Niin sitä pitää olla huolestunut mutta kun otetaan velkaa ja lainataan edelleen eteläeurooppaan niin huolet unohtuu.Ei myöskään huoleta silloin kun mennään turvaamaan Islannin rajoja ja kulut on vuodessa 500 miljoonaa niin ne on vain pikkurahoja silloin.Käteisen kannattaisi miettiä mitä itse on tullut tehtyä.Kataisen aikana teollisuus on hiipunut ja kaikki on mennyt alaspäin paitsi hyväosaisten palkat.Seuraavissa vaaleissa kansa voi valita jatkuuko elintason lasku vielä seuraavan vuosikymmenen.
Katainen huolissaan valtion velkaantumisesta
Aaro Häkkinen
455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kun leikkaukset aloitetaan julkisen puolen palkoista niin se ei näy taloudessa koska tulotaso on siellä niin korkea.
Kysymyksessä on poliitikkojen ikivanha kikka. Kun on tehty jotakin tyhmää, asettaudutaan ulkopuolisen sotilastarkkailijan asemaan ja tarkastellaan omia tekoja muka ulkopuolelta.
Naisilla on lisäksi verbaaliakrobatiikkaa tyyliin; "toivon TODELLA". Ihalainen lienee menettänyt kaiken toivonsa,kun ei toivo enää edes joulupukkia käyväksi. Kun ei saa mitään tehdyksi, eikä osaa vaikuttaa mihinkään, ruutana-strategia on ainoa vaihtoehto.
Nyt "työväen puolue"kokoomus rajoittaa päivähoito-oikeutta ja se muuttuu harkinnanvaraiseksi.Se on sitä Sekoomuksen perhepolitiikkaa.
Huolissaan pitäisi olla kun Katainen lupaa maailmalle yhtä sun toista.Lisäksi Kataisen esikunta on paisunut vuodesta toiseen ja silloin kustannukset karkaa käsistä.