Eli mitkä ovat mieleenpainuvimmat – hyvät tai huonot - olutkokemuksesi? Mitkä asiat tekivät tilanteesta erityisen mieleenpainuvan? Ketä oli seurassasi ja miten päädyit oluen ääreen juuri tuolla kerralla?
Omat mieleenpainuvimmat olutkokemukseni tämän kesän osalta sijoittuvat juhannukseen ja mökkireissuun, jonka teimme kolmen kaverin kanssa. Mökkimme sijaitsee Larsmojärven saaristossa ja mökkiä voisi kuvailla hyvin yksinkertaiseksi, sillä mökistä puuttuu juokseva vesi ja sähkö.
Ennen mökille lähtöä kävimme yhdessä hakemassa ruoat ja juomat paikallisesta supermarketista ja Alkosta. Supermarketin ja Alkon kattava olutvalikoima sai hymyn naamalle ja olo oli kuin lapsella karkkikaupassa. Pitkähkön selailun ja tutkiskelun jälkeen kori täyttyi pitkälti suomalaisten pienpanimoiden oluista, joista osa oli ennalta tuttuja ja osa uusia tuttavuuksia. Ruokaosastolta mukaan tarttui nautaa ja possua kyytipojaksi.
Ajomatka mökille täyteen ahdetussa autossa meni melko kivuttomasti, vaikka mielessä pyöri vain ensimmäinen olut ja sen korkkaaminen. Tilannetta ei auttanut se, että pelkääjän paikalla ensimmäinen tölkki aukesi jo kymmenen minuutin jälkeen. Tunnin ajamisen jälkeen saavuimme satamaan ja lastasimme veneen täyteen tavaroita. Reissun viimeinen etappi oli lyhyt venematka saarelle, jossa mökkimme odotti.
Päästyämme mökille tyhjensimme veneen ripeästi ja iloksemme huomasimme, että automatkan aikana riivannut sadekuuro oli väistymässä, sillä aurinko pilkisti pilvien takaa. Vaikeaksi yltynyt oluthimo kolkutteli takaraivossa, kun siirsimme tavaroita mökin sisään. Kylmälaukut olivat täynnä lihaa ja muuta herkästi pilaantuvaa, joten oluet olivat olleet lämpimässä. Lämmintä olutta en suostunut juomaan, joten laitoin tölkkejä ja pulloja pieneen katiskaan ja heitin sen laiturilta viileähköön järveen jäähtymään. Puolen tunnin päästä ja puiden pilkkomisen jälkeen oluthimo oli jo sietämätön. Kävelin ripeästi laiturille ja nostin katiskan ylös. Pitkään punnittu päätös oli, että ensimmäisenä juodaan Malmgårdin panimon Dinkeliä, jota en ennen ollut maistanut. Pullo kainalossa suuntasin saunan terassille, missä kaverit ja hyttyset jo odottelivat. Istuin alas terassin reunalle, avasin pullon ja kaadoin melko paljon vaahtoavan oluen tuoppiin. Ja olihan se nyt hyvää. Uteliaat kaverit tarkkailivat mitä join ja tarjosin heille hörpyt. Kaikki kehuivat olutta ja yksi kehaisi minun olutmakuani, mikä lämmitti erityisesti mieltäni.
Vastauksia käytetään mahdollisuuksien mukaan tutkimuksessa, jossa kartoitetaan oluen kulutukseen liittyviä kokemuksia.
Mieleenpainuvimmat olutkokemuksesi
de_fact0
0
130
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233133Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3763Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68750Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3700Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35607Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20539- 39533
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3529- 40521