no nyt se kataisen tienaaminen alkoi

eikös se katainen sanonut suomen tienaavan kreikalle lainaamisessa jopa arhinmäkikin myönsi rahojen menneen kankkulan kaivoon.
768
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Katainen tienas pöydän alta itselleen kirjekuoressa rahaa.

Äänestä

on kato kun ei vanhempaa ja kokeneempaa poliitikkoa kuunnella.
soini on jo aikaa sitten varotellut tästä.

Mutta katainen puolueineen ei tule kuuntelemaan ketään
koska he itsepintaisesti pitävät kiinni siitä,mikä on heidän mielestään oikein.

Väitän että ton kolmen aaa,n säilyttäminen on näille tärkeämpää,kuin suomalaisen
ihmisen hyvinvointi.

Joku laki siihen,että kokoomuslainen,ajattelutavaltaan,laitettaisiin pakolla tekemään jotain muuta kun politiikkaa.

Aina sama juttu,kun nää narsistit pääsee jotain suomessa häsläämään
ei siitä hyvää seuraa

Äänestä

Tuon sanoja silloinen pääministeri Matti Vanhanen (Kesk.). Katainen vain toisi sen.

Äänestä
  • se oli Katainen joka toimi silloin vvministerinä ja kehui kysessä olevan fantastinen juttu kun otetaan markkinoilta pienemmällä korolla lainaa ja lainataan rahat Kreikkaan isommalla korolla, sanoi myös että siitä tulee miljoonatuotot. Video löytyy youtubesta jossa Katainen sanoo sen, laita joku todiste että Vanhanen olisi sanonut ton ennen Kataista.

    Äänestä

  • Ei ollu Vanhanen kirjoitti:

    se oli Katainen joka toimi silloin vvministerinä ja kehui kysessä olevan fantastinen juttu kun otetaan markkinoilta pienemmällä korolla lainaa ja lainataan rahat Kreikkaan isommalla korolla, sanoi myös että siitä tulee miljoonatuotot. Video löytyy youtubesta jossa Katainen sanoo sen, laita joku todiste että Vanhanen olisi sanonut ton ennen Kataista.

    Kataisen uskomaton keksintö. http://www.youtube.com/watch?v=p1i6XNyPd1o

    Äänestä


Eikös ole tuo Kreetan saari jo kokonaan suomalaisten, vakuutena Kreikan lainoista. Suomen valtion omaisuutta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä suomi kirjoitti:

eikös se katainen sanonut suomen tienaavan kreikalle lainaamisessa jopa arhinmäkikin myönsi rahojen menneen kankkulan kaivoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu