Onko hääjuhlista kokemusta Lakeavaaralla? Toimiiko siellä hommat hyvin ja jouhevasti? Onko ruoka hyvää, onko sitä riittävästi? Onko tullut jostain pettymyksiä? Mikä on hyvää muukin kuin maisemat?
Lakeavaara
Juhlija
51912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siisti hieno paikka . Hommat toimii niinkuin on etukäteen sovittu ,tietysti! Jos ei tilata kuin 1€ niin ei saa 2000€ euron edestä , tietysti!
Mukana ollut joskus.
Puitteet hyvät, ruoka kotiruokatasoa eli ei alkuunkaan sitä, mitä paikalta voisi odottaa. Ei taida olla ammattilaista ruuantekijää heillä.
Voisiko joku Lakeavaaralla vierailleista tai itse häitään siellä viettäneistä kertoa, millaista oli paikan ruoka ja palvelu?
En ollut häissä, yksityistilaisuudessa kuitenkin.
Ihan normi possun sisäfilettä oli ja salaattia, kreikkalaisvivahde eri kulhossa (oliivit). Siis sellaista ruokaa jota kotonakin tehdään. Paistikastikekaan ei ollut kummoista. Jossain toisessa tilaisuudessa oli ollut valjun makuista kinkkukiusausta, kuulin kaverilta.
Tietty jokainen tekee ruokatilauksensa tilanteen, oman mieltymyksensä, vaatimuksensa ja kukkaronsa mukaan. Mutta luulisi että kun on uusi rakennus, hieno sisustus, tekniikka kohdallaan ja muutenkin tasokasta (ja varmaan hintavaa) niin ne heijastuisi myös ruokapuoleen ja että ruuantekijä olisi ammattilainen. Vimpelistä löytyy varmasti oikea keittäjä-kokki, joka tekee keikkapalkalla maistuvat, ei-kotiruuat. Mutta se taas maksaa yrittäjälle... Mutta satsaus maksaa itsensä ihan takuulla takaisin.
Itse emme varauksen5/2013 jälkeen enää saaneet paikkaan mitään kontaktia. Sähköposteihin, viesteihin sekä puheluihin ei olla enää 9/13 jälkeen vastattu. Etsimme uuden paikan, onneksi olimme ajoissa asialla. joten en suosittele.