http://yle.fi/uutiset/sankelo_aika_ajanut_pakkoruotsin_ohi/6774972
En olisi uskonut, että ylen sivuilla tällaista lukisi. Vihdoinkin kielikeskustelu on saanut päivänvaloa pitkän sensuurin jälkeen, loistavaa!!!
Sankelo: Aika ajanut pakkoruotsin ohi
10
172
Vastaukset
- Niinpä.
Jopa svekohesari on joutunut taipumaan paineen edessä. Muutosta on ilmassa!
HBL:n mukaan enemmistö nykyisistä kansanedustajista on pakkoruotsia vastaan.
- vaaliteemaksi
Jos kansalaisaloitteesta äänestetään eduskunnassa ja vaikka 40% edustajista kannattaa pakkoruotsin poistamista voidaan puhua todella merkittävästä kannanotosta asian puolesta.
Jos kansalaisaloite ei päädy pakkoruotsin poistamiseen, asiasta saadaan toivottavasti yksi keskeinen teema seuraavissa eduskuntavaaleissa. Silloin ehdokkaat joutuvat tarkoin punnitsemaan kantaansa ja mitä mieltä ovat asiasta esimerkiksi vaalikoneissa. Oma kanta voi silloin jopa vaikuttaa siihen tuleeko valituksi eduskuntaan vai ei.
- toivon ainakin
Uusi Toimittaja Riikka Venäläinen aloitti keskustelun kollegoiden kanssa ja se on näköjään saanut aikaan pientä muutosta hesarin toiminnassa.
- Lentää kuin leppäkei
Hieno kirjoitus ke Sankelolta. En tunne miestä, enkä edes kannata Kokoomusta, mutta Sankelo kirjoittaa tästä ruotsinkieli-asiasta erinomaisen moniulotteisesti, ymmärrettävästi ja selkeästi.
Olisipa Kokoomuksessa enemmän tällaista lahjakkuutta ja ymmärrystä myös suomenkielisten asialle.
Täällä hetkellä pj Katainen pää-änkyrän lailla vastustaa pakkoruotsin poistamista ja Suomen kehittämistä kaikin voimin. En kyllä ymmärrä miksi.
No, tästä ja kaikesta muusta Kataisen hallituksen töppäilystä seuraa tietysti se, että Kok ja Katainen eivät ole seuraavan hallituksen johdossa. - sdfgsdfhgh
WAU!
- ...
- 50.800 -
- hmm....
Hienoa !
HS:tä taisi lähteä pakkoruotsittajien kärki jo karkuun.. ja loputkin saavat mennä perässä. - asdfasdffd
Merkittävämpää uutisessa on se, että Kokoomuksen varapuheenjohtaja on vapaaehtoisen ruotsin kannalla... Kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa näyttämään siltä, että pakkoruotsi ei elä enää pitkään. Eikä se kyllä vtuta yhtään! Jossain toisaalla arvatenkin...
RKP oppositioon, niin peli saadaan avattua. Itäsuomesta alkaa kielivapaus.- Jyrkin kiusa.
Katainen yritti estää Sankelon valintaa, mutta puoluekokousväki äänesti hänet väkisin johtoon. Se masensi Jyrkiä entisestään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583713Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j823109Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin632310Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141520Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651309- 871159
Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä291019Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55965- 47952