Apua. Olen aina ollut jännittäjä ja ahdistunut milloin enemmän ja milloin vähemmän. Nyt aikuisiällä on kuitenkin ilmennyt todella häiritsevä ongelma. Jos joudun avaamaan oven ovikellon soidessa, jos törmään yllättäen jossain esim. kaupassa johonkin tuttuun/puolituttuun tai jos töissä joku tulee yllättäen huoneeseeni juttelemaan, menen aivan lukkoon. Alan täristä, punastun, naama nykii sinne tänne, olen niin vaivautunut kuin olla voi, alkaa jopa silmissä mustua ja pelkään pyörtyväni. Ja sitten kun jonkun ihmisen kanssa on tämmöinen kohtaaminen tullut, niin en pysty häneen enää neutraalisti suhtautumaan vaan jännitän tätä ihmistä aivan kamalasti. Vaikka aiemmin olisimme olleet ihan hyvissä tuttavaväleissä/työkavereita. Kotona voi vielä vältellä oven avaamista, mutta töissä olen ihan paniikissa koko ajan ja pelkään että jompi kumpi niistä, joiden kanssa ongelma on nyt pahimmillaan, tulee puhumaan jotain. Kaikkein pahinta on sellainen omana itsenäni niitä näitä jutustelu - viralliset työasiat saan vielä jotenkuten hoidettua. Meillä on pieni työyhteisö, joten tilanne on todella kiusallinen. Nämä kaksi sattuvat vielä olemaan eri sukupuolta, joten todennäköisesti luulevat minun olevan heihin ihastunut, niin säälittävää käytökseni heidän lähellään on. Molemmat ovat puheliaita, ehkä vähän hyökkääviä ja ns. arvaamattomia käytökseltään, joten varmaankin siksi tunnen ujona ja hiljaisena tyyppinä itseni epävarmaksi heidän seurassaan. Kuitenkin he ovat olleet minulle aina ihan mukavia, ja olemme jutelleet ihan tavallisesti ennen niitä kertoja kun yhtäkkiä juttelu heidän kanssaan on tuntunut ihan mahdottomalta.
Olen todella epätoivoinen! :(
Olen todella epätoivoinen! :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kuulostaa tutulta, oon hermostunut myös.. En ehkä yllättäviin tilanteisiin reagoi noin voimakkaasti mutta mulla on kausia kun tunnen etten pysty yhtään hallitsemaan käyttäytymistäni ja hermoilen ja tärisen miten sattuu. Jotkut tilanteet laukaisee, varsinkin jos vietän aikaa ihmisten kanssa joiden kanssa en ole samalla aaltopituudella ja keitä jännitän (koen että arvostelevat, vaikka tietäisin etteivät) häiritsee elämää.. Välillä on hyviä päiviä jolloin pystyn melko sujusvasti puhumaan kaikkien kanssa mutta ei aika harvoin..
Moi! Mene ihmeessä lääkärille juttusille. Itsellä ollut ihan samoja ongelmia, tosin vähän lievemmässä muodossa. Tilanteesi on varmaan pahentunut pikkuhiljaa? Itse sain homman katkaistua lääkärin avulla. Olisin varmaan kanssasi samassa tilanteessa ilman lääkäriä. Lääkäriä on ihan turha jännittää, ne ovat nähneet niin paljon, että ei ole mitään hävettävää.