Vaikka feminismikritiikki ei olekaan "muotia", on syytä esittää sellaista - johtuen jo siitä, että jos joku ilmiö korottaa itsensä kaiken kritiikin yläpuolelle, on se noin yleensä ottaen jämähtänyt paikoilleen ja huomattava osa kehitysmahdollisuuksista on mennyt.
Kritiikissä on tärkeää, että kerrotaan a) mitä asiaa konkreettisesti kritisoidaan, b) miksi, c) mitä parempaa ratkaisua esitetään tilalle (ja miksi se on parempi - esim. suhteessa johonkin perusarvoon). Näillä kolmella kriteerillä tarkasteltuna voi syntyä hedelmällistä yhteiskuntakeskustelua.
Tällä palstalla olen kritisoinut joitakin feminismiin liittyviä myyttejä, kuten
- väitettä, että "miehen euro on naisen 80 c." (kaikkien olisi syytä lukea vanha kirjaklassikko jo 50-luvulta, joka on suomennettukin nimellä "Kuinka tilastoilla valehdellaan").
- väitettä lasikatosta
- samaten, kuin feminististä retoriikkaa siinä, että perhevapaat tulisi määrätä pakollisiksi pidettäviksi / maksettavaksi molempien vanhempien työnantajien pussista (eikä niin kuin nykyisin, että perheet saavat pohtia, miten mennään).
Nyt jos tarkastelen noita väitteitä, niin on todettukin nykyisin selittävien tekijöiden valossa, että iso osa "tuloeroista" johtuu ihmisten omista valinnoista. Se selittämätön parin prosentin osa on tosin sitten kaivettava esiin, ja tasoitettava. Kuitenkin tuo yleinen valheellinen (tai tilastopeleihin perustuva) 80% liioitteluluku olisi jo syytä haudata - ellei haluta kärjistää erityisesti sukupuolten välistä vastakkainasettelua. (kuten usein tuntuu).
"Lasikatto"-ilmiön osalta kaipailen viitteitä tutkimuksiin, joissa noita selittäviä tekijöitä kaivettaisiin samoin esiin. Onko kyse ihmisen valinnoista, kunnianhimosta / sen puutteesta, vai todella syrjinnästä. Toinen asia on sitten se, millä alueilla voimme puhua "syrjinnästä".
Lasikattoilmiöön ehdottaisin, että a) julkishallinnossa ja b) pörssiyhtiöissä (jotka ovat jo globaaleja, kasvottomia yrityksiä, ilman sellaista "yksityisomistusta", joka aidosti lisää markkinoiden joustavuutta jne.) otettaisiin toimeen valtion taholta ideaali siihen, että nimityspolitiikan tasa-arvoisuutta molempien sukupuolten suhteen toteutettaisiin sukupuolipoliittisesti - ts. aina formaalisti yhtä pätevistä hakijoista valittaisiin se, kumman sukupuolta on vähemmän edustettuna ko. virka/työnimikkeessä/luottamustoimessa.
Yksityiselle sektorille en sitten ulottaisi tätä pörssiyhtiöitä kauemmaksi, etenkään ns. perheyhtiöihin, koska niissä ihminen kantaa yrittäjäriskin, ja on todellakin syytä, että hän saa hyvällä omallatunnolla palkata/ylentää sen ihmisen kehen luottaa jne. (ts. päätöksentekovalta on riskin kantajalla, mikä on eettisesti oikein - valtiohan ei koskaan kanna yrityksen osalta vaikkapa tasa-arvosanktioidensa virheseuraamuksia - esim., jos jonkin formaalin asian takia onkin tullut tuhoisa työntekijä pakotetuksi valituksi jne.). Pörssiyhtiöt ovat sitten jo niin "kasvottomiksi" muuttuneita rakenteita, että niihin mielestäni yhteiskunta voisi soveltaa tätä ajatusta.
Perhevapaiden "pakollistamista" ja "maksattamista" "miesten työnantajilla puoliksi" en kannata tällä hetkellä käytännön syistä, johtuen juuri siitä, että erityisesti pienyrityssektori on niin miesvaltaista ja julkissektori naisvaltaista. Jo nyt yritykset vähenevät tiukan verotuksen maassa, ja perhepolitiikan siirtäminen yhä enemmän yritysten harteille, jota tämmöinen naisunioninkin esittämä ajatus käytännössä tarkoittaisi (vaikka periaatteena kuulostaa hyvältä), olisi taas suonenisku heille, jotka työllistävät yksityissektorilla ihmisiä - itseään. Se olisi nykyisin käytännössä tulonsiirto yksityiseltä sektorilta julkiselle.
Toinen syy, miksi en kannata pakkoa tässä, on usein puhtaasti taloudellinen - se paremmin ansaitseva useasti jatkaa työskentelyä ennemmin.Esim. omassa tilanteessani tämä oli perheellemme myös välttämätöntä, koskapa tuo isyyspäiväraha olisi pistänyt taloutemme heti miinukselle aikanaan - nyt pakkokeinot pakottaisivat sen paremmin ansaitsevankin osapuolen pitämään tietyn määrän "vapaita" pienemmällä ansiotasolla. Kolmas ryhmä on sitten se, jos mies on yksityisyrittäjä ja nainen työssäkäyvä (tai päinvastoin) - pitäisikö yksityisyrittäjän "maksaa" väkisin oma isyys/äitiysvapaansa? (kun nyt sitten toinen puoliso saisikin vähemmän vaikkapa valtiolta/kunnalta, jos sattui olemaan siellä työssä).
Parempi ratkaisu vapaiden rahoittamiseen olisivat esim. verohelpotukset (tuntuvat), jotka kompensoisivat sitten noiden vapaakuukausien rahantarpeen.
Yleensä olen sitä mieltä, että naisilla on joitakin erityisongelmia yhteiskunnassamme, samoin miehillä, jotka johtuvat sukupuolesta/kulttuuristamme. Feminismi ajaa hyvin äänekkäästi vain naisten asiaa - siksi onkin onnetonta, jos muiden näkökulmien esille tuonti siihen rinnalle, joskus feminismin tiettyjä lempilapsia kritisoiden, käsitetään välittömästi "sovinismina" tai "hyihyinä" (kuten olen asian joskus ollut kokevinani).
Minua lämmittikin, kun luin taannoin erään norjalaisen feministin suomivan feminismiä siitä, että se on liian otettu "lasikatoista" ja "parin prosentin palkkaeroista" - ja hän kehotti sisariaan katsomaan niihin yhteiskuntiin, joissa asiat ovat huonosti - kuten useat kirjoittajat täälläkin ovat sanoneet. Ehkäpä tämän sanominen julkisuudessa on enemmän sallittua edelleenkin feministille itselleen, kuin vaikkapa miespuoliselle feminismikriitikolle? Mene ja tiedä.
Kritiikissä on tärkeää, että kerrotaan a) mitä asiaa konkreettisesti kritisoidaan, b) miksi, c) mitä parempaa ratkaisua esitetään tilalle (ja miksi se on parempi - esim. suhteessa johonkin perusarvoon). Näillä kolmella kriteerillä tarkasteltuna voi syntyä hedelmällistä yhteiskuntakeskustelua.
Tällä palstalla olen kritisoinut joitakin feminismiin liittyviä myyttejä, kuten
- väitettä, että "miehen euro on naisen 80 c." (kaikkien olisi syytä lukea vanha kirjaklassikko jo 50-luvulta, joka on suomennettukin nimellä "Kuinka tilastoilla valehdellaan").
- väitettä lasikatosta
- samaten, kuin feminististä retoriikkaa siinä, että perhevapaat tulisi määrätä pakollisiksi pidettäviksi / maksettavaksi molempien vanhempien työnantajien pussista (eikä niin kuin nykyisin, että perheet saavat pohtia, miten mennään).
Nyt jos tarkastelen noita väitteitä, niin on todettukin nykyisin selittävien tekijöiden valossa, että iso osa "tuloeroista" johtuu ihmisten omista valinnoista. Se selittämätön parin prosentin osa on tosin sitten kaivettava esiin, ja tasoitettava. Kuitenkin tuo yleinen valheellinen (tai tilastopeleihin perustuva) 80% liioitteluluku olisi jo syytä haudata - ellei haluta kärjistää erityisesti sukupuolten välistä vastakkainasettelua. (kuten usein tuntuu).
"Lasikatto"-ilmiön osalta kaipailen viitteitä tutkimuksiin, joissa noita selittäviä tekijöitä kaivettaisiin samoin esiin. Onko kyse ihmisen valinnoista, kunnianhimosta / sen puutteesta, vai todella syrjinnästä. Toinen asia on sitten se, millä alueilla voimme puhua "syrjinnästä".
Lasikattoilmiöön ehdottaisin, että a) julkishallinnossa ja b) pörssiyhtiöissä (jotka ovat jo globaaleja, kasvottomia yrityksiä, ilman sellaista "yksityisomistusta", joka aidosti lisää markkinoiden joustavuutta jne.) otettaisiin toimeen valtion taholta ideaali siihen, että nimityspolitiikan tasa-arvoisuutta molempien sukupuolten suhteen toteutettaisiin sukupuolipoliittisesti - ts. aina formaalisti yhtä pätevistä hakijoista valittaisiin se, kumman sukupuolta on vähemmän edustettuna ko. virka/työnimikkeessä/luottamustoimessa.
Yksityiselle sektorille en sitten ulottaisi tätä pörssiyhtiöitä kauemmaksi, etenkään ns. perheyhtiöihin, koska niissä ihminen kantaa yrittäjäriskin, ja on todellakin syytä, että hän saa hyvällä omallatunnolla palkata/ylentää sen ihmisen kehen luottaa jne. (ts. päätöksentekovalta on riskin kantajalla, mikä on eettisesti oikein - valtiohan ei koskaan kanna yrityksen osalta vaikkapa tasa-arvosanktioidensa virheseuraamuksia - esim., jos jonkin formaalin asian takia onkin tullut tuhoisa työntekijä pakotetuksi valituksi jne.). Pörssiyhtiöt ovat sitten jo niin "kasvottomiksi" muuttuneita rakenteita, että niihin mielestäni yhteiskunta voisi soveltaa tätä ajatusta.
Perhevapaiden "pakollistamista" ja "maksattamista" "miesten työnantajilla puoliksi" en kannata tällä hetkellä käytännön syistä, johtuen juuri siitä, että erityisesti pienyrityssektori on niin miesvaltaista ja julkissektori naisvaltaista. Jo nyt yritykset vähenevät tiukan verotuksen maassa, ja perhepolitiikan siirtäminen yhä enemmän yritysten harteille, jota tämmöinen naisunioninkin esittämä ajatus käytännössä tarkoittaisi (vaikka periaatteena kuulostaa hyvältä), olisi taas suonenisku heille, jotka työllistävät yksityissektorilla ihmisiä - itseään. Se olisi nykyisin käytännössä tulonsiirto yksityiseltä sektorilta julkiselle.
Toinen syy, miksi en kannata pakkoa tässä, on usein puhtaasti taloudellinen - se paremmin ansaitseva useasti jatkaa työskentelyä ennemmin.Esim. omassa tilanteessani tämä oli perheellemme myös välttämätöntä, koskapa tuo isyyspäiväraha olisi pistänyt taloutemme heti miinukselle aikanaan - nyt pakkokeinot pakottaisivat sen paremmin ansaitsevankin osapuolen pitämään tietyn määrän "vapaita" pienemmällä ansiotasolla. Kolmas ryhmä on sitten se, jos mies on yksityisyrittäjä ja nainen työssäkäyvä (tai päinvastoin) - pitäisikö yksityisyrittäjän "maksaa" väkisin oma isyys/äitiysvapaansa? (kun nyt sitten toinen puoliso saisikin vähemmän vaikkapa valtiolta/kunnalta, jos sattui olemaan siellä työssä).
Parempi ratkaisu vapaiden rahoittamiseen olisivat esim. verohelpotukset (tuntuvat), jotka kompensoisivat sitten noiden vapaakuukausien rahantarpeen.
Yleensä olen sitä mieltä, että naisilla on joitakin erityisongelmia yhteiskunnassamme, samoin miehillä, jotka johtuvat sukupuolesta/kulttuuristamme. Feminismi ajaa hyvin äänekkäästi vain naisten asiaa - siksi onkin onnetonta, jos muiden näkökulmien esille tuonti siihen rinnalle, joskus feminismin tiettyjä lempilapsia kritisoiden, käsitetään välittömästi "sovinismina" tai "hyihyinä" (kuten olen asian joskus ollut kokevinani).
Minua lämmittikin, kun luin taannoin erään norjalaisen feministin suomivan feminismiä siitä, että se on liian otettu "lasikatoista" ja "parin prosentin palkkaeroista" - ja hän kehotti sisariaan katsomaan niihin yhteiskuntiin, joissa asiat ovat huonosti - kuten useat kirjoittajat täälläkin ovat sanoneet. Ehkäpä tämän sanominen julkisuudessa on enemmän sallittua edelleenkin feministille itselleen, kuin vaikkapa miespuoliselle feminismikriitikolle? Mene ja tiedä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.