Sipilä,uskottavuutta politiikkaan

Olen hieman joskus jopa huvittuneena seurannut saitin pohdiskeluja. Joku näkee kannatuksen putoamisen tai nousun syyksi sitä ja toinen tätä.

Ihmismieltä kauan käytännössä tutkineena, ymmärrän kirkkaasti, etteivät ratkaisut suinkaan tapahdu tietoisella tasolla.
Päätökset mm. puoluevalinnasta tehdään useimmiten limbisellä tasolla. Toisin sanoen äänestämme alitajunnallamme.

Sipilä näyttää vaikuttavan suoraan em. tasoon.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kokoomus on vaikuttanut omaan kannatukseensa mainostoimiston luomalla mielikuvalla ja Kataisen itseensä henkilöimällä näennäispositiivisuudella.
Kannatuksen lasku johtuu pitkälle tuosta huijauksesta,joka on nyt suurelle yleisölle paljastunut.

Äänestä
  • Katainen ei tajua että ei se ole kannatuksennlaskun syy että asiat taakuilee hallituksessa.

    Syy on se että tekee väkisin vääntää vääriä asioita.

    Kuntakarttaharjoituksen jääräpäinen eteenpäin vienti on pääsyy hallituspuolueiden kannatuksenn laskuun. Toinen joka liittyy tähän on sote-"uudistus". Kansa ei hyväksy tuota jääräpäisesti eteenviertävää isäntä/orjakuntamallia.

    Vapaavuori valehteli että on monta tehtävää joissa isäntäkuntamalli toimii. En tiedä yhtään sellaista kunnan tehtävää jossa laki määräisi isäntäkuntamallin. En kyllä tiedä yhtään tehtävääkään joka hoidetaan isäntäkuntamallilla.

    Kolmas hallituspuolueiden kannatusta lasekva asia on tuo soutaminen ja huopaaaminen lähes kaikissa asioissa joista hallitus vahingossa päöäösee yhteisymmärrykseen. Ensin tehdään ja sitten jälkikäteen hämmästellään että miten tässä näin kävi.

    Johtuu huoniosta valmistelusta. Yhteenkään asiaan ei ole tehty vaikutusten arviointia. Ajokorttiuudiostus oli yksi soheltamisen taidonnäyte. nyt Liikenneministeri on sormi suussa hämmästelemässä sitä' että ajokortin hinta nousi pilviin. Ajokortin hinta nousi 1000 euroa. Kuorma-autopkortin hinta nousi niin paljon että autokoulut on lopettamnassa koko c- korttitukinnot. Himntaa 2500 euroa lisää entiseen varrattuna.

    Sama mopokotin kohdalla. Hinta nousi 600 euroa. lisäksi mopoauro- ja mopokortti pitää kmpikin ajaa erikseen. Eli enitsenmallinen mopokortti maksaa 1200 euro enemmän kuin ennen.

    Opetusluvallakin ajettava ajokortti maksaa nut 1200 euroa enemmän kuin ennen.

    On siinä Kyllösellä hämmästeltävää.

    Tässä vain muuta soheltaminen jota hallitus tehnyt.

    Tuollainen nuoiruuden into, kun ohittaa, järjen ei ole oikein sopivaa valtionhallinnosa.

    Äänestä

HV. Jokainen joka työskentelee ihmisten parissa, huomaa, että Sipilä on imagokonsulttien rakentama, Vähän kun pintaa raapaisee Sipilästä paljastuu tyhjyys. Tätä ei valitettavasti ole huomanneet keskustan kannattajat, tai keskustaa lähellä olevat.

Äänestä
  • Yrittäjänäkökulma antaa näkemyksille syvyyttä.

    Valttiokin eräänlainen yritys jolla on tärkeitä tehtäviä. Vaikka valtio ei niinkään pyri voiton maksimointiin vaan sosiaalisesti tasa-arvoiseen yhteikuntaan on hallinnossa kuitenkin hyötyä yrittäjän asioiden kokonaisuuden havaintokyvysrtä.

    Äänestä

  • Näin oN kirjoitti:

    Yrittäjänäkökulma antaa näkemyksille syvyyttä.

    Valttiokin eräänlainen yritys jolla on tärkeitä tehtäviä. Vaikka valtio ei niinkään pyri voiton maksimointiin vaan sosiaalisesti tasa-arvoiseen yhteikuntaan on hallinnossa kuitenkin hyötyä yrittäjän asioiden kokonaisuuden havaintokyvysrtä.

    Sipilän tapauksessa tuskin on eroa noilla hänen "yrityksillään" ja valtiolla, molempia pyöritetään verorahoilla.

    Äänestä

  • Olet täysin hakoteillä.

    Sipilä on myösihminen isolla I:llä. Uskonto antaa hänelle mielenrauhan ja kokonaisvaltaisen tasapainon niin vahvasti, että muut voivat korkeintaan haaveilla siitä.

    Äänestä

Me emme voi itse päättää enää juuri mistään asiasta koska
kuulumme EU;hun, tämä vaikuttaa hallituksen ja koko eduskunnan
päätöksentekoon.
Hyviä päätöksiä ei voi syntyä niinkaun kun meidän on noudatettava
eu direktiivejä, joita suomalaiset noudattaa orjallisesti, oikein etukenossa, sitten vielä kehutaan että me olimme aloitteellisia
tässäkin asiassa, kukaan ei välitä siitä että nuo turhat direktiivit
tuhoavat kilpailukykymme.

Eläkeiän nosto ei maailmanmarkkinoilla paranna asemaamme,
eikä sillä luoda yhtään menestyvää yritystä.

Erotaan EU;sta ja päätetään itse asioistamme, vai olemmeko niin
saamattomia että tarvitsemme jonkun sanelemaan miten meidän pitää elää,olemmeko ohjattavia lapsia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sapiens dux kirjoitti:

Olen hieman joskus jopa huvittuneena seurannut saitin pohdiskeluja. Joku näkee kannatuksen putoamisen tai nousun syyksi sitä ja toinen tätä.

Ihmismieltä kauan käytännössä tutkineena, ymmärrän kirkkaasti, etteivät ratkaisut suinkaan tapahdu tietoisella tasolla.
Päätökset mm. puoluevalinnasta tehdään useimmiten limbisellä tasolla. Toisin sanoen äänestämme alitajunnallamme.

Sipilä näyttää vaikuttavan suoraan em. tasoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu