Samoin on Pyhien Sakramenttien sisältö, Kasteen ja Herran Pyhän Ehtoollisen.
Ellei niiden sanomaa ota uskossa vastaan ne jäävät vain rituaaleiksi ihmisen päähän, ja kenties isiltä opituiksi tavoiksi joita noudatetaan silloin tällöin.
Sakramenttien sisältö Jeesus itse. Hän joka on suuri Jumalan armo ja lapseus, sekä syntien anteeksiantamus, jää kuitenkin tyhjäksi.
Ellei niiden sanomaa ota uskossa vastaan ne jäävät vain rituaaleiksi ihmisen päähän, ja kenties isiltä opituiksi tavoiksi joita noudatetaan silloin tällöin.
Sakramenttien sisältö Jeesus itse. Hän joka on suuri Jumalan armo ja lapseus, sekä syntien anteeksiantamus, jää kuitenkin tyhjäksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Olet selvästi aito hyödyntavoittelija, varmaan vanhoillislestadiolainen.
Kristuksen evankeliumin uskomisesta hyödymme kumpikin. Saamme molemmat yhdessä tanssia Karistan häissä, - iankaikkisesti.
Miksi häissä pitää tanssia? Eikö joissain kekkereissä voisi olla vaikka painonnostoa?
Kuka on viisaan veroinen, kuka osaa selittää asiat? Viisaus kirkastaa ihmisen kasvot, mutta röyhkeys ne vääristää.
Joukossamme on paljon uskossaan heikkoja ihmisiä, jotka uskovat Jumalan sanan ainoastaan tiettyjen henkilöiden lausumana. Tällöin näistä henkilöistä jota mieltää sertifioiduiksi Jumalan meedioiksi, muosstuu uskon kode ja epäjumala, Jeesuksen Kristuksen (Jumalan Sanan) sijasta.
Voidaan sanoa, että hyvä niinkin, jos edes jonkun henkilön lausumana uskoo Jumalan sanan, mutta varsinaiset Jumalan sanan rikkaudet, joita Jumala meille sanansa uksomisen kautta lahjaksi tarjoaa ja armolahjat myöskin, nämä jäävät kyllä tällaisissa tapauksissa useimmiten kokematta.
""Kristuksen evankeliumin uskomisesta hyödymme kumpikin""
Kristuksen evankeliumi= pelastus Kristuksessa
Väärä Kristuksen evankeliumi = pelastus seurakunnassa.
Kristus julisti Kristuksen evankeliumia.
Kristuksen työn jatkajina meidän tulisi julistaa samaa evankeliumia, mitä Kristus julisti, siis Kristuksen evankeliumia = pelastus Kristuksessa.
Keneen Sinä uskot?
Kerrotko mitä sakramentti/sacramentum/μυστήριον tarkoittaa?
Mitä se on?
Samalla mainitset sen lapsen/ vauvan joka on Raamatussa kastettu, baptizō ?
Missä siellä sanotaan, että SE SANOMA ON OTETTAVA VASTAAN?
Mielenkiintoista??
>>Sakramenttien sisältö Jeesus itse. ** Miten, missä ja miksi?
>>Hän joka on suuri Jumalan armo ja lapseus, sekä syntien anteeksiantamus, jää kuitenkin tyhjäksi. ** Kenelle?
Kes.
Uskon ikuiseen rakkauteen, en siis mulkoiluun ja huitomiseen, kuten te "tipahtaneet" helluntailaiset ikävät linnankundit ja muut höynähtäneet.
Kuule jo törkyturpa.
Miten vastaus liitty sinulle rakkaasee aiheeseen?
Se liittyy siihen mitä kysyit, oli siihen vastus?
Mulkoilematta kysyit: "Keneen Sinä uskot? "
Siis alkupuheenvuoro on taas kerran sellaista soppaa ettei siinä ole mitään lookisuutta Raamatullisuudesta puhumattakaan.
Miksi tuolaista viljellään, ei Apostolit puhu soopaa silloin kun hakuavat että joku ymmärtää mistä he puhuvat.
nämä ovat opetelleet sellaisen liturgian että se on aivain uusi kieli, jota puhumalla tunnistetaan samassa sumussa hoippuvat, ja oosataan vetää huppu ja haarniska silmille heti kun jostan sam amistä alkaa kuulua Raamatun sanomaa sellaisen akuin se on !