Arka-asia, sopeuttamiseläkkeen maksaminen Hoskoselle!

Sillä rahalla mitä Hoskonen saa sopeuttamiseläkettä, työllistettäisiin mahdollisesti kaksi "pienipalkkaista" vanhusten hoitoon.

Onhan näitä yhteiskunnan varojen kuppaajia.
Lainaus

Joillekin eduskunnasta pudonneille järjestyi huippuvirka - toisista tuli duunareita.
Vuoden 2011 jytkyvaalit pani eduskunnan kasvogallerian uuteen uskoon. Yli 40 uudelleen valituksi pyrkinyttä kansanedustajaa putosi.

IS selvitti, miten rannalle jääneille kävi, ja mistä he saavat nyt elantonsa.

Joillekin on järjestynyt julkiselta sektorilta johtotason tehtäviä, esimerkiksi Esko Ahonen (kesk) valittiin viime vuonna Lestijärven kunnanjohtajaksi ja Janne Seurujärvi (kesk) Inarin kunnan elinkeinojohtajaksi.

Kahteen ex-kansanedustajaan kohdistuneet nimitykset ovat nostaneet ankaraa arvostelua. Ulkoasiainhallinnon henkilöstöyhdistykset kritisoivat Kimmo Kiljusen (sd) valitsemista ulkoministeriön neuvonantajaksi korkeimmalla palkkausjärjestelmän sallimalla palkalla ja rinnastivat nimityksen "palkkiovirkaan".


Ex-kansanedustajien nykytyöt:

Esko Ahonen (kesk) Lestijärven kunnanjohtaja

Eero Akaan-Penttilä (kok) Eläkkeellä, jonkin verran kirurgin töitä

Marko Asell (sd) Liikuntapaikanhoitaja, valmentaja

Sirpa Asko-Seljavaara (kok) Eläkkeellä

Risto Autio (kesk) Ohjaaja-käsikirjoittaja

Merikukka Forsius (kok) Sopeutumiseläkkeellä, ei kerro, tekeekö töitä

Juha Hakola (kok) Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario ja viestintäjohtaja

Hannu Hoskonen (kesk) Sopeutumiseläkkeellä, Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan metsäasiantuntija

Tuomo Hänninen (kesk) Sopeutumiseläkkeellä

Heli Järvinen (vihr) Yrittäjänaisten Keskusliiton toimitusjohtaja

Oiva Kaltiokumpu (kesk) Rikoskomisario

Arja Karhuvaara (kok) Fysioterapiayrittäjä

Ulla Karvo (kok) Kuntaliiton maakunta-asioista vastaava kehityspäällikkö

Jyrki Kasvi (vihr) Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Tieke

Timo Kaunisto (kesk) Maatalousyrittäjä

Kimmo Kiljunen (sd) Ulkoministeriön neuvonantaja rauhanvälitysasioissa

Juha Korkeaoja (kesk) Sopeutumiseläkkeellä

Jari Larikka (kok) Kouvolan palokunnan paloesimies

Markku Laukkanen (kesk) Sopeutumiseläkkeellä, toimittaja

Suvi Lindén (kok) Sopeutumiseläkkeellä, yrittäjä, kansainvälisen televiestintäliiton erityislähettiläs

Juha Mieto (kesk) Freelancer

Olli Nepponen (kok) Prikaatikenraali evp, eläkkeellä

Tuija Nurmi (kok) Sopeutumiseläkkeellä, Terveystalossa yleislääkärinä

Lauri Oinonen (kesk) Sijaispappi ja maatalousyrittäjä

Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr) Sopeutumiseläkkeellä, teologian opiskelija

Markku Pakkanen (kesk) Kuljetusyrittäjä

Sanna Perkiö (kok) Konsulttiyhtiö Ecobion hallituksen puheenjohtaja ja konsultti

Petri Pihlajaniemi (kok) Autopurkaamoyrittäjä

Erkki Pulliainen (vihr) Tietokirjailija, kolumnisti

Lyly Rajala (kok) Sopeutumiseläkkeellä, kiinteistövälittäjä

Janne Seurujärvi (kesk) Inarin kunnan elinkeinojohtaja

Paula Sihto (kesk) Erikoissairaanhoitaja

Minna Sirnö (vas) Taiteen edistämiskeskuksen johtaja

Johanna Sumuvuori (vihr) Jatko-opiskelija ja osuuskuntayrittäjä

Seppo Särkiniemi (kesk) Espoon tuomiokirkkoseurakunnan pappi

Tarja Tallqvist (kd, nyk. sd) Lähihoitaja

Marja Tiura (kok) Suomen turkiseläinten kasvattajien liiton STKL-ProFurin toiminnanjohtaja

Pentti Tiusanen (vas) Kirurgina Kymenlaakson keskussairaalassa

Markku Uusipaavalniemi (ps) Oulunkylän Curlinghallin toimitusjohtaja

Ilkka Viljanen (kok) Yrittäjä, Lahden Työturvallisuustuote S Tolonen

Antti Vuolanne (sd) Porin seudun työllisyyden kuntakokeilun
koulutussuunnittelija

Paavo Väyrynen (kesk) Yrittäjä

Tiedot sopeutumiseläkkeistä ovat viimeiset saatavilla
olevat. Tiedot on päivitetty 3. huhtikuuta
52503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Sopeutumiseläke on alunperin tarkoitettu kaikkein huonoin osaiselle jolla elämässä ei ole muuta tulonsaantimahdollisuutta. Nyt kansanedustajat kuluttaa kurjimman kansan osan elinmahdollisuuksia.

Äänestä

Jospa jättäisitte jo vihdoinkin yhden ihmisen haukkumisen niitten etuisuuksien saamisten takia, jotka kuuluvat lain mukaan kaikille sieltä pois pudoneille. Jos luulette, että kuulun Hoskosen läheiseen ystävä piiriin, niin erehytte, mutta antakaa ihmisen elää ja hengittää, siihen hänellä on oikeus.

Äänestä

Ja mitä tekee ilomantsilainen, jos/kun saa leville, että joku aihe on arka? No tietysti alkaa ropostelemaan juttua entistä kiivaammin...

Äänestä

Asiaa täytyy katsoa puun juurelta eli heikompiosaisten näkökulmasta katsottuna.
Sopeuttamiseläke on vain yksi yläluokan itselleen hankkima etuisuus.
Jatkossa yhteiskunnan rahankäyttö tiukkenee. Yhtenvertaisesti täytyy leikata myös yläluokan saavuttamia etuja, ei yksistään heikompiosaisten.
Meitä jokaista odottaa julma tulevaisuus, tulevaisuus on vanhuus. Vanhuudessa joku toinen päättää päivistämme jonkun hyödyksi.

Äänestä

Edessä on hyvinvoinnin uusjako. Varmaa on että hyvinvointiamme leikataan. Niillä joilla on rustailtu parhaat edut, leikkaamiset täytyisi aloittaa sieltä. Ongelmana on se että Suomessa köyhää kansaa on enemmistö joitä elätetään hyvinvoivien verotuloilla. Ainut keino talouden tasapanottamiseksi taitaa olla kaiken verotuksen kiristäminen.

Äänestä

Naulakossako?

Äänestä

paskaa

E Timonen

Äänestä

Virkamiesten poliitikkojen kähmintään täytyy suhtautua kriittisesti. Etujen perässä juokseminen on kähmintää

Äänestä
  • Eivät virkamiehet ole ainoita etujen perässä juoksijoita: niitä ovat KAIKKI.ihan kaikki

    Äänestä

  • ihan kaikki kirjoitti:

    Eivät virkamiehet ole ainoita etujen perässä juoksijoita: niitä ovat KAIKKI.ihan kaikki

    Tää on ihan totta, minäkin juoksisin etujen perässä, mutta tyhmässä päässä ei ole niitä niksejä miten päästä niihin etuihin käsiksi.

    Äänestä

Etujen perässä juokseminen on yksi pahe. Kun on saatu itselle aiheetonta etua, samalla härskisti käytetään valtaa. Näin syntyy tiktaattoreita.

Äänestä

Kateus ja katkeruus tässä taas paistaa läpi tämän jonkun ketjujen aloittajan toimissa. Pikku rahoista loppupeleissä puhutaan näissä asioissa ja niillä ei kenenkään elämä pelastu tai tuhoudu. Ajatelkaa vaikka joitain optioita joita johtajat nostelee ja niissä on vielä jokunen nolla perässä. Säälittävää sanon minä on tämä jatkuva haukkuminen. Koettakaa itse pyrkiä jonnekin esim. eduskuntaan jos noin mieltä riipoo... "mutta mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu", lauloi osuvasti muuan Servon Martti.

Äänestä

Kansanedustajina eduskunnassa olleilta täytyisi kokonaan kieltää kuntapolitiikka. Kunnissa ovat suojelemassa niitä hölmöjä päätöksiä joita eduskunnassa ovat olleet tukemassa.
H.H istui eduskunnassa käskettävänä kaksi kautta nyt täällä kuntapolitiikassa ärhentelee, eikä kuuntele muita näkemyksiä

Äänestä

Ilomantsilaiset ovat valveutunutta väkeä kun seuraavat tarkasti oman ex kansanedustajan toimia.

Äänestä

Ex kansanedustaja on tulppana kuntapäätöksenteossa. Kaikki hankkeet ovat vetäneet vesiperän.

Äänestä

Entiset kansanedustajat ovat Suomen talouden alasajon pääarkkitehteja.

Äänestä

Suomen koko demokratia systeemi on mätä. Lait eivät perustu kansanvaltaan.
Kansanedustajat käytännössä ovat hovinarreja.

Äänestä

Etujen leikkaukset täytyy ensimmäisenä kohdistaa entisiin ja nykyisiin kansanedustajiin, muutoin ne eivät ymmärrä kansanedistajina tekemiensä päätösten vaikutuksia.

Sellaiset edut täytyisi säilyttää jotka lyhentää elinikää. Kuten ilmaiset alkoholilahjat ja tarjoilut, ilmaiset ruuat ja kahvit, sillä juopottelu ja mässäily tappaa ennenaikojaan.

Äänestä

Ilmankos kansanedustajat eivät elä satavuotiaaksi.

Äänestä

Edellä viisaasti olikirjoitettu
"Etujen perässä juokseminen on yksi pahe. Kun on saatu itselle aiheetonta etua, samalla härskisti käytetään valtaa. Näin syntyy tiktaattoreita"
Seurattuani kuntamme päätöksentekoa meillä Ilomantsin kuntapäätöksenteossa on diktaattori.

Äänestä

Täällä tulee viisasta kirjoitusta kansanedustaján toimista ja palkkioeduista.

Äänestä

"Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan metsäasiantuntija." Siis nostaako hän samalla eläkettä ja palkkaa Metsänhoitoyhdistyksestä?

Äänestä

IS (Ilta-Sanomat) selvitti yli 40 ex-kansanedustajan nykytyöt - duunareita ja huippuvirkoja.

Julkaistu: 15.6.2013 11:25
Joillekin eduskunnasta pudonneille järjestyi huippuvirka - toisista tuli duunareita.



Marko Asell(sd) palasi eduskuntauransa jälkeen Nokialle liikuntapaikkahoitajaksi.


Ex-kansanedustajien nykytyöt:

Esko Ahonen (kesk) Lestijärven kunnanjohtaja

Eero Akaan-Penttilä (kok) Eläkkeellä, jonkin verran kirurgin töitä

Marko Asell (sd) Liikuntapaikanhoitaja, valmentaja

Sirpa Asko-Seljavaara (kok) Eläkkeellä

Risto Autio (kesk) Ohjaaja-käsikirjoittaja

Merikukka Forsius (kok) Sopeutumiseläkkeellä, ei kerro, tekeekö töitä

Juha Hakola (kok) Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario ja viestintäjohtaja

Hannu Hoskonen (kesk) Sopeutumiseläkkeellä, Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan metsäasiantuntija


Iltasanomien 15.6.2013 kirjoituksesta saa sen kuvan että Hoskonenkin nostaa samalla eläkettä kun saa palkkaa Metsänhoitoyhdistyksestä.

Asia lopullisesti selvinnee kun kysyy itseltään.

On se aika härskiä touhua jos nostaa tuhansien suuruista sopeutumiseläkettä ja samalla on työssä.
Kun samaan aikaan Risikko on laittamassa pakko työhön alle 500 euroa kuussa saavat.

Äänestä

Ompa meillä röyhkeä ex kansanedustaja--

Äänestä

On kiva lukea poliitikkojen saavutuksia. Mutta valitettavasti eivät ole saaneet aikaan muuta kuin itselleen etuuksia.

Äänestä

Suomen valtion taloustilanne on heikompi kuin on julkisesti kerrottu. Puolet virkamiesten palkoista maksetaan velkarahalla.

Äänestä

Eduskuntatyön avustajiin tottuminen on tehnyt kansanedustajista uusavuttomia. Kuntapäätöksenteossa ei jakseta edes lukea kokouskutsujen sisältöä.

Äänestä

Ei me eduskunnassa ymmärretty lakitekstien vaikutuksia kunhan valiokunnissa viisaina vain nyökyttelimme päätä

Äänestä

Joulun jäkeen ootimme pitkää palkallista kesälomaa, iltaisin istuimmme kapakassa. Emme muistaneet ollenkaan mikä tehtävä kansanedustajilla on.

Äänestä

Tämä taitaa olla tosi tarina.

Äänestä

Rasvainen Karjalan piirakka maistuu, suupieliä täytyy pyyhkiä.
Korotetaan alvia sillä maksetaan Kreikan velkatakaukset, otethaan puuttuvat eurot köyhiltä. Aluks korotetaan veroja euro päivää kohden.

Äänestä

Onhan se sellainen ikävä juttu. Meiti Keskustalaiset tehneet päätöksen. Vain Keskustalaisten esitykset ovat tutkimisen arvoisia. . Kunnan ainoita tuloja ovat eläkkeet ja valtionavut. Veteraanitkin saattohoidetaan
Tässäköhän on syy ku meitin ex kansanedustaja ei saanu eduskunnassa mitään aikaiseksi. Kuntakin kuihtuu

Äänestä

Ihan turha ruikuttaa nyt. Olisi pitänyt aikanaa valita kansanedustajat tarkemmin. Eivät he ole äänestäjän asialla olleet vaan palvelleet jotain muuta tahoa. Kyllä valtio voi puuttua asioihin monella tavoin jos halua on.
Ja äänestäjistähän se on kiinni. Perustakaa ehdokasliittoja ja poliittiset syöttiläät voivat puolestaan seurata sivusta mitä demokratia saa aikaan.
http://www.hs.fi/talous/Risto Murto eläkejätti Varman toimitusjohtajaksi/a1377135358713

Äänestä

Joka puolueessa Persuja lukuunottamatta täytyisi vaihtaa koko porukka, muutoin mikään ei muutu.PerusSuomalaisia ei voi mistään moittia koska vastuuta heille ei olesuotu.

Äänestä
  • Totta,eikä persuilla ole kykyä ottaa vastuuta.Tuulihattuja kaik tyyni !

    Äänestä

Valta kiinnosta mutta ei asiat.
Ilomantsin napahenkilöt menevät itse ja vievät jo nyt vanhuksensa muualle vanhuutta viettämään. Ilomantsissa monen vanhusten ikää lyhennetään myrkyillä!

Äänestä

Sopeutumiseläkkeen maksaminen kansanedustajille tärkoittaa on menty köyhimmän kansanosan kukkarolla.

Äänestä

Tietysti omat taskut ensin täytetään!
Asutaan taajamassa, maaseudulla asumisen ongelmia ei kohdata.

Äänestä

Halonen hävisi kuin rotta koloon johdatti Suomen globalisaatioon.
Sanoi suomen on sopeudettava globalisaatioon

Äänestä

Suomesta muodostuu virkamiesvaltio.
Kansanedustajat mestareina!

Äänestä

Onko Hoskonen sopeutumiseläkkeellä ja samaan aikaan työssä?

Äänestä

Sopeutumiseläke on verrattavissa työttömyys turvaan.
Sopetumiseläkeläinen saako tehdä työtä?
Työtön ei saa työskennellä, muutoin päivärahat poistuu.

Äänestä

Kerran iso Herra. Nyt sopeuduttava pelkäksi metsien mieheksi.
Nälkäpalkalla vetää näitä kunnan assiita.

Äänestä

Mitä siitä tullee kun kokouksen kulun aikan juodaan kahvia ja syödään pullaa.

Äänestä

Joku kertoi sopeutumiseläkkeensaajalla työnteosta nivelet lonksaa.

Äänestä

Kipulääkkeet kuluttavat luustosta kalkkia seurauksena luusto rappeutuu ja nivelet lonksaa. Pitkän päätte keho ei tule kuntoon vaihtamalla niveliä.

Äänestä

Valehtelu kuluttaa niveliä ja luustoa.

Äänestä

Eläkeläiset pois politiikasta.

Äänestä

Lääkkeitä nauttivat pois politiikasta. Asioitten hoitamisesta ei tule mitään jos päättäjä on lääletokkurassa.

Äänestä

Ite olette Hannun sinne eduskuntaan aikoinaan äänestäneet, turha ruikuttaa, jos hän nyt täysin oikeutetusti nauttii laillisista eduistaan.

Taidatte olla vaan kateellisia.

Äänestä

Täällä kerrotaan hyvät ja huonot saavutukset. Vähentämättä tai lisäämättä.
Hannun poliittinen ura 9 on loppu

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vastikkeelliseksi kirjoitti:

Sillä rahalla mitä Hoskonen saa sopeuttamiseläkettä, työllistettäisiin mahdollisesti kaksi "pienipalkkaista" vanhusten hoitoon.

Onhan näitä yhteiskunnan varojen kuppaajia.
Lainaus

Joillekin eduskunnasta pudonneille järjestyi huippuvirka - toisista tuli duunareita.
Vuoden 2011 jytkyvaalit pani eduskunnan kasvogallerian uuteen uskoon. Yli 40 uudelleen valituksi pyrkinyttä kansanedustajaa putosi.

IS selvitti, miten rannalle jääneille kävi, ja mistä he saavat nyt elantonsa.

Joillekin on järjestynyt julkiselta sektorilta johtotason tehtäviä, esimerkiksi Esko Ahonen (kesk) valittiin viime vuonna Lestijärven kunnanjohtajaksi ja Janne Seurujärvi (kesk) Inarin kunnan elinkeinojohtajaksi.

Kahteen ex-kansanedustajaan kohdistuneet nimitykset ovat nostaneet ankaraa arvostelua. Ulkoasiainhallinnon henkilöstöyhdistykset kritisoivat Kimmo Kiljusen (sd) valitsemista ulkoministeriön neuvonantajaksi korkeimmalla palkkausjärjestelmän sallimalla palkalla ja rinnastivat nimityksen "palkkiovirkaan".


Ex-kansanedustajien nykytyöt:

Esko Ahonen (kesk) Lestijärven kunnanjohtaja

Eero Akaan-Penttilä (kok) Eläkkeellä, jonkin verran kirurgin töitä

Marko Asell (sd) Liikuntapaikanhoitaja, valmentaja

Sirpa Asko-Seljavaara (kok) Eläkkeellä

Risto Autio (kesk) Ohjaaja-käsikirjoittaja

Merikukka Forsius (kok) Sopeutumiseläkkeellä, ei kerro, tekeekö töitä

Juha Hakola (kok) Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario ja viestintäjohtaja

Hannu Hoskonen (kesk) Sopeutumiseläkkeellä, Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalan metsäasiantuntija

Tuomo Hänninen (kesk) Sopeutumiseläkkeellä

Heli Järvinen (vihr) Yrittäjänaisten Keskusliiton toimitusjohtaja

Oiva Kaltiokumpu (kesk) Rikoskomisario

Arja Karhuvaara (kok) Fysioterapiayrittäjä

Ulla Karvo (kok) Kuntaliiton maakunta-asioista vastaava kehityspäällikkö

Jyrki Kasvi (vihr) Tutkimus- ja kehittämisjohtaja Tieke

Timo Kaunisto (kesk) Maatalousyrittäjä

Kimmo Kiljunen (sd) Ulkoministeriön neuvonantaja rauhanvälitysasioissa

Juha Korkeaoja (kesk) Sopeutumiseläkkeellä

Jari Larikka (kok) Kouvolan palokunnan paloesimies

Markku Laukkanen (kesk) Sopeutumiseläkkeellä, toimittaja

Suvi Lindén (kok) Sopeutumiseläkkeellä, yrittäjä, kansainvälisen televiestintäliiton erityislähettiläs

Juha Mieto (kesk) Freelancer

Olli Nepponen (kok) Prikaatikenraali evp, eläkkeellä

Tuija Nurmi (kok) Sopeutumiseläkkeellä, Terveystalossa yleislääkärinä

Lauri Oinonen (kesk) Sijaispappi ja maatalousyrittäjä

Kirsi Ojansuu-Kaunisto (vihr) Sopeutumiseläkkeellä, teologian opiskelija

Markku Pakkanen (kesk) Kuljetusyrittäjä

Sanna Perkiö (kok) Konsulttiyhtiö Ecobion hallituksen puheenjohtaja ja konsultti

Petri Pihlajaniemi (kok) Autopurkaamoyrittäjä

Erkki Pulliainen (vihr) Tietokirjailija, kolumnisti

Lyly Rajala (kok) Sopeutumiseläkkeellä, kiinteistövälittäjä

Janne Seurujärvi (kesk) Inarin kunnan elinkeinojohtaja

Paula Sihto (kesk) Erikoissairaanhoitaja

Minna Sirnö (vas) Taiteen edistämiskeskuksen johtaja

Johanna Sumuvuori (vihr) Jatko-opiskelija ja osuuskuntayrittäjä

Seppo Särkiniemi (kesk) Espoon tuomiokirkkoseurakunnan pappi

Tarja Tallqvist (kd, nyk. sd) Lähihoitaja

Marja Tiura (kok) Suomen turkiseläinten kasvattajien liiton STKL-ProFurin toiminnanjohtaja

Pentti Tiusanen (vas) Kirurgina Kymenlaakson keskussairaalassa

Markku Uusipaavalniemi (ps) Oulunkylän Curlinghallin toimitusjohtaja

Ilkka Viljanen (kok) Yrittäjä, Lahden Työturvallisuustuote S Tolonen

Antti Vuolanne (sd) Porin seudun työllisyyden kuntakokeilun
koulutussuunnittelija

Paavo Väyrynen (kesk) Yrittäjä

Tiedot sopeutumiseläkkeistä ovat viimeiset saatavilla
olevat. Tiedot on päivitetty 3. huhtikuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu