Bin Laden luolassa

Salman Rushdie sanoi Newsweekin toimitukselle noin vuosi sitten että hän on vakuuttunut että USA pitää Bin Ladenia vangittuna jossain luolassa ja poimii esille hieman ennen presidentinvaaleja.

Tänään AP ilmoittaa että Joseph Blackin mukaan, ketä liekään, naru Ladenin ympärillä on jo niin kireällä että hänet saatetaan saada kiinni "jo tänään tai huomenna."

Jaahas. Ei kai nyt sentään. Mutta vilinää on varmasti paljon. Kerrykin varmasti toivoo ettei ihan juuri nyt Bin Laden löytyisi.
18794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Terrorismin kouraisut eivät enää ole millään tavalla riippuvaisia bin Ladenista ja hänen mahdollisesta kiinnisaamisestaan/vangittuna pitämisestään/tappamisestaan.

Yleisesti on tiedossa, että ääri-islamilainen yms. terrorismi on jakautunut itsenäisiin ryhmittymiin ja soluihin, jotka eivät toiminnassaan tarvitse enää bin Ladenia eivätkä edes hänen rahoitustaan.

Äänestä
  • Propagandavoittona BL on upeampi kuin kymmenen grizzlykarhun penikset.

    Savannihiirikin, jonka väitetään häärivän irakissa, on symboliarvoltaan vain pikkutekijä Ladeniin - jonka symboliarvo uhkaa jo Jumalaa. Mm Conan, Terminator, James Bond, Xena ja muut starat ovat Ladeniin myyttisyydessään verrattuna C-luokan staroja.

    Äänestä

  • M31 kirjoitti:

    Propagandavoittona BL on upeampi kuin kymmenen grizzlykarhun penikset.

    puhut totta

    Siinähän se vika onkin.

    ---

    Itä on kuuluisa taruistaan, länsi saduistaan.

    Äänestä

  • hertha kirjoitti:

    Siinähän se vika onkin.

    ---

    Itä on kuuluisa taruistaan, länsi saduistaan.

    Tottakai "terrorismi" ja "terrorismin vastainen sota" jatkuu. Laden on vain symboliarvo nykyään, ja varsin vaikeata on kuvitella että hän olisi jotenkin toiminnallinen.

    Mutta tuo ei ollutkaan pointti. Et siis usko että tuolla pokaalilla olisi vaikutusta kuka johtaa Valkoista Taloa? Kysymyksessä ei ole niinkään "jenkkien propagandavoitto" vaan USA:n nykyisen hallituksen.

    Olisit keskittynyt pointtiin, joka löytyy jo ekassa tekstissä, ennemmin kuin hölöttää tyhjää, kulutat turhaan näppäimistöä.

    Me kumpikin hölötämme tyhjyyteen eikä meidän kummankaan hengentuotteita tutkita tuhannen vuoden kuluttua missään.

    Äänestä

  • hertha kirjoitti:

    Me kumpikin hölötämme tyhjyyteen eikä meidän kummankaan hengentuotteita tutkita tuhannen vuoden kuluttua missään.

    Ei edes huomenna.

    Mutta ties vaikka Ladenin. Jos ei sitten tuhannen vuoden kuluttua ydinsota ole jo aikoja sitten hoitanut ihmiset, tai Neonooan arkissa keskitytään vain elonjäämiseen.

    Mites muuten tuo Terminator 1. Siinä oli alussa vuosiluku jolloin koneet nousivat kapinaan. Olisiko ollut 2027 tai jotain.

    Äänestä

Salman Rushdien älyä päättelemään, että GWB varmasti käyttäisi OBL:n vangitsemista vaaliaseena. Etkö muka itse tekisi niin??

Ongelma on vain siinä, ettei kyseistä partasutia taideta ikipäivänä saada elävänä kiinni sen enempää kuin A.Hitleriäkään aikanaan. Täytyy vain toivoa, ettei kaverin loppu ole aivan nopea ja tuskaton... jotta ehtisi edes hetken tuumata kaikkia murhaamiaan ja heidän tuskiaan. Ja että Allahiin uskovillekin löytyy se vähän alempana sijaitseva kuuma paikka, jossa käristellään hiljaisella tulella.

Äänestä
  • Tiedätkö, että Allah on suomeksi Jumala?

    Äänestä

  • Bush Juniorilla on tunnollaan jo vähintään kolminkertainen määrä tapettuja (mukana paljon lapsiakin) kuin Osamalla.

    Äänestä

Who the hell is binladen?

Äänestä

bin Laden -uhka kaivetaan naftaliinista juuri ennen vaaleja jos vaikuttaa siltä että Bush on selvästi häviämässä. Silloin tapahtuu kuin tilauksesta shokeeraava terrori-isku, jonka seurauksena Bush pääsee peruuttamaan vaalit sen Patriot Actinsa antamin mahdollisuuksin ja jatkamaan valtakauttaan al Qaidan muodostaman uhan avulla kunnes aika vaikuttaa hänen kannaltaan sopivalta järjestää uudet vaalit.

Äänestä

Itse uskon samaa, silloin kun osama kerrottin saarretun tietylle (isolle) alueelle, tuli jo uutisiin että ossi oli löytynyt. Tämä kuitenkin kiistettiin pian ja sen koommin ei koko piirityksestä tihkunut kummoisia lisätietoja. TÄmä viittaa perinteiseen salailuun ja on hyvin mahdollista että Ossi on tosiaan tällä hetkellä oranssihaalareissa käpöttävä vaaliase.

Äänestä

Musta tuntuu että Saddam oli vuoden vangittuun vaa että sais jenkit olla kauemmin Irakis. Ja se video missä jenkilt leikattii pää irti on amerikkalaisten propagandaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

M31 kirjoitti:

Salman Rushdie sanoi Newsweekin toimitukselle noin vuosi sitten että hän on vakuuttunut että USA pitää Bin Ladenia vangittuna jossain luolassa ja poimii esille hieman ennen presidentinvaaleja.

Tänään AP ilmoittaa että Joseph Blackin mukaan, ketä liekään, naru Ladenin ympärillä on jo niin kireällä että hänet saatetaan saada kiinni "jo tänään tai huomenna."

Jaahas. Ei kai nyt sentään. Mutta vilinää on varmasti paljon. Kerrykin varmasti toivoo ettei ihan juuri nyt Bin Laden löytyisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu