5 vuotta suhteesta ja silti kusessa..

Hauskaa kirjoitella teksitä tänne kyyneleet silmissä vaikka onkin jo täyttänyt 23....................

DUud, se on vain yksi narttu muiden joukossa. Sitä paitsi jotkut naiset saattavat olla täysiä hyväksikäyttäjiä samoin kuin miehet. Nyky-yhteiskunnassa huomaa myös sen että jotkut naiset ovat täysin tunteettomia. Älä syytä itteäs. Sä ansaitset paremman.

Tällaiset ansaitset paremman, se on vain yksi narttu joukossa, on turhia sanoja tällaisessa tilanteessa. Itsellä oli nuorena tuollainen tilanne, että en meinannut millään päästä yli rakastamastani ihmisestä. Ymmärrän erittäin hyvin sinua aloittaja. Mitkään selittelyt ja järkipuheet eivät tilanteessa auta. Ja niin kauan kun tuo tunnelukko on päällä, ei voi ihastua tai ainakaan rakastua kehenkään. Silloin ajattelin, että tällainen on tyypillistä vain naiselle, mutta elämän varrella on tullut eteen sekä naisia että miehiä, joilla on tällainen ahdistus.
Itselläni on oma teoria, että jotkin varahaislapsuuden hylkäämiset ja rakkausvaje jotenkin kipsautuvat eroottispuoleiseen kiintymykseen. On se helvetillinen piina. Joillakin tämä tunnelukko alkaa vain ajan myötä heikentymään ja joillakin voi sitten mennä lyhessäkin aikavälissä yli kun se vapautumisen aika tulee. Uskon että sinullakin kyllä käy noin.Älä ainakaan suunnittele itsetyuhoa vaikka piina on nyt muuten kova.
En tiedä olisiko apua terapiasta: Itse kyllä siinä pisteessä, en olisi saanut mitään apua moisista höpinöistä.
Varmaan täydellinen ero ja uusi ympäristö ja uudet kuviot, missä henkilöä ei voi tavata tai tule mieleen voisivat helpottaa irtautumista.

Itse olin vastaavassa tilanteessa, menin hypnoositerapeutille, ja se vähensi merkittävästi ahdistustani ja itsemurha-alttiuttani. Sain etäisyyttä tilanteeeseen vain käymällä siellä neljä kertaa. Paras muutaman satasen sijoitus tähän mennessä.

Käyny juttelemassa jo monelle ihmiselle. Samaa kaavaa vain latelevat. Tarjoavat diapameja sun muuta sontaa mihin voi jäädä koukkuun. Sekin tästä vielä puuttuisi. Ihan ku ei vielä ois asiat päin helvettiä. Tuosta "maiseman" vaihdosta sanon sen että olen kyllä muuttanut kauas etten näkisi häntä. En vain jaksa ymmärtää miksi edelleen ajattelen sitä ja yhteistä tulevaisuutta. Vaikka pitäisi ymmärtää ettei se ole mahdollista. Pari suhdetta tässä on ollut mut ei niistä oikein oo tullu mitään. Ei vain kiinnosta enää mennä juttelemaan millekkään "AMMATTILAISELLE", niistä mitään apua ole. Tarjoaa kurjia lääkkeitään joista ei mitään apua ole. 5 vuotta jo yrittäny kestää tätä tuskaa ja ei, ei tämä tästä tunnu kohenevan :(

Sinulla on jotenkin jumittunut ja jäänyt päälle eroahdistus. Uskon että siihen nivoutuu paljon muutakin menetystä elämän varrelta. On jotain henkilöitä oilla suru ja ero kestävän kauan. Anna ajan kulua ja yritä elää mahdollisimman normaalia elämää: kyllä se ajan myötä helpottaa. Ei kestä enää viittä vuotta.

Jotenkin vain tuntuu etten pääse koskaan yli........... Vaikka kuin yritän uutta suhdetta, ei tästä tunnu tulevan mitään. Paikka loppuu "exään". Kihloissa ja kaikkea, tuhlannut yhden vuoden takia. Kukaan ei ymmärrä mitä tein hänen takia. Välillä tuntuu etttä elämä on vain yhtä helvetin vaikeaa peliä joka on vikeimmalla tasolla. Olen kyllä sosiaalinen ja "kiva / hauska" mutta tuntuu olevan mahdotonta löytää sitä oikeaa...............

Jos surutyö on kesken niin ei voi kiintyä keheeenkään. Jospa tuo rimpuili onkin esteenä, että et pääse isrti. Et voi mennä samaan päämäärään kahta eri tietä samanaikaisesti.
Vietä nyt vain aikaa kavereiden kanssa ja älä epätoiolla etsi uutta suhdetta. Kyllä se sitten ajallaan kolahtaa ja entinen on takana.

Kokeilepa sellaista että annat mielessäsi anteeksi exälle, tähän on monia harjoituksia joita löydät googlaamlla, youtubest jne : http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/anteeksi_antaminen_antaa_voimaa Itselläni alkoi auttamaan kun toistin mielessäni joka päivä kun henkilö tuli mieleeni että "annan anteeksi ja toivon kaikkea hyvää".

Moi taas... Ei pahemmin huvita tänne kirjoitella, mut tuntuu olevan ainoa paikka jonne voin purkaa pahaa oloani... Tästä syystä pitkä aikaväli viesteissäni.. Yritän koko ajan kestää tätä tuskaa.. Päivästä päivään.. Mutta mietityttää että kuinka kauan tätä pitää kestää? Ei nimittäin ole enää kovin hyvä tunne tuntea tätä lähes samaa tuskaa vaikka suhteesta on n. 5 vuotta. Yritän kovasti jatkaa elämää eteenpäin. Noin joka toinen yö näen unta kyseisestä exästäni ja ne aamut.... ne aamut joina herään. Ei helvetti niitä kestä. Ei kiinnosta mikään, toivoisin niinä aamuina että olisin kuollut tai jotain vastaavaa.......... Moni on sanonu et eroaminen on pitkä prosessi. (tässä tilanteessa seurusteltiin muutama vuosi jne jne.). En uskallakkaan enää kuvitellakkaan pitempää suhdetta, jos tämä on jo yhtä helvettiä. Päivästä päivään yritän painaa menemään ja kestää kaiken mitä päivät tuo tullessaan, mut kyllä alkaa jo voimat hiipumaan. Paska puhetta tuo että aurinko paistaa vielä risu kasaankin.. Ei vain enää jaksa... 5 vuotta alkaa olee jo liian kauan.. Pitääkö vielä kestää toinen mokoma? Ei helvetti voi olla mahdollista..

Rupea analysoimaan suhdetta. Mikä oli suhteen dynamiikka. Etsi kaavamaisia käytösmalleja. Analysoi tyttöystäväsi, tunne vihaa häntä kohtaan väärinkohtelusi johdosta ja annat anteeksi, kun siihen olet valmis. Sen jälkeen alat tutkimaan miksi tällaista ihmistä rakastit ja rakastat, katsot siis rohkeasti peiliin. Uskallan väittää, että kun ymmärrät mitä suhteessa tapahtui ja opit tuntemaan exäsi ja itsesi, pääset yli. Aluksi ei kannata missän nimessä alkaa itsestään ns. vikoja hakemaan, vaan "syytät" surutta exää ja annat itsesi tuntea negatiivisiä tunteita häntä kohtaan. Sitten, kun olet exästäsi päässyt yli ja antanut hänellä anteeksi, keskityt itseesi. Itsensä tuntemaan oppiminen on osa ihmiselämää.