Suomen suurin Ongelma on suomalainen loispummikulttuuri. Loispoliitikot ovat sen rakentaneet oman etunsa vuoksi. Ensin he keräävät itselleen äänestäjiä valheellisia etuja lupaamalla. Sitten he ovat keränneet palkkiovirkoihin loisvirkailijoiden armeijan omia etujaan ajamaan. Lisäksi he ostavat äänestäjiä maksattamalla palkkaa oleskelusta.
Loispoliitikot, -virkailijat ja muut loispummikulttuurin edustajat, eli muiden rahoilla oleskelevat, eivät tule koskaan äänestämään henkilöä, joka pienentäisi heidän etujaan. se on poliitikkojen tiedossa. Tämä joukko on niin suuri, että äänestämällä käännettä ei tule enää.
Tuottavaa työtä tekevät työläiset elättävät ja pyörittävät tätä sairasta kuviota. He ovat vähemmistö eli asiat evät voi muuttua äänestämällä. Tilanne päättyy rahojen loppumiseen ja panssarivaunuihin kaduilla, koska valtion johdossa ei ole enää valtion hyväksi toimivia henkilöitä. Ns. Valtiomiesmäisyys on kadonnut arvo.
Keskustelu taloudesta ja koko keskustelu Suomen tilanteesta on turhaa. Tarina on ohi, odotamme vain milloin esirippu laskeutuu.
Loispoliitikot, -virkailijat ja muut loispummikulttuurin edustajat, eli muiden rahoilla oleskelevat, eivät tule koskaan äänestämään henkilöä, joka pienentäisi heidän etujaan. se on poliitikkojen tiedossa. Tämä joukko on niin suuri, että äänestämällä käännettä ei tule enää.
Tuottavaa työtä tekevät työläiset elättävät ja pyörittävät tätä sairasta kuviota. He ovat vähemmistö eli asiat evät voi muuttua äänestämällä. Tilanne päättyy rahojen loppumiseen ja panssarivaunuihin kaduilla, koska valtion johdossa ei ole enää valtion hyväksi toimivia henkilöitä. Ns. Valtiomiesmäisyys on kadonnut arvo.
Keskustelu taloudesta ja koko keskustelu Suomen tilanteesta on turhaa. Tarina on ohi, odotamme vain milloin esirippu laskeutuu.
Vastaukset 19
Vanhimmat
joopajoo, kokoomus ei ole koskaan toiminut valtion hyväksi, aiheutti kotikutoisen 90 luvun laman ja on nyt tuhoamassa Suomen lopullisesti.
Tätä kehitystä säestää suuri aivottomien joukkio, persut.
Milloinkas ne on hallitukseen otettu?
Pahimmat takinkääntäjät, jotka olisivat voineet olla kokoomukselle vastavoima, ovat sdp, vihr ja vas.
Mutta hienoa on, että edes kreikkalaiset ovat heille tärkeitä.
Älähän puhu paskaa sossupummi . Kyllä siinä oli SDP mukana suurella osuudella .
vastavoiman söi persut, siis persut vei ääniä vastavoimalta, samalla siltä tehon. vastaavasti eivät itse osallistuneet vastavoimana kokoomuksen toimintaan. Itseasiassa vaan myötäilevät äärioikeistolaisena porukkana kokoomuksen toimia.
Persut, Suomen syövän (kokoomusvallan) ylläpitäjät.
Tuota, persut eivät edelleenkään ole hallituksessa, sdp olisi halutessaan voinut kaataa koko hallitukse, mutta mieluummin käänsivät jälleen kerran takkinsa.
Sdp on ollut jo Lipposen ajoista eliittiä myötäilevä puolue, eikä vasemmistoakaan tunnu työläisten asiat painavan...
Eli kyllä kokoomusta pönkitetään ihan hallituspuolueiden voimalla,
Ja ei, en äänestänyt persuja viime vaaleissa, valitettavasti.
yksityisyrittäjä? Sinä kuules et ole yrittäjää nähnytkään. 90 luvun laman karvaasti kokeneena tiedän kyllä mikä laman aiheutti, sen aiheutti kokoomuksen talouspolitiikan läpiajo holkerin hallituksen toimesta. Toki siinä virheitä myöhemmmin tekivät sekä Aho että Koivisto ja syvensivät lamaa entisestään.
Nykykokoomuksen (Katainen) aikaansannoksia ovat verotuksen painopisteen siirtäminen välillisen verotukseen ja veropohjan romahduttamien. Yksittäisin mainittakoon kela maksun poisto ja yhteisöveron kevennys yhteensä 2 miljardia, siihen kun lisätään 4 miljardin verotappiot kokkareiden suosimassa harmaassa taloudessa, niin päästään jo lähelle nykyistä velanotto tarvetta.
Kreikkakaan ei elä yli varojensa, se ei vaan käytä omia varojaan siihen, ei kerää veroja, ei myyy omaisuuttaan. Miksi niin tekisi, jos muu maailma luotottaa ja antaa luottoja anteeksi? Suomi on kokoomusjohtoisena samalla tiellä, otetaan kulujen kattamiseksi velkaa, joka aiemmin kustannettiin verotuloista. Tähän ei tule korjausta tietenkään koska kokkareäänestäjät tästä nurinkurisesta tilanteesta hyötyvät ja persut petaavat kokkareille siihen jatkoaikaa.
"Tuota, persut eivät edelleenkään ole hallituksessa, sdp olisi halutessaan voinut kaataa koko hallitukse, mutta mieluummin käänsivät jälleen kerran takkinsa"???
Urpilainen ilmoitti selkeästi että persujen on oltava hallituksessa, ei Soini lähtenyt pelkurina mukaan. Mitä vitun hyötyä olisi ollut kaataa hallitus, häh? Ei se olisi mitenkään voimasuhteita muuttanut persujen jäädessä edelleen ulkopuolelle. Persuilla olisi ollut mahdollisuus lähteä mukaan ja tiputtaa samalla kokkareitten apupuolueet, kristilliset ja rkp pois hallituksesta. Näin olisi saatu vastavoima (dem persut), mutta persut petti.
Persuja ei ole työläisen asia koskaan kiinnostanut, vasemmistolla sentään on meriittejä palkansaajan aseman parantamisesta. Persut ovat tarjoilleet lähinnä orjatyötä duunarille.
Niin, hallitusta perustettaessa jotkut puolueet tosiaan menivät mukaan, vaikkakin joutuivat rikkomaan äänestäjilleen antamansa vaalilupaukset.
Persut/Soini oli siinä mielessä viisas, että tajusi vaalilupauksien pettämisen olevan pahinta myrkkyä puolueelle ja kokoomus piti huolen että ehdot hallitukseseen menemiselle olisi rikkonut näitä asioita...ja sitä median kirkumista JOS olisivat menneet mätään hallitukseen...
Sdp ja vas toimi toisin ja tulokset ovat kaikkien nähtävillä...viis vaalilupauksista...
Sdp olisi voinut laittaa myös kokoomuksen rähmälleen, mutta mieluummin suostuivat kokoomuksen ehtoihin ja pettivät vaalilupauksensa, miksiköhän...
Persut eivät ole tarjoilleet orjatöitä, hehän eivät ole hallituksessa, eli kyllä tarjoaja on joku ihan muu...
hehheh, jopa kokkareet tarjosivat vapaita käsiä persuille liittyen eu kantoihin hallituksessa.
Lisäksi huom! persujen mukana olo olisi kääntänyt vaakakupin persu/demariakselille hallituksessa, vai etkö osaa laskea/tunne hallituspolitiikkaa? Erikoista on kun puhut mädästä hallituksesta, mädsänhän olisivat persut voineet poistaa, mutta kun olivat soinin johdolla munattomia.
Persuihin sopii sanonta " helppo on maalla viisastella kun merellä tuulee". Persuille vaan tiedoksi että sinne "merelle" (hallitukseen) on jonkun mentävä, tuuli miten tahansa. Puolueet ovat äänestäjilleen sen velkaa että pyrkivät valtaan, eivätkä sieltä pois.
Harmaata taloutta ovat säätiöt, yhdistykset, puolueet, ammattijärjestöt ja kaikki uskontojen varjolla toimiminen mm. Ev.lut. Kirkko. Yksi harmaan talouden osa on yritystuet, joita saavat aina samat yritykset.
Tietosi ovat kovin epäluotettavat, ovatko kenties jonkun "journalistin" haavekuvia.
Vai suollatko vain jonkinasteista propagandaa?
Kun luet ihan omaa kirjoitustasi, huomaat varmaankin epäköhtia.
Voit verrata niitä vaikkapa eri hallituspuolueiden kommentteihin, suhteessa kannatuksen laskuun...
Jopas on punikki katkerana,tee jojo!
Tiwetoni ovat täsämälleen oikeita. sinulla sensijaan eivät edes perusasiat politiikasta ole hallussa.
Tässä sinulle yksi olennaisimmista: Enemmistöhallituksen toimintaan ja päätöksiin voi vaikuttaa ainoastaan sisältä käsin, elikä olemalla mukana. poisjäämällä persut siis itseasiassa ilmoittivat hyväksyvänsä Kataisen hallitusohjelman.
Persuja voi verrata rintamakarkureihin, eivät ota vastuuta mistään, puskista kyllä huutelevat.
Kenellehän tuo punikki kommentti on oikein tarkoitettu?
Sulle
Kommunistinen kapitalismi voitot on yksityisiä ja tappiot yhteisiä . Euro ja mamut ovat ilmeisesti tappioita .
Unohdit verovaroilla elävän kirkon ja ammattiliitot, jotka syövät miljardeja vuosittain.
Entäs loispummirikollistuonti afrikasta?
Mamutuksen tarkoitus on perustaa virkoja, joita ei tarvittaisi. Sen ympärillä pyörii miljardibisnes, joista hyötyvät vain virkamiehet ja naiset.