EI IKINÄ ENÄÄ SIX-PACKIÄ

liikaa velkaa

Luoja varjelkoon meitä jatkossa sateenkaarihallitukselta. Nykyisen hallituksen politiikka on todella tuhoisaa tavallisille työläisille ja toimihenkilöille eli palkansaajille sekä eläkeläisille. Keskiluokkaa pidetään aivan "idiootteina", vaikka he ymmärtävät asioista enemmän kuin keskimäärin poliitikot. Useimmat heistä ovat koulutettuja ja pitkän työuran tehneitä, toisin kuin lähes pelkästään politiikassa olevat.

Tulevissa vaaleissa, kuten gallupitkin ovat osoittaneet tulevat hallituspuolueista häviämään eniten demarit, jotka ovat pettäneet kaikki äänestäjänsä. Kokoomus tulee kaikesta huolimatta pärjäämään ihan hyvin. Kokoomuksesta voi olla pieni siirtymä keskustaan. Kokoomuslaiset äänestävät aina.

Demareista kato käy duunarimiesten osalta perussuomalaisiin, muiden osalta keskustaan (varsinkin muissa isoissa kaupungeissa kuin pääkaupunkiseudun kaupungit), muut omillaan pärjäävät ja omaisuutta vähänkin omaavat siirtyvät kokoomukseen, loput siirtyvät nukkuvien puolueeseen. Ainoastaan perussuomalaisista saattaa olla vuosien kuluttua paluumuuttajia. Muut siirtyvät lopullisesti tästä ”palkansaajien puolueesta”.

Keskusta tulee pärjäämään vuosikymmeniä, jos ei tule enää kriisimaita ja hoitaa eläkeläisten ostovoiman palauttamisen palkansaajien tasolle. Jos eläkeläisten ostovoimasta huolehdittaisiin kuten palkansaajista, niin eläkekuplasta ei tarvitsisi enää keskustella, koska eläkeläiset pärjäisivät kymmeniä vuosia taloudellisesti omillaan.

35

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaaleissa tavataan

      Nyt demarit puuhaavaat Urpilaista Euroopan johtoon. Eikö heillä ole yhtään itsekritiikkiä? Eivätö he tiedosta vastuutaan maan velkaantumisesta, kriisimaiden holtittomasta tukemisesta, työttömien suuresta määrästä ja kasvusta - erityisten nuorten ja ikääntyvien osalta?

      He yrittävät puhua tulevista palkkaneuvotteluista ja kolmikannasta, mutta siinäkin huomioidaan vain palkansaajat, eikä lainkaan nuorisoa, opiskelijoita, työttömiä tai eläkeläisiä.

      Rahaa ovat syytämästä lentokenttään ym. rakennushommiin, mutta valitettavasti kansa tietää, että nekin rahat menevät virolaisille ja puolalaisille.

    • tehotonta

      tälläinen sekametelisoppahallitus on kaiken pahan loppu - seuraavissa vaaleissa äänestetään tosin kuin ennen

      • persujen unelmat

        SOININ KAKSI MOKAA
        Soini teki nyt toisen ison mokan. Ensimmäinen oli se, että hän julisti perussuomalaiset äijäpuolueeksi. Yhden sukupuolen puolue ei voi loppupeleissä olla suurpuolue.

        Vaatiessaan ryhmäkuria, kun äänestetään tasa-arvoisesta avioliittolaista, hän sotkee uskonnon puolueensa politiikkaan. Tämä oli toinen moka. Vaikka hän itse on katolinen, hänen ei pidä toimia näin. Ihmiset saavat olla uskonnoltaan mitä hyvänsä tai olla uskomatta mihinkään, mutta he eivät saa tuputtaa omaa uskonnollista vakaumustaan toisille. Uskonnon ja uskontoon liittyvät asiat pitää olla omantunnon kysymyksiä aina.

        Soini on tosin oikeassa siinä, että suomalaiset ovat arvokonservatiiveja. He antavat kyllä kaikille seksuaalisille suuntauksille yhtäläiset taloudelliset oikeudet esimerkiksi perintöasioissa. He eivät myöskään puutu perheen sisäisiin asioihin, eli perheen omiin lapsiin. Tällöin vielä sallitaan adoptiot. Mutta yllättävän monella rajat tulevat vastaan siinä, saako homopari adoptoida täysin vieraita lapsia. Mielestäni kyselyissä ei ole osattu kysyä tätä asiaa riittävän konkreettisesti.

        Suurpuoluetta ei näin tehdä. Hallitushaaveet saattavat jäädä unelmiksi.

      • katastrofin esto
        persujen unelmat kirjoitti:

        Hyvä, että teki nämä mokat.

        Olisi katastrofaalista, jos pääsisivät pääministeriksi tai valtiovarainministeriksi...

      • 2013

        Tämä hallitus ei valitettavasti pidä huolta kuin rikkaista ja heidän eduistaan. Johan se ollaan nähty.Rahaa annetaan ulkomaille kun pyytävät.Oma talous on suohoon uppoamassa.Työt katoavat ja velkaa tulee lisää mutta kuka maksaa.On niin paljon velkaa ettei taloutta voi saada enään tasapainoon. Tämä on menetetty peli ja nykyinen hallitus on syypää siihen.

    • pitkä kapina

      KESKILUOKKA KAPINOI
      Syy keskiluokan kapinaan on demarien ja Urpilaisen perusmotossa: ”He maksavat, jotka jaksavat”. Tätä rallatusta ei keskiluokka halua kuulla ja keskiluokka alkoi kapinoida. Tähän asti on ollut niin helppo kohdistaa kaikki keskiluokkaan, kun se on niin iso ja se on maksanut kaiken nurisematta hiljaa. Nyt keskiluokka ei selvästikään ole halukas enää maksamaan millaista politiikkaa hyvänsä.

      Tulevissa kaikissa vaaleissa tulee olemaan paljon liikkuvia äänestäjiä oikeistossa. Ongelmana on kuitenkin se, että oikealla on liikaa toimijoita. Eniten uutta kotia etsivät päätyvät: keskustaan, perussuomalaisiin, ruotsalaisiin ja kokoomukseen (sieltä on myös paljon poispäin liikettä). Nämä kapinoivat keskiluokkaiset äänestävät käyvät vaaliuurnilla varmasti, joten kaikissa tulevissa vaaleissa on lähes mahdotonta ennusta, miten liikkuvat äänestäjät käyttäytyvät.

      Eikö olisi viisainta hoitaa ongelmia pois päiväjärjestyksestä etukäteen, eikä jättää asioita vaalien ratkaistavaksi. Ketkä kykenevät huolehtimaan keskiluokan asioista parhaiten tulevat voittamaan kaikki tulevat vaalit. Puolueiden tulisi kyetä ilmaisemaan kenen asioita ne ajavat sekä mitä asioita ajavat ja miten. Kaikilla puolueilla on vain kaksi tavoitetta: ajaa äänestäjiensä arjen sujuvuutta sekä heidän uskoa tulevaisuuteen.

      Keskiluokan kapinointi näkyy selkeästi myös kuluttajien ostokäyttäytymisessä ja tarjousten ostamisessa sekä Lidlin markkinaosuuden kasvussa. Ostoboikottiin kykenevät parhaiten eläkeläiset, joilla on aikaa ja taitoa tehdä perusraaka-aineista edullisesti ruokaa ruuan tason kärsimättä. Ruuan taso jopa nousee ja on mahdollista säästää lisäksi pahan päivän varalle. Tämä ostoboikotti ei lopu, jos eläkeläisten ostovoimasta ei haluta huolehtia. Tästä ei voi syyttää keskiluokkaa: sitä saa, mitä tilaa. Olemme kuulleet parikymmentä vuotta, kuinka pitää säästää, ei ole varaa maksaa palkkoja jne. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että tyhmimmätkin uskovat säästämisen tarpeellisuuden.

      • piensijoittaja2

        BRAVOO SIPILÄ!
        Olet jo pitkään puhunut piensijoittajien puolesta ja sijoittamiseen kannustamisesta. 1000 euron verovapaat osingot on sellainen asia, jolla pidät itsesi ja puolueesi kannatusluvuissa korkealla, puolue saa vähintään 25 prosenttia annetuista äänistä. Korkeammallekin pääsette tekemällä muita ehdotuksia.

      • ei vaille huomiota

        Tämä on vakava asia, koska keskiluokka on se, joka pitää yhteiskunnat pystyssä.

      • ykkösenä pysytte
        piensijoittaja2 kirjoitti:

        BRAVOO SIPILÄ!
        Olet jo pitkään puhunut piensijoittajien puolesta ja sijoittamiseen kannustamisesta. 1000 euron verovapaat osingot on sellainen asia, jolla pidät itsesi ja puolueesi kannatusluvuissa korkealla, puolue saa vähintään 25 prosenttia annetuista äänistä. Korkeammallekin pääsette tekemällä muita ehdotuksia.

        UUSIA KANNATTAJIA
        Keskusta saa varmaan uusia kannattajia pienten yritysten omistajista, piensijoittajista ja tavallisia perhearvoja kannattavista.

        Yhteisen kakun koko on kuitenkin rajallinen. Haasteena ovat pääkaupunkiseutulaiset, jotka eivät uskalla äänestää keskustaa, koska politiikassa on yhä vallalla pääkaupunkiseutu - muu Suomi -akseli.

        Eurovaaleissa keskusta voi saada paljon ääniä myös pääkaupunkiseudulta.

      • oikeisto haloo

        Maassa on noin miljoona yli 65-vuotiasta ja kaksi miljoonaa yli 55-vuotiasta. Näistä suurin osa kuuluu ns. keskiluokaan ja ovat eläkkeellä tai pian siirtymässä eläkkeelle. He pelkäävät oman ostovoimansa puolesta, koska osaavat katsoa yhtä kvartaalian pidemmälle. On edesvastuutonta kurjistaa miljoonia ihmisiä. Niin pian kuin he joutuvat siirtymään yhteiskunnan tuen varaan, he siirtyvät äänestämään vasemmistoa. Tätäkö oikeisto haluaa, että 10 - 15 vfuoden päästä oikeiston ja vasemmiston puntit ovat taas enemmän tasan?

      • elinkeinoelämä hoi

        Keskiluokan kapinointi näkyy selkeästi myös kuluttajien ostokäyttäytymisessä ja tarjousten ostamisessa sekä Lidlin markkinaosuuden kasvussa. Ostoboikottiin kykenevät parhaiten eläkeläiset, joilla on aikaa ja taitoa tehdä perusraaka-aineista edullisesti ruokaa ruuan tason kärsimättä. Ruuan taso jopa nousee ja on mahdollista säästää lisäksi pahan päivän varalle. Tämä ostoboikotti ei lopu, jos eläkeläisten ostovoimasta ei haluta huolehtia. Tästä ei voi syyttää keskiluokkaa: sitä saa, mitä tilaa. Olemme kuulleet parikymmentä vuotta, kuinka pitää säästää, ei ole varaa maksaa palkkoja jne. Nyt on tultu siihen pisteeseen, että tyhmimmätkin uskovat säästämisen tarpeellisuuden.

    • holvihanti

      Keeeepuhan kaupunkilaisten kusettajia, ei eläkeläisiä auta !

      Kepu on tunnettu omaantaskuun kähmijä !
      Jos sinne vielä tulee hesarin pentikäinen niin unohda omat toiveesi.

      Sitten vielä kaksi hyenaa varttuu pääsemään sipilän johtaamille apaajille.

      Kannattaa miettiä ennen kuin kepua autta.

      • hyvät ehdokkaat

        eläkeläiset on heterogeeninen ryhmä

        jokaisen puolueen pitää laittaa kaiken ikäisiä ehdokkaita - hyviä sellaisia ei mitään pellejä ja kouluttamattomia ja työkokemusta omaamattomia

      • kaikki puolueet hoi
        hyvät ehdokkaat kirjoitti:

        eläkeläiset on heterogeeninen ryhmä

        jokaisen puolueen pitää laittaa kaiken ikäisiä ehdokkaita - hyviä sellaisia ei mitään pellejä ja kouluttamattomia ja työkokemusta omaamattomia

        Jokaisella puolueella on omat eläkeläisensä. He eivät lähde vaihtamaan puoluetta, jos puolue ajaa myös heidän asioitaan ja puolueella on myös ikääntyneitä ehdokkaita.

    • asiat ratkaisevat

      Luotan toistaiseksi kokoomukseen tai RKP:hen.

      Vaaleissa olevat asiat ja teemat ratkaisevat lopullisen valinnan.

      • arvot/teot ratkaisev

        Ei keskustakaan huono valinta ole, mutta pääkaupunkilaisille kokoomus ja RKP ovat parempia valintoja.

        Vihreä en missään olosuhteissa ole, kuten ei moni muukaan oikeistolaisiin arvóihin uskova. Selkeästi oikeistolaisia vihreitä äänestävät eniten pääakupunkiseudun yliopisto- ja korkeakouluopiskelijat.

      • kaiken ikäiset ehdol

        ...ja hyvät jokaiselle ikäluokalle sopivat ehdokkaat. Turhat julkkikset ja tyhjän puhujat pois ehdokaslistoilta.

    • vapaaehtoisuusitoimi

      HALLITUS PAKOTTAMISILLAAN OPPOSITIOON
      Pakottamalla ihmisistä ei saada kuin heidän huonoimmat ominaisuutensa esille. Kyllä ihmiset vapaaehtoisestikin toimivat, jos turhat tuet poistetaan, eikä nuoria kouluttamattomia ainakaan aleta suoraan tukea yhteiskunnan toimesta. Jokaisen on periaatteessa ja käytännössäkin yritettävä elättää itsensä ja perheensä.

      Vanhempi polvi ymmärtää tämän. Heillä on luterilainen työn etiikka, vaikka eivät ole tapauskovaista kummoisempia uskovaisia. Heillä on sisäänrakennettu omillaan pärjäämisen pakko - "älä luota vieraan apuun"-mentaliteetti. He eivät halua kunnan eläteiksi. Mutta hekin haluavat yhteiskunnan arvostusta tehtyään kymmeniä vuosia töitä itsensä ja tämän maan eteen. Yli 60-vuotiaita ei enää saa kyykyttää näillä asioilla.

      • kyttääjät pois

        HALLITUS VÄÄRÄLLÄ TIELLÄ KYTTÄYKSESSÄ
        Hallituksen pitää lopettaa kokonaan kansalaisten kyttäys, kuten autoilijoiden seurantasuunnitelmat.

        Muutenkin yksilöihin ja perheisiin tulee luottaa, eikä demarilinjalle ”vain demari tietää, miten muiden pitää elää”, saa antaa enää tuumaakaan periksi.

    • ei kenellekään

      SDP EI TUNNU EDUSTAVAN KETÄÄN
      SDP:n ollessa pelkästään palkansaajien puolue, se on hyljännyt kaikki muut ryhmät, kuten lapset, nuoret, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset, vammaiset, sairaat…

      Palkansaajienkin osalta näyttöä on ollut vain jatkuvat YT:t, joista puolueella ei ole koskaan ollut oikein minkäänlaista ymmärrystä ainakaan toimihenkilöiden osalta. Duunaritkin ovat kokeneet puolueen toiminnan turhaksi.

      Näin ei pidetä suurpuolueen asemaa.

      • kelkasta jäivät

        Demarit ovat pudonneet kelkasta. He eivät enää ymmärrä, mitä äänestäjät odottavat ja tarvitsevat. He elävät omassa entisessä maailmassaan eikä heillä ole hajuakaan, miten kansa elää. He ovat erkaantuneet todellisuudesta, eivätkä tunne köyhien asioita, keskiluokan asioita eikä rikkaiden asioita. Maailma on muuttunut, eikä sitä johdeta vanhan maailman malliin. Ihmiset eivät enää ymmärrä demarien puheita ja tekoja, vaan kokevat ne jarrutukseksi tai asioiden sotkemiseksi ja monimutkaistamiseksi.

    • bye bye

      USKOLLISUUS
      Jos puolue ei ole uskollinen äänestäjilleen, niin eivät äänestäjätkään ole uskollisia puolueelle.

    • ääriliikkeit'

      PIENPUOLUEET
      Vihreät, kristilliset ja vasemmistoliitto ovat kaikki pienpuolueita, vaikka itse saattavat luulla tai käyttäytyä toisin. Heidän tulisi muistaa, että suomalaisten enemmistö vierastaa heidän kaikkien mielipiteitä sitä varmemmin, mitä enemmän asioita hoidetaan tunteiden, kateuden tai muun aatteen voimalla. Muut puolueet pääsääntöisesti vierastavat heitä yhtä lailla.

      • 1 pienpuolue lisää

        Demarit ovat siirtymässä kovaa vauhtia myös pienpuolueeksi. Kun Urpilainen, Kiuru ja Filatov puhuvat kukaan ei tunnista, että heidän etujaan ajetaan.

        Demarit käyttäytyvät kuin olisivat edelleen suurpuolue, mikä saa demarit käyttäytymään hyvin ylimielisesti, mitä kansa vihaa eniten poliitikoissa.

      • syöksyyn taas
        1 pienpuolue lisää kirjoitti:

        Demarit ovat siirtymässä kovaa vauhtia myös pienpuolueeksi. Kun Urpilainen, Kiuru ja Filatov puhuvat kukaan ei tunnista, että heidän etujaan ajetaan.

        Demarit käyttäytyvät kuin olisivat edelleen suurpuolue, mikä saa demarit käyttäytymään hyvin ylimielisesti, mitä kansa vihaa eniten poliitikoissa.

        Oli todella hyvä, että Urpilainen julistautui tämän pyövelilistan äidiksi. Nyt 2 miljoonaa äänestäjää tajuaa viimeistään, että demarit eivät tuo hyvää tähän yhteiskuntaan. Nämä kaksi miljoonaa koostuvat äänestävistä eläkeläisistä ja heidän keski-ikäisistä lapsistaan. Lisää muita kuin demareita äänestäviä löytyy lapsiperheistä.

        Lapset ja vanhukset sekä työttömät kärsivät tässä yhteiskunnassa eniten, joten äänivyöryä ei demareille ole luvassa.

      • valtuusto hoi
        syöksyyn taas kirjoitti:

        OTETAAN VANHUKSILTA, SAIRAILTA JA LAPSILTA
        Tässä se nähtiin: otetaan vanhuksilta, sairailta ja lapsilta, koska mitkään näistä eivät ole demarien kohderyhmiä. HUH HUH tätä työväenliikettä!

        YHTÄ OLEN IHMETELLYT
        Yhtä asiaa olen aina ihmetellyt: tuota Urpilaisen uhoamista. Ovatko demarien valtuustonkin jäsenet niin tyhmiä, että tällainen uhoaminen tehoaa näillä naruilla ja luvuilla.

      • säälittävä tapa
        syöksyyn taas kirjoitti:

        Oli todella hyvä, että Urpilainen julistautui tämän pyövelilistan äidiksi. Nyt 2 miljoonaa äänestäjää tajuaa viimeistään, että demarit eivät tuo hyvää tähän yhteiskuntaan. Nämä kaksi miljoonaa koostuvat äänestävistä eläkeläisistä ja heidän keski-ikäisistä lapsistaan. Lisää muita kuin demareita äänestäviä löytyy lapsiperheistä.

        Lapset ja vanhukset sekä työttömät kärsivät tässä yhteiskunnassa eniten, joten äänivyöryä ei demareille ole luvassa.

        Kehtaa raukkaparka vielä kehua hymjyssäsuin hehkuttaen, että demarit ovat kaiken takana etunenässä ajamassa vanhuspalvelujen alasajoa.

    • Hautalasta yms

      VIHREÄT VS. OIKEISTO
      On ollut ihme, että oikeistopuolueet ovat sietäneet näinkin pitkään Hautalaa omistajaohjausministerinä. Tässä tehtävässä, toisin kuin kehitysyhteistyöministerinä, hän on osoittautunut täydelliseksi amatööriksi ja tunteilla johtajaksi. Hänellä ei ole tuntunut olevan alkeellisempiakaan pohjatietoja kauppaoikeudesta ja sopimusjuridiikasta yleensäkään. Kateusrelettäkin on yritetty käyttää äänestäjien kosiskelemiseksi.

      Viimeisin pisara oli Greenpeace-sotku, jossa poliittista omistajaohjausta käytettiin rikosilmoituksen estämiseen. Tämä on täysin sopimatonta riippumatta siitä, olisiko oikeudenkäynti enemmänkin haitannut yrityksen imagoa kuin parantanut sitä. Toivottavasti tästä asiasta käynnistyvät vielä oikeat tutkimukset eduskunnan oikeusasiamiehen ja yleisen syyttäjän toimesta.

      Ainoa oikea valinta vihreiltä olisi juristin valitseminen Hautalan jatkajaksi. Tällaista koheltamista ja amatöörimäistä toimintaa ei kukaan enää halua jatkossa kuulla.

      Uskomatonta on myös se, että amatööriparivaljakko Hautala ja Kyllönen ovat saaneet aivan rauhassa yksissä tuumin ratkoa maan jäänsärkijästrategiaa: vasemmistoliittolainen, joka vastustaa kaikkea kaupallista liiketoimintaa ja vihreä, joka hoitelee asioita pelkästään ympäristösuojelun näkökulmasta.

      • tilanne rauhoittuu

        Haaviston valinta oli parasta, mitä vihreät saattoivat tehdä. Brax olisi ehkä ollut vielä parempi omistajaohjausministeriksi.

      • hyvä vaihto
        tilanne rauhoittuu kirjoitti:

        Haaviston valinta oli parasta, mitä vihreät saattoivat tehdä. Brax olisi ehkä ollut vielä parempi omistajaohjausministeriksi.

        Haavisto oli tänään erittäin hyvä ykkösaamussa.

    • blokit säälittäviä

      Nyt ehdottavat jo Ruotsin malliin blokkivaaleja, koska nuoret poliitikot pelkäävät eläkeläisiä niin paljon. Ei se ole ratkaisu, että puolueet päättävät ketkä ovat kansanedustajia tai kunnanvaltuutettuja. Kansa haluaa itse äänestää demokratian nimissä ketä haluaa ja yleensä omaa ikäluokkaansa tai edes 10 vuoden sisällä omaa ikäluokkaa.

      Ei ihmisiä kannata pelätä. Se on suorastaan säälittävää. Jokainen puolue voi laittaa omille listoilleen kaiken ikäisiä fiksuja ehdokkaita. Kyllä äänestäjät osaavat valita itselleen sopivan puolueen ja ehdokkaan. Pahin tilanne puolueen kannalta on se, jos kaikkien ikäluokkien hyviä ehdokkaita ei ole, vaan otetaan turhia julkkiksia tms. äänien kerääjiä.

      Eläkeläisten äänet kerätään parhaiten siten, että nykypoliit6ikkojen vanhimmat eivät jää eläkkeelle, vaan pysyvät ehdokkaina mahdollisimman pitkään. Lisäksi sinne tarvitaan eri tieteenalojen ja ammattialojen edustajia poliittisten broilerien lisäksi.

      • huomioi, älä pelkää

        Eläkeläisiä ei kannata pelätä, eikä yrittääkään jättää huomioimatta politiikan teossa ja vaaleissa. Heitä ei todellakaan kannata suututtaa. He ovat tämän yhteiskunnan tukipilareita. He pyörittävät tämän maan taloutta ostovoimallaan ja sijoituksillaan paremmin kuin monet muut ryhmät, joilla ei ostovoimaa ole esimerkiksi suurten lainojen takia.

        Urpilaiselle ja muille pelokkaille tiedoksi, että jos eläkeläisten ostovoimaa nakerretaan, niin se ei muutu toisten ostovoimaksi, vaan on pois koko maan pyörittämisestä ja johtaa pahimmilaan tuhansien joutumista myös kunnan toimeentulotukiasiakkaiksi. Tätä tuskin tosissanne ajatte edes lyhytnäköisessä politiikassanne.

    • uskallateko karsia

      Kun mietitte, mitä valtionmenoja tulee karsia, niin muistakaa myös omat etuudet.

      Samalla kun poistatte 5v-irtisanomissuojan, niin poistakaa itseltäne myös sopeutusmiseläke. Yksikään kansanedustaja ei ole niin pätevä, että tarvitsisisi mitään sopeutumistukea eläkeikään saakka. Sopeutusmistuki täysin palvelleelle voisi olla maksimissaan yhden vaalikauden kestävä ja muille maksimissaan yhden vuoden pituinen.

    • missä vasemmisto?

      NÄMÄ HERRAT SAAVAT ÄÄNIÄ
      Ökypalkat ja -etuudet, poliittiset virkanimitykset ja sulle mulle -jakopolitiikka on tulossa päätökseensä tänä SOME-aikakautena. Onneksi Sipilä, Haavisto ja Zyskowicz ovat lähteneet aktiivisesti puuttumaan vallitseviin epäkohtiin.

    • hämämähäkli

      On tää nyt niin....Ensin nostetaan pieniä eläkkeitä,mitä ei punavihreitten aikana koskaan tehty,nyt vielä uhataan vanhuksia,että joutuvat asumaan kotonaan elämänsä loppuun,pääsemättä pakkolääkitykseen vaivaistaloon.on se nyt vaan niin kamalaa,pitäis jonkun puuttuu asiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe