Soini esitti syitä vasemmiston kannatuksen laskuun

Timo Soini ruotii vasemmistopuolueita muun muassa "teollisuuden ja talouden alamäen seuraamisesta pelkällä katseella".

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on listannut tänään syitä, joiden uskoo olevan vasemmiston kannatuksen laskun taustalla. Soini kertoi mielipiteistään Sauvossa pitämässään puheessa.

Soini esitti notkahduksen syiksi niin eurooppalaisten pankkien tukipaketteja kuin terveydenhuollon uudistuksia. Hän syytti puolueita myös riittämättömistä toimista teollisuuden ja talouden saralla sekä keskittymisestä "muutaman marginaaliryhmän äänitorveksi".

Timo Soini antoi vasemmistolle myös vinkin kannatuksen elvyttämiseen:

- Toteuttakaa puhemies Eero Heinäluoman esitys kunta- ja soteuudistuksen parlamentaarisesta valmistelusta. Se on tärkeä uudistus, jota ei pidä runnoa huonona läpi oppositiota kuulematta. Pääministeri [Jyrki Katainen] suostuu, jos te sitä vaaditte, eivätkä perussuomalaiset ja keskusta voi siitä kutsusta kieltäytyä.

Yle Uutisten torstaina julkaistun puoluekannatusarvion mukaan SDP:n suosio on pudonnut ennätyksellisen alhaiseksi. SDP:tä kannatti 15,6 prosenttia. Myös vasemmistoliiton kannatus oli laskussa.

YLE
8143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Persujen kannatus oli laskenut eniten. Soini kumartakoon Sipilää.

Äänestä
  • Demutollo auo kitaasi!

    Äänestä

  • tollo.. kirjoitti:

    Demutollo auo kitaasi!

    Soini on unohtanut persut. Haluaa siirtyä demareihin ja hallitukseen. Töppiskin ottanut onkeensa asiasta ja hakee demuseuraa, jos vain suu hyvin aukeaa.

    Äänestä

  • uudet ajat kirjoitti:

    Soini on unohtanut persut. Haluaa siirtyä demareihin ja hallitukseen. Töppiskin ottanut onkeensa asiasta ja hakee demuseuraa, jos vain suu hyvin aukeaa.

    Demuhomot täällä lasolissa pyörii..

    Äänestä

  • homopuska,, kirjoitti:

    Demuhomot täällä lasolissa pyörii..

    PersuTöppis jälleen kaveriensa kanssa liikenteessä ! Kehtaakin vielä kehuskella persuille.

    Äänestä

Feminismi puolue SDP unohti työmiehet

Äänestä

Jälleen kerran Soini keskittyy muiden toiminnan arviointiin. Hän ei ymmärrä oman puolueensa "seuranneen katseella" päätöksentekoa koko historiansa ajan ja jytkyn jälkeen täysin omana valintanaan.

Soini on ilmeisesti Jusulan ja Putkosen kanssa pidetyn taktiikkapalaverin jälkeen päättänyt palata pikkupuoleen aikana noudatettuun taktiikkaan, jossa kaikki energia keskitetään muiden arvosteluun. Osansa saavat muut puolueet ja erityisesti erilaiset vähemmistöt. 30-luvun syntipukkiteoriat on kaivettu esiin sisupersujen mieliksi.

Soinin ja persujen toiminta ei edistä kenenkään asioiden hoitamista. Sen sijaan persujen se haittaa demokratian toteutumista, kun puolue keskittyy hajottamiseen ja päätöksenteon jarruttamiseen. Persuille puoluetoimintaan myönnetyt varat yksityistetään Soini-säätiön hallintaan eikä persujäsenistö uskalla puuttua asiaan millään lailla.

Äänestä

Pitäähän jonkun totuus kertoa vasemmistosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Soenin Timppa kirjoitti:

Timo Soini ruotii vasemmistopuolueita muun muassa "teollisuuden ja talouden alamäen seuraamisesta pelkällä katseella".

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on listannut tänään syitä, joiden uskoo olevan vasemmiston kannatuksen laskun taustalla. Soini kertoi mielipiteistään Sauvossa pitämässään puheessa.

Soini esitti notkahduksen syiksi niin eurooppalaisten pankkien tukipaketteja kuin terveydenhuollon uudistuksia. Hän syytti puolueita myös riittämättömistä toimista teollisuuden ja talouden saralla sekä keskittymisestä "muutaman marginaaliryhmän äänitorveksi".

Timo Soini antoi vasemmistolle myös vinkin kannatuksen elvyttämiseen:

- Toteuttakaa puhemies Eero Heinäluoman esitys kunta- ja soteuudistuksen parlamentaarisesta valmistelusta. Se on tärkeä uudistus, jota ei pidä runnoa huonona läpi oppositiota kuulematta. Pääministeri [Jyrki Katainen] suostuu, jos te sitä vaaditte, eivätkä perussuomalaiset ja keskusta voi siitä kutsusta kieltäytyä.

Yle Uutisten torstaina julkaistun puoluekannatusarvion mukaan SDP:n suosio on pudonnut ennätyksellisen alhaiseksi. SDP:tä kannatti 15,6 prosenttia. Myös vasemmistoliiton kannatus oli laskussa.

YLE

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu