mikä haukka, vai oliko haukka lainkaan

mä mittään tunne

En ole mikään lintujen tunnistaja, mutta tuossa parina päivänä olen nähnyt pellon päällä lentelemässä jonkun linnun. Maisema on peltoa, metsää ja harvaa asutusta tiheämmän asutusalueen laidalla. Lintu on mielestäni ruskea, eilen kun se lähestyi minua, näin myös sen vatsapuolta ja pää oli punaruskea. Oli ilmeisesti saalistamassa, sillä ei kovin korkealla lentänyt, ja kun se laskeutui jonkin matkan päässä alas, se meni suoraan alas, ei mitään pitkää laskukiitoa ilmassa. Nähteni se siipien isku oli sellaista varismaista räpyttelyä, ei mitään sulavaa ja hienoa siiveniskua. Kooltaan varis-töyhtöhyyppäluokkaa. Töyhtöhyyppiä tässä pellolla on nähty keväästä asti, tai töyhtöhyyppä, mutta se tämä ei kuitenkaan ollut.
Kumpi mahtoi olla kyseessä todennäköisemmin, varpus- vai tuulihaukka? Jos tuosta nyt pystyy mitään sanomaan. Lounais-Suomi.

9

1562

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mä mittään tunne

      Juu niin, ja pyrstö tällä haukaksi oletetulla oli pitkä. Pään ja siipien välissä ei ollut mitään pitempää kaulaa. Ja kun se siinä läheltäni lensi matalalla, ehdin panna merkille, että pään seutu oli siis punaruskea.

    • tuulihaukka.....

      pyydystää pudottautumalla ja on oranssa eli punaruskea

    • kondor pasa

      Ruskosuohaukkahan se selvästikin on. korppikotkilla vain pitkä kaula on.

    • vaikeailmankaukoputk

      Hiirihaukan tunnistaa aika helposti, isoin ja leijailee korkealla, ja siipien alapuolella on valkoista, siipien kärkiväli voi noilla olla metri.

      • kiitti.

        Joo, hiirihaukka on sen verran isompi kuin tämä minkä näin. Ja tämä minun näkemäni ei tosiaankaan lentänyt kovinkaan korkealla. Siinä kun se sinne peltoonkin suoraan koivet edellä laskeutui, ei silloinkaan korkealta tullut. Ja ylitseni lensi tosiaan hyvin matalalta. Ilmeisesti luuli jonkin vaatteeni nauhaa tai väriä saaliiksi. Pitkä pyrstö siis, koko luokkaa töyhtöhyyppä-varis - ei siis mikään kovin kookas, ja ruskea yleisväri muutenkin, pään huomasin olevan punaruskea siinä kun se ylitseni lensi.
        Ja tosiaan, kun se lintu sieltä syöksystä ylös nousi, siiveniskut olivat vähän sellaisia räpiköiviä, ei mitään sulavaa liikettä, eikä siinä lyhyessä ajassa mitä oli näkyvillä erityisesti liidellyt.
        Itse katselin haukkatietoja netistä ja omasta piirroskuvin varustetusta Pohjolan lintukirjasta, niin olin lukevinani ja netin valokuvista myös näkevinäni, että varpushaukallakin olisi pää punaruskeahtava. Ja siis joo, pyrstö siis pitkä, hiirihaukalla on tietojen mukaan lyhyt pyrstö.
        No. Kiitos vastanneille.


    • haukatHaukkaa

      Haukat ovat aika arkoja eläimiä sinänsä, olimme kerran kalalla paikassa missä ei paljon ihmisiä liiku: näin rinteessä 3 hiirihaukan poikasta oli istumassa. Pikkuveli sanoi jotain kovaan ääneen NIIN ON! Ja heti lähtivät pois.

      Toinen juttu sellainen noista, että kerran mökillä saunan jälkeen isä sanoi että lähdetään katsomaan noita, tiedän missä ne asuvat, seurasimme vähän, mutta todella vaikea on päästä lähelle.

      • mä mittään tunne

        Hehe heh. Kaikki villit eläimet ovat toki arkoja.

        Itse näin toisella paikkakunnalla suuren petolinnun istuvan kuusen oksalla, kuusi oli metsätien laidalla. Rauhallinen metsä, lähinnä iltaisin lenkkeilijöitä liikkellä, jos silloinkaan.
        Tämä lintu oli minun mielestäni hiirihaukka. Suurikokoinen tosiaan. Paljon suurempi kuin tämä lintu, josta alun perin kysyin. Eli jos siis olen tämän kuusen oksalla istujan luokitellut väärin hiirihaukaksi, kun kerran joku ehdotti tuota tämän aloituksen lintua hiirihaukaksi, niin sitten kaiketi tuo kuusessa istuja olikin maakotka!
        Niin iso kokoero tässä kuitenkin on. Mutta itse kyllä pitäydyn edelleen siinä, että siellä toisella paikkakunnalla törmäsin sattumalta levolliseen hiirihaukkaan, ja nyt tällä paikkakunnalla kyseessä kaiketi oli kuitenkin varpushaukka.


    • varpushaukalla..

      iän mukana vatsapuoli muuttuu ruosteen ruskeaksi mutta pää ja selkä aina ruskean valkean kirjava

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      280
      3468
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1923
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      30
      1561
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      138
      1093
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1034
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      68
      1008
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      90
      875
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      197
      729
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      727
    Aihe