Mohammed-Hadi Bordbar on muslimista kristityksi kääntynyt iranilainen. Hänet tuomittiin heinäkuun 31. päivänä (2013) kymmeneksi vuodeksi vankeuteen osallistumisesta "vaaralliseen organisaatioon" ja "kokoontumiseen tarkoituksena vaarantaa Iranin kansallinen turvallisuus".
Bordbar vangittiin joulukuun 27. päivänä 2012 yhdessä viidenkymmenen muun iranilaisen kristityksi kääntyneen kanssa kun he olivat juhlimassa joulua Tehranissa. Heidät pidettiin vangittuna ja heitä kuulosteltiin useita tunteja ennen kuin muu ryhmä vapautettiin. Mohamed ja armenialainen kristitty pastori, Vruir Avanesian, pidätettiin. Bordbarin perhe tarjosi kotiansa takuiksi, mutta takuita ei myönnetty ja Bordbar oli tutkinnon ajan Evinin vankilassa.
Bordbar pidätettiin ensimmäisen kerran vuonna 2009 kotikaupungissaan Rashtissa koska hän oli kääntynyt kristityksi ja osallistui kristillisen seurakunnan tilaisuuksiin. Hänet tuomittiin syylliseksi islamin hylkäämiseen, mutta hänet vapautettiin takuiden maksamisen jälkeen. Syyte islamin hylkäämisestä jäi hänen tietoihinsa.
Iranilaista fundamentalismia
MrSmithy
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672405- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww741185EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 79845
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19790- 43678
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82670Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30636