Vainoaako Ikaalisten viranomaiset perheitä?

6329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eipä tuossa sitä tarinaa tullut kuin yhdeltä kantilta. Olisi ollut mukava lukea vastapuolenkin näkemyksiä asiasta.

Jotenkin olen skeptinen ihan ensimmäisistä virkkeistä alkaen. Edes sitä ei kerrottu mistä soppa sai alkunsa eli m ikä oli se "pehmolelu" josta homma sitten eskaloitui tähän mittakaavaan? Sympatiani jutun kaikille osapuolille, kunnes olen lukenut myös vastapuolen meriselitykset. Uskon että kummallakin puolella ollaan oltu liikkeellä puhtain aikein...

Äänestä

Vainoharhaista paskaa

Äänestä

Kannattaisi ensin katsoa peiliin, ennen kuin alkaa viranomaisia syttelemään. Totuuden vuoksi voisi kertoa myös sen miten on itse munannut asiansa, että on saanut viranomaisten huomion osakseen.

Äänestä
  • Taidat olla fasisti ja viranomaisuskovainen.

    Vainotulle perheelle voimia, jaksamisia ja halitus!

    Äänestä

Mihinkähän tosi tarina ikaalislaisesta sossutädistä täältä joutu???? Itse omin silmin sen touhut nähnyt muutamaan kertaan, onneksi vaihdoin paikkakuntaa ajoissa. Palaan Ikaalisiin takaisin vasta, kun tuo täti on lähtenyt hiiteen.
Luin nimittäin sen, ja ajattelin, että noin juuri kävi muutama vuosi sitten, mutta kirjoitusta ei löydy enää mistään.

Äänestä

Pistäkee jampe sossuun ylitantaksi niin rupee homma toimmimaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TotuusEsiin kirjoitti:

Lue vainotun ylöjärveläisen perheen tarina:

http://akisaarikoski3553.blogspot.fi/2013/08/oikeusmurhaylojarvelaisen-perheen-vaino.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu