Profetia Budapest 2012

Euroopan Aglow hallitusten konferenssi

Lapseni, te kuulette huutoa ja sotien melskettä, mutta minä sanon
teille:" Älkää peljätkö! Minä olen kanssanne".
Minä nostan teidän maanne alennustilastaan, mutta minä tarvitsen
teidän apuanne. Nyt teidän (Aglown) on aika nousta ja lähteä
liikkeelle. En ole teille vihainen, en tuomitse teitä vaan minä
kehoitan ja tulen nostamaan keskuudestanne profeetan, joka uskaltaa
puhaltaa shofar-torveen. Se tulee olemaan kuin yön jälkeen aamuinen
herätyssoitto, kuin pitkän unen jälkeen äkkiherätys!
Se tulee yhtäkkiä keskellenne ja se on teille sotaanlähdön merkki.
Silloin tiedätte, on aika nousta vastustamaan vihollista, joka salaa
on saanut vallata maatanne, kun omani ovat nukkuneet!
Nyt on aika herätä ja nousta vastustamaan vihollista ja lyödä hänet
minun sanani voimalla.
Joka askeleella vallatkaa maanne ja lyökää vihollinen takaisin.
Julistakaa voittovoimaani, julistakaa!
Niinkuin Gideonin valitsin sotimaan kansansa puolesta, niin olen
teidät valinnut sotimaan kansanne puolesta. Ja aivankuin minä tarkkaan
valitsin Gideonille pienen sotajoukon, samoin minä olen valinnut
teidät Aglow naiseni, piskuisen naisjoukkonne, viemään sanomaa
eteenpäin ja sotimaan kansanne puolesta, että kunnia voitosta ei
tulisi suurille evankelistoille tai seurakunnille tai teille vaan
kunnia voitosta tulee minulle. En anna kunniaani kenellekkään muulle!
Joukkonne ei ole suuri, mutta rohkeutenne luottaa voimaani tuo teille
voiton. Minä itse taistelen kanssanne. Pienet urheat naiseni, minä
annan teille voiton, kuten annoin voiton Deboralle, joka luotti
voimaani. Rakastan ja iloitsen teistä naisjoukkoni, jotka olette
taipumatta, vaikeissakin oloissa, riippuneet minussa kiinni luottaen
voimaani ja rakkauteeni. Kertokaa rakkaudestani eteenpäin ja te saatte
tulvia sitä ja loistaa kirkkaana lisääntyvän pimeyden keskellä.

Saila Lehto, rukoustyönjohtaja
http://www.aglow.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=150:profetia-budapest-2012&catid=5:profetiat&Itemid=19
18385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tietääkö joku, minkä firman asioista kysymys - Euroopan Aglow ?

Äänestä

Ihan tuntematon, en ole ennen kuullutkaan Aglowista. Kannattaa kuitenkin käydä sivustoillaan. Siellä saa jonkinlaisen käsityksen, mikä on agendansa. Kaikkea kannattaa tutkia Raamatun valossa.

Äänestä
  • Ei mikään "uusi".--

    Mikä AGLOW on?
    Aglow-sana tarkoittaa palavaa, hehkuvaa ja viittaa Paavalin kehotukseen "Älkää olko velttoja, olkaa innokkaita, palakoon teissä Hengen tuli, palvelkaa Herraa." (Room. 12:11)
     
    Aglow on kristillinen, kansainvälinen naistenjärjestö, jonka toiminta alkoi v. 1967 Seattlessa, Yhdysvalloissa. Se on myös tunnustusten välinen, joten jokainen - riippumatta kirkkokunnasta tai uskonsuunnasta - voi tulla mukaan.
     
    AGLOWN PERIAATTEET
     
    Aglow ei ole seurakunta tai kirkkokunta eikä myöskään naisasialiike. Aglow haluaa olla yhteistyössä kaikkien kristillisten seurakuntien kanssa ja tukea niiden toimintaa. Keskeistä on kristittyjen välisen yhteyden rakentaminen ja vahvistaminen. Perustana tälle on mm. Jeesuksen rukous "Että he yhtä olisivat" (Joh. 17)
     
    Pienestä alusta - neljän naisen rukouspiiristä Aglow on kasvanut koko maailman kattavaksi järjestöksi johon kuuluu yli 4600 ryhmää yhteensä 171  maassa. Voit tutustua Kansainvälisen Aglown laajaan toimintaan yhdistyksen omilla nettisivuilla.
     
    Aglow muistuttaa armolahjojen ja pyhityselämän merkityksestä. Järjestö painottaa myös evankelioinnin ja lähetystyön tärkeyttä. Aglow harjoittaa vankilatyötä, sairaalaevankeliointia ja teinityötä sekä työskentelee köyhien parissa.
     
    AGLOW SUOMESSA

    Suomeen Aglow tuli v. 1988 jolloin Helsinkiin perustettiin ensimmäinen paikallisyhdistys. Aglown toimintaa on tällä hetkellä noin kahdellakymmenellä paikkakunnalla. Kansallisella yhdistyksellä on omat nettisivut, jotka kertovat sen toiminnasta.
     
    Järjestön keskeinen toimintamuoto Suomessa ovat kuukausikokoukset. Muita toimintamuotoja ovat raamattu- ja rukouspiirit sekä retriitit. Kansallinen järjestö on rekisteröity 6.8.1997. Paikallisyhdistykset toimivat itsenäisesti, tukenaan kansallinen ja kansainvälinen verkosto sekä miesneuvonantajat. Viime aikoina Aglown piirissä on ryhdytty yhä enemmän toimimaan pariskuntina, mikä on tuonut toiminnan piiriin myös jonkun verran miehiä.
     
    Paikallinen toiminta tapahtuu rekisteröidyissä paikallisyhdistyksissä ja kynttiläryhmissä.
     
    Rekisteröityjä Aglow-yhdistyksiä on mm. seuraavilla paikkakunnilla: Helsinki, Hämeenkyrö, Joensuu, Keski-Uusimaa (Järvenpää), Rauma, Tampere, Turku, Vaasa

    Kynttiläryhmiä toimii tällä hetkellä mm. seuraavilla paikkakunnilla: Alahärmä, Espoo, Forssa, Ikaalinen, Jyväskylä, Loviisa, Naantali, Oulu, Porvoo, Seinäjoki, Somero, Ylistaro

    http://www.aglow.fi/

    Äänestä

  • Sapientia- kirjoitti:

    Ei mikään "uusi".--

    aani, morsiameni.
    On tullut aika nousta, on tullut aika pukeutua ilon väreihin ja valoon. On tullut aika jättää murhe, valitus ja hammasten kiristys, sillä nyt on tullut aika teidän rakkaani pukea yllenne morsiusvaatteet.
    Riisukaa harmaat, mustat, elottomat pukunne, luopukaa jo niistä. Nouskaa rakkaani murhetaakkanne alta. Heittäkää jo viimen murheenne minun päälleni. Katsokaa, minun kirkkauteni polttaa, valaisee ja kirkastaa kaiken vanhan, jota te selkä kumarassa olette kantaneet.

    Nyt on tullut aika riisua murhepukunne ja pukeutua iloasuun. Nyt on  tullut aika  morsiameni  valmistautua vastaanottamaan Ylkänsä, sillä Minä tulen pian. Ethän kallisarvoinen morsiameni tahdo surupuvussa ottaa vastaan Ylkääsi! Luovu kaikesta, mikä painaa mieltäsi ja anna anteeksi noille, jotka sinua loukkasivat, jotka aiheuttivat sinulle häpeää, kipua ja tuskaa. Jotka eivät välittäneet sinusta, jotka sitoivat sinut valheeseen. Anna heille anteeksi ja minä annan anteeksi sinulle. Annan sinulle voiman antaa anteeksi heille, annan voimani ja unohduksen ja lohdutuksen.

    Kallisarvoinen morsiameni, tahtoni on, että iloitset tulostani, odotat sitä innokkaasti, sillä Minulla on suuri ilo ja suuri halu nähdä sinut pian. Pyydä iloani, pyydä iloöljyä Minulta. Minä annan niin paljon kuin haluat, enemmänkin, kuin osaat toivoa. Salli nyt Minun täyttää sinut ilolla ja kaipauksella, salli Minun kietoa rakkauteni vaippa ympärillesi ja asettaa lippuni majasi ylle. Rakastan sinua lapseni, haluan antaa sinulle ilon, sillä ilo Minussa on sinun voimasi. Luota Minuun, sillä Minä olen Alfa ja Omega, Minulla on valta ja voima.

    Kuuntele, mitä Henkeni sinulle sanoo, kuuntele rakkaani. Minä ohjaan sinun tykösi rauhan niinkuin virran. Minä ohjaan sinua Henkeni kautta. Sinä kuulut suurempaan perheeseen kuin olet osannut kuvitellakaan, sinä kuulut kansojen perheeseen, josta Minä pidän huolen. Et ole pisara meressä, sillä Minä näen sinut kansojen runsauden keskellä. Et voi piiloutua Minulta, sillä Minä tunnen sinut, rakastan sinua ja parannan sinut. Älä pelkää.

    Haluni on, että astut morsiuspukuun, puhdistettuun ja valkaistuun. Ja nouset siihen kirkkauteen, jonka Minä olen sinulle valmistanut. Ja sinä menet kirkkaudesta kirkkauteen Minun voimassani. Pimeys tulee valtaamaan maailman, mutta sinä olet Minun valoni. Sinä viet valoni pimeyteen. Et enää tarvitse villoja,  ei sinun pidä kysellä enää. Nouse, ole kirkas, astu eteenpäin. Vihollinen tahtoo sitoa sinut  valheeseen, loukkaantumiseen, itsesääliin ja katkeruuteen. Ravista jo tuo puku yltäsi ja pukeudu morsiuspukuun, jonka lahjoitin sinulle huomenlahjaksi ottaessasi Minut vastaan Ylkänäsi, Golgatalla puhdistettuun vaatteeseen.

    Nyt on tullut aika rakkaani. Tule, anna kätesi, lohdutan sinua ja johdatan sinua, olenhan Minä sinun Ylkäsi.
    Profetian sai Irlannissa
    Saila Lehto

    Lähde, edelli.

    Profetia Irlannissa Aglown euroopan hallitusten konferenssissa, 24.1.2009

    Äänestä

Sapientia- kiitos tiedoista ja linkistä, josta löytyikin mielenkiintoista lukemista ja todistuksia Jumalan voimasta.

Äänestä

ja aikuttaakin ihan kristilliseltä toiminnalta.

Äänestä
  • Juu,aikuttaakin se!

    Äänestä

Hassuja nuo kirjoitusvirheet. Tulipa tuossa keksaistua uusi sanakin ja ihan vaan ohimennen - aikuttaa. Arvaatteko, mitä se sana tarkoittaa?

Äänestä

Joo, näyttäs olevan jo pitkään vaikuttanut toiminta. Jokaiselle löytyy paikkoja..

Äänestä
  • Kyllä jokaiselle tarvitsevalle paikkoja löytyy...hammaslääkäriltä nimittäin!

    Äänestä

23.7.2013

”Älä pelkää --- ole turvallisella mielellä. Minä valvon, sanoo Herra. Ota aseet käteesi, ole luja ja rohkea.

Pian itkevät monet. Voi heitä, jotka nukkuivat! Voi lapsia ja nuoria tässä maassa, suuri on kauhistus. Voi, voi, voi!

Älä pelkää, vahvistan sinua. Vahvistan uskollisten sydämet kestämään...

Katso minun kansani ei ole korvaansa kallistanut, kun olen sanani lähettänyt. Kuin Deemas he ovat tähän maailmaan rakastuneet. Voi, voi voi!

Minä herätän kuulevia korvia, monia. Annan sanani tulla tiedoksi, en salaa aikeitani.

Pian, pian lentävät taivaalla kuoleman airuet, kansat parkuvat, huutavat apua, mutta minut Herran he torjuivat.

Älä pelkää, sinä kestät ja jaksat. Tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. Saat avun.”

Äänestä

Ainakin niin, että Suomi maksaa sitoumuksistaan ja nälkäiset huutaa vielä apua.

Äänestä

Suuruudenhulluuden ja arkirealismista irrallaanolon asteesta kertoo paljon jo se, että kourallisen hihhuleita kerännyt kokous on nimetty Euroopan hallitusten konferenssiksi. Naurettavaa pullistelua.

Äänestä

Jospa siellä on ympäri Eurooppaa osallistujia, niin eikös se silloin täytä kriteerit. Määrällä ei väliä, sillä voi olla vain yksi osallistuja maasta, joka vie sanaa eteenpäin kotimaassaan. Tuhlaustahan se olisikin järjestää suuria bileitä, sillä rahat olisi pois avustustyöstä.

Äänestä

213rtfg
12.8.2013 19:27
2
Sulje
Suuruudenhulluuden ja arkirealismista irrallaanolon asteesta kertoo paljon jo se, että kourallisen hihhuleita kerännyt kokous on nimetty Euroopan hallitusten konferenssiksi. Naurettavaa pullistelua.
_________________________________________

213 erfg kirjoittaa:

"että kourallisen hihhuleita kerännyt kokous on nimetty Euroopan hallitusten konferenssiksi".
__________________________

Se lukutaito?
Aloituksen tekstissä sanotaan selkeällä äidinkielellä, MISTÄ hallituksista oli kyse? Aglow nimisten yhdistysten - hallitusten - kokoontumisesta. Jokaisella rekisteröidyllä yhdistyksellä tulee olla joko hallitus tai johtokunta.
Eli hyvä olisi olla lukutaito hallussa? Näin se lukee aloituksessa:

"Euroopan Aglow hallitusten konferenssi"

Äänestä
  • "Pienestä alusta - neljän naisen rukouspiiristä Aglow on kasvanut koko maailman kattavaksi järjestöksi johon kuuluu yli 4600 ryhmää yhteensä 171 maassa. Voit tutustua Kansainvälisen Aglown laajaan toimintaan yhdistyksen omilla nettisivuilla."

    Hyvä...

    Äänestä

Nyt tiedetään tällainenkin järjestö. Aiemmin en ole kuullutkaan, joten hyvä aloitus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Viime vuosi kirjoitti:

Euroopan Aglow hallitusten konferenssi

Lapseni, te kuulette huutoa ja sotien melskettä, mutta minä sanon
teille:" Älkää peljätkö! Minä olen kanssanne".
Minä nostan teidän maanne alennustilastaan, mutta minä tarvitsen
teidän apuanne. Nyt teidän (Aglown) on aika nousta ja lähteä
liikkeelle. En ole teille vihainen, en tuomitse teitä vaan minä
kehoitan ja tulen nostamaan keskuudestanne profeetan, joka uskaltaa
puhaltaa shofar-torveen. Se tulee olemaan kuin yön jälkeen aamuinen
herätyssoitto, kuin pitkän unen jälkeen äkkiherätys!
Se tulee yhtäkkiä keskellenne ja se on teille sotaanlähdön merkki.
Silloin tiedätte, on aika nousta vastustamaan vihollista, joka salaa
on saanut vallata maatanne, kun omani ovat nukkuneet!
Nyt on aika herätä ja nousta vastustamaan vihollista ja lyödä hänet
minun sanani voimalla.
Joka askeleella vallatkaa maanne ja lyökää vihollinen takaisin.
Julistakaa voittovoimaani, julistakaa!
Niinkuin Gideonin valitsin sotimaan kansansa puolesta, niin olen
teidät valinnut sotimaan kansanne puolesta. Ja aivankuin minä tarkkaan
valitsin Gideonille pienen sotajoukon, samoin minä olen valinnut
teidät Aglow naiseni, piskuisen naisjoukkonne, viemään sanomaa
eteenpäin ja sotimaan kansanne puolesta, että kunnia voitosta ei
tulisi suurille evankelistoille tai seurakunnille tai teille vaan
kunnia voitosta tulee minulle. En anna kunniaani kenellekkään muulle!
Joukkonne ei ole suuri, mutta rohkeutenne luottaa voimaani tuo teille
voiton. Minä itse taistelen kanssanne. Pienet urheat naiseni, minä
annan teille voiton, kuten annoin voiton Deboralle, joka luotti
voimaani. Rakastan ja iloitsen teistä naisjoukkoni, jotka olette
taipumatta, vaikeissakin oloissa, riippuneet minussa kiinni luottaen
voimaani ja rakkauteeni. Kertokaa rakkaudestani eteenpäin ja te saatte
tulvia sitä ja loistaa kirkkaana lisääntyvän pimeyden keskellä.

Saila Lehto, rukoustyönjohtaja
http://www.aglow.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=150:profetia-budapest-2012&catid=5:profetiat&Itemid=19

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu