Autoveron "tuotto" on mennyt miinukselle. Tohkeissaan Kataisen-Urpilaisen hallitus päätti kerätä v:lle 2012 autoveron korottamisen avulla 140 miljoonaa lisää rahaa valtion budjettiin. Kuitenkin käytännön todellisuudessa autoveron tuotto aleni 60 miljoonaa, kun vertaillaan vuosien 2011 ja 2012 autoverokertymiä. Kun nuo summat lasketaan yhteen, niin valtion budjettiin tuli siis 200 miljoonan aukko. Ja sen ammottavan Moolokin onkalon "hoitamiseksi" tietysti pitää korottaa veroja ja kassaroida kuluja mm. terveydenhoidosta ynnä koulutuksesta. Jotta silleensä!
Vastaukset 2
- Talous vaikuttaa...
Eiköhän osasyynä tuohon ole myös talouden yleinen alamäki, eli ihmiset eivät osta uusia autoja siihen tahtiin kuin ennakoitiin. Tuskin tuolloin kukaan osasi ennustaa, mihin talous menee.
Käytännössä veronkorotus oli niin pieni, että ne, joilla on varaa ostaa uusi auto, tuolla verolla ei ole sanottavaa merkitystä. Ne, joiden talous nippa nappa sallisi uuden auton ostamisen, ovat jättäneet sen tekemättä tälläisessä taloudellisessa tilanteessa, kun työpaikat ovat monella vaakalaudalla. Ei haluta ottaa riskiä.
Ainakaan itsellä tuolla tonnin/parin korotuksella ei ollut vaikutusta, kun puolisen vuotta sitten ostin uuden auton.Sinulla on tilanteesta erilainen arvio kuin minulla. Ehkä ylipäätäänkin saatamme olle eri linjoilla. Tietysti on niinkin, että vauraitten talouteen ja sen balanssiin joku autoveron sen kummemmin kuin muunkaan kulutusveron korotus ei mainittavia vaikuta. Tavallinen kansa ei kuitenkaan ole niin äveriästä, minkä vuoksi tavallisen kansan ostokäyttäytymiseen veronkorotuksilla on vaikutusta. Kaiken kaikkiaan raharikkaita on varsin vähän tavalliseen kansaan verrattuna. Vaikka osamaksullakin saa, niin silti juuri nimen omaan näinä aikoina kansan syvät rivit noteeraavat myös verojen korotukset hintojen korotuksina ja kyllä se vaikuttaa, vaikka vauras väki omalla kohdallaan suhtautuisi tilanteeseen eri tavalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2092239Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1641479Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271101- 60965
- 57951
- 71937
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72851- 93797
Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta120741Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200717
