Miksi olen tullut tälläiseksi

Snif kirjoitti:

Pakkanen puree sormiani, kuu loistaa taivaalla.
Jossain kaukana loistavat tähdet, niin kirkkaina,
niin kylminä.
Kumarrun kahden pienen hautakummun luo, hiljaa
itkien. Pakkanen jäädyttää kyyneleet poskelleni
ja hiljaisena katselen kumpuja. Kaksi rakasta
lemmiäni on kuollut.

Ensin marsun kuoleman jälkeen olin surullinen.
Mutta jo viikon kuluttua kuoli yllättäen kani.
Olin järkyttynyt. Yhtäkkiä huone oli hiljentynyt,
pienet askeleet häipyneet. Kanin kuolemasta on
nyt viikko, mutta päivä päivältä suruni kasvaa,
mitä enemmän uskallan asiaa ajatella.
Päivällä en uskalla itkeä, yöllä on liian
hiljaista. Tukahdutan suruni sisään, peläten
kaiken aikaa repeäväni.

Kylmyys tunkeutuu jo takkini sisään, käperryn
kerälle puun suojaan ja ajattelen elämää. En
jaksa ymmärtää enää mitään. En voi käsittää miksi
ihmiset puhuvat ja puhuvat...niin turhaa. Ei ole
muuta kuin alkoholi, naiset/miehet, riidat... Kun
ihmiset korottavat ääntään, haluan painaa käteni
korvilleni ja olla kuulematta. Huuto koskee
korviini ja särkee sydämeni. Tiedän etten ole
kaunis, en lahjakas missään, en seurallinen, en
mitään. Ennen olin siitä surullinen, itkin kun en
koskaan saanut huomiota, katselin suurin silmin
maailmaa ja kuuntelin ihmisten puheita. Mutta en
enää, en enää koskaan halua olla sellainen...en,
vaikka silloin olinkin vielä lapsi, siitä on jo
vuosia. Täysi-ikäisenä alan ymmärtää elämääni,
tiedän mitä haluan ja mitä en.
En ole enää ruma, olen vain tavallinen, en
kaunis. Tiedän jo nyt, etten koskaan mene
naimisiin, en vaikka mikä olisi. Minusta on
tullut uppiniskainen ja päättäväinen, muiden
ihmisten puheet ja mielipiteet eivät hetkauta,
aion tehdä mitä haluan. Tukahdutan tunteeni, en
koskaan aio rakastua...en, sillä kukaan ei
rakastu minuun. Pidän siitä huolen. Olen saanut
jo huomata, etten ehkä olekaan ihan toivoton;
pyydettiinpähän minua lukiossa vanhojentanssiin,
mutta en niihin osallistunut. En, koska en halua
olla samanlainen kuin muut. Olen kasvanut ja
muodostanut mielipiteeni asioista, paljon on
muuttunut... - paitsi yksi asia: kaipaan edelleen
huomiota, hullun lailla. Olen valmis tekemään
melkein mitä vaan, jotta minutkin huomattaisiin.
Ei huvita syödä, vain nukkua ja juosta pimeässä
hullun lailla. Välistä tekisi mieleni viiltää
kättä, tai jotain. Väsyttää.

Nousen ylös lumesta, ja olen aivan jäässä.
Kankeasti kävelen sisälle ja hymyilen. Oli kiva
lenkki. Niin-pä!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä