lapsen suusta

Lapsen lapsen kanssa keskustellessa, hän toi esiin evoluution, olisiko pitänyt kumota se mitä koulussa heille opetettu, häh, mitä olisitteko sanonneet opettajaa valehtelijaksi
36124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Opetussuunnitelmat perustuvat aikamme parhaaseen tietoon, vaikka opetuksen lopputulos riippuukin myös opettajan persoonasta ja taidoista.

Mitä evoluutioteoriaan tulee, se voidaan kiistää vain uskonnollisista lähtökohdista, mutta ei tieteellisistä ainakaan toistaiseksi.

Jos et ole kreationistis-fundamentalistiesti uskomassa, tuskin löydät perustetta sanoa opettajaa tällä kohtaa valehtelijaksi.

Äänestä
  • Ja höpöhöpö, Repe, etkös lue lehtiä lainkaan.
    Juurihan lehdissä on pari päivää hehkutettu siitä että lapsillemme opetetaan vanhakantaista ajattelua hyvin monessa suhteessa. Jotkut olivat havaitsevinaan jopa rasistisia ja muita ennakkoluulisuuden piirteitä oppikirjoissa.
    ---Siksi tulevissa oppikirjoissa tulisi heittää ihan kaikki ennakkoluuloisuus syrjään opetettakoon lapsille sekä evoluutioteorian pääpiirteet että myös sitä kohtaan esitetty kritiikki. --Nythän tuota kritiikkiä ei suvaita, mikä on todella ahdasmielistä. eikä sovi nykymaailmaan jossa kaikkien tulisi saada sanoa sanansa ja kuulla vastapuoltakin.

    Ja kun nykyään tiedetään varsin hyvin että tiede jopa puoltaa vahvemmin luomiskertomusta kuin tyhjän päällä makaavaa evoluutioteoriaa, niin tottakai myös luomisketomuksen perusteet tulisi esittää.

    -Tosin ymmärrän kyllä että päättäjäiässä olevista suurin osa on tuota koulujen pakkosyöttöaivopesun läpikäynyttä täysin asiantuntematonta porukkaa niin eipä taida sieltä valoa paistaa tähän asiaan vaan pimeydessä saavat koululaisemme jatkaa mitä todelliseen tietoon tulee evoluution suhteen.

    Surullista tässä on se että näin lapset oppivat myös sen surkeimman tason elämänmoraalin jonka usko evoluutioon on tuonut tullessaan, ja niinpä he joutuvat suurella todennäköisyydellä kärsimään huooista ratkaisuistaan läpi elämänsä.

    Ja syy olikin sitten sen isän joka tyhmyyttään meni sanomaan lapselleen että ope puhuu totta, usko vain sokeasti joka sana, älä lainkaan epäile.

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Ja höpöhöpö, Repe, etkös lue lehtiä lainkaan.

    >---Siksi tulevissa oppikirjoissa tulisi heittää ihan kaikki ennakkoluuloisuus syrjään opetettakoon lapsille sekä evoluutioteorian pääpiirteet että myös sitä kohtaan esitetty kritiikki.

    Juu, heti kun esitetään tieteellisesti kelvollista kritiikkiä. Toistaiseksi on nähty vain uskonnollista, eikä sellaista voi enää vuonna 2013 koulussa opettaa.

    >Ja kun nykyään tiedetään varsin hyvin että tiede jopa puoltaa vahvemmin luomiskertomusta kuin tyhjän päällä makaavaa evoluutioteoriaa, niin tottakai myös luomisketomuksen perusteet tulisi esittää.

    Juu, varmaan tiedetään. Ja kun pyydän tieteellistä linkkiä horinasi tueksi, saan joko linkin uskonnollisiin hörhöilyihin tai en mitään.

    >Ja syy olikin sitten sen isän joka tyhmyyttään meni sanomaan lapselleen että ope puhuu totta, usko vain sokeasti joka sana, älä lainkaan epäile.

    Nyt sekoitat lapsensa pyhäkouluun laittaneen kreationistin puheet normaalien ihmisten juttuihin pahan kerran, johtuneeko sitten siitä että kiihkouskovaisuutesi vuoksi et enää tajua ei-kiihkouskovaisten ajattelua lainkaan.

    Nykyajan koulun tehtävä on paitsi opettaa myös kannustaa kriittiseen ajatteluun ja omaan tiedonhankintaan, ja kyllä ovat harvassa ne vanhemmat jotka käskevät lapsensa "uskomaan sokeasti" opettajaansa.

    Äänestä

  • Vajaataju-Repe taas puhuu juuri niinkuin evo-hitleri-aivopesijä käskee.
    Eli pelkkää tyhjää pakkosyötettyä lapsena opittua palturidogmatiikkaa.

    Tosiasiassa kaikki jo tietävät että tiede panee todellisuudessa evoluutiolle kampoihin joka käänteessä.

    Lisäksi on olemassa tuhansittain minun kaltaisiani ei-kreatioisteja jotka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti uskaltavat tuoda esiin sen että evoluutioteoria nykymuodossaan on tieteen silmin mahdottomuus koska todelliset todisteet yhä vain puuttuvat.

    Mutta tietenkin Repe voi valehdella lapselleen ihan mitä haluaa, sillä mitä todennäköisemmin lapsi tulee genettisen perimän vuoksi kuitenkin olemaan arvostelukyvyn suhteen joka tapauksessa ihan täysin aivopestävissä ja hänestä tulee Repen kaltainen.

    --Tämä tuo mieleen sen että miksi Jumala katsoi hyväksi surmata läpeensä turmeltuneet ihmisuhreja uhraavat kanaanilaiskaupungit viimeiseen mieheen ja naiseen ja vanhemmiltaan sukupuolitaudut perineeseen lapseen. Lapsista olisi kuitenkin tullut isänsä kaltaisia, myös sukupuolisesti täysin kieroontuneita, jopa eläimiin sekaantujia joihin he myös tartuttivat tautejaan.

    Tämä taas tuo mieleen tämän palstan historiaa tuntemattomat evokit jotka kauhistelevat tietämättömyyttään sitä että miksi Jumala käski hävittää nuo kansat perinpohjin. Ainakin pahimmat niistä.

    Ja koska palstan vähätietoiset evokit eivät ota uskoakseen näitä minun sanojani niin suosittelen googlaamaan hakusanoilla foinikian uskonto, tai kanaanin maan uskonto tai foinikialaisten ihmisuhrit yms. hakusanoilla. Kyllä se totuus sieltä valkenee jos ette ihan täysin rypistä silmiänne kiinni.

    --

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Vajaataju-Repe taas puhuu juuri niinkuin evo-hitleri-aivopesijä käskee.

    Havainto sivullisia varten.

    Nämä multinilkin jutut ovat aikaisemmin kehittyneet niin, että teksti ajan kanssa kovenee ja valeet suurenevat samalla, kun omakehu- ja haukuskeluosuudet kasvavat. Sitten on tullut vaihe, jossa lähdetään ovet paukkuen ikiajoiksi palstalta ja kyseisen nimimerkin käyttö loppuu. Nyt voisi tätä alkaa odotella, ellei tuon mallin havaitseminen ole aikaansaanut sen muuttumista.

    Parin päivän sisällä ilmestyy sitten uusi nikki, jonka tunnistus multinilkiksi on vienyt enintaan pari viikkoa.

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Vajaataju-Repe taas puhuu juuri niinkuin evo-hitleri-aivopesijä käskee.
    Eli pelkkää tyhjää pakkosyötettyä lapsena opittua palturidogmatiikkaa.

    Tosiasiassa kaikki jo tietävät että tiede panee todellisuudessa evoluutiolle kampoihin joka käänteessä.

    Lisäksi on olemassa tuhansittain minun kaltaisiani ei-kreatioisteja jotka rohkeasti ja ennakkoluulottomasti uskaltavat tuoda esiin sen että evoluutioteoria nykymuodossaan on tieteen silmin mahdottomuus koska todelliset todisteet yhä vain puuttuvat.

    Mutta tietenkin Repe voi valehdella lapselleen ihan mitä haluaa, sillä mitä todennäköisemmin lapsi tulee genettisen perimän vuoksi kuitenkin olemaan arvostelukyvyn suhteen joka tapauksessa ihan täysin aivopestävissä ja hänestä tulee Repen kaltainen.

    --Tämä tuo mieleen sen että miksi Jumala katsoi hyväksi surmata läpeensä turmeltuneet ihmisuhreja uhraavat kanaanilaiskaupungit viimeiseen mieheen ja naiseen ja vanhemmiltaan sukupuolitaudut perineeseen lapseen. Lapsista olisi kuitenkin tullut isänsä kaltaisia, myös sukupuolisesti täysin kieroontuneita, jopa eläimiin sekaantujia joihin he myös tartuttivat tautejaan.

    Tämä taas tuo mieleen tämän palstan historiaa tuntemattomat evokit jotka kauhistelevat tietämättömyyttään sitä että miksi Jumala käski hävittää nuo kansat perinpohjin. Ainakin pahimmat niistä.

    Ja koska palstan vähätietoiset evokit eivät ota uskoakseen näitä minun sanojani niin suosittelen googlaamaan hakusanoilla foinikian uskonto, tai kanaanin maan uskonto tai foinikialaisten ihmisuhrit yms. hakusanoilla. Kyllä se totuus sieltä valkenee jos ette ihan täysin rypistä silmiänne kiinni.

    --

    >Vajaataju-Repe taas puhuu juuri niinkuin evo-hitleri-aivopesijä käskee.
    Eli pelkkää tyhjää pakkosyötettyä lapsena opittua palturidogmatiikkaa.

    Etkö lue mitä toiset sinulle vastaavat? Minä olen saanut tunnustuksellisen luterilaisen uskonnonopetuksen alkaen iästä 6 v. ja seurakunnan päiväkerhossa hieman jo sitä ennenkin. Tässä opetuksessa, jota kirkkain silmin voin sanoa pakkosyötöksi, kaikki raamatun tarinat olivat todellista historiaa. Paina tämä nyt kaaliisi, jottei sitä enää tarvitse jauhaa.

    >Tosiasiassa kaikki jo tietävät että tiede panee todellisuudessa evoluutiolle kampoihin joka käänteessä.

    Kuuluu kauheaa kälätystä, mutta annapa todistetta tälle(kin) väitteellesi, jota hieman eri sanankääntein tuon tuostakin toistelet ainoana näyttönäsi oma mielikuvituksesi. Tai kaksihan väitettä tuossa oli, mutta ensimmäinen oli vielä toista hullumpi joten pysytään nyt vain kakkosessa.

    Nyt lopultakin ne kuvitelmat sikseen ja kehiin vain se mitä todella tiedetään!

    >Lapsista olisi kuitenkin tullut isänsä kaltaisia, myös sukupuolisesti täysin kieroontuneita, jopa eläimiin sekaantujia joihin he myös tartuttivat tautejaan.

    Siis eläinsuojelullinenkin näkökohta. Mistähän taudeista mahtoi olla kyse, kun peräti ihmisistä eläimiin tarttuivat?

    Näytäpä muuten raamatusta edes yksi jae, jossa kehotetaan kohtelemaan eläimiä hyvin tai ylipäätään nähdään eläimillä joitain muitakin oikeuksia kuin tapetuksi tulo tai ihmisen hyväksi raataminen kunnes henki lähtee.

    Niinpä; eläinten oikeudet ja eläimiä suojaava lainsäädäntö ovat melko puhtaasti maallistumisen tulosta.

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Ja höpöhöpö, Repe, etkös lue lehtiä lainkaan.
    Juurihan lehdissä on pari päivää hehkutettu siitä että lapsillemme opetetaan vanhakantaista ajattelua hyvin monessa suhteessa. Jotkut olivat havaitsevinaan jopa rasistisia ja muita ennakkoluulisuuden piirteitä oppikirjoissa.
    ---Siksi tulevissa oppikirjoissa tulisi heittää ihan kaikki ennakkoluuloisuus syrjään opetettakoon lapsille sekä evoluutioteorian pääpiirteet että myös sitä kohtaan esitetty kritiikki. --Nythän tuota kritiikkiä ei suvaita, mikä on todella ahdasmielistä. eikä sovi nykymaailmaan jossa kaikkien tulisi saada sanoa sanansa ja kuulla vastapuoltakin.

    Ja kun nykyään tiedetään varsin hyvin että tiede jopa puoltaa vahvemmin luomiskertomusta kuin tyhjän päällä makaavaa evoluutioteoriaa, niin tottakai myös luomisketomuksen perusteet tulisi esittää.

    -Tosin ymmärrän kyllä että päättäjäiässä olevista suurin osa on tuota koulujen pakkosyöttöaivopesun läpikäynyttä täysin asiantuntematonta porukkaa niin eipä taida sieltä valoa paistaa tähän asiaan vaan pimeydessä saavat koululaisemme jatkaa mitä todelliseen tietoon tulee evoluution suhteen.

    Surullista tässä on se että näin lapset oppivat myös sen surkeimman tason elämänmoraalin jonka usko evoluutioon on tuonut tullessaan, ja niinpä he joutuvat suurella todennäköisyydellä kärsimään huooista ratkaisuistaan läpi elämänsä.

    Ja syy olikin sitten sen isän joka tyhmyyttään meni sanomaan lapselleen että ope puhuu totta, usko vain sokeasti joka sana, älä lainkaan epäile.

    "Ja kun nykyään tiedetään varsin hyvin että tiede jopa puoltaa vahvemmin luomiskertomusta kuin tyhjän päällä makaavaa evoluutioteoriaa, niin tottakai myös luomisketomuksen perusteet tulisi esittää."

    Miksi valehtelet? Ainoat, jotka "tietävät" luomiskertomuksen olevan vahvemmin tieteen puoltamaa, ovat kreationistit. Ne tahot ja henkilöt, jotka tiedettä tekevät, ovat kanssasi 100-prosenttisesti eri mieltä.

    Äänestä

Mitäs sinun mielestäsi lapsenlapsellesi oli evoluutiosta opetettu väärin?

Jos meinaat evoluution taas kumota, siinähän sinulla on evoluutiota silmiesi edessä, lapsenlapsessasi. Tuskin on klooni sinusta.

Äänestä

"Mitäs sinun mielestäsi lapsenlapsellesi oli evoluutiosta opetettu väärin?

Jos meinaat evoluution taas kumota, siinähän sinulla on evoluutiota silmiesi edessä, lapsenlapsessasi. Tuskin on klooni sinusta."

Itse käsitin, että aloittaja ei nimenomaisesti ollut kreationisti, vaan viittasi siihen, että mitä kreationistit tuossa tapauksessa kertovat lapsilleen: Opettajan tutkittuun tietoon ja tiedeyhteisön käytännössä konsensukseen perustuva opetus yritetään kumota pronssikautisilla myyteillä ja näin tullaan välillisesti väittämään opettajaa valehtelijaksi..

Äänestä
  • Kertoakko, voihan kertoa satukirjassa että sanotaan näin,

    Äänestä

  • Ei tarvita pronssikautista myyttiä evoluutioteorian kaatamiseen, ihan pelkkä uskomusvapaaa tiede riittää aivan hyvin.
    Siksi evoluutio-opetuksen pitämisenä edes jossain suhteessa synkronissa tieteen kanssa, opetukseen tulisi sisältyä myös evoluutiokriittinen tieteellinen tutkimustulosten analysointi. Siis se uskomuksista vapaa tiede.

    Siis se todellinen ihan tavallinen tiede joka on onnistunut tähän asti niittämään nurin aivan jokaisen evoluution puolesta esitetyn todisteen ennemmin tai myöhemmin.
    Nyt voimassaolevat vielä kaatamattaolevat evoluution näennäistodisteet ovat melkoisen nuoria väittämiä kaikki ja ovat olemassa vain siksi että niitä ei ole vielä ehditty kaataa, mutta tullaan varmasti kaatamaan.

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Ei tarvita pronssikautista myyttiä evoluutioteorian kaatamiseen, ihan pelkkä uskomusvapaaa tiede riittää aivan hyvin.
    Siksi evoluutio-opetuksen pitämisenä edes jossain suhteessa synkronissa tieteen kanssa, opetukseen tulisi sisältyä myös evoluutiokriittinen tieteellinen tutkimustulosten analysointi. Siis se uskomuksista vapaa tiede.

    Siis se todellinen ihan tavallinen tiede joka on onnistunut tähän asti niittämään nurin aivan jokaisen evoluution puolesta esitetyn todisteen ennemmin tai myöhemmin.
    Nyt voimassaolevat vielä kaatamattaolevat evoluution näennäistodisteet ovat melkoisen nuoria väittämiä kaikki ja ovat olemassa vain siksi että niitä ei ole vielä ehditty kaataa, mutta tullaan varmasti kaatamaan.

    ""Siis se todellinen ihan tavallinen tiede joka on onnistunut tähän asti niittämään nurin aivan jokaisen evoluution puolesta esitetyn todisteen ennemmin tai myöhemmin. "

    Jos sinulla on antaa jotain linkkejä näistä "ihan tavallisen tieteen" tuloksista niin anna tulla. Taitavat olla kaikki kretusivustoja jossa kretut esittelevät omaa versiotaan evoluutiosta ja kumoavat sen.

    Se mitä kreationistit omilla sivuillaan evoluutiona esittävät on kumottu useita kertoja, mutta oikeaa evoluutiota (teoriaa) ei ole vielä kukaan kyennyt kumoamaan ei edes horjuttamaan.

    Kun tieto evoluutiosta on luokkaa kissasta syntyy koira tai miksi apinoita on vielä olemassa niin suosittelisin hakemaan kirjaston lastenosastolta evoluutiota käsitteleviä kirjoja, uskoisin niiden olevan riittävän helppoja lukea jopa sinunkin.

    Äänestä

Nyt sinulla onkin vakava vastuu kertoa lapsellesi että opettaja kyllä voi hyvinkin uskoa evoluutioon, mutta siitä huolimatta evoluutiota puoltavat tieteelliset tutkimukset eivät ole täysin varmoja, ja että historian saatossa oikeastaan kaikki evoluution todisteeksi katsotut asia ovat vähin erin toinen toisensa jälkeen osoittautuneet epätosiksi, ja että lisäksi evoluutioteorian kannattajat ovat epätoivoissaan varsinaisten todisteiden puuttuessa suorastaan väärentäneet todisteita.
--
--Niin että opetahan lapsesi itse analysoimaan todisteita eirttäin huolellisesti. Tämä ei tietenkään onistu jos et tee ensin itse tuota rehellistä analysointia jotta kykenet auttamaan lastasi toimimaan samoin.
Muutoin on suuri vaara että lapsestasi tulee analysointikyvytön aivopesty herkkäuskoinen evokki muiden kaltaistensa joukkoon.

Ja toinen puoli asiassa on se että sano lapsellesi että vaihtoehtona evoluutioteorian omaksumiselle ei ole fundamentalismikreationismi vaan ihan vain uskomuksista ja luulemisista vapaa tiede.

Näin minä opetin lapsiani ja hyvä tuli. Jokainen heistä osaa ihan taidokkaasti havaita jokaisen uuden evoluutiotodisteena esitetyn asian heikkoudet. Innoissaan niistä sitten minulle soittelevat. He ovat ylpeitä siitä että heillä oli isä joka opetti heidät erottamaa faktat fikstioista. Tämä analysoitikyky on tietenkin auttanut heitä muutenkin tekemään viisaita ja harkittuja ratkaisuja elämässään.

Äänestä
  • >historian saatossa oikeastaan kaikki evoluution todisteeksi katsotut asia ovat vähin erin toinen toisensa jälkeen osoittautuneet epätosiksi

    Sulta tulee juttua kuin koiralta kusta, mutta vastaapa vaihteeksi kysymyksiin suoraan. Tästäkin kysyin jo toisessa ketjussa, joten annapa palaa ilman kuvitelmia ja vain tietoon tukeutuen.

    >He ovat ylpeitä siitä että heillä oli isä joka opetti heidät erottamaa faktat fikstioista.

    Hienoa. Varmaan tämä koskee myös raamattua. Ai eikö koskekaan? Jassoo.

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    >historian saatossa oikeastaan kaikki evoluution todisteeksi katsotut asia ovat vähin erin toinen toisensa jälkeen osoittautuneet epätosiksi

    Sulta tulee juttua kuin koiralta kusta, mutta vastaapa vaihteeksi kysymyksiin suoraan. Tästäkin kysyin jo toisessa ketjussa, joten annapa palaa ilman kuvitelmia ja vain tietoon tukeutuen.

    >He ovat ylpeitä siitä että heillä oli isä joka opetti heidät erottamaa faktat fikstioista.

    Hienoa. Varmaan tämä koskee myös raamattua. Ai eikö koskekaan? Jassoo.

    Tottakai tämä faktat fiktiosta periaat täytyy koskea kaikkea muutakin elämää, myös Raamattua.
    Ja siksi esimerkiksi fundamentalismikristillisyys kreatioismin hulluuksineen onkin myös karsittu pois, ja tilalle on valikoitunut tieteellinen raamatuntutkimus ja erityisesti tieteen ja Raamatun yhteensopivuuden tutkiminen.

    Näin tulisi kouluissakin tehdä niin päästäisiin utopiasuskovaisista fundaevokeista fundakrisseistä eroon.

    Valitettavasti vain asia taitaa olla niin että sekä krea että evo-puolella ylivoimaisesti suurin osa porukkaa on aivan liian laiskaa ajatellakseen asioita perusteellisesti.

    >tilalle on valikoitunut tieteellinen raamatuntutkimus

    Joka kertoo meille muun muassa, että vanha testamentti on pääosin kopioitu ja poliittisin tarkoitusperin juutalaisten omaan käyttöön muunneltu kooste vanhemmista Lähi-idän tarustoista.

    Äänestä

  • "Näin minä opetin lapsiani ja hyvä tuli. Jokainen heistä osaa ihan taidokkaasti havaita jokaisen uuden evoluutiotodisteena esitetyn asian heikkoudet."

    Hmm, alta neljä vuotta sitten kirjoitit, että sinulla on viisi lasta ja vanhin on 11v., eli nyt 15v.:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8572090#comment-40820384

    Valehtelitko tuolloin vai nyt?

    Ja sitten kun sen yhdistää tähän: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10112632#comment-51208034 , olette saaneetkin lapsenne aika vanhoina ;-)

    Ja sitten: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9384708#comment-46229111 , aina vaan kummallisempaa ...

    Ja nyt sitten v. 2011 on jo lapsenlapsiakin : http://keskustelu.suomi24.fi/node/9782066#comment-48933126

    Noo, mytomaani mikä mytomaani.

    Äänestä

  • old_profile_11056 kirjoitti:

    >tilalle on valikoitunut tieteellinen raamatuntutkimus

    Joka kertoo meille muun muassa, että vanha testamentti on pääosin kopioitu ja poliittisin tarkoitusperin juutalaisten omaan käyttöön muunneltu kooste vanhemmista Lähi-idän tarustoista.

    "Joka kertoo meille muun muassa, että vanha testamentti on pääosin kopioitu ja poliittisin tarkoitusperin juutalaisten omaan käyttöön muunneltu kooste vanhemmista Lähi-idän tarustoista."

    Ikävä tulos monien kannalta, mutta lohduttava selityshän on se, että tuollainen tiede ei ole tosi tiedettä, koska se ei ole ottanut huomioon touhuilevia enkeleitä, demoneita tai muita haltijoita ja menninkäisiä. Tosi tieteen metodi, joka huomioi vedenpaisumuksen jäljet todellisuudesta peittävät ja pussieläimiä reppuselässä kuljettavat enkelit saattaisi tulla toiseen tulokseen.

    Äänestä

  • UPDATE_9786595 kirjoitti:

    "Näin minä opetin lapsiani ja hyvä tuli. Jokainen heistä osaa ihan taidokkaasti havaita jokaisen uuden evoluutiotodisteena esitetyn asian heikkoudet."

    Hmm, alta neljä vuotta sitten kirjoitit, että sinulla on viisi lasta ja vanhin on 11v., eli nyt 15v.:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8572090#comment-40820384

    Valehtelitko tuolloin vai nyt?

    Ja sitten kun sen yhdistää tähän: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10112632#comment-51208034 , olette saaneetkin lapsenne aika vanhoina ;-)

    Ja sitten: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9384708#comment-46229111 , aina vaan kummallisempaa ...

    Ja nyt sitten v. 2011 on jo lapsenlapsiakin : http://keskustelu.suomi24.fi/node/9782066#comment-48933126

    Noo, mytomaani mikä mytomaani.

    Sivuhuomautuksena: juuri tuollaista tarkoitamme kun itsepintaisesti pidämme JC:tä tosissaan olevana. Satuilija ei muista edes mitä on viime viikolla satuillut ja viisi vuotta vanha on haihtunut mielestä täysin - JC taas on jatkuvan johdonmukainen.

    Äänestä

  • "Innoissaan niistä sitten minulle soittelevat. He ovat ylpeitä siitä että heillä oli isä joka opetti heidät erottamaa faktat fikstioista"

    Ja lapsesi ovat minkä ikäisiä 30....40..?

    Aina välillä tulee sellainen pelko että jyr ja kumppanit ovat ihan tosissaan.

    Äänestä

  • jyr kirjoitti:

    Tottakai tämä faktat fiktiosta periaat täytyy koskea kaikkea muutakin elämää, myös Raamattua.
    Ja siksi esimerkiksi fundamentalismikristillisyys kreatioismin hulluuksineen onkin myös karsittu pois, ja tilalle on valikoitunut tieteellinen raamatuntutkimus ja erityisesti tieteen ja Raamatun yhteensopivuuden tutkiminen.

    Näin tulisi kouluissakin tehdä niin päästäisiin utopiasuskovaisista fundaevokeista fundakrisseistä eroon.

    Valitettavasti vain asia taitaa olla niin että sekä krea että evo-puolella ylivoimaisesti suurin osa porukkaa on aivan liian laiskaa ajatellakseen asioita perusteellisesti.

    "Ja siksi esimerkiksi fundamentalismikristillisyys kreatioismin hulluuksineen onkin myös karsittu pois, ja tilalle on valikoitunut tieteellinen raamatuntutkimus ja erityisesti tieteen ja Raamatun yhteensopivuuden tutkiminen. "

    Sinulla on sitten joku ihan oma teoria evoluution ja kreationismin tilalle?

    Äänestä

  • old_profile_70544 kirjoitti:

    >Sinulla on sitten joku ihan oma teoria evoluution ja kreationismin tilalle?

    Olisimme varmaan sen jo huomanneet jos olisi, kun tekstiä on tullut nykyisilläkin nimimerkeillään kuin turkin hihasta. Pesunkestävä kretu se on, vaikka ei Helvettiin uskokaan. Vedenpaisumukset, kieltensekoitukset, ylösnousemukset ja ylipäätään kaiken raamattuun präntätyn kuitenkin ottaa täydestä.

    Äänestä

Evoluution periaatteiden ymmärtäminen kuuluu yleissivistykseen eli opettajaa ei tarvitse mollata. Keskustelun sisältö riippuu luonnollisesti lapsen iästä.

Joka tapauksessa pyrkisin laajentamaan lapsen ymmärrystä evoluution periaatteista ja rajoituksista sekä kuvailla biologisten koneistojen monimutkaisuutta. Osoittaisin että evoluutioprosessit tarjoavat hyvän tieteellisen selityksen sukupolvien välisille pienille muutoksille mutta selittävät huonosti kompleksisten rakenteiden syntyä. Elämän alkuperälle ohjaamattomat prosessit eivät tarjoa mitään selitystä.

Pyrkisin myös laajentamaan lapsen/nuoren maailmankatsomuksellista ymmärrystä: Jokaisen ihmisen ajattelun perustana on usko. Ja tuo usko vaikuttaa siihen, miten kukin selittää maailman. Tähän kuuluisi luonnollisesti oman uskon käsitykseni kertominen ja perusteleminen.

Tieteessä vallitsevaa naturalismista uskoa selittäisin esimerkiksi Leibnizin kosmologisen - sekä kalam argumenttien kautta. Nehän sisältävät naturalismin periaatteet ehdottomimmassa muodossa.

Äänestä

>>Lapsen lapsen kanssa keskustellessa...

Äänestä

Lapsi on avoin mieli ja hänelle pitäisi opettaa molemmat teoriat ja antaa hänen itse päättää kumpi on oikea.

Äänestä
  • >Lapsi on avoin mieli ja hänelle pitäisi opettaa molemmat teoriat

    Mitkä molemmat? Tieteellisiä teorioita biodiversiteetin kehityksestä on vain yksi, eikä nykyajan koulussa enää anneta tunnustuksellista uskonnonopetusta.

    >ja antaa hänen itse päättää kumpi on oikea.

    No juu, lapsihan näitä juttuja onkin pätevä arvioimaan.:D

    Äänestä

> Lapsen lapsen kanssa keskustellessa, hän toi esiin evoluution, olisiko pitänyt kumota se mitä koulussa heille opetettu, häh, mitä olisitteko sanonneet opettajaa valehtelijaksi <

Odotetaan nyt ensin että joku tosiaan kumoaa evoluutioteorian. Ryminä on silloin sitä suuruusluokkaa että sen kuulevat kaikki jotka vähänkin uutisia seuraavat.

Äänestä

Arvoisat keskustelijat: arvoisa "blindwatchmaker" teki taannoin avauksen "Teaching creationism is child abuse" Mielestäni keskustelu jäi hitusen kesken; arvoisa "blindwatcmaker" pyysi allekirjoittanutta etsimään muualta vastauksia ja vähemmän arvoisa "Sikamaster" jätti keskustelun epäloogisiin ponsiinsa. Ehkäpä haluaisitte, jos se avaajalle käy, kommentoida tästä näkökulmasta?

Äänestä
  • Kiitoksia neuvoista lapselle ja lapsen mielisille, monellaista viestiä, elämän ohjetta.

    Äänestä

Evoluutiota käsitellään normaalissa peruskoulussa ilmeisesti vasta yläasteella, eikä kovin paljon sielläkään, joten aivan taaperosta ei siis liene ollut kysymys?

Toisaalta Suomessa on niitä "kristillisiäkin" kouluja joissa evoluutiota tunnutaan käsittelevän suurinpiirtein hampaat irvessä ja muristen.

Kun ei voi tietää mitä koulussa evoluutiosta on kerrottu, niin eihän sitä voi sanoa, onko opettaja valehdellut, onko opettaja itsekään ymmärätänyt mitä on puhunut, vai onko lapsi kenties ymmärtänyt asiat jotenkin väärin, vai miten?

Äänestä
  • Kun näillä palstoilla käsitellään teorioitten oikeudellisuudesta, yleisen käsityksen mukaista oppia voidaan pitää parhaana.En hyväksyisi lapsille opetettaisiin uskonnon mukaista mallia.uskonnon opetusta vasta sitten kun ovat tarpeeksi vanhoja, tekemään valintoja.Muistuu lapsuus, jolloin pienille lapsille tolkutettiin uskoa melkein pakonomaisesti.
    Siitä mulle on jäänyt inho koko uskovaisuuteen, jos yrittävät meikäläiselle tupu tuputtaa vakaumustaan, niin keppiä oon näyttäny, jos jalkaansa oven rakoon työntää.
    Sen takia aloituksen tein, että vanhemmat ajattelisivat mikä on oikein , oman lapsen lapseni kanssa tulen hyvin toimeen

    Äänestä

  • ymmällikkö kirjoitti:

    Kun näillä palstoilla käsitellään teorioitten oikeudellisuudesta, yleisen käsityksen mukaista oppia voidaan pitää parhaana.En hyväksyisi lapsille opetettaisiin uskonnon mukaista mallia.uskonnon opetusta vasta sitten kun ovat tarpeeksi vanhoja, tekemään valintoja.Muistuu lapsuus, jolloin pienille lapsille tolkutettiin uskoa melkein pakonomaisesti.
    Siitä mulle on jäänyt inho koko uskovaisuuteen, jos yrittävät meikäläiselle tupu tuputtaa vakaumustaan, niin keppiä oon näyttäny, jos jalkaansa oven rakoon työntää.
    Sen takia aloituksen tein, että vanhemmat ajattelisivat mikä on oikein , oman lapsen lapseni kanssa tulen hyvin toimeen

    No mitä se tenava sitten puhui evoluutiosta koulussa opetetun?

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    No ei sen kummemmin, tarkoitus oli herättää kysymyksestä keskustelu, joskus vilkaisen näitä otsikoita, aikalailla paisumuksia tulvillaan

    Äänestä

  • ymmälikössä kirjoitti:

    No ei sen kummemmin, tarkoitus oli herättää kysymyksestä keskustelu, joskus vilkaisen näitä otsikoita, aikalailla paisumuksia tulvillaan

    Eli keksit koko jutun.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Eli keksit koko jutun.

    Aivan normaalia suomi24.ssä...

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Eli keksit koko jutun.

    keksittyä,valetta,juorua , tosia....siitä voi valita vapaasti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ymmällikössä kirjoitti:

Lapsen lapsen kanssa keskustellessa, hän toi esiin evoluution, olisiko pitänyt kumota se mitä koulussa heille opetettu, häh, mitä olisitteko sanonneet opettajaa valehtelijaksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu