Suopursuselle

Miksi mielestäni on tiukempaa, johtuu siitä että elinkustannukset on noussut. Kaikki maksheaa hirveästi. Toiseksi auto on välttämätön työn takja, jos ei autoa ei töitä. Opintovelkani sain maksettua pois kun perhettä ei vielä ollut, joten kyllä silloin pärjäsi ihan mukavasti. Toki olisin voinut valita sinkun elämän, ja pitää hauskaa, ei velvollisuuksia ja vastuita kun itsestä, kyllä silloin olisi pärjännyt paljon paremmin, taloudellisesti. Mutta tuli perustettua perhe ja olen hyvilläni siitä vaikka köyhiä ollaankin. Opiskelin siksi että saisin itselleni koulutettuna töitä, paremmin kuin kouluttamattomana ja mahdollisuuden huolehtia perheestäni ilman yhteiskunnan apua. Olemme kilpailuttaneet kaikki menot, mitä voi. mutta kun rahat ei vaan riitä, näillä pienillä tuloilla on pakko olla pienet menot. Ne on kohta niin pienet ettei edes näy. Epäilen sinun olevan melko hyvätuloinen ja luultavasti ainakin perheetön, kirjoituksestasi päätellen.
Kyllähän sitä voi sanoa irti kaikki vakuutukset ja puhelimet ym. ja erakoitua täysin, eikös sosiaalitoimisto tule apuun jos jotain sattuu.

Toivottavasti pesukone kestää
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

eli ei muuta kuin varaatte ajan paikalliseen sosiaalivirastoon vaan!

Äänestä

Elämä on täynnä valintoja. Jos ei ole kuin yksi ruokittava suu, samoilla tuloilla voi pärjätä oikein hyvinkin. Lapsilauman kanssa on tingittävä jostakin muusta. Mutta 20 vuoden kuluttuahan ne jo lähtevät kotoa ja sitten helpottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tavallinen23 kirjoitti:

Miksi mielestäni on tiukempaa, johtuu siitä että elinkustannukset on noussut. Kaikki maksheaa hirveästi. Toiseksi auto on välttämätön työn takja, jos ei autoa ei töitä. Opintovelkani sain maksettua pois kun perhettä ei vielä ollut, joten kyllä silloin pärjäsi ihan mukavasti. Toki olisin voinut valita sinkun elämän, ja pitää hauskaa, ei velvollisuuksia ja vastuita kun itsestä, kyllä silloin olisi pärjännyt paljon paremmin, taloudellisesti. Mutta tuli perustettua perhe ja olen hyvilläni siitä vaikka köyhiä ollaankin. Opiskelin siksi että saisin itselleni koulutettuna töitä, paremmin kuin kouluttamattomana ja mahdollisuuden huolehtia perheestäni ilman yhteiskunnan apua. Olemme kilpailuttaneet kaikki menot, mitä voi. mutta kun rahat ei vaan riitä, näillä pienillä tuloilla on pakko olla pienet menot. Ne on kohta niin pienet ettei edes näy. Epäilen sinun olevan melko hyvätuloinen ja luultavasti ainakin perheetön, kirjoituksestasi päätellen.
Kyllähän sitä voi sanoa irti kaikki vakuutukset ja puhelimet ym. ja erakoitua täysin, eikös sosiaalitoimisto tule apuun jos jotain sattuu.

Toivottavasti pesukone kestää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu