliko tuo Matteuksen kuvaus kertaluonteinen tapahtuma? Mene ja tiedä, hattua nostan ja jatkan sydämen yksinkertaisella uskolla eteenpäin. Jumala tietää ja kertoo jos kertoo. Sen tiedän, etten ota mitään uutta, Raamatun ulkopuolista oppia edes kuolleista heränneeltä vastaan.
En tiedä pidättekö raamatullisena, mutta kyllä minun isänisä oli käynyt hyvästelemässä sairaalassa samanaikaisesti oleen tyttäresnä anopin, siis tämän naisen poika ja isäni sisko olivat keskenään naimisissa. Oli sanonut että edesmennyt vaimo odottaa häntä kultaporttien takana. Aamulla nainen oli saanut tietää että ukkini oli kuollut yöllä juuri tuohon aikaan. Ei ollut edes aikaisemmin että ovat sairaalssa.
Eräs saurakuntani sisar, äitini sekku menehtyi syöpään. Toinen seurakunnan nainen oli herännyt yöllä valoon ja nähnyt valtavan enkelin seisovan ovella. Enkeli oli ilmoittanut, että hän saattoi sisaren kotiin. Juuri siihen aikaan oli sairas jättänyt sairaalassa tämän ajan.
Kyllä heti kuoleman jälkeen moni saa viestin lähtevältä, mutta sen jälkeen ei tulla tänne visiitille.
Tietäisin muitakin tapauksia.
mitä kirjoitat ja minäkin tiedän tapauksia, joissa on käynyt samoin.
Aika parantaa.
Kummitukset ovat harmaa ja mielikuvitusta joten lääkityskin on nyt kohdillaan.
Koit siis jo edeltävänä lauantaina jonkun henkimaailmaan kuuluvan istahtaneen vierellesi? Mutta ystäväsi kuoli vasta toissa yönä, hän se ei siis voinut olla.
Kyseessä on saattanut olla enkeli, joka tuli ennalta lohduttamaan sinua, tai joku sinulle läheinen. Tällaisia asioita tapahtuu. Monilla on näitä kokemuksia, itsellänikin erilaisia.
Ehkä kokemuksesi saattaa todistaa itsellesi, että on olemassa näkymätön maailma, jonne me kuoltuamme siirrymme. Henkimaailmoita on kuitenkin erilaisia, joten niihin ei pidä itse lähteä ottamaan yhteyttä. Ainoastaan nk. Jumalaan on turvallista olla yhteydessä, esim. rukoilemalla, eli juttelemalla Hänelle. Hän vastaa sitten sisäisen maailmamme kautta.
En usko että olisit harhainen. Tuollainen kokemus oudoksuttaa, mutta älä pelkää. Enkelillä oli varmasti sinulle hyvä ja lohduttava viesti, että Jumala on lähelläsi, myös suuressa suurussasi.
.
Kysymyksessä on lienee enkeli: usein juuri jonkun kuoleman lähellä tapahtuu enkelivierailuja: kuolevalle itselleen tai läheisille. En kyllä pidä Raamatun linjan mukaisena, että jo reilusti kuolleet ja rajan taakse siirtyneet hiippaillisivat nurkisamme. Tuohon uskon että juuri kuoleman hetkellä, kun henki jättää ruumiin voi "pikavisiitti" olla mahdollinen, mutta rajan takaa ei kyllä tänne tulla.
Kun alkuseurakunta oli murheen vallassa kun Pietari oli joutunut vankeuteen ja varman kuoleman edessä, niin porukka ei meinannut uskoa hänen pääseen vapauteen kun palvelija Rode ilmoitti että ovella on itse Pietari. He vastasivat: sinä hourit, mutta kun Rode edelleen vakuutti, vastasivat se on hänen enkelinsä (jokaisella uskovaisella on aiankin yksi suojelusenkeli). Apt: 12:
Kun isosisäni kuoli äitini oli hänen kanssaan yöllä huoneessa ja nukkui keinutuolissa siinä vieressä.
Hän heräsi siihen että joku vetäisi häntä hihasta ja 'sanoi' "nyt mennään".
Ja niin tuo uskovainen mies meni. Rauha hänen muistolleen. Me muut tullaan ajallaan perässä.
Ellei sitten Herra Jeesus tule ja tempaa meidät kaikki yhdessä rauhan ja loppumattoman riemun maahan.
Enkeli tuli sinun luokse lohduttaan sinua,mutta en ole varma siitä oliko se Enkeli,ei kuollut tule hyvästeleen se on joku muu,se menee joko taivaaseen tai Tuonelaan,se on sellainen asia,joko hän oli tai ei ollut Jeesuksen oma,se on kumpaanpaikkaan hän joutui,voikun olisi taivaassa,silloin voikin Taivaanenkelin kanssa käydäkkin sinua katsoon ja omaisia tietenkin myös! Otan osaa suruusi!