Ratkaisu

Miksi Putinin miehet eivät toimineet niin kuin eräs uhrin omainen neuvoi?
Eli olisivat valehdelleet suostuvansa kaappareiden vaatimuksiin ja sitten kun lapset ja muut siviilit olisi saatu turvaan, niin tappaneet tai vanginneet nämä kaapparit.
4182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mitenkähän Putinin miehet eivät tuota keksineet??

Äänestä

tietysti kaapparit olisivat vaatineet konkreettisen näytön joukkojen vetämisestä Tsetseniasta ja odottaneet niin kauan kunnes se olisi todella toteutettu. siihen asti kaapparit olisivat antaneet tuoda ruokaa ja juomaa kouluun.

niin että ehkä se hyökkäys kuitenkin oli ainoa oikea ratkaisu, mutta jäi kyllä tunne, ettei kaikkia kortteja käytetty.

olisiko kellään ollut parempia ratkaisuvaihtoehtoja kyseiseen draamaan?

Äänestä
  • Kuvittele tilanne jossa uupuneet, shokissa olevat sadat panttivangit yrittävät paeta sisällä salissa vahingossa lauenneita pommeja. Sekasorto alkoi ja kaikki ryntäävät jonnekin. Kuolet, jos jäät paikallesi. Kuolet, jos pakenet. Kumman valitset? Pako lienee useimpien valinta.

    Sillon ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin hyökätä sisään ja surmata kapparit, ennen kuin he surmaavat kaikki panikoivat panttivangit. Varmaan kaappareihinkin iski paniikki.

    Vaihtoehtona olis tietty ollu jäädä ulos katselemaan panttivankien teurastusta ja veikata, jääkö ketään henkiin...

    Äänestä

878908

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huomioitsija kirjoitti:

Miksi Putinin miehet eivät toimineet niin kuin eräs uhrin omainen neuvoi?
Eli olisivat valehdelleet suostuvansa kaappareiden vaatimuksiin ja sitten kun lapset ja muut siviilit olisi saatu turvaan, niin tappaneet tai vanginneet nämä kaapparit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu