Ystäväni oli sitä mieltä että JIMin Poliisit sarjaa pitäisi esittää Suomeen tuleville turisteille esim. lentokoneessa että saisi tuntumaa maahamme :) Sarjahan on pyörinyt kai jo aika kauan, mutta olen siltä vielä itse säästynyt. Nyt kesälomalla tallensin muutaman jakson ihan että saisin käsityksen mistä puhutaan. 3 jaksossa oli jo ihan "hauskoja" menettelyjä.
Nainen oli soittanut poliisit paikalle, koska mies oli hänen mukaansa pahoinpidellyt häntä, heittänyt lopuksi ulos asunnosta eikä päästänyt enää sisään. Poliisit saapuivat paikalle ja koska nainen oli hysteerinen ja mies lungi, rouva päätyi maijan perälle aggressiivisemman käytöksensä vuoksi. Just.
Toisessa jaksossa valomerkin jälkeen ravintolan edustalla oli nainen tönäisty selästä kivetykseen sen verran lujaa että kädet olivat verillä kun olivat ensimmäisenä maan kohdanneet. Poliisit kuulustelivat silminnäkijöitä, joista usea nimesi kauempana seisoskelleen tekijän. Poliisien mielestä tekijä oli kuitenkin rauhallinen ja "sen verran humalassa" ettei kenellekään vaaraksi ole, joten päästivät kaverin jatkamaan matkaa ! Paikalle tuli myöhässä naisen aviomies joka ymmärrettävästi oli käymässä tekijän paikalle, hän oli siis aggressiivinen eli aviomies maijaan ja putkaan. Just !
Eniten ehkä häiritsi toisen tapahtuman paikalta järjestysvalvojien raudoittama kaveri, joka riehui maijaan laitettaessa mm. huudellen "viiltäkää mun ranteet auki v***u" ja poliisit kaveria putkaan viedessä halusivat tämänkin sankarin päästää vapaalle jalalle kun putkassakin oli täyttä. Samassa jaksossa myöhemmin oli pahoinpitely jossa uhria oli potkittu mm. päähän ja verijälkiä oli pitkin katuja ja talojen seiniä, ja sieltähän löytyi tämä sheriffien vapauttama kaveri.
Ainakin alkoholikulttuuristamme antaa ihan hyvän kuvan, mutta itseäni lähinnä säikäytti tämä että onko tilanteiden puntarointi tosiaan tämän tasoista kautta maan; eri tapauksissa kun oli asialla eri yksiköt. Eihän tuota uskalla enempää katsoa ettei ihan mene usko !

Vastaukset 4
Vanhimmat
No se kuvaava tv-kamera muuttaa partion työtä paljon. Jos vaan suinkin on mahdollista, niin ketään ei oteta kiinni eikä viedä putkaan vaan asiat pyritään selvittämään puhumalla ja hoitamaan pelkällä huomautuksella.
Esimerkiksi Kuopion partiohan päästi viime keväänä tulleessa jaksossa taajamassa 70:tä ajaneen autoilijan pelkällä huomautuksella jatkamaan matkaansa, ilman kameroita sakkolappua olisi kirjoitettu kynä sauhuten.
Poliisit eivät näissä tv-sarjoissa koskaan näytä todellista luonnettaan vaan näyttelevät. Vittusaatanaa tulee kohtalaisen kiivaalla tahdilla niissä työvuoroissa kun kameramiehet eivät häärää jaloissa.
Harvemmin käyttävät turvavöitä ajaessa!
Edes esimerkkinä voisivat käyttää ajaessa autoa turvavöitä.
Ettei kukaan ymmärrä väärin, niin poliisin ei tarvitse lain mukaan käyttää turvavyötä.