Tuolla alempana jossain keskustelussa eräs vl sanoi, että hän kyllä tuntee sisimmässään, kuka on aidossa uskossa. Tällaiselta henkilöltä hän voi sitten pyytää tarvittaessa synninpäästöä. (En millään löytänyt enää tuota kommenttia, vaikka kovasti yritin etsiä. Liekö poistettu jostain syystä?)
Toisaalta te vanhoillislestadiolaiset olette tälläkin palstalla aivan oikein myöntäneet, ettei lopulta kukaan muu kuin Jumala tunne ihmisen sydämen tilaa. Myönnätte myös, että teidänkin joukossanne on "kuolleita kaloja", jotka eivät ole elävässä uskossa.
Ihmisten elämänvaellusta tarkkailemalla voitte tietysti tehdä joitakin johtopäätöksiä heidän uskonelämästään. Täyttä varmuutta teillä ei kuitenkaan voi koskaan olla siitä, onko joku ihminen uskomassa vai ei.
100%:sta varmuutta teillä ei ole edes lähimmistä ihmisistä: vanhemmista, sisaruksista, puolisosta, lapsista, saarnaajista... Tunnustatte tämän varmasti itsekin.
Mutta eikö tämä väistämättä tarkoita sitä, ettei teillä koskaan voi olla täyttä varmuutta siitä, oletteko saaneet elämänne aikana edes yhtä oikeaa synninpäästöä? (99,999999%:n varmuus ei riitä. Tarvitaan 100%:n varmuus.)
Tehän opetatte, että synninpäästö on oikea ja tehokas vain silloin, kun sen lausuu uskovainen ihminen. Teillä ei kuitenkaan ole keinoja varmistaa sitä, että niillä ihmisillä on Pyhä Henki, joilta te synninpäästöä pyydätte.
Kuvitellaan seuraava tilanne: Sinulla on koko elämäsi aikana ollut joku luotettu rippi-isä tai -äiti, jonka puoleen olet voinut kääntyä, kun synti on alkanut painaa omaatuntoasi. Hän on kerta toisensa perään saanut julistaa sinulle ihanan synninpäästön sanan Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä. Olet saanut tunnollesi rauhan.
Kauhuksesi sinulle kuitenkin paljastuu jonakin päivänä, että tuo luotettu ystäväsi onkin kaiken aikaa ollut hengellisesti kuollut. Tällöin Perkele hyökkää sinun kimppuusi ja pyrkii saamaan sinut epäilemään omankin uskosi aitoutta.
Väitän, että Perkele voi tällaisessa tilanteessa käyttää aseenaan sitä vl-opetusta, että vain uskovan ihmisen lausuma synninpäästö on pätevä. Hän ilkkuu sinulle riemuissaan, ettei sinullakaan voi olla aitoa uskoa ja Pyhää Henkeä, koska ne ihmiset ovat osoittautuneet pettureiksi, jotka ovat sinut uskoon saattaneet.
Miten voit puolustautua tällaisessa tilanteessa?
Nyt ymmärtänette varmaan paremmin, miksi haluan kynsin ja hampain pitää kiinni siitä (luterilaisesta) uskosta, että synninpäästö on aina yhtä pätevä riippumatta siitä kenen suusta se kajahtaa. Synninpäästö on tehokas, vaikka itse Perkele sen lausuisi.
Nähdäkseni vain tällaisella uskolla me voimme pitää puoliamme Perkelettä vastaan, kun hän meitä kiusaa ja koettelee. Vain tällaisella uskolla voimme omistaa 100%:sen pelastusvarmuuden.
P.S. On sanomattakin selvää, etten ymmärrä jakeita Joh.20:22,23 ("...hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: "Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut.") seuraavalla tavalla:
Vain sille ovat synnit anteeksi annetut, jolle ne Pyhän Hengen "omaava" ihminen anteeksi antaa.
Mutta tästä ehkä lisää myöhemmin...

Vastaukset 18
Vanhimmat
taas kerran typerä juttu
kannustavasta palautteesta;) Typeryys on katsojan silmässä.
ainakin musta tuntuu, että parempi kun kaikki laurin jutut yhteensä.
Niin tämä 100% varmuus. Voin rehellisesti sanoa, että kun ihminen saa kuulla parannuksen armon, niin sitä tunnetta ei voi olla muistamatta. Silloin kun uskot sen, niin et epäile tippaakaan. Mutta heti, jos on pietäkin epäilyä, niin ei usko koko juttua. Mutta mulla ei ole paljo koskaan sitä pientäkään epäilyä, kun saan kuulla evankeliumin saarnan. Ja saarnan jälkeen ei ainakaan ole, sillä sen huomaa, jos ei ole saanut anteeksi niitä syntejä.
Elät ilmeisesti jonkinlaista uskonelämän nousukautta. Tai ainakin tallustat tukevasti tasamaata. Mutta uskotko, että sinut voidaan vielä joskus viedä niin syviin laaksoihin ja rotkoihin, ettei sinulla ole silloin enää mitään jäljellä tämänhetkisistä tunteistasi, varmuudestasi ja huomioistasi?
Kun tunteet ja varmuus otetaan pois, mihin silloin turvaat? Turvaatko kenties silloin pelkästään tähän sanaan "vl., saat uskoa kaikki syntisi anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä", vaikka tämä sana kuuluisi minun, "epäuskoisen", suusta?
minut viedään syviin laaksoihin ja rotkoihin, niin luultavasti hukun. rotko = "en sa kuulla/en jaksa uskoa pyhää evankeliumia". . Eipä mua silloinkaan enää louhduta saarna, joka tulee ihmisestä.
Jos mar-ge sinusta vähääkään tuntuu, että olet epäuskovainen, niin miksi et tee parannusta. Me ollaan täällä vain hetki, et siinä taatusti mitään menettäis, jos tekisit parannuksen. Tämä ristin paino, jota kannamme, on raskas, mutta eipä sitä tarvi kantaa kauaa. Se pilkka, jota saamme maailmalta, muuttuu vielä kerran kunniaksi. Harkitse tätä."rikas mies sai hyvänsä maailmassa, Lasarus saa vasta taivaassa." Haluatko olla tämä rikas vaiko Lasarus.
...minusta ei tunnu vähääkään siltä, että olisin epäuskoinen. Tunnen itseni harvinaisen uskovaiseksi;-)
kun joku jaksaa näin paljon kirjoitella. Oletko jaksanut työssäsi vai oletko työtön:)
Työssä ollaan jakseltu, joo, ainakin toistaiseksi:)
Mielenkiintoinen kysymys. Tämä palsta on ollut näiden hörhöjen vallassa ja jäi tämä sinun asiakirjoituksesi melkein huomaamatta.
Minulla ei taida olla hyvää tai yksiselitteistä vastausta kysymykseesi. Tällaisia asioita kuitenkin tulee kirjoituksestasi mieleen: Ensinnäkin, kenelläkään meillä ei ole vahvaa ja horjumatonta uskoa omasta ansiostamme. Pelko siitä ettei synninpäästö ikäänkuin olisi pätevä, on tuttut tunne ainakin minulle, kuitenkin enemmän toisella puolella eli silloin kun olen itse ollut tilanteessa, jossa olen joutunut/saanut saarnata evankeliumia. Silloin on kyllä pyhä arkuus siitä, että onko minulla niin paljon uskoa ja siis pätevyyttä evankeliumin saarnaamiseen, että sen voi tehdä. Tällaisissa tilanteissa meitä on kuitenkin neuvottu luottamaan siihen, että sinapinsiemenen verta uskoa riittää. (Jopa niin, että jos tuntisimme itsemme vahvaksi tässä, niin se jo olisi vahva merkki siitä, että viassa olisimme. En sitten tiedä, rutinoituisiko tuohon sielunhoitajan tehtäväänkin, jos siihen useammin joutuisi?)
Toiseksi ajattelisin kyllä niin, että parannuksen tehnyt ihminen lähtee kokonaisuutena seuraamaa Herran laumaa niin, että yksittäisen toisen ihmisen (vaikka se olisi henkilökohtainen rippi-isäkin) uskosta luopuminen ei pitäisi olla ratkaiseva hänen sieluntilansa suhteen. Toki historia tuntee tapauksia, joissa "vanhoillislestadiolaiseksi" kääntynyt eli parannuksen tehnyt ihminen onkin lähtenyt seuraamaan hänet "uskoon auttanutta" ihmistä, joka on jo ollut irrallaan vl-kristillisyydestä, paremminkin kuin muuta vl-kristillisyyttä. Tällöin on toteutunut kuvailemasi tapahtuma. Tällöin on kuitenkin ollut kyseessä tämän "uskoon auttajan" ihmisen henkilökohtaisen opetuksen seurauksena syntynyt vääristymä eikä niinkään kuvailemasi tilanne, jossa tullaan "oikeaan uskoon väärän henkilön kautta".
Yhteenvetona: luottaisin, että parannuksen tehnyt henkilö, kun hän alkaa elää vl-seurakunnan yhteydessä, voi kyllä varjeltua uskomassa vaikka hän olisi synninpäästönsä saanutkin hengellisesti kuolleen ihmisen kautta. Voimme mielestäni myöskin luottaa Jumalaan siinä, että ilman Hänen tahtoaan ei mitään tällaista tapahdu. (Eli: meidän ei ole syytä alkaa pelätä kuvailemaasi tapahtumaa, eli että meille synninpäästön antanut ihminen olisikin ns. mätä kala).
Viittaisin myöskin tälläkin palstalla aiemmin käytyyn keskusteluun siitä, kuinka Laestadiuksen aikana ei synninpäästön saaminen tietyillä sanoilla ollut oleellista, vaan yleisesti toisen uskovaisen avulla uskoon autetuksi tuleminen. Näin Laestadiuskin sai Lapin Marialta oikean uskon ymmärryksen, vaikkein historia tunnekaan varsinaista synnin päästöä tässä kohtaamisessa tapahtuneen. Näinhän se on tänäkin päivänä, vaikka tällä palstalla harvoin kovin syvästi näistä päästäänkään keskustelemaan. Voimme pyytää toiselta vl-uskovaiselta synninpäästöä ja niin usein teemmekin. Avainkysymys siinä kuitenkin on, ja sitäkin kuulee käytettävän: "vieläkö saan uskoa?". Synninpäästö on meille suuri armoetu, mutta ei uskomme ehto.
"Tämä palsta on ollut näiden hörhöjen vallassa ja jäi tämä sinun asiakirjoituksesi melkein huomaamatta."
"hörhöllä" niitä jotka arvostelevat vanhoillislestadiolaisten opettamia harhaoppeja?
Hörhöillä tarkoitan näitä kirjoittajia joiden viesteissä ei ole mitään muuta kuin tietämättömyyttä, ennakkoluuloja, kaunaa ja katkeruutta. (Esimerkiksi nimimerkki Lauri, joka edellämainittujen piirteiden lisäksi on vielä naiivikin). Palstalle näyttää lisäksi pesiytyneen tyyppi, joka suoltaa seksuaalisesti värittyneitä, jollakin tavalla kummallisia tekstejä. Tämä on ainakin minun viihtymistäni palstalla vähentänyt huomattavasti. Varmasti olet huomannut saman itsekin.
Huomaathan, että kutsuin mar-gen tekstiä asiatekstiksi, vaikka hän arvostelikin siinä vanhoillislestadiolaisuuden käsityksiä?
Mielestäni vanhoillislestadiolaisuus ei opeta harhaoppeja. Joidenkin vl-käytäntöjen ymmärtämiseksi on joskus hyvä tuntea hieman historiaa, mutta harhaoppeja ne eivät (mielestäni) ole.
Laurin ja seksisekoilijan suhteen samaa mieltä kanssasi.
Hän on naiviudessaan välillä jotenkin hellyttävä ja sympaattinenkin. En kyllä tiedä, onko tuo naivius edes todellista, vai pyrkiikö hän tyylillään vain provosoimaan keskustelua.
Mutta tuon "seksisekoilijan" kirjoitteluun pitäisi minunkin mielestäni jollakin tavalla puuttua. Kirjoitukset ovat harhaisia sairaan mielen tuotoksia. Näin ainakin minun mielestäni.
Nämä kirjoitukset on helppo tunnistaa muiden kirjoitusten joukosta jo pelkän tekstin "asettelun" perusteella. Kirjoittajan tyyli on karkeaa ja loukkaavaakin.
Hän näyttää keskustelevan itsensä kanssa. Muiden ei mielestäni kannattaisi näihin keskusteluihin osallistua, vaan ainoastaan jäädä odottamaan, että sheriffi putsaa saastan pois.
Tämä sama tyyppi näyttää riehuvan muillakin palstoilla. Ettei hän peräti olisi helluntailaisuus palstan sheriffi "olevainen"? Tällaisiakin arvioita olen nähnyt esitettävän.(Jos tämä on väärä todistus lähimmäisestä, pyydän sitä anteeksi.)
Ongelmalle olisi mielestäni tehtävä jotain. Onko keinoja?
hengen?
18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he
olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
1 Joh. 2 kirje
Siinäpä asiaa. Raamatun sanoja vastaan ei sovi olla. Joka ei ole siis yhdessä kanssamme, ei ole samasta puusta osallinen. Yksi yhteinen henki on, ja henget tulee koetella, sillä niin on, että liikkuu vietteleviä henkiä. Ja toki niinkin, että joukossa on kuolleita kaloja, jos elää synninluvalliksuudessa esim. niin ei se ole oikein ja Hengen mukaista. Se, että itse omilla päätöksillään yrittäisi pelastusta hankkia Jumalalle luvaten syntiä olla tekemättä, ei riitä. On niin, että mitkä on maan päällä anteeksi, ne on taivaassa. Ihminen ei voi tehdä niin, että jättää pyytämättä anteeksi kanssaihmisiltään ja muka parantaa tapojaan... ei... Se ei ole sovelias hedelmä, Jeesuksen käskyn jälkeen saarnataan synneistä sovitusta. Ei ihmisten omien mielien ja ajatusten mukaan. Ei ulkokullaisuudessa niin, että pahan teon jälkeen hyvittää muka tekojaan tekemällä korvikkeeksi hyvää.
Yhteen peruskysymykseen kaikki kulminoituu, eli siihen, ettei toisen uskolla kukaan pelastu, vaan omakohtaisella uskolla.
Eli ei siis anteeksiantamusta ei ole missään muussa kuin Kristuksen veren kautta ja on aivan sama, kuka antaa anteeksi ja kenelle, niin saman sovitustyön kautta kaikki annetaan anteeksi, eikä mitään muuta anteeksiantamusta ole olemassa.
Pyhä Henki vastaa Jumalan rauhalla tunnolla silloin kun saa uskoa syntinsä anteeksi ja jos tätä rauhaa ei löydy anteeksiantamuksen sanoista huolimatta, niin silloin pyytelijän usko tarvitsee vahvistusta tai on jokin este uskomiselle.
Yhteenvetona siis: Kaikki anteeksiantamus on siis Kristuksen veren kautta, eikä ihmisen onnistumisen tulos asiassa tai toisessa. Uskojalla on tähän uskominen ja muuta uskoa ei ole. Rauha tunnolla ja levollinen mieli antaa vastauksen ja rauhaton tunto laittaa etsimään rauhaa. Ihminen on luotu Taivasta varten, Jumalan yhteyteen ja siksi tunnon rauhan kaipuu(koti-ikävä) on tahdosta riippumaton ihmisessä.
tuo Raamatun kohta, että jollei ole yhtä, ei ole samasta hengestä. Sitä vaan meinaan, että jos perustellaan eri seurakuntia ja siten eri yhteyksiä, eri porukoita.
18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he
olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
1 Joh. 2 kirje
ei vastaa väärästä hengestä ja jos rauhaa ei ole, niin sitä ei ole ja siksi on etsittävä ensin Jumalan valtakunta, niin kaikki muu sen ohessa annetaan.
Jos rikkoo julki Jumalatonta vastaan ja käy pyytämään anteeksi rikkomustaan, niin se anteeksiantamus on silloinkin Kristuksen sovintotyössä ja omassa uskomisessa, ei toisen uskomisessa tai uskottomuudessa.
niin.