Näin se menee.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Tappava lintuinfluenssa tarttui ihmisestä ihmiseen/a1375757137110?ref=hs-art-top-4

Lintuinfluenssa H7N9-viruksen muuntumista seurataan tarkasti, koska se voisi teoriassa aiheuttaa maailmanlaajuisen epidemian uhkan.

Olenkin aiemmin ilmoittanut että "Hallavan-hevosen" aikakautena ennen uuteen maailmanjärjestykseen siirtymistä avaruudesta iskeytyy ihmiskuntaan kohtalonsa/ohjelmansa mukaisesti ainakin 3 erilaista melko nopeasti tappavaa tauti epidemiaa. Ja nyt olemme vasta alkuvaiheessa kun voimme todeta että tuo ratkaiseva vaihe taudinkehittymisessä on ylittynyt, kun sikohin ja lintuihin ensimmäiseksi ilmentynyt solutappaja tauti epidemia on muuntunut ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi. Mutta kuitenkin tahdon sanoa että avaruudesta iskeytynyt lopun ajan tappava tauti ei ole kuitenkaan tartunta tyyppinen tauti epidemia, vaan pandemian yleistyessä tulette huomaamaan ettei tarvihe olla edes eläinten tai lintujen, edes ihmisten kanssa tekemisessä saadakseen kohtalonsa/ohjelmansa mukaisesti 2-3kk. kestävän loppu tuiverruksen osakseen.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hallava_hevonen kirjoitti:

http://www.hs.fi/ulkomaat/Tappava lintuinfluenssa tarttui ihmisestä ihmiseen/a1375757137110?ref=hs-art-top-4

Lintuinfluenssa H7N9-viruksen muuntumista seurataan tarkasti, koska se voisi teoriassa aiheuttaa maailmanlaajuisen epidemian uhkan.

Olenkin aiemmin ilmoittanut että "Hallavan-hevosen" aikakautena ennen uuteen maailmanjärjestykseen siirtymistä avaruudesta iskeytyy ihmiskuntaan kohtalonsa/ohjelmansa mukaisesti ainakin 3 erilaista melko nopeasti tappavaa tauti epidemiaa. Ja nyt olemme vasta alkuvaiheessa kun voimme todeta että tuo ratkaiseva vaihe taudinkehittymisessä on ylittynyt, kun sikohin ja lintuihin ensimmäiseksi ilmentynyt solutappaja tauti epidemia on muuntunut ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi. Mutta kuitenkin tahdon sanoa että avaruudesta iskeytynyt lopun ajan tappava tauti ei ole kuitenkaan tartunta tyyppinen tauti epidemia, vaan pandemian yleistyessä tulette huomaamaan ettei tarvihe olla edes eläinten tai lintujen, edes ihmisten kanssa tekemisessä saadakseen kohtalonsa/ohjelmansa mukaisesti 2-3kk. kestävän loppu tuiverruksen osakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu