Olen siis 22-vuotias nainen ja minulla todettiin reuma ja Raynaudin oireyhtymä parisen vuotta sitten. Oireita on ollut kyllä paljon kauemmin. Myös Sjögrenin syndroomaa epäiltiin, sillä kaikki täsmäsi verikoetta lukuunottamatta. Uskon kuitenkin, että minulla on se silti.
Kävellessä tai muuten liikkuessa polvet tahtovat aina turvota ja kipeytyä. Samoin nilkat. Muutenkin sääressä tuntuu siltä, kuin ihon alle olisi ruiskutettu jtn nestettä. Joskus turvotusta ja kiristystä on myös levossa. Lisäksi raajani muuttuvat aina liikkuessa, lämpimässä suihkussa tai vastaavassa kauttaaltaan punaisen ja violetin kirjaviksi.
Raivostuttavaa, kun kuitenkin haluaisin harrastaa liikuntaa mahdollisimman paljon. Onko teillä muilla reumaa sairastavilla samankaltaisia oireita?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.