Kissamme oli päässyt livahtamaan ulos ja kun löysimme hänet illalla hän oli selvästi joutunut tappeluun. Kävimme päivystyksessä ja ell ompeli haavat. Raapaisujäljen ja puremahaavan. Kissa käveli huonosti ja ell sanoi toisen takajalan lonkan olevan pois paikoiltaan. Hän yritti niksauttaa sen takaisin paikoilleen ja taisi onnistua, mutta kysymys kuuluukin onko kellään vastaavanlaista kokemusta kissansa kanssa ja pysyyko lonkka paikoillaan? Vai mahdetaanko tarvita suurempaa operaatiota? Ell ei siihen osannut siinä antaa vastausta, joten siksi kyselen. Nyt seurataan kissan vointia ja viedään kuvaukseen, ellei ala tulemaan paremmaksi. Olisin kiitollinen, jos kertoisitte, voiko kissa selvitä tällaisesta..
Vastaukset 3
- asdfasdf
ihan huomaamatta livahti ulos?
onpa vastuuntunnotonta eläimenhoitoa ei muuta kuin elukka huostaan ja piikille. - meage
Lastenhuoneesta oli jäänyt ikkuna raolleen, eikä siellä ole verkkoa, enkä tosiaan huomannut tarkistaa asiaa, kun lähdin kotoa. Huolimatonta kyllä. Kissa on nyt kuitenkin toipunut, onneksi ja tästä lähtien tarkistan jokaisen ikkunan/oven ennenkuin lähden kotoa, että ovat varmasti kiinni ja kissa turvassa. Harmi, ettei löytynyt asiallista vastausta huoleeni, mutta onneksi nyt kaikki hyvin.
- Irkku
Älä väliltä kirjoittajasta, jonka nimimerkistäkään ei oikein selvää saa. Jonkun pitää päästä aina "pätemään", jotta toisella tulisi entistä kehnompi mieli. Mutta älä huoli, toimitit kissasi nopeasti hoitoon ja se on vastuullista eläimenhoitoa ja antaa paremmat mahdollisuudet kissan toipumiseen. Pidän peukkuja kissasi puolesta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400