Minulla on nuori kaveri, joka keksii juttuja päästään ja matkii. Jos olen edellisenä iltana ollut vaikka baarissa ja tekstannut hänelle, hän väittää seuraavana päivänä olevansa itsekin ryyppäämässä "perseitä olalle", vaikka tiedän hyvin ettei hänellä ala-ikäisenä syrjäseudulla asuvana henkilönä ole bileseuraa eikä hakijaa. Hän tuntuu jäljittelevän kaikkea, mitä teen ja mitä minulle sattuu. Hänen kohdallaan kaikki vaan on vielä hurjenmpaa ja suurempaa.
Ei tässä vielä mitään, mutta ongelma on se, että hän keksii juttuja myös todella vakavista asioista. On väittänyt pariin otteeseen yrittäneensä itsemurhaa, vaikka onkin ollut facebookissa lisäilemässä kuvia samana ajankohtana. Ja kerran soitti hädissään ettö opettaja raiskasi hänet autoon, ja myöhemmin selvisi hänen vanhemmiltaan että oli ollut ihan kotona silloin. Hänellä on mukamas myös liuta mitä kauheampia sairauksia.
Hän on siis periin otteeseen jäänyt kiinni valehtelusta minulle, ja olen suuttunut ja vaatinut lopettamaan. Mutta juttujen keksiminen vain jatkuu enkä voi sille mitään. Sisarensa kommentoi asiaa minulle vaitonaisesti vain: "joo, kyllähän se välillä valehtelee". Kiusallista, kun olemme kaveriporukassa, ja hän kertoo hulluja juttuja, jotka kaikki tietävät mahdottomiksi, mutta kukaan ei sano siihen mitään.
Muuten hän on mukava ja hauska tyyppi ja minulle tärkeä kaveri. Miten minun pitäisi suhtautua valehteluun, loppuuko se koskaan? Minusta tuntuu, että se johtuu siitä, että hän on valtavan sisarusparven yksi nuorimmista, ja hän on jäänyt ehkä vähän vaille huomiota. Ehkä siksi hakee sitä jutuillaan?
Pitäisikö hänet käräyttää valehtelusta aina ja luovuttamata jaksaa muistutaa siitä? Vai pitääkö se vain niellä ja vaikuttaa siltä, että uskoo ja on olevinaan kiinnostunut? Mutta jos hän taas väittää että hänelle on tehty jotain pahaa, en tietenkään voi antaa asian vain olla, ainahan on mahdollisuus että se on totta.. Toisaalta en usko enää mitään mitä hän sanoo.. Jos vaikka sanoo käyneensä kaupassa, vaikka se onkin ihan tavallinen asia, se menee minulta vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos
Ei tässä vielä mitään, mutta ongelma on se, että hän keksii juttuja myös todella vakavista asioista. On väittänyt pariin otteeseen yrittäneensä itsemurhaa, vaikka onkin ollut facebookissa lisäilemässä kuvia samana ajankohtana. Ja kerran soitti hädissään ettö opettaja raiskasi hänet autoon, ja myöhemmin selvisi hänen vanhemmiltaan että oli ollut ihan kotona silloin. Hänellä on mukamas myös liuta mitä kauheampia sairauksia.
Hän on siis periin otteeseen jäänyt kiinni valehtelusta minulle, ja olen suuttunut ja vaatinut lopettamaan. Mutta juttujen keksiminen vain jatkuu enkä voi sille mitään. Sisarensa kommentoi asiaa minulle vaitonaisesti vain: "joo, kyllähän se välillä valehtelee". Kiusallista, kun olemme kaveriporukassa, ja hän kertoo hulluja juttuja, jotka kaikki tietävät mahdottomiksi, mutta kukaan ei sano siihen mitään.
Muuten hän on mukava ja hauska tyyppi ja minulle tärkeä kaveri. Miten minun pitäisi suhtautua valehteluun, loppuuko se koskaan? Minusta tuntuu, että se johtuu siitä, että hän on valtavan sisarusparven yksi nuorimmista, ja hän on jäänyt ehkä vähän vaille huomiota. Ehkä siksi hakee sitä jutuillaan?
Pitäisikö hänet käräyttää valehtelusta aina ja luovuttamata jaksaa muistutaa siitä? Vai pitääkö se vain niellä ja vaikuttaa siltä, että uskoo ja on olevinaan kiinnostunut? Mutta jos hän taas väittää että hänelle on tehty jotain pahaa, en tietenkään voi antaa asian vain olla, ainahan on mahdollisuus että se on totta.. Toisaalta en usko enää mitään mitä hän sanoo.. Jos vaikka sanoo käyneensä kaupassa, vaikka se onkin ihan tavallinen asia, se menee minulta vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos
Vastaukset 3
Vanhimmat
et anna huomiota sen jutuille
Onko kellään muilla mielipiteitä?
Luulin, että täällä puhutaan psykiatreista. Mielestäni kannattaisi ottaa asia vain pöydälle. Kysyä mitä hän haluaa saavuttaa valehtelemalla tai mitä hän luulee teidän ajattelevan jatkuvista valheista tai keksityistä tarinoista. Ehkä tuollaiselle käytökselle löytyy ihan looginen syy, joku mikä häntä on harmittanut tai vaivannut. Moni ihminen hakee esimerkiksi hyväksyntää ja huomiota, kun tuntee olevansa yksinäinen tai ei tunne olevansa kunnioitettu tai otettu huomioon kuten haluaisi.