Samarialaiset

Miksi juutalaiset eivät pitäneet samarialaisista ?

Johtuiko se siitä, että samarialaiset söivät ihmisiä ?
11160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kaikki ovat ilmeisesti samaa mieltä, koska kukaan ei kommentoinut.

Äänestä

Ei liity aiheeseen.

Äänestä
  • Miksi muut eivät pitäneet juutalaisista ?

    Johtuiko se siitä, että juutalaiset terrorisoivat ihmisiä ?

    Äänestä

laupiaasta samarialaisesta. Laupeus on ihaninta ihmisessä. Montako elokuvaa on sellaisista tehty.

Äänestä

Mitä laupiasta se samarialainen teki ?

Äänestä

auttoi lähimmäistään joka oli avun tarpeessa.

Nykyään avun sijaan voivat ihmiset lisätä lähimmäisensä ahdistusta sillä ei ole heillä rakkautta lähimmäistään kohtaan.

Nykyään voivat ihmiset pyrkiä hyötyä lähimmäistensä hädästä taloudellisesti tai muutoinkin moninaisesti.

Ihmisten ahneus on epäjumalanpalvelusta tapahtui sitten vaikka näennäisen hyväntekemisen rinnalla.

Äänestä

ajattelee "miten minä voin hyötyä tästä?" Samarialainen ajattelee "miten minä voin auttaa lähimmäistä tässä (ilman omaa hyötymistä)". Tuo sulku on lisätty selventämään tätä sydämen erilaisuutta näissä kahdessa.

Jos nykyihminen ei voi hyötyä, niin menee ohi, mutta samarialainen auttaa ilman hyötymispyrkimystä, eikö olekin ihmeellistä tällainen nykyään, kun jokainen etsii itselleen maksimaalista hyötyä lähes kaikessa tai ainakin kokemuksia ja nautintoja ja muita jotka tuntuu hyvältä. Moniko auttaa ihan pyyteettömästi lähimäistään ja tämä on lähimmäisen rakastamista.

Äänestä

sitten tuottavat lähimmäisilleen sitä pahaa tavalla ja toisella. Tästä terroristit ovat se pimein joukko aseineen ja valheineen ja vihan levittämisine.

Äänestä

ihmiset levittävät pahuuden oppiaan myös laajasti toisille ympäristössään. Terroristien tukijat ja sitä levittävät ovat tästä esimerkkinä, samoin omaa asemaansa johtajana käyttävät diktaattorit ja jopa vaaleilla valitut johtajat ovat tästä esimerkkinä, kuten Hitler, Stalin, ja muut kansojen tai ryhmien johtajat enemmän tai vähemmän heidän mielettömiä oppejaan seuraavina ihmisinä.

Jeesus levittää hyvää oppia lähimmäisen rakkaudesta ihan totuudellisesti, mutta tietysti myös Jeesuksen nimessä voidaan erilaisia ryhmiä johtaa harhaan seuraamaan pahaa kuten on opetettu myös Raamatussa. Myös ristiretket olivat vastoin Herran Jeesuksen opetusta. Missä on ihmisiä, sieltä ei pahuutta puutu varmuudella.

Äänestä

Kuningasten kirja kertoo kuinka aramilaiset piirittivät Samariaa ja siellä tuli tiukat ja puutteelliset olemisen tilat.

Samarialainenn tuli vaimon kanssa valittamaan Israelin kuninkaalle, että 'auta Herrani Kuningas ?

Kuningas kysyi, mikä on hätänä, mikä sinun on ?

Samarilainen vastasi: " Tämä vaimo sanoi minulle; Anna tänne poikasi, syödäksemme hänet tänäpäivänä, niin syömme huomenna minun poikani. "

Ja me keitimme minun poikani ja söimme hänet. Ja minä sanoin toisena päivänä hänelle; anna tänne poikasi syödäksemme hänet": Mutta hän piilotti poikansa.



Profeetta Elisa teki sitten muutamia järjestelyjä ja tilanne muuttui, ruun hinta laski ja samarialaisten olot helpottuivat.

Näin autettiin samarialaisia.

Äänestä

Johtuiko se siitä, että assyrialaiset siirsivät sekakansaa Israelin alueelle ja veivät israelilaisia Assyriaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


14+20 kirjoitti:

Miksi juutalaiset eivät pitäneet samarialaisista ?

Johtuiko se siitä, että samarialaiset söivät ihmisiä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu