Työttömyysturva katkesi kahvinkeittoon

Iltasanomissa julkaistiin juttu 20.8.2013, joka koski kierrätyskeskuksen avajaisissa olleen henkilön kahvin keittoa. Hän omien sanojensa mukaan oli palkatta yhden päivän avustamassa.

Hän sai työttömyysturvan päivärahaa, joka katkaistiin sillä perusteella, että kyseinen hänkilö oli nähty avajaisissa. Hän sai toimenpiteestä vain ilmoituksen kirjeitse, kukaan ei ottanut yhteyttä kysyäkseen oliko hän esimerkiksi jatkuvasti töissä siellä.

Henkilö on tehnyt useita valituksia asiasta, mutta ne ovat hänen sanojensa mukaan tulleet takaisin, asiaa ei käsitellä, koska siitä on jo tehty päätös!

Miten tässä maassa kukaan työtön uskaltaa tehdä yhtään mitään, koska seurauksena voi olla sen ainoan vähän rahan menetys?

Kuinka pitkälle voi arvioida työskentelyä? Jos menen auttamaan sukulaistani tai naapureitani ja hoidan heidän pieniä lapsiaan ja minut nähdään vaikkapa lasten leikkikentällä, niin voiko siitä tehdä päätelmän, että hoidan lapsia työkseni ja menetän siksi korvaukset?

Minulla on tuttu kauppias, jota joskus olen auttanut (palkatta) sen verran, että hän pääsee käymään vaikkapa pankissa. Jos joku olisi nähnyt minut liikkeessä, niin olisiko silloinkin korvaukset menneet?

Kun käyn auttamassa vanhaa sukulaistani, niin voiko siitä vetää johtopäätöksen, että työskentelen hoiva-alalla ja siksi en ole enää oikeutettu työttömyyskorvauksiin? Hänen auttamisestaan en ole koskaan saanut mitään palkkaa.

Tässä on jotakin hyvin, hyvin väärin.
966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Niin on ja paljonkin! Kello on nyt sen verran paljon, että menen nukkumaan, mutta palaan tähän asiaan ehkä huomenna. Onhan toi nyt ihan järjenvastaista koko touhu, joku laki se täytyy löytyä tähänkin älyttömyyteen!

Äänestä

Kuinka voidaan tehdä minkäänlaisia päätöksiä tällaisessa asiassa, jossa ei kuulla asianomaista? Viedä häneltä, kuulematta, se ainoa tulonlähde, mikä nyt kaiken järjen mukaan kuuluisi saada, anelematta! : millä maksaa eläminen: asunto,-lääkkeet,-ystävät,kaikki! Viedään viimeisetkin itsetunnonrippeet!
Pitääkö työttömän sivusta seurata sosiaalista elämää, mikä, jos mikä tekisi niin hyvää hänen itsetunnolleen,saada olla mukana? Varsinkin, jos mahdollinen työpaikka jostain ilmestyisikin, niin tämä,sosiaaliset taidot säilyttänyt pystyisi ottamaan työn vastaan, eikä kävisi niin onnettomasti, ettei enää kykenisi työhön, kun kynnys on liian suuri.
Kyllä hinta tästä kaikesta on niin kova,itse yksityiselle ihmiselle/työttömälle, kuin koko yhteiskunnalle, kun ei ymmärretä asioita pidemmälle, vaan lasketaan vuosi-,kun pitäisi laskea vuosikymmenten budjetteja. Mitä säästettäisiin/ei menetettäisi, jos nämäkin asiat huomioitaisiin.
Tsemppiä "satunnaiselle" Kahvinkeittäjälle, läheppä vaikka karhunkaatoon, vaikka kyllä siihenkin lupa tarvitaan, mutta eri taholta!; täytyyhän sitä elanto jostakin saada!

Äänestä

Moi! KAHVINI KEITTÄJÄ, kurkkaapa ylempänä olevaa keskustelua samasta aiheesta. Et ole yksin kuitenkaan.

Äänestä

Väitänpä, että työttömyysprosentti on juuri em. syistä korkeami kuin mitä se todellisuudessa olisi eli byrokratiasta johtuva.

Tiedän omasta kokemuksesta, että jos en tuntisi näitä kommervenkkejä enkä osaisi tehdä työsopimusta, palkkatodistusta enkä työtodistusta, moni työpaikka jäisi ottamatta vastaan. Ei yksinkertaisesti kannata ottaa lyhytaikaista työtä tai se on tehty niin byrokraattiseksi, että et selviä siitä.

Teen tällaiset paperityöt työnantajieni puolesta ja varon kaikenlaisia sudenkuoppia.

Jos en itse olisi ollut aikoinani työvoimatoimikunnassa, en osaisi varoa em. kuoppia. Kaikkien asioiden on mentävä prikulleen kaikenlaisten paragrafien mukaan. Muuten menetät työttömyysturvan.

Äänestä

Todella kafkamainen tapaus tämän kahvinkeittäjän kohtalo. Hieman epäilyttää, että taustalla on jotain muutakin, mutta jos nyt kyseiseen juttuun uskoo ja sen perusteella päättelee, niin outoa touhua on.

Ilmais- ja hyväntekeväisyystyö ei tilastoissa näy, mutta kuitenkin sitä tehdään suht. paljon.

Noin yleisesti ottaen työllistymiseen liittyy aivan liikaa byrokratiaa sekä työnantajan että työntekijän kannalta. Työlainsäädäntöä ja työmarkkinoita pitäisi saada huomattavasti joustavammiksi mutta toki kuitenkin sillä tavalla, ettei työntekijöiden oikeuksia liikaa poljettaisi. Toisaalta tällä hetkellä työllistäminen on esimerkiksi kaltaiseni mikro- tai pienyrittäjän kannalta niin monimutkaista (lainsäädäntö, vakuutukset, verotus, sivukulut jne. jne.), että eipä hirveästi houkuttele. Itsekin olisin toisinaan voinut hetkeksi toisen työllistää, mutta touhu vain on aivan liian monimutkaista ja byrokraattista, jotta mikroyrittäjänä viitsisin ruveta selvittelemään ja näkemään vaivaa. Niinpä sitä sitten ennemmin tekee itse puolentoista tai kahden ihmisen edestä. Niin voisin tehdä, että ostaisin toisinaan apua esim. toiselta yrittäjältä. Noin yleisesti ottaen Suomessa on valitettavan yrittäjäepäystävällinen ilmapiiri, mikä näkyy esim. siinä, että tehdään liian jyrkkä erottelu yrittäjän ja palkansaajan välillä.

Sitten nimimerkille Tosi on.

Hämäräperäinen asia tuo "työvoimatoimikunta".

Jos olet moisessa ollut, niin voisitko valottaa hieman?. Millä tavalla työvoimatoimikuntaan tullaan valituksia, millaista väkeä siellä on, siis ketä siellä on, ja miten siellä käsitellään asiat, esim. äänestetäänkö vai miten?

Itse olen ymmärtänyt, että siellä istuu tavallisia tallaajia, ei virkamiehiä eikä byrokraatteja. Tämän pitäisi kai olla hyvä asia, mutta onko sittenkään?

Äänestä
  • Älkää rimpuilko! Tietäkäätte: Viranomainen on aina oikeassa!

    Äänestä

  • Päättäjä ite kirjoitti:

    Älkää rimpuilko! Tietäkäätte: Viranomainen on aina oikeassa!

    Juu, ei rimpuila. Onneksi se ei oo mun omainen!

    Äänestä

  • Siellä istuu byrokraatteja ja tavallisia tallaajia. Sinne tulee asioita, joita byrokraatti muka ei pysty ratkaisemaan. Päätökset kuitenkin menevät monesti edellisten päätösten mukaan. Tosi on, että yrittäjän ja palkansaajien välillä on suuri ero korvausasioissa. Jos vähänkin "haiskahdat" yrittäjälle eli sinulla on rekisteröity yritys, vaikka et mitään tienaisi, et saa korvausta. Helpompi on olla siinä tilanteessa palkansaaja.

    Äänestä

Vuosisadan JYTKY on jo ovella!
Katsokaa uutisia, kohta kierrätyskeskuksen henkilö saa keitellä kahvia ihan luvan kanssa, eikä katkea työttömyysturva! Näin uutisissa, toivotaan nyt kuitenkin, että menee läpi, mutta on saanut suurta suosiota. Joten eiköhän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Älynväläyksiä taas kirjoitti:

Iltasanomissa julkaistiin juttu 20.8.2013, joka koski kierrätyskeskuksen avajaisissa olleen henkilön kahvin keittoa. Hän omien sanojensa mukaan oli palkatta yhden päivän avustamassa.

Hän sai työttömyysturvan päivärahaa, joka katkaistiin sillä perusteella, että kyseinen hänkilö oli nähty avajaisissa. Hän sai toimenpiteestä vain ilmoituksen kirjeitse, kukaan ei ottanut yhteyttä kysyäkseen oliko hän esimerkiksi jatkuvasti töissä siellä.

Henkilö on tehnyt useita valituksia asiasta, mutta ne ovat hänen sanojensa mukaan tulleet takaisin, asiaa ei käsitellä, koska siitä on jo tehty päätös!

Miten tässä maassa kukaan työtön uskaltaa tehdä yhtään mitään, koska seurauksena voi olla sen ainoan vähän rahan menetys?

Kuinka pitkälle voi arvioida työskentelyä? Jos menen auttamaan sukulaistani tai naapureitani ja hoidan heidän pieniä lapsiaan ja minut nähdään vaikkapa lasten leikkikentällä, niin voiko siitä tehdä päätelmän, että hoidan lapsia työkseni ja menetän siksi korvaukset?

Minulla on tuttu kauppias, jota joskus olen auttanut (palkatta) sen verran, että hän pääsee käymään vaikkapa pankissa. Jos joku olisi nähnyt minut liikkeessä, niin olisiko silloinkin korvaukset menneet?

Kun käyn auttamassa vanhaa sukulaistani, niin voiko siitä vetää johtopäätöksen, että työskentelen hoiva-alalla ja siksi en ole enää oikeutettu työttömyyskorvauksiin? Hänen auttamisestaan en ole koskaan saanut mitään palkkaa.

Tässä on jotakin hyvin, hyvin väärin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu