Kataisen aikana velkaannuttu 30 miljadria

Kataisen valtionvarainministeri ja pääministeriaikana Suomi on velkaantunut noin 30 miljardia euroa. Toisin sanonen valtion velka on kasvanut hänen ollessaan joko valtion kassan vartijana tai johdossa puolella. Nyt Katainen on huolissaan Suomen tolkuttomasta velkaantumisesta. Onneksi Katainen on tolkun mies, jos ei olisi niin paljonko Suomi olisi velkaantunutkaan?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288588406963.html
16117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

http://www.anttipesonen.fi/2013/06/erotaan-eusta-miksi-ja-miten.html

Euro EU:n rahana on ennen kaikkea suurpoliittinen hanke. Se on suunniteltu liittovaltion liimaksi, koossa pitäväksi voimaksi.

Valtio, myös EU:n jäsenvaltio, jolla ei ole omaa rahaa, on sen armoilla, joka rahasta päättää. Tämä tulee näkyväksi, kun tulee vaikeuksia. Euron kriisistä on kyse mm. siksi, että erityisesti Välimeren maissa toimivat yritykset eivät pysty kilpailemaan Saksassa toimivien yritysten kanssa samassa valuutassa. Kun ei ole omaa valuuttaa, jonka arvoon voisi vaikuttaa tai joka kelluisi suhteessa euroon, jousto tapahtuu työmarkkinoilla palkanalennuksina ja työttömyytenä.
________________________________________________


Käy lukemassa koko juttu, oikein ajatuksen kanssa,
kerro sitten mitä mieltä olet?

Äänestä

Suomea ei pelasta mikään ellei eläkeikää nosteta, tätä
mandraa nyt hoetaan.

Montako uutta työpaikkaa näin saadaan?

Äänestä

Findikaattori näyttä miten velkaantuminen räjähti käsiin...
http://findikaattori.fi/fi/44

... ja tällä kertaa velkaantuminen ei johtunyt suurtyöttömyydestä
http://findikaattori.fi/fi/34

Velkaantuminen on seurausta vuosien 2008,2009 ja 2010 veronalennuksista. Tuolloin Vanhanen ja Katainen jakoivat 10% valtion budjetista veronalennuksina.
Herrat uusliberalistit tiesivät että paras lamantorjunta saadaan veronalennuksilla, toisaalta Kataiselle mihin tahansa ongelmaan on vastauksena veronalennus.

Rahaa on paljon paljon enemmän pankkitileillä ja muualla
http://www.stat.fi/til/rtp/2013/04/rtp_2013_04_2014-04-04_kuv_002_fi.html


Tottakai valtio on veloissa, jos sen menot voidaan kattaa vain 90%:sesti. Koska valtion tuloja pienennettiin kun tuloista 10% jaettiin veronalennuksia.

Jos tuloja vähennetään 10%, niin silloin vain 90% menoista voidaan kattaa.

Äänestä

KOKOOMUS LUPAS EI lisää velkaa miten kävikään?

Äänestä

Ihan salen ja iiron tasoa velanotossa

Äänestä

On

Äänestä

Hi

Äänestä

Hi

Äänestä

Hi

Äänestä

Hi

Äänestä

Hi

Äänestä

Kii

Äänestä

Nii

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kataistrofin ainekse kirjoitti:

Kataisen valtionvarainministeri ja pääministeriaikana Suomi on velkaantunut noin 30 miljardia euroa. Toisin sanonen valtion velka on kasvanut hänen ollessaan joko valtion kassan vartijana tai johdossa puolella. Nyt Katainen on huolissaan Suomen tolkuttomasta velkaantumisesta. Onneksi Katainen on tolkun mies, jos ei olisi niin paljonko Suomi olisi velkaantunutkaan?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288588406963.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu