Kriisipuhelimet ovat oiva rahastuskeino ja miksei? Tukeehan mm. Kriisikeskus Osviittaa raha-automaatiyhdistys Ray. Se kertoo loput.
Näin riistetään kaikki menettäneiltä ihmisiltä ihmisarvon lisäksi loput eurot, ja puhelinvastaajan kalmakurki kertoo karua totuutta: Kukaan ei päivystä. He ovat: ( Huom. kyseessä KRIISIKESKUS)
A: Lomalla
B:varatuja, soittelethan uudelleen ja miljoonan soittokerran jälkeen hyvinkoulutettu "puhuttaja" puhutta loputkin.
C: Valitettavasti emme juuri NYT pääse vastaamaan, mutta soittakaahan UUDELLEEN JA UUDELLEEN (ja siihen mennessä apu onkin myöhäistä).
Huomaathan myös, että organisaatio pyörii ihmisen ympärillä: Soitto, ja kohta ympärilläsi pörrää "hyviäntahtoisuussseurue" joka tahtoo sinulle "hyvää". Auttavat tahot, nääs.
Kannattaa mieluummin soittaa amerikanserkulle, mutta ohittakaa kriiskeskukset ja tekomaireat kylmät palkansaajat.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.