Velanhoitoa

Valtio velkaantuu nyt 7 - 8 miljardia joka vuosi, mikä on ennen pitkää kestämätöntä. Poliitikot eivät saa mitään aikaan asian muuttamiseksi. Niinpä ehdotan, että valtio leikkaisi kirkon yhteisövero-osuudesta puolet ja vuoden päästä loput. Sitten voisi irtisanoa kaikki sotilaspapit (ja kenttäpiispan) ym. kirkolliset virkailijat. Ja sitten saman tien uskonnollisten lehtien tukeminen nollaan jne.

Näillä ei valtiontaloutta vielä pelastettaisi, mutta saataisi laivan kääntäminen alkuun.
663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kannatan ehdotusta!

Äänestä

Mielenkiintoinen keksintö tuo raha

Alunperin valtio painoi mielivaltaisesti rahaa pelimerkeiksi ja poliittisilla päätöksillä ohjailtiin, keiden pussiin kertyi.

Nykyään näyttelevät poliitikot omalle kansalle kuin jossain kansainvälisessä salaliitossa, että meidän pitää velkaantua ulkomaille ja olla mukana kaikissa liitoissa ja ytimissä.

Äänestä

Muutamia lisäehdotuksia:
Kirkonkellot myytäisii romuraudaksi, urkupilleistä viemäriputkia ja sankarihautojen muistokivistä uudisrakennusten kivijalkaharkkoja.
Saarnaspöntöistä tanssilavojen huusseja.

Ei tämäkään yksin auttaisi muutta olisi apuna laivan kääntämisessä kohti kiviä.

Äänestä
  • Kirkkojen hopea-esineet myyntiin, jotta saadaan maksettua Kreikan seuraava tukipaketti.

    Äänestä

  • Aivan pöhköä: kirkonkelloista ei juuri mitään saa, urkupillit eivät kelpaa viemäriputkiksi ja hautamuistomerkkien häpäisy olisi suorastaan törkeätä! Saarnastuolien muuttaminen käymälöiksi maksaisi enemmän kuin valmiit tarkoitukseen suunnitellut wc:t. Sitä paitsi nämä kaikki ovat kirkon omaisuutta.

    Kysymys on siitä, että valtion budjettirahoja ei käytettäisi ev.lut.kirkon tukemiseen. On huomattava, että esim. kirkon saama n. 100 miljoonan erä yhteisöverosta on VUOSITTAINEN, ei siis kertaerä. Kumma, että tekemäni asiallinen ehdotus saa heti tämmöisiä typeriä kommentteja.

    Äänestä

  • Temokraatti kirjoitti:

    Aivan pöhköä: kirkonkelloista ei juuri mitään saa, urkupillit eivät kelpaa viemäriputkiksi ja hautamuistomerkkien häpäisy olisi suorastaan törkeätä! Saarnastuolien muuttaminen käymälöiksi maksaisi enemmän kuin valmiit tarkoitukseen suunnitellut wc:t. Sitä paitsi nämä kaikki ovat kirkon omaisuutta.

    Kysymys on siitä, että valtion budjettirahoja ei käytettäisi ev.lut.kirkon tukemiseen. On huomattava, että esim. kirkon saama n. 100 miljoonan erä yhteisöverosta on VUOSITTAINEN, ei siis kertaerä. Kumma, että tekemäni asiallinen ehdotus saa heti tämmöisiä typeriä kommentteja.

    Tottakai käytetään, kirkon saamaa yhteisöveroa on päätetty nostaa vuodeksi 2014.

    Otahan atte melaa anukseesi ja vikise.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Temokraatti kirjoitti:

Valtio velkaantuu nyt 7 - 8 miljardia joka vuosi, mikä on ennen pitkää kestämätöntä. Poliitikot eivät saa mitään aikaan asian muuttamiseksi. Niinpä ehdotan, että valtio leikkaisi kirkon yhteisövero-osuudesta puolet ja vuoden päästä loput. Sitten voisi irtisanoa kaikki sotilaspapit (ja kenttäpiispan) ym. kirkolliset virkailijat. Ja sitten saman tien uskonnollisten lehtien tukeminen nollaan jne.

Näillä ei valtiontaloutta vielä pelastettaisi, mutta saataisi laivan kääntäminen alkuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu