Paavo Arhinmäki: Kehitysapuun 40 prosentin korotus

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki vaati vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että Suomen on nostettava kehitysyhteistyöhön käytettävä summa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Hallitusneuvotteluissa sovittiin, että kehitysyhteistyövarat jäädytetään 0,5 prosenttiin bkt:sta. Nyt kehitysyhteistyövaroja maksetaan budjetista tuhat sata miljoonaa eli 1,1 miljardia.

Jos Arhinmäen toive toteutuisi, Suomi kuluttaisi 400 miljoonaa euroa enemmän kehitysyhteistyöhön kuin tällä hetkellä. Tämä merkitsisi sitä, että kehitysyhteistyöhön uppoaisi runsaat puolitoista miljardia, mikä on noin kolme prosenttia budjetin loppusummasta.

Arhinmäen mukaan vasemmistoliitto ei suostu tarkistamaan kehitysyhteistyövaroja alaspäin, vaan ainoastaan lisäämään niitä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii omassa varjobudjettiesityksessään, että kehitysyhteistyövaroja leikattaisiin vuosittain 300 miljoonalla eurolla seuraavan kehyskauden eli vuosien 2014-2017 aikana.
1686
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Vasurit samoin kuin Vihreät ja nykyisin myös Demarit jakavat surutta verovarojamme ulkomaille ja ulkomaalaisille.

Tässä myös käytännön lähiesimerkkejä:

http://www.hs.fi/talous/Arhinmäki ehdottaa Kreikan ensimmäisen hätälainan anteeksiantamista/a1377049222852

http://www.hs.fi/kaupunki/Paperittomien hoidosta edessä kova poliittinen vääntö/a1376963210465

http://www.halla-aho.com/scripta/paperittomien_terveyspalvelut_helsingissa.html

http://www.halla-aho.com/scripta/majoituspalveluja_kerjalaisille.html

Äänestä

Arhinmäki unohti kertoa mistä nuo tarvittavat 400 miljoonaa otetaan.

Leikataanko julkisesta terveyhuollosta, sosiaalietuuksista, koulutuksesta...?

Äänestä
  • Otetaan taikaseinästä... tai valtiolle lisää lainaa taas!

    Äänestä

Arhinmäki on ilmeisesti ollut niin keskittynyt sateenkaarilipun heilutteluun ettei ole huomannut että valtionkassassamme on 10 miljardin budjettivaje. Voisikohan joku kuiskata hänelle tilanteesta kuten osinkoveroasiassakin tapahtui.

Äänestä
  • Viimeistään tälläisen aivopierun jälkeen tyhmempienkin äänestäjien luulisi ymmärtävän, mikä on Arhinmäen ja hänen taustaryhmänsä kyvykkyys tunnistaa ja tunnustaa missä jamassa maamme makaa, puhumattakaan siitä että näillä varttivasemmistolaisilla olisi esittää ongelmien ratkaisemiseksi vaihtoehtoja. Sama taikaseinä-levyn pyörittäminen jatkuu vuodesta toiseen, oikeista rakentavista avauksista ei tietoakaan.

    Äänestä

Totaalisen aivokuollut ajatus.

Ulkomaanapua pitää tehostaa, ei lisätä!

Siis aivan täsmälleen sama, kuin mitä tehdään sairaanhoidossa, kouluissa jne.
Pyöritetään samaa sirkusta samalla tai vähemmällä rahalla.

Voisimmehan me tosin lomauttaa esim. kaikki YK-byrokraatit puoleksi vuodeksi. Eivät saa tehtyä ratkaisua sellaisessa asiassa kuin joukkotuhoaseiden seurausten tutkimisessa. Mitä järkeä maksaa palkkaa paikallaan pyörivälle tehtaalle? Ohjataan mm. nuo rahat suoraan ruoka-apuun, koulutukseen ja lääkkeisiin.

Äänestä
  • Mihinkä toi pojanjolppi vielä entää, vaalikautta on vielä jäljellä ? toi miehen alku taitaa olla jonkinasteinen "kylähullu sieltä etelän päästä" . Vasemmiston rappiotila alkoi kun tää uusi puheenjohtaja valittiin . Puolueesta ei ole kuin rippeet jäljellä kun vaalikausi on lopussa ...

    Äänestä

Vasuritollo repii siihen rahat? Eläkeläisiltä, vai pienitulosilta, homoapinat!

Äänestä

Ja pian mennee loput koko maailman keuhkotaudin ja HIVin hoitoon:
http://www.hel.fi/static/public/hela/Sosiaali-_ja_terveyslautakunta/Suomi/Esitys/2013/Sote_2013-08-20_Sotelk_11_El/8B1960A5-5491-4656-920E-BA50BCDB3D0E/Sosiaali-_ja_terveyslautakunnan_lausunto_kaupungin.html

Ote edellisestä:
"On oletettavissa, että laajojen terveydenhuollon palvelujen tarjoaminen paperittomille lisäisi laillista ja laitonta maahantuloa ja maassa oleskelua. Tämä aiheuttaisi ennalta arvaamattomia terveydenhuollon kustannuksia sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa. Esimerkiksi yhden lääkkeille vastustuskykyisen tuberkuloositapauksen hoito maksaa 160 000 euroa, lääkkeille herkän tuberkuloosin 6 kk:n lääkehoito 15 000 euroa ja HIV:n hoitokulut vähintään 20 000 euroa vuodessa. HUS-alueella tuberkuloosin ilmaantuvuus on kantaväestössä 4/100 000, maahanmuuttajilla 35 / 100 000."

Äänestä

Muistelen, että Kataisen hallituksen ykköstavoitteeksi on kirjattu Suomen velkaantumisen pysäyttäminen. Tämä Arhinmäen ehdottama 1,5 miljardin euron lahjoitus Kreikalle on mielestäni hieman ristiriidassa sen kanssa.

Äänestä

Joko Arhinmäki on jättänyt eroanomuksen hallituksesta?

Äänestä
  • Se on lähetettävä kassan kautta!

    Äänestä

  • Miten Arhinmäki ja Hautala voivat olla ministereitä Suomen hallituksessa? Kuka heitä suojelee, tai mikä? Jos Suomessa olisi tutkivaa journalismia, selviäisi kaikenlaista.

    Äänestä

-- siis jos kehitys apurahoja nostettaisiin arhinmäen tavotteiden mukaan niin -
voi epäillä että sieltä maailmalta haetaan vaan" ns. sateekaari" kohteita mihin sitä rahaa pistetään meneen ja muille näytetään keskisormea -- kyllä pitäs tässäkin asiassa olla , joku superviisori , ettei kaikki rahat mene ihan höpö,höpö,höpö kohteisiin.

kreikalle velkojen anteeksianto , merkitsee hiljalleen sitä ,että pankki nimeltä Suomi menee konkurssiin ja jätkän selkänahasta revitään yhä enemmän ,ja ennemmän ,jätkärievulle jää lopulta vain luu kouraan ja hiki pintaan.

Äänestä

Miten käy vanhasen ja kataisen bisnekselle?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


anarkistipelle kirjoitti:

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki vaati vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa, että Suomen on nostettava kehitysyhteistyöhön käytettävä summa 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Hallitusneuvotteluissa sovittiin, että kehitysyhteistyövarat jäädytetään 0,5 prosenttiin bkt:sta. Nyt kehitysyhteistyövaroja maksetaan budjetista tuhat sata miljoonaa eli 1,1 miljardia.

Jos Arhinmäen toive toteutuisi, Suomi kuluttaisi 400 miljoonaa euroa enemmän kehitysyhteistyöhön kuin tällä hetkellä. Tämä merkitsisi sitä, että kehitysyhteistyöhön uppoaisi runsaat puolitoista miljardia, mikä on noin kolme prosenttia budjetin loppusummasta.

Arhinmäen mukaan vasemmistoliitto ei suostu tarkistamaan kehitysyhteistyövaroja alaspäin, vaan ainoastaan lisäämään niitä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii omassa varjobudjettiesityksessään, että kehitysyhteistyövaroja leikattaisiin vuosittain 300 miljoonalla eurolla seuraavan kehyskauden eli vuosien 2014-2017 aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu