Olavi J Mattila - Jäänteitä Kekkosen ajalta

Olavi J. Mattila oli viimeisiä jäänteitä Urho Kekkosen valtakaudelta. Hän oli lupaava urheilija, mm. 200 metrin aitajuoksun Suomen mestari ja olympiavalmennettava vuoden 1940 Helsingin kisoihin, jotka peruuntuivat toisen maailmansodan vuoksi. Urheilun kautta Mattila tutustui Kekkoseen, jonka tuella hän nousi asemiin politiikassa, hallinnossa ja liike-elämässä.

Mattila johti loistoaikoinaan Valmetia ja Enso-Gutzeitia, oli suurlähettiläänä Pekingissä ja Buenos Airesissa, korkeissa virkamiesasemissa ulkoministeriössä sekä kauppa- ja teollisuusministeriössä ja hoiti suuria ulkomaankauppoja.

Kekkosen luottomiehenä häntä kuunneltiin tarkkaan. Hän tuli kokouksiin puoli tuntia myöhässä, pani rannekellonsa pöydälle, kertoi tulleensa juuri Tamminiemestä ja ilmaisi mielipiteensä arvoituksellisesti: "Isäntä on sitä mieltä..." Työnantajat ymmärsivät näistä vihjailevista viesteistä, miten asiat pitää päättää.

Mattilan menestys tasavallan presidentin tukimiehenä johtui siitä, että hän oli eräänlainen kummisetä, joka huolehti siitä, että suurista ulkomaankaupoista menivät kymmenykset Urho Kekkosen hallitsemille Maalaisliiton säätiöille.

Kekkosen aikaan yritysmoraali oli toisenlainen kuin nykyisin. Valmetin tallissa oli useita autoja Mattilan perheenjäsenille ja hänen Hyvinkään kartanossaan oli päätoiminen sisäkkö, jolle palkan maksoi Valmet. Työsuhdepiika oli virallisesti töissä Valmetin ravintolassa. Verottaja uskalsi puuttua asiaan vasta Kekkosen kuoleman jälkeen.

Mattila pakotettiin luopumaan Valmetin ja Enson johdosta vasta, kun Urho Kekkonen joutui sairaslomalle ja luopui presidentin tehtävästä 1981. Entinen mahtimies joutui tyhjän päälle, sillä enää ei ollut firman tallissa perheen autoarmadaa, kotona yhtiön kustantamaa piikaa, ei ollut pohjatonta edustustiliä eikä Urho Kekkosen suojelua ja hänen verkostonsa turvaa.

Mattila sortui nigerialaisten huijareiden sijoitusbisneksiin, joiden velkoja hän maksoi lopun ikäänsä. Kartano ja muu omaisuus menivät pakkomyyntiin. Diplomi-insinöörin ja kauppatieteen maisterin koulutuskaan eivät pelastaneet Mattilaa henkilökohtaiselta talouskatastrofilta.

Kekkosen tuen ja asemien menetys aiheuttivat sen, että Mattila katosi politiikan ja talouselämän näyttämöltä. Tärkein luottamustehtävä, joka hänelle sen jälkeen suotiin, oli missikilpailun tuomariston puheenjohtajuus. Siinäkään hänen sanansa ei painanut, kun tuomariston nais- ja homojäsenet hylkäsivät hänen suosikkinsa, muodokkaan kaunottaren, ja valitsivat missiksi vaateteollisuuden tarpeita tyydyttävän neitosen.

Sen verran Mattilalla oli suhteita, että kun hänen diplomaattipoikansa joutui pulaan Moskovassa, sillä hän ei pystynyt laatimaan raporttia Neuvostoliiton tilanteesta, niin isä soitti vanhalle ystävälleen, KGB:n kenraalille Viktor Vladimiroville, joka laati korkeatasoisen raportin.