Olemme lapseni kanssa ajatelleet hankkia hänen käyttöönsä asunto-osakkeen puoliksi. Vapaudummeko varainsiirtoveron maksusta, jos hänen omistusosuutensa tulisi olemaan 50 % asunnosta? Hänen tuloillaan todennäköisesti tarvittavan suuruisen lainan saanti ei onnistu, vaan minä käytännössä maksaisin hänen osuutensa suurelta osin. Kyseessä lienee silloin lahjan tai ennakkoperinnön antaminen. Jos kauppakirjassa on asunnon hintana esim. 200 000 €, katsooko verottaja automaattisesti, että lapsen saaman lahjan suuruus on 100 000 €, jos hänelle ei ole myönnetty lainaa? Onko lahjan antaminen ainoa mahdollisuus saada lapsi asunnon toiseksi omistajaksi ja onko järjestely verojen kannalta ylipäätänsä järkevä vai onko muita keinoja (saisinko pientä veroneuvontaa)? Kiitos!
Asunnon osto puoliksi lapsen kanssa
4
3058
Vastaukset
- 2+2
Varainsiirtovapaus katsotaan ostajakohtaisesti. Vanhemmat eivät vapaudu varainsiirtoverosta sillä perusteella, että yksi ostajista on lapsi.
Lapsi vapautuu, jos hän ostaa asunnosta vähintään 50 %. Mikäli vanhemmat ensin ostavat koko asunnon ja sitten lahjoittavat puolet lapselle, niin varainsiirtoverovapautta ei kauppaan luonnollisestikaan sovelleta.
Pienimmät verot lienevät, mikäli lahjoitatte ensin puolet asunnon hinnasta lapselle ja sitten ostatte asunnon puoliksi (näin säästyy puolet varainsiirtoverosta). Lahjasta tarvitsee tehdä lahjakirja ja lahjaveroilmoitus.
Se kannattaako lahja määritellä ennakkoperinnöksi vai ei riippuu perintö- ja lahjaverojen keskinäisestä suuruudesta tulevaisuudessa.- Aina lahja....
"Se kannattaako lahja määritellä ennakkoperinnöksi "
Sellaista kuin ennakkoerintö, ei ole olemassa niin kauan kuin lainanantaja elää. Vasta lainanantajan kuoltua tuo "ennakkoperintö" huomioidaan siten, että se pienentää lahjansaajan perintöosuutta, ja siten myös perintöveroa.
"Rintaperilliselle annettu tavanomaista suurempi lahja katsotaan pääsääntöisesti ennakkoperinnöksi. Ennakkoperintö otetaan huomioon lahjanantajan perinnönjaossa ja se pienentää saajansa perintöosuutta. Ennakkoperintö on luonteeltaan lahja, joten siitä maksetaan lahjaveroa."
http://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Lahja
- mitenköhän...
Jos sinulla on jo ennestään omistusasunto niin sinun 50% omistusosuudesta maksat varainsiirtoveroa. Näkisin että ainut tapa välttyä veroista on että takaat tyttärellesi lainan koko asuntoon. Vanhemmat voivat maksaa lastensa laskuja ilman veroseuraamuksia. Tässä tapauksessa myös asumiseen liittyvät kuölut/laskut.
- Ei onnistu...
"Näkisin että ainut tapa välttyä veroista on että takaat tyttärellesi lainan koko asuntoon"
Tuo siis sillä edellytyksellä, että lapsella on riittävät tulot, että pankki myöntää lainan. Takaus ei riitä, jos lapsella ei ole maksukykyä lainan hoitamiseen.
Ja on totta, että lapsen elinkustannuksia saa maksaa, mutta verottaja kyllä kiinnostuu, jos lapsella ei ole riittäviä tuloja, ja vanhemmat maksavat asuntolainaa.
Tuotahan ei pysty verottajalta pimittämään, koska asunnnon omistus näkyy verotiedoissa, kuten myös laina.
Ja koska asuntolainan korot ovat vähennyskelpoisia, niin jos lapsella ei ole riittäviä tuloja lainan hoitamiseksi, tulee verottajalta selvityspyyntö, mistä lainan hoitamiseen tulleet rahat ovat peräisin.
Verottajan kantahan on elinkustannusten maksamisessa se, että vanhemmat saavat maksaa laskuja, mutta eivät saa siirtää rahoja lapsen tilille ilman, että lahjan tunnusmerkistö täyttyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663432Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463262Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423137- 522688
- 311993
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271890- 481656
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä881559Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401515- 391360