TUKSU, TAAS UUSI RIKOSASIA TUTKINNASSA !!!

Voi hyvää päivää, että joka päivä tai viikko tapahtuu jotain uutta, johon
tarvitaan poliisin apua ja tutkintaa syyllisten toteamiseksi.

http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-leipaveitsen-kanssa-kostoretkella-epaillaan-torkeasta-varkaudesta/1011688
22903
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Tuksu muistuttaa jo Halloween elokuvien Jasonia, paitsi että jasonilla oli naamari.

Äänestä

  • Avauksen artikkeli, Seiska siis raportoi 8.8.2013:

    ”Johanna Tukiainen leipäveitsen kanssa kostoretkellä – epäillään törkeästä varkaudesta!

    Seiskan saamien tietojen mukaan kohublondi Johanna ”Tuksu” Tukiainen joutui viime viikolla taas virkavallan kanssa tekemisiin. Tuksun epäillään tunkeutuneen ystävättärensä kanssa Karkkilassa erään paikkakuntalaisen naisen asuntoon viime viikon tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

    Syynä asuntoon tunkeutumiselle oli se, että Tuksu epäili kyseisen naisen anastaneen kohublondille kuulunutta omaisuutta. Tuksun epäilyjen mukaan nainen olisi varastanut Tuksun puhelimen ja yhden hänen koiristaan hänen edellisviikonlopun rapujuhlistaan.

    Seiskan saamien tietojen mukaan Tuksu tunkeutui ystävättärensä kanssa naisen asuntoon rikkomalla oven. Naista ryhdyttiin uhkailemaan muun muassa mukana olleella leipäveitsellä. Lopulta Tuksu ja ystävättärensä poistuivat asunnosta mukanaan naisen puhelin ja tietokone.

    Jutun tutkinnanjohtaja, ylikomisario Paavo Myöhänen Lohjan poliisista vahvisti Seiskalle poliisin tutkivan tapausta.

    - Kahden naisen epäillään tunkeutuneen kolmannen naisen asuntoon. Rikosilmoitus on kirjattu nimikkeellä ”törkeä varkaus yms.” Nimikkeet voivat vielä muuttua tutkinnan aikana, Myöhänen kertoi.

    Seiskan saamien tietojen mukaan Tuksun koira löytyi lopulta Helsingistä vapaana juoksentelemasta ja ilmeisen riutuneena. Koiraa siis ei ollut kidnapattu, vaan se oli karannut rapujuhlista omia aikojaan.”

    Lähde: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-leipaveitsen-kanssa-kostoretkella-epaillaan-torkeasta-varkaudesta/1011688

    Äänestä

  • ”Törkeä varkaus

    Rikoslain 28 luvun 2 §:n mukaan, jos varkaudessa

    1) anastamisen kohteena on erittäin arvokas omaisuus,

    2) anastamisella aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa,

    3) rikoksentekijä käyttää hyväkseen rikoksen uhrin avutonta tai hädänalaista tilaa,

    4) rikoksentekijä tai osallinen varustautuu teon toteuttamista varten ampuma-aseella, räjähdysaineella taikka muulla näiden kaltaisella vaarallisella välineellä tai

    5) rikoksentekijä murtautuu asuttuun asuntoon

    ja varkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä varkaudesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.”

    Törkeän varkauden tunnusmerkit ovat täyttyneet Karkkilassa kohtien 3, 4, ja 5 nojalla.

    Äänestä

  • Ryöstön tunnusmerkistö täyttyy, kun tekijä käyttää väkivaltaa tai uhkaa käyttää väkivaltaa ja tämän lisäksi varastaa toisen omaisuutta. Määritelmä rikoslaissa:

    ”1 § Ryöstö. Joka

    1) käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa toisen hallusta anastaa tai ottaa luvattomasti käyttöön toisen irtainta omaisuutta taikka

    2) sellaista väkivaltaa tai uhkausta käyttämällä pakottaa toisen luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta, on tuomittava ryöstöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

    Yritys on rangaistava.”

    Ryöstöstä tuomittavan rangaistuksen minimi on siis neljä kuukautta vankeutta. Tämä on sama kuin törkeässä varkaudessa. Ryöstöstä tuomittavan rangaistuksen yläraja on kuusi vuotta. Tämä on kaksi vuotta korkeampi kuin törkeän varkauden maksimirangaistus.”

    Äänestä

  • Rikoslain 31 luv 1 § kirjoitti:

    Ryöstön tunnusmerkistö täyttyy, kun tekijä käyttää väkivaltaa tai uhkaa käyttää väkivaltaa ja tämän lisäksi varastaa toisen omaisuutta. Määritelmä rikoslaissa:

    ”1 § Ryöstö. Joka

    1) käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa toisen hallusta anastaa tai ottaa luvattomasti käyttöön toisen irtainta omaisuutta taikka

    2) sellaista väkivaltaa tai uhkausta käyttämällä pakottaa toisen luopumaan taloudellisesta edusta, johon rikoksentekijällä tai sillä, jonka puolesta hän toimii, ei ole laillista oikeutta, on tuomittava ryöstöstä vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi.

    Yritys on rangaistava.”

    Ryöstöstä tuomittavan rangaistuksen minimi on siis neljä kuukautta vankeutta. Tämä on sama kuin törkeässä varkaudessa. Ryöstöstä tuomittavan rangaistuksen yläraja on kuusi vuotta. Tämä on kaksi vuotta korkeampi kuin törkeän varkauden maksimirangaistus.”

    Sillä lailla... tästä ei Tukiaiselle ja Lahdenvuolle hyvä heilu...

    Äänestä

Tästäkin aiheesta on jo ollut monta aloitusta.Lopettakaa

Äänestä

Laittaisko joku tänne pätkän tosta lehden jutusta. En halua mennä sevenin sivuille kartuttamaan niiden lukijakuntaa.

Äänestä

Kaksi kriminaalia,,,, moniniminen avittaa tuhnua.

Äänestä

Kartutat kuitenkin suoli24 lukijakuntaa?

Äänestä

7 minuuttia sitten | Johanna Tukiainen

No EN TODELLAKAAN ole hyökännyt kenenkään naisen asuntoon jonkun hemmetin leipäveitsen kanssa, nyt jotain rotia siihen kunniaaloukkaavaan tekstiisi Panu Hörkkö joka oot myös muistakin selittänyt perättömiä valeita!!!!!! Johanna

Äänestä
  • Totuuden luemme oikeudenkäynnin pöytäkirjoista ja kuulustelukertomuksista sitten aikanaan.

    Äänestä

Turha tuhnukan kieltää mitään ( vaikkakin AINA yrittää )
Tyypillistä tuhnukkaa vai olisiko tämäkin tuhnun mukaan Arton syytä?

Äänestä

Miksi tunkiota ei ole otettu kiinni?
Onko poliisit niin saamatomia?

Äänestä
  • moni kansalainen ihmetelee tätä...

    Äänestä

Tutkinta on vielä kesken, joten mahdollinen pidätys tapahtuu myöhemmin ja kuka tietää vaikka huomenna perjantaina oikeustalon edessä?

Äänestä

Pidätetään tavattaessa, eli kohta häkki paukkuu?

Äänestä

Lohjan poliisia ja tutkinnanjohtajaa, ylikomisario Paavo Myöhästä pidetään päivittäin ajantasalla Tukiaisen sijainneista ja liikkeistä.

Äänestä

Tästä Tukiaisen ja Lahdenvuon tekemästä törkeästä varkaudesta/ ryöstöstä olisi paikallaan jatkuva seuranta mediassa.

Äänestä

Ja uutta tutkintaa... Seiska raportoi 12.8.2013:

”Tuksu kiinni törkeästä ratista – katso paljonko puhalsi!

Seiskan saamien tietojen mukaan Johanna Tukiainen on jälleen kerran syyllistynyt laittomuuksiin. Riihimäen poliisi vahvistaa napanneensa kohublondin kiinni viime viikon lopulla törkeästä rattijuopumuksesta epäiltynä.

– Pitää paikkaansa, että Johanna Tukiaista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hän puhalsi paikan päällä poliisin alkometriin 1,53 promillea. Esitutkinta on loppusuoralla, ja juttu lähtee pian syyttäjälle, tutkinnanjohtaja Ari Turunen kertoo Seiskalle.

Mikäli Tuksu todetaan syylliseksi törkeään rattijuopumukseen odottaa häntä vähintään 60 päiväsakon tai enintään kahden vuoden ehdoton vankeusrangaistus.”

Lähde: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Tuksu-kiinni-torkeasta-ratista-katso-paljonko-puhalsi/1012381

Äänestä

Nämä kesän 2013 törttöilyt tarkoittavat sitä, että lisää Tuk-keskustelumateriaalia on tulossa palstalle erittäin runsain mitoin ja määrin tulevan syksyn ja talven aikana.

Äänestä

Keskustelua 16.8. illalla Karkkilan murroista . Keskustelun internet-nimimerkki Jadmiras onTea Heinonen, jonka asuntoon Lahdenvuo ja Tukiainen oikeudettomasti menivät:

Jadmiras: ”Ja jos on asiasta kysyttävää, kysykää suoraan multa. Jarna on sanonut, että ei ole murtautunut mun asuntoon, silti haluaa mun peruvan rikosilmon, miksi?? Jos ei kerran mitään ole tehnyt?”

Jadmiras: ”Joskus klo 02-03 (1.8.) ne meni mun oven läpi mun asuntoon. Ite en ollu enää sillon kotona, koska olin lähtenyt kaverille. Sain vaan soiton "ne meni uudestaan sun kämppään". Mä en ole karkkilalaiseen (lehteen) antanut yhtäkään haastattelua.”

Jadmiras: ”1.8 klo 00:30 olin kotona, kun poliisit odotti oven takana. "Johanna Tukiainen ja Jarna on ollu täällä ettimässä sua. Ovat huolissaan". Menny aikaakaan, kun sain tietää niiden olevan jotain ihan muuta, kun huolissaan.”

Jasminin Stalkkeri: ”Tea hoitaa työkseen pienia lapsia päiväkodissa Karkkilassa!”

Livekäyttäjä17103: ”olitko niin sekasin vihdiskin sitä luettiin ja niin sekava oli sun haastattelus. olit risteilyllä mut kenkä olikin jo ennen sua karkkilassa ja puhelin jota ei oltukkaan varastettu sulta kun sillä soittelit poliisi ottaa selvää operaattorilta"

Jadmiras: ”Me oltiin jonnen kanssa tiistaina 30.7 tuksulla juomassa. Siellä hävis mun puhelin ja jonne otti jarnan. Kun meijät heitettiin pihalle, otin jarnan kengät. Keskiviikko aamuna 31.7 lähettiin laivalla viroon jonnen kanssa.

Livekäyttäjä17103: ”paljonko valehtelit yhtäpaljon varmaan mitä karkkilan lehdessä olit valehdellut.”

Jadmiras: ”Etkä edes tiedä, mitä mä tässä postauksessa tarkotan.”

Jadmiras: ”Mä en oo karkkilan lehdelle puhunut yhtään mitään.”

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Elokuu 2013 kirjoitti:

Voi hyvää päivää, että joka päivä tai viikko tapahtuu jotain uutta, johon
tarvitaan poliisin apua ja tutkintaa syyllisten toteamiseksi.

http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-leipaveitsen-kanssa-kostoretkella-epaillaan-torkeasta-varkaudesta/1011688

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu