Uskovan vattuilu?

Mistä johtuu uskovan ainainen vattuilu, joka näkyy tälläkin palstalla joka ikinen päivä?

Minä joskus nuorempana ja naiiviudessani luulin että uskovat eivät vattuile eivätkä ole vattumaisia muita ihmisiä kohtaan. Nyt vanempana uskovista löytyy kaikkein pahimmat vattuilijat mitä eläessäni olen tavannut.
53322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

No jos maailman- ja minäkuva on ankkuroitu tuonne 3000-4000 vuoden takaisiin lammaspaimenten taruihin aiheutuu siitä modernin yhteiskunnan eteenpäin mennessä jatkuvaa kognitiivista dissonanssia,joka epäilemättä turhauttaa ja saa reagoimaan agressiivisesti.
Lähimmäisen rakastaminen ja toisen posken kääntäminen unohtuvat kun mielessä pikemminkin pyörii tulta ja tulikiveä.

Äänestä
  • Ehkä niin. Myös se heidän peräänkuuluttama nöyryys on unohtunut. Jumalansa edessä kyllä nöyrrytään ja nöyristellään, mutta muita ihmisiä kohtaan ollaan hyvinkin ylimielisiä. On se kummaa, mitä he kuvittelevat käytöksellään saavuttavan? Ihan vihaksi joskus pistää, kuinka monta kertaa minäkin olen yrittänyt keskustella kunnioittavasti ja asiallisesti, mutta ei, ei mene kauaa kun uskis aloittaa vattuilun. Keskustele nyt siinä sitten.

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    Ehkä niin. Myös se heidän peräänkuuluttama nöyryys on unohtunut. Jumalansa edessä kyllä nöyrrytään ja nöyristellään, mutta muita ihmisiä kohtaan ollaan hyvinkin ylimielisiä. On se kummaa, mitä he kuvittelevat käytöksellään saavuttavan? Ihan vihaksi joskus pistää, kuinka monta kertaa minäkin olen yrittänyt keskustella kunnioittavasti ja asiallisesti, mutta ei, ei mene kauaa kun uskis aloittaa vattuilun. Keskustele nyt siinä sitten.

    Kun olisivat ees silleen hyvällä tavalla sarkastisia, niin helposti vois saada jotain mukaviakin keskusteluja, eikä vaan tätä, että jo heti aloituksissa vedetään koko vattuilun arsenaali käyttöön. Työ kaveri on Jehovantodistaja/nuorenmaan kreationisti, niin me ollaan uskonasioista työn lomassa rupateltu, niin meillä on ollut ihan leppoisaa.

    Äänestä

  • old_profile_55791 kirjoitti:

    Kun olisivat ees silleen hyvällä tavalla sarkastisia, niin helposti vois saada jotain mukaviakin keskusteluja, eikä vaan tätä, että jo heti aloituksissa vedetään koko vattuilun arsenaali käyttöön. Työ kaveri on Jehovantodistaja/nuorenmaan kreationisti, niin me ollaan uskonasioista työn lomassa rupateltu, niin meillä on ollut ihan leppoisaa.

    Noilla Jehovantodistajilla ei ole edes hel'vettiä ja lisäksi ne on pasifisteja.
    Siispä ihan ok porukkaa.

    Mitä nyt tekevät eronneensa sekoiksi. Mutta sekään ei liene heidän yksinoikeutensa.

    Äänestä

Heikko uskonnollinen itsetunto?

Äänestä
  • Jep. Ehkä he eivät oikeasti usko itsekään. Pidetään illusiosta vaan kiinni kynsin hampain. Feikkejä pettureita taitaa olla. xD

    Äänestä

Ei me uskvaiset vattuilla. Yritämme kaikin tavoin teidän tavoittavan Jumalan, ennen kuin on liian myöhäisä. Se on syvää rakkautta, että välitää toisista ihmisistä.

Äänestä
  • Älä valehtele.

    Äänestä

  • Ei se kyllä rakkautta ole, jos uskovainen trollailee ja vattuilee. Kyllä meidän kuuluu tehdä parannus, jos sellaista harjoitamme. Olen sangviininen jos sorrun itsekkin joskus piikittelyyn. Ei se kuitenkaan tuo kunniaa Pyhälle Hengelle.

    Äänestä

  • ateismi = 0 kirjoitti:

    Ei se kyllä rakkautta ole, jos uskovainen trollailee ja vattuilee. Kyllä meidän kuuluu tehdä parannus, jos sellaista harjoitamme. Olen sangviininen jos sorrun itsekkin joskus piikittelyyn. Ei se kuitenkaan tuo kunniaa Pyhälle Hengelle.

    Mihin/miksi se teidän pyhä henkenne tarvitsee sitä jatkuvaa ylistämistä ja kunnianosoituksia?

    Äänestä

  • "Ei me uskvaiset vattuilla. Yritämme kaikin tavoin teidän tavoittavan Jumalan, ennen kuin on liian myöhäisä. Se on syvää rakkautta, että välitää toisista ihmisistä."

    Minä en edes pahinta vihamiestäni ( jos olisi) kohtelisi niin kuin te uskovat kohtelette meitä ateisteja.

    Jos todella välittäisitte toisista ihmisistä ette olisi jatkuvasti uhkailemassa meitä.

    Äänestä

  • old_profile_70544 kirjoitti:

    "Ei me uskvaiset vattuilla. Yritämme kaikin tavoin teidän tavoittavan Jumalan, ennen kuin on liian myöhäisä. Se on syvää rakkautta, että välitää toisista ihmisistä."

    Minä en edes pahinta vihamiestäni ( jos olisi) kohtelisi niin kuin te uskovat kohtelette meitä ateisteja.

    Jos todella välittäisitte toisista ihmisistä ette olisi jatkuvasti uhkailemassa meitä.

    Moi Angelo.

    Pyydän saada esimerkkejä.

    jyrki

    Äänestä

Jos ne on suivaantuneet jatkuvasta vajakiksi, latvalahoksi ja idiootiksi nimittelystä?

Äänestä
  • Harva täällä jatkuvasti nimittelee, suurin osa yrittää ainakin keskustella asiallisesti ja eikös uskovan pidä kääntää toinen poski? ;^)

    Äänestä

  • Kyllä nämä palstalla riekkuvat fundikset ainakin tuntuvat pitävän siitä, mitä enemmän sitä ihteesä niskaan sen parempi.

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    Harva täällä jatkuvasti nimittelee, suurin osa yrittää ainakin keskustella asiallisesti ja eikös uskovan pidä kääntää toinen poski? ;^)

    Niin, joo, siis harva nimittelee, ok. Toisaalta porukat liikkuu palstalta toiselle ja ehkä tämä ainoana ateismi-palstana kerää sitten useamman uskontopalstan nimittelysadon?

    Äänestä

  • marttyyrin viitta kirjoitti:

    Kyllä nämä palstalla riekkuvat fundikset ainakin tuntuvat pitävän siitä, mitä enemmän sitä ihteesä niskaan sen parempi.

    No tuohan on toki hyvä syy lisätä löylyä. Ja ehkä loukkaantua sitten kun ne nimittelee takasin :-)

    Äänestä

  • UPDATE_9281033 kirjoitti:

    No tuohan on toki hyvä syy lisätä löylyä. Ja ehkä loukkaantua sitten kun ne nimittelee takasin :-)

    Ei minusta ollenkaan hyvä syy. Kuka loukkaantuu, kuka ei. Ateistia varmasti harvemmin pystyy loukkaamaan epäuskon vuoksi, jotkut uskovaiset taas ottavat heidän uskonsa kyseealaistamisen tai mollaamisen hyvinkin henkilökohtaisesti ja puolustavat jumalaansa henkeen ja vereen.

    Äänestä

  • marttyyrin viitta kirjoitti:

    Ei minusta ollenkaan hyvä syy. Kuka loukkaantuu, kuka ei. Ateistia varmasti harvemmin pystyy loukkaamaan epäuskon vuoksi, jotkut uskovaiset taas ottavat heidän uskonsa kyseealaistamisen tai mollaamisen hyvinkin henkilökohtaisesti ja puolustavat jumalaansa henkeen ja vereen.

    No, tuo yritti tas kerran olla ironiaa, mutta en minä hallitse sitä, kun se yleensä jää aina tajuamatta. :-(

    Äänestä

  • old_profile_56768 kirjoitti:

    Harva täällä jatkuvasti nimittelee, suurin osa yrittää ainakin keskustella asiallisesti ja eikös uskovan pidä kääntää toinen poski? ;^)

    Kyllä pitäisi kääntää toinen poski, mutta kyllä fiksu ihminen juttelee asiallisesti kohdatessaan toisinajattelijan. Palstalla on paljon asiallisia keskustelijoita: Väitellä saa ja olla eri mieltä, mutta kunnioittaa siltio pitäisi toista osapuolta.

    Äänestä

No kun siis.. sehän on aivan yks ja sama mitä met näille tämän palstan uskonriekkujille sanotaan niin eivät he käsitä, niillä on se ihan oma maailmansa mitä en ite ole koskaan oikein hiffannu. Mutta saman juu olen huomannut, kokoajan vitttuilevat ja ovat ylimielisiä, ilkeitä yms.. Ei silleen ettenkö itse olisi... :D Mutta odottaisin Ehkä uskonsiiseleiltä enemmän.. Tai ehkä en, koska olen lapsesta asti pitänyt uskovaisuutta mielisairautena.. Mutta onneksi siitä voi parantua jos tarpeeksi haluaa, ja onhan niitä mielialalääkkeitäkin kyllä..

Äänestä
  • Veikkaan, että sinulla on PASKAA päässä ja housussa 24/7.

    Äänestä

missxcessive

>>>Mistä johtuu uskovan ainainen vattuilu...?

Äänestä

Uskovaiset eivät vattuile eikä víttuíle.

Sori siinäkin yksi lisää tämän palstan "uskovaisista"

Ehditkö lukea sen eilisen joka tietysti poistettiin?

sinne mänt
30.7.2013 19:45

Äänestä

Ei meidän kyllä pitäisi vattuilla. Varmaan joitain loukkaa ateistien ylimielisyys, halveksunta vajakeiksi, ym. ylimielisyys. Kuitenkin Raamttu sanoo, että maailma vihaa ja vastustaa mietä ja on tavallaan "luontaisetu" ja selvyys, että tosiuskovainen joutuu vianon kohteeksi. Varmaan asia selittyy ihmisen luontaisella vajavaisuudella, sillä ihmisiä me uskovaisetkin ollemme.

Itseäni ei kyllä loukkaa nuo tuollaiset esim. mistä tuntee ateistin trollaukset, jos vaikka paikalle laitettaisiin uskovaisen (siis tämä harittava katse ja päässä pipo ja urahtelee- vitisi). Enemmänkin tuo loukkaa herkkää spyykkisesti sairasta henkilöä, oli hän sitten ateisti tai uskovainen.

Äänestä
  • Ei voi mitään, mutta nauroin ääneen lukiessani tuota. Saat arvata miksi :)

    Äänestä

  • "Ei meidän kyllä pitäisi vattuilla. Varmaan joitain loukkaa ateistien ylimielisyys, halveksunta vajakeiksi, ym. ylimielisyys."

    Olisiko vattuilu syytä kohdistaa niihin, jotka tuollaista harrastavat sen sijaan, että vattuilee kaikille ateisteille? Vai onko tarkoituksena se, että jos joku ateisti toimii niin, on se oikeutus toimia samalla tavalla kaikkia ateisteja kohtaan?

    Äänestä

  • 234rgt kirjoitti:

    Ei voi mitään, mutta nauroin ääneen lukiessani tuota. Saat arvata miksi :)

    234rgt

    "Kuitenkin Raamattu sanoo, että maailma vihaa ja vastustaa mietä ja... selvyys, että tosiuskovainen joutuu vainon kohteeksi."


    >>>... nauroin ääneen lukiessani tuota. Saat arvata miksi :)

    Äänestä

  • Kerropa HanuriHanna miksi teidän on pakko kuvitella kaikkien vihaavan ja vainoavan teitä? Miten viha ja vaino ilmenevät esimerkiksi omalla kohdallasi?

    Äänestä

  • old_profile_65320 kirjoitti:

    234rgt

    "Kuitenkin Raamattu sanoo, että maailma vihaa ja vastustaa mietä ja... selvyys, että tosiuskovainen joutuu vainon kohteeksi."


    >>>... nauroin ääneen lukiessani tuota. Saat arvata miksi :)

    Sehän se. Juuri kun pääseetoisessa viestiketjussa sanomasta, kuinka huvittavaa on kun kotimaisten uskovaisten ainoa keino tuntea itsensä vihatuiksi ja vainotuiksi on Suomi24, tulee yksi heistä omakätisesti todistamaan asian... :)

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Ei meidän kyllä pitäisi vattuilla. Varmaan joitain loukkaa ateistien ylimielisyys, halveksunta vajakeiksi, ym. ylimielisyys."

    Olisiko vattuilu syytä kohdistaa niihin, jotka tuollaista harrastavat sen sijaan, että vattuilee kaikille ateisteille? Vai onko tarkoituksena se, että jos joku ateisti toimii niin, on se oikeutus toimia samalla tavalla kaikkia ateisteja kohtaan?

    "Vai onko tarkoituksena se, että jos joku ateisti toimii niin, on se oikeutus toimia samalla tavalla kaikkia ateisteja kohtaan?"

    Varmaankin, teistit luulevat että ateistit ovat yhtä homogeeninen ryhmä kuin uskovat,

    Äänestä

  • old_profile_70544 kirjoitti:

    "Vai onko tarkoituksena se, että jos joku ateisti toimii niin, on se oikeutus toimia samalla tavalla kaikkia ateisteja kohtaan?"

    Varmaankin, teistit luulevat että ateistit ovat yhtä homogeeninen ryhmä kuin uskovat,

    Moi Angelo.

    Kaikki ovat yksilöjä.

    Armon vastaanotto ei tarkoita robotoitumista.

    Sensijaan sielunvihollinen tulee robotoimaan lampaansa.

    http://evotuhat.files.wordpress.com/2013/07/robot_alchemy.jpg

    paz
    jyrki

    Äänestä

Lisäystä edelliseen.
Uskovaisissa on paljon kiihkoilijoita ja pahimpia niistä ovat ateistifundamentalistit.
Yllyttäjinä heillä toimivat omat uskonoppineensa, pienet kotimaiset ja suuret kansaiväliset gurut, ateismin imaamit.

Äänestä
  • "Lisäystä edelliseen.
    Uskovaisissa on paljon kiihkoilijoita ja pahimpia niistä ovat ateistifundamentalistit.
    Yllyttäjinä heillä toimivat omat uskonoppineensa, pienet kotimaiset ja suuret kansaiväliset gurut, ateismin imaamit. "

    Höpöhöpö. Teillä hihuilla ne uskonnolliset johtajat ovat ja ylin niistä on mielikuvitusolento.

    Atesimissa ei ole oppeja, joten koko selittelysi on harhaisen mielesi tuottamaa harhaa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Lisäystä edelliseen.
    Uskovaisissa on paljon kiihkoilijoita ja pahimpia niistä ovat ateistifundamentalistit.
    Yllyttäjinä heillä toimivat omat uskonoppineensa, pienet kotimaiset ja suuret kansaiväliset gurut, ateismin imaamit. "

    Höpöhöpö. Teillä hihuilla ne uskonnolliset johtajat ovat ja ylin niistä on mielikuvitusolento.

    Atesimissa ei ole oppeja, joten koko selittelysi on harhaisen mielesi tuottamaa harhaa.

    Moi Ertsi.

    Evoluutiota ei koskaan voitu todistaa. Ei sinunkaan enää kannata odottaa.

    paz
    jyrki

    Äänestä

lisäystä vielä edelliseen.
Innokkaasti ateistit vetoavat esim. Dawkinsiin. Ei kait sattumalta?
Julistaneeko ateismia, mene ja tiedä.

Ateismi on uskonnonvastainen oppi, jota perustellaan mitä erilaisimmin filosofisin ja luonnontieteellisin keinoin.
Lyhyesti:
Poikkitieteellinen oppirakennelma? Pseudotiedettä lähinnä koko kiihkomielinen höpinä??

Äänestä
  • "Innokkaasti ateistit vetoavat esim. Dawkinsiin. Ei kait sattumalta?"

    Jospa katsoisit asiayhteyden. Sillähän ei voi olla mitään tekemistä asian kanssa vaan ateistit palvovat henkilöitä.

    Kerrataan siis:
    Teillä hihuilla ne uskonnolliset johtajat ovat ja ylin niistä on mielikuvitusolento. ÄLÄ peilaa dogmejasi ateisteihin.

    "Julistaneeko ateismia, mene ja tiedä."

    Niinpä niin, mene ja tiedä. Et siis ole edes ottanut asiasta selvää vaan tekstisi kuvaa enemmän sinua kuin ateisteja.

    "Ateismi on uskonnonvastainen oppi,"

    Höpöhöpö. Ateismi ei ole oppi.

    "Lyhyesti:
    Poikkitieteellinen oppirakennelma? Pseudotiedettä lähinnä koko kiihkomielinen höpinä?? "

    Lyhyesti: edellinen lainaus on täyttä sonnan jauhantaa.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Innokkaasti ateistit vetoavat esim. Dawkinsiin. Ei kait sattumalta?"

    Jospa katsoisit asiayhteyden. Sillähän ei voi olla mitään tekemistä asian kanssa vaan ateistit palvovat henkilöitä.

    Kerrataan siis:
    Teillä hihuilla ne uskonnolliset johtajat ovat ja ylin niistä on mielikuvitusolento. ÄLÄ peilaa dogmejasi ateisteihin.

    "Julistaneeko ateismia, mene ja tiedä."

    Niinpä niin, mene ja tiedä. Et siis ole edes ottanut asiasta selvää vaan tekstisi kuvaa enemmän sinua kuin ateisteja.

    "Ateismi on uskonnonvastainen oppi,"

    Höpöhöpö. Ateismi ei ole oppi.

    "Lyhyesti:
    Poikkitieteellinen oppirakennelma? Pseudotiedettä lähinnä koko kiihkomielinen höpinä?? "

    Lyhyesti: edellinen lainaus on täyttä sonnan jauhantaa.

    Uskovat kuvittelevat että kaikilla muillakin on samanlainen tarve palvoa jotain kuten heillä itsellään. Heistä on täysin mahdotonta olla palvomatta jotain itseään ylempää ja koska he pitävät itseään "luomakunnan" kruununa jumala olisi ainoa joka olisi heidän yläpuolellaan.

    Äänestä

Onko Dawkins edes elossa ?

En ole miestä tavannut, Liekö satuolento koko ukkeli? Oletko sinä tavannut ?

En usko jos en näe face to face. Silti näilläkin palstoilla julistetaan hänen sanomaansa ikäänkuin hän olisi olevainen.
Vaikka väittäisit tavanneesi, en usko, saatat valehdella.

Äänestä
  • Mitä jos pysyisit ihan noissa vakiotrollailuissasi. Niissä joita olet kopioinut tänne jo vuosia. Jätä ajatteleminen ja kirjoittaminen niille joilta se onnistuu.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Mitä jos pysyisit ihan noissa vakiotrollailuissasi. Niissä joita olet kopioinut tänne jo vuosia. Jätä ajatteleminen ja kirjoittaminen niille joilta se onnistuu.

    Paranoidisuutesi saa jo vakavia piirteitä.
    Tilaa aamulla heti aika mielenterveystoimistosta!

    Äänestä

  • erfert kirjoitti:

    Paranoidisuutesi saa jo vakavia piirteitä.
    Tilaa aamulla heti aika mielenterveystoimistosta!

    Musta ertsi - siis erfert (huomaa, että olen niin tottunut ns. oikeaan Ertsiin, että on vaikea havaita f-kirjainta).

    Tuo nimesi sai minut vipuun ja erehdyin vastaamaan väärin VIHREÄLLE Ertsille.

    Selvyyden vuoksi pyydän sinua vaihtamaan nimeä. Olethan ystävällinen. Et varmaankaan menettäisi mitään.

    rauhaa
    jyrki

    Äänestä

Se vähän tahtoo olla tällaisen julkisen palstan ongelma tuo psukista huutelu. Mutta onneksi asiattomuuksia voi aina poistella. =)

Äänestä

Vattu on makia ja terveelinen marja tänäänkin sankollinen.

Äänestä

Kuule Miss Ex.

Älä välitä. Herra pudottaa jokaisen ylhäisen maan pinnalle, ettei kenenkään tarvitsisi toista ihmistä palvoa. Palvotuimmat kuninkaatkin lankeavat.

http://www.taivastie.com/raamattu/kirja_1kun_luku_11.php

Aatamin jälkeläisillä, kaikilla, on taipumus itsekorostukseen. Ylpeys on syntien äiti.

Jes:
14:12 Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
14:13 Sinä sanoit sydämessäsi: 'Minä nousen taivaaseen, korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan ja istun ilmestysvuorelle, pohjimmaiseen Pohjolaan.
14:14 Minä nousen pilvien kukkuloille, teen itseni Korkeimman vertaiseksi.'
14:15 Mutta sinut heitettiin alas tuonelaan, pohjimmaiseen hautaan.

Sodoman synti oli niinikään ylpeys.

Hes. 16:49 Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut.

Ns. jälkikristillinen maailma on ylpistynyt kirkkoineen päivineen. Sekin on viimeisten päivien merkki.

Ilm:
3:13 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'
3:14 Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
3:15 Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
3:16 Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.
3:17 Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.
3:18 Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
3:19 Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus.

Summaus. Luota ennemmin Luojaasi kuin luotuihin. Psalmi 118:8 on Raamatun ytimessä.

http://www.youtube.com/watch?v=z5qgHtIlD0w

paz
jyrki

Äänestä

Lopun aikoja?:

"No jos maailman- ja minäkuva on ankkuroitu tuonne 3000-4000 vuoden takaisiin lammaspaimenten taruihin aiheutuu siitä modernin yhteiskunnan eteenpäin mennessä jatkuvaa kognitiivista dissonanssia,joka epäilemättä turhauttaa ja saa reagoimaan agressiivisesti.
Lähimmäisen rakastaminen ja toisen posken kääntäminen unohtuvat kun mielessä pikemminkin pyörii tulta ja tulikiveä."

Moi Lopun aikoja.

Voitko luvata, ettet karkaa, jos kutsun sinua näkemään asiat niin kuin ne ovat?

jyrki

Äänestä

Sorry, mutta ihan tosissaan sorruin jälleen vattuiluun. Kotirannassani on iso luonnonvattupusikko. Talomme on vuokratontilla ja jokainen kerrostalomme asukas saa kerätä vapaasti vattuja.
Söin vattuja mahani pullolleen ja sitten pulahdin veteen. Ihana raikas iltakylpy hellepäivän jälkeen.
Joten tänäänkin vattuilin.

Äänestä
  • Minä vattuilin vähän vanhempieni puutarhassa, ihan isoja puutarhavattuja ovat, en kuitenkaan kauheasti välitä kun olen saanut vattuilusta tarpeekseni, silloin kun vielä asuin kotikotona. Hirveän paljon niitä oli mutta minä sanon niille: Ja vatut!

    Äänestä

  • Nimimerkkisi vattuilua?

    Äänestä

  • ateismi = 0 ? kirjoitti:

    Nimimerkkisi vattuilua?

    En olisi tätä nimimerkkiä ottanut, mutta kun aikoinani en kelvannut sinä jona yritin olla tai nimimerkkini alkoi kelvata toisillekin, niin päätin sitten että tätä ei nyt ihan j kilvalla käytetä.

    Äänestä

  • ateismi = 0 kirjoitti:

    En olisi tätä nimimerkkiä ottanut, mutta kun aikoinani en kelvannut sinä jona yritin olla tai nimimerkkini alkoi kelvata toisillekin, niin päätin sitten että tätä ei nyt ihan j kilvalla käytetä.

    Miksei käytettäisi?

    Äänestä

Iki:

"Juuri nämä kölinalta vedetyt ja sillanalta pelastetut reppanat, jotka täydellisen itsetunnon puutteessa on saatu nielemään mitä absurdein uskonoppi ja joiden lantun-hallinnan rippeetkin meni sen saman tien, kun "hoksasivat" olevansakin ihmiskunnan kermaa, valittuja, pelastettuja ja Kaikkein fiksuimpia kaikin tavoin."

Moi Iki.

Jos sallit ja rohkenet, palautan sinut maan pinnalle. Herraan luottavat eivät ole uhkasi. Päinvastoin. Rukoileva seurakunta sitoo pahuuden henkivaltoja.

Efe:
6:11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

http://www.koivuniemi.com/raamattu/?tila=pikahaku&kokoluku=1&hakuehto=efe 6:12

Vapauden symbolit

http://koti.mbnet.fi/~jjuvonen/rissala2007/suomen lippu.jpg

http://evotuhat.files.wordpress.com/2013/03/tau.jpg

Vankeuden symbolit

http://mondoweiss.net/images/2013/07/euflag460-1.jpg

http://www.novertis.com/wpress/wp-content/uploads/2010/03/EU-Babel1.png

Eliitti eli ns. kerma

http://nwoobserver.wordpress.com/2011/12/16/who-really-controls-the-world/

Vaalikaamme demokratiaamme.

http://www.youtube.com/watch?v=weWgnOimfnA

paz
jyrki

Äänestä

ilkeämultinick:

"No kun siis.. sehän on aivan yks ja sama mitä met näille tämän palstan uskonriekkujille sanotaan niin eivät he käsitä, niillä on se ihan oma maailmansa mitä en ite ole koskaan oikein hiffannu. Mutta saman juu olen huomannut, kokoajan vitttuilevat ja ovat ylimielisiä, ilkeitä yms.. Ei silleen ettenkö itse olisi... :D Mutta odottaisin Ehkä uskonsiiseleiltä enemmän.. Tai ehkä en, koska olen lapsesta asti pitänyt uskovaisuutta mielisairautena.. Mutta onneksi siitä voi parantua jos tarpeeksi haluaa, ja onhan niitä mielialalääkkeitäkin kyllä.."

Moi Ilkeä...

Olisitko sinä eka, joka vastaa mulle? Miten tullaan Kristuksen uskoon?

rauhaa
jyrki

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


missxcessive kirjoitti:

Mistä johtuu uskovan ainainen vattuilu, joka näkyy tälläkin palstalla joka ikinen päivä?

Minä joskus nuorempana ja naiiviudessani luulin että uskovat eivät vattuile eivätkä ole vattumaisia muita ihmisiä kohtaan. Nyt vanempana uskovista löytyy kaikkein pahimmat vattuilijat mitä eläessäni olen tavannut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu